Browsing by Subject "lohkoketjuteknologia"
Now showing items 1-5 of 5
-
(2021)EU:n preventiivisen rahanpesusääntelyn soveltamisala on laajentunut noin 30 vuodessa kansainvälisten suositusten perässä luotto- ja rahoituslaitoksista kryptovaluuttaan, ja mikäli uuden rahanpesuasetuksen ehdotukset menevät läpi, tulee todennäköisesti laajentumaan vielä laajemmin kryptovaroihin. Tämä kehityskulku on saanut jatkua ilman sen suurempaa huomiota tai kritiikkiä vuosikymmenten ajan, mutta EU:ssa on viime vuosina niin nopeaan tahtiin uudistettu rahanpesusääntelyä ja laajennettu sen soveltamisalaa, että nyt viimeistään herää kysymys siitä, torjuuko nykyinen rahanpesusääntely tehokkaasti rahanpesua. Alun perin EU tyytyi reagoimaan reaktiivisesti rahanpesijöiden liikkeisiin kohdistamalla sääntelyä sellaisiin menetelmiin, jotka olivat kasvattaneet suosiota rahanpesijöiden keskuudessa. Sittemmin tilanteeseen on tullut muutos riskiperusteisen lähestymistavan omaksumisen myötä ja nykyään EU perustelee sääntelyn soveltamisalan laajentumista huomioimalla eri menetelmien rahanpesuriskit. Tämä lähestymistapa on erityisen hyvin nähtävissä kryptovarojen yhteydessä, jotka ovatkin laittaneet EU-lainsäätäjän uuden tilanteen eteen, sillä sen lisäksi, että lainsäätäjän on täytynyt päättää miten torjua rahanpesua kryptomaailmassa, kryptovarojen taustalla vaikuttava lohkoketjuteknologia ei aivan yksiselitteisesti istu nykyiseen rahanpesu-sääntelykehykseen.
-
(2022)Lohkoketjuteknologian yleistyminen ja kehittyminen on tuonut mukanaan uusia, mielenkiintoisia oikeudellisia ilmiöitä, kuten älykkäät sopimukset sekä niille perustuvan hajautetun autonomisen yhtiömuodon. Hajautettu autonominen yhtiö on sen osakkeenomistajien ja itse itseään toteuttavien älykkäiden sopimusten avulla hallinnoitu entiteetti. Sen omistus jakautuu sen osakkeita vastaavien tokeneiden haltijoille, joilla on myös osakkeiden omistuksesta seuraava oikeus osallistua yhtiön päätöksentekoon ja saada osuutensa yhtiön tuottamasta voitosta. Hajautetun autonomisen yhtiön toiminnan tarkoitus on tuottaa voittoa sen osakkeenomistajille, ja se voi toimia osittain tai joissain tapauksissa myös kokonaan lainkaan ilman ihmisten vuorovaikutusta. Hajautettujen autonomisten yhtiöiden oikeudellinen asema on epäselvä, mikä hankaloittaa niiden toimintaa monella tavalla. Ne eivät rinnastu mihinkään Suomen lainsäädännössä kattavasti säännellyistä yhtiömuodoista ja niillä ei ole Suomessa oikeussubjektin eikä oikeushenkilön oikeusasemaa. Hajautettujen autonomisten yhtiöiden kanssa samankaltaisin Suomen oikeusjärjestyksen tuntema yhtiömuoto on siviiliyhtiö, jonka oikeusasemaan ne tällä hetkellä rinnastuvat. Siviiliyhtiöitä ei ole Suomessa kattavasti säännelty, vaan siviiliyhtiöksi järjestäytyneiden tahojen välisiä suhteita sääntelee eräistä yhteisomistussuhteista annettu laki (180/1958) sekä sopimusoikeuden yleiset periaatteet. Siviiliyhtiöt eivät ole omistajistaan erillisiä oikeushenkilöitä ja ne eivät voi tehdä omissa nimissään oikeustoimia. Siviiliyhtiön puolesta tehtävät oikeustoimet on tehtävä siten sen yhtiömiesten nimissä. Tarkastelen tutkimuksessani sitä, mihin hajautettujen autonomisten yhtiöiden edustajien toimivalta voi tällä hetkellä perustua Suomessa. Siviiliyhtiön ja siten tällä hetkellä myös hajautetun autonomisen yhtiön puolesta tehdyistä toimista vastaavat toimiin ja niitä koskevaan päätöksentekoon osallistuneet tahot yhteisvastuullisesti. Mikäli hajautettujen autonomisten yhtiöiden osakkeenomistajat haluavat valtuuttaa edustajan toimimaan heidän puolestaan ja heitä sitovasti, on se mahdollista tällä hetkellä toteuttaa ainoastaan siviilioikeudellisella valtuutusoikeustoimella, kuten valtakirjavaltuutuksella, tai erityiseen tai julkiseen ilmoitukseen perustuvalla valtuutuksella. Näiden valtuutuskeinojen hyödyntämiseen liittyy kuitenkin tutkimuksessani tarkemmin eriteltyjä käytännön ongelmia, jotka tekevät niiden hyödyntämisestä epätarkoituksenmukaista esimerkiksi kansainvälisessä liiketoiminnassa.
-
(2021)Tutkielman aiheena on kotimaisten listaamattomien ja arvo-osuusjärjestelmään kuulumattomien osakkeiden digitalisoinnin arviointi. Erityskysymyksenä tarkastellaan avoimen lohkoketjun soveltuvuutta digi-talisoinnissa käytettäväksi teknologiaksi. Tutkielman metodi on lainopillinen ja sääntelyteoreettinen. Sen ulko-puolelle on rajattu verotukselliset, listattuihin yhtiöihin liittyvät sekä osakeyhtiöoikeudellisiin osakasoikeuksiin liittyvät kysymykset. Suomen lainsäädännöllistä tilannetta tarkastellaan valikoitujen valtioiden kontekstissa. Tarkoituksena on tulkita voimassa olevaa osakeyhtiöiden osakkeisiin soveltuvaa lainsäädäntöä, kuten osake-yhtiölakia sekä velkakirjalakia, ja arvioida mahdollistaako nykytila listaamattomien ja arvo-osuusjärjestelmään kuulumattomien osakkeiden digitalisoinnin. Mikäli arvioinnissa päädytään siihen, että lainsäädäntö on puut-teellista tai epäselvää, tavoitteena on hahmotella muutossuosituksia. Sääntelyteorian metodein pyritään arvi-oimaan muutosten tarkoituksenmukaisuutta sekä pyritään muotoilemaan suositukset niin, että ne täyttävät osakeyhtiölainsäädännössä tyypillisesti painotetut sääntelystandardit. Arvo-osuusjärjestelmään kuulumattomien osakkeiden sähköistäminen on jäänyt jälkeen arvo-osuuksista ja muista arvopapereista. Vuonna 2021 yksityisten yhtiöiden osakekirjattomien osakkeiden esineoikeudellisia suojamuotoja ei edelleenkään turvata lainsäädännöllä ja esimerkiksi osakkeen panttaus on oikeustoimena epävarma perustuessaan yhä yhtiölle tehtävään ilmoitukseen sekä osakasluettelokirjaukseen. Lisäksi tällais-ten osakkeiden kaupankäynti kärsii likviditeettiongelmasta, sekä kohtaa ESMA:n tuoreen linjauksen myötä myös säädösesteitä. Ongelmat ovat merkittäviä; osakeyhtiön ollessa Suomen suosituin yhtiömuoto, asia kos-kettaa useita osakeyhtiöitä vain murto-osan yhtiöistä kuuluessa arvo-osuusjärjestelmään, jossa vastaavat on-gelmat on selätetty. Tutkielmassa perehdytään myös avoimiin lohkoketjuihin, arvioiden niiden soveltuvuutta osakkeiden digitalisoinnin tekniseksi välineeksi. Tutkielmassa katsotaan, että avoimen lohkoketjun anonymi-teetti, konsensusmekanismi ja maturiteetti huomioon ottaen se ei ole parhaiten soveltuva vaihtoehto. Tutkielmassa argumentoidaan, että vaikka voimassa oleva lainsäädäntö sinänsä mahdollistaa jonkinasteisen osakkeiden digitalisoinnin, lainsäädäntö luo epävarmuutta ja on osittain ajastaan jäljessä. Tutkielmassa kat-sotaan, että osakasluetteloa, osakekirjoja ja velkakirjoja koskevaa lainsäädäntöä on tarve uudistaa sekä välit-tömästi tehtävillä pienemmillä muutoksilla että laajemmalla sähköisen osakasrekisterin valmistelulla. Tutkiel-massa todetaan myös, että voimassa oleva EU:n lainsäädäntö tosiasiallisesti estää kustannustehokkaan lis-taamattomien ja arvo-osuusjärjestelmään kuulumattomien osakkeiden kaupankäynnin. Vaikka komission 2020 vireille saattama asetusehdotus hajautetun tilikirjan teknologiaan pohjautuvasta arvopaperien kaupankäynnin pilottijärjestelmästä astuisi voimaan, se ei ratkaisisi ongelmaa. Tutkielmassa argumentoidaan lisäksi, että lain-valmistelun on oltava teknologianeutraalia sekä erityisesti osakasrekisterin osalta suosittava ratkaisuja, jotka mahdollistavat kaupankäyntijärjestelmän liittämisen rekisteriin myöhemmässä vaiheessa. Lainvalmistelussa on myös huomioitava joustavuuden ja kustannustehokkuuden sääntelystandardit, jotta osakeyhtiölaki säilyttää tahdonvaltaisuutensa, vaikka sitä digitalisoitaisiinkin 2020-luvulle.
-
(2021)Tutkielma tarkastelee todistelutarkoituksessa laadittuja lohkoketjupohjaisia sähköisiä todisteita ja erityisesti niiden hyödynnettävyyttä tavaramerkkien tosiasiallisen käytön osoittamisessa. Aluksi tutkielmassa tarkastellaan lohkoketjuteknologiaa ja sähköisiä todisteita koskevia peruslähtökohtia. Näiden sisäistäminen avaa teknologian ja oikeuden välisen vuoropuhelun, jonka hahmottaminen nähdään tutkielmassa keskeisenä. Jotta oikeudellisen menettelyn osapuolilla olisi kuitenkin intressi turvautua sähköisiin todisteisiin, on heidän voitava luottaa siihen, että esimerkiksi myös lohkoketjupohjaisille todisteille annetaan johdonmukaisesti todistusarvoa ja että tällaiset todisteet voivat siten aidosti vaikuttaa menettelyn lopputulokseen. Tutkielmassa tarkastellaankin lohkoketjupohjaisten todisteiden hyväksyttävyyttä ja laillisuutta. Tutkielmassa päädytään perustellusti johtopäätökseen, että markkinatoimijat eivät voi täysimääräisesti luottaa lohkoketjupohjaisiin todisteisiin oikeuksiin pääsyssä. Tämä siitä huolimatta, että Euroopan neuvoston mukaan sähköisiä todisteita ei tulisi syrjiä muun tyyppisiin todisteisiin nähden: kaikki tekniikat, jotka mahdollistavat informaatiosisällön aitouden, tarkkuuden ja eheyden toteamisen, olisi oltava hyväksyttäviä. Tutkielman toisen esikysymyksen osalta tarkastellaan tavaramerkin tosiasiallista käyttöä oikeusilmiönä. Tällöin keskeistä on myös eräiden menettelyllisten seikkojen arvioiminen. Se, miten ja millä tavalla tavaramerkin tosiasiallinen käyttö konkreettisesti nimittäin osoitetaan, on myös toimitettavien todistusten näkökulmasta keskeistä. Tarkastelulla suljetaan pois etenkin prosessuaalisia esteitä ja arvioidaan lohkoketjutodisteisiin liittyviä tarkoituksenmukaisuusnäkökohtia näissä menettelyissä. Tutkielman varsinaista tutkimuskysymystä koskevassa kappaleessa arvioidaan sitä, miten lohkoketjupohjaiset todisteet voivat näyttäytyä hyödyllisenä tavaramerkin tosiasiallisen käytön osoittamisessa. Lohkoketjuteknologian mahdollistaman muuttumattomuuden merkitystä korostetaan: teknologia itsessään varmistaa, että todisteet pysyvät muuttumattomana ja väärentämättömänä aina oikeudelliseen menettelyyn asti. Tutkielmassa argumentoidaan, että lohkoketjutodisteita tulisi kohdella edellytysten täyttyessä eräänlaisesti itseään todentavina. Tutkielmassa alleviivataan myös aikaleimaominaisuuden merkitystä, joka tavaramerkin käyttöön liittyen saattaa auttaa toimitetun käyttönäytön kytkemistä tiettyyn ajalliseen hetkeen. Tutkielmassa keskeinen havainto onkin, että lohkoketjuteknologian ominaispiirteiden vuoksi lainsoveltaja voisi mahdollisesti kohdistaa harkintaansa suoremmin tallennetun datan (eli käyttönäytön) informaatiosisällön analysointiin eli käytännössä tuomari tai muun viranomainen voisi ryhtyä ratkaisemaan käsillä olevan jutun aineellisoikeudellista kysymystä. Lainsoveltajan ei tarvitsisi käyttää aikaa, ja mahdollisten teknisten asiantuntijoiden muodossa ylimääräisiä resursseja, sähköisen todisteen tuottaneen tietojenkäsittelyprosessin alkuperäisyyden ja eheyden arvioimiseen. Tutkielman lopussa tarkastellaan vaihtoehtoja lohkoketjupohjaisten todisteiden laajemmalle käyttöönotolle eurooppalaisesta näkökulmasta. Lainsoveltajien kouluttamisen lisäksi keskeinen merkitys tulee todennäköisesti olemaan erilaisten sertifikaattien, standardien ja lainsäädäntömuutosten – esimerkiksi koskien eIDAS-asetusta – hyväksymisellä, jotka tekisivät lohkoketjuun tallennettujen todisteiden hyväksyttävyydestä ja arvioinnista yhdenmukaisempaa.
-
(2022)Tutkielmassa tarkastellaan Euroopan unionin ja Suomen lainsäädännön määritelmää virtuaalivaluutasta ja erityisesti, miten määritelmä vaikuttaa virtuaalivaluutan verotukseen henkilöverotuksessa. Tutkimusmenetelmänä on lainopillinen de lege lata käsiteanalyysi. Virtuaalivaluutoista on tullut kansainvälinen ja yhteiskunnallinen ilmiö, johon liittyy toisaalta paljon ennakkoluuloja ja toisaalta paljon odotuksia. Nykyiset sääntelyn kohteena olevat virtuaalivaluutat perustuvat lähtökohtaisesti lohkoketjuteknologiaan. Ymmärrys tästä teknologiasta on olennaista, että voidaan tarkastella virtuaalivaluuttojen taloudellista merkitystä sekä oikeudellista määrittelyä. Tästä syystä tutkielmassa esitellään virtuaalivaluutan mahdollistanut lohkoketjuteknologia. Virtuaalivaluuttoja käytetään sekä sijoituskohteina että maksuvälineinä, mistä johtuen virtuaalivaluuttoihin kohdistuu veroseuraamuksia. KHO 2019:42 ratkaisun mukaan virtuaalivaluuttaa pidetään tuloverolain mukaisissa soveltamistilanteissa tuloverolain 45 §:n 1 momentissa tarkoitettuna omaisuutena, jolloin sen luovuttamiseen sovelletaan tuloverolain luovutusvoittoa koskevia säädöksiä. Tutkielman tarkoituksena on selvittää vastaako virtuaalivaluutan oikeudellinen määritelmä sen tosiasiallista käyttötarkoitusta. Oikeudellisen määritelmän hahmottamiseksi virtuaalivaluuttaa koskeva lainsäädäntö paikannetaan oikeudenalajaottelun mukaan. Punnintaa määritelmän ja käyttötarkoituksen suhteesta tarkastellaan keskeisten veroperiaatteiden valossa. Näistä tärkeimmiksi nousevat ennakoitavuuden periaate ja legaliteettiperiaate. Tutkielmassa olennaiseksi käsitteeksi nousee luottamus lohkoketjun tuotteena ja toisaalta välttämättömänä taloudellisen toiminnan takeena. Tutkielmassa havaitaan, että virtuaalivaluutan tarjoajista annetun lain (572/2019) 2 §:n määritelmä virtuaalivaluutoista samaistaa virtuaalivaluutan, kryptovaluutan, lohkoketjuteknologian ja Bitcoinin. Tämä luo virtuaalivaluutan määritelmästä tarpeettoman laajan ja tosiasiallinen sääntely kohdistuu pikemminkin lohkoketjuteknologisiin sovellutuksiin kuin digitaalista arvoa sisältäviin kryptovaluuttoihin. Määritelmällä voi olla veroseuraamuksia sellaisille lohkoketjuteknologisille sovellutuksille, jotka eivät vastaa KHO 2019:42 ratkaisussa annettua tulkintaa virtuaalivaluutasta verotettavana omaisuutena. Määritelmän laajuus voi asettaa esteitä lohkoketjuteknologisten sovellutusten kehitykselle ja käyttöönotolle. Virtuaalivaluutan määritelmään suunnitellaan tarpeellisia ja oikeasuhtaisia muutoksia Euroopan komissiossa.
Now showing items 1-5 of 5