Browsing by Subject "kuluttajaluotto"

Ylivelkaantumista pyritään ehkäisemään muun muassa kuluttajaluottojen hintaa sääntelemällä. Voimassa oleva kansallinen hintasääntely perustuu luotosta perittävää korkoa rajoittavaan korkokattoon ja muiden luottokustannusten enimmäismäärän osoittavaan kulukattoon. Näiden rajojen soveltaminen edellyttää selvyyttä siitä, mitä luoton korolla ja muilla luottokustannuksilla tarkoitetaan. Osa kuluttajaluottoja koskevasta sääntelystä perustuu Euroopan unionin lainsäädäntöön. Esimerkiksi kansallisessa hintasääntelyssä käytetyt käsitteet on yhdenmukaistettu koko unionin alueella. Tutkielman taustalla on ajatus siitä, että EU-oikeuden ja kansallisen oikeuden erot ovat merkityksellisiä hintasääntelyyn liittyvien käsitteiden tulkinnassa ja aiheuttavat jännitettä, joka täytyy jollakin tavalla purkaa. Erityisesti erot sääntelyn tavoitteissa ja käsitteiden tehtävissä voivat vaikuttaa olennaisella tavalla siihen, miten kansallisen hintasääntelyn soveltamisala määräytyy. Tutkielman selvitetään, millaisia luottokustannusten käsitteeseen liittyviä jännitteitä EU-oikeuden ja kansallisen oikeuden välillä on ja miten ne vaikuttavat käsitteen tulkintaan. Kysymykseen vastataan kuluttajaluottoja koskevaa kansallista ja EU-lainsäädäntöä tulkitsemalla. Huomio kiinnittyy erityisesti siihen, miten hintasääntelyn kannalta olennaisia käsitteitä käytetään EU-oikeudessa ja mikä niiden tehtävä EU-oikeudessa on. Tavoitteena on lainopillista metodia hyödyntäen löytää ja tarvittaessa kehittää juridisesti relevantteja työkaluja hintasääntelyn soveltamiseen. Tutkielman pääasiallisia tuloksia on ensinnäkin se, että jännite EU-oikeuden ja kansallisen oikeuden välillä on todellinen. Kansallisen hintasääntelyn soveltaminen edellyttää siihen liittyvien käsitteiden tulkitsemista EU-oikeuden lähtökohdista ja sille ominaista argumentaatiota käyttäen. Luottokustannusten käsitteellä ei ole itsenäistä kansallista sisältöä, vaan käsitteen sisältö määräytyy EU-oikeudellisen luoton kokonaiskustannusten käsitteen perusteella. Tilanne on sama luoton koron käsitteen kohdalla. Tällä käsitteellä on kuitenkin kansallisessa ja EU-oikeudessa niin erilaiset tehtävät, ettei se täysin luontevasti sovellu hintasääntelyssä käytettäväksi. Olennaisena johtopäätöksenä voi esittää myös sen, että luottokustannusten kannalta olennainen lisäpalvelun käsite kattaa vain sellaiset palvelut, jotka ovat luottosopimukseen nähden ylimääräisiä tai sitä täydentäviä. Lisäpalvelu ei itsessään vaikuta luottosopimuksen ehtoihin, ja niinpä sellainen seikka, josta on määrättävä luottosopimuksessa, ei voi olla lisäpalvelua koskevan sopimuksen kohteena.