Browsing by Subject "luonnonfilosofia"

Pro gradu –tutkielmani päämäärä on selvittää ensinnäkin Avicennan käsitys kognitiosta sekä vastata kysymykseen, miksi viime vuosikymmeninä on esitetty vastakkaisia tulkintoja Avicennan näkemyksestä kognition perustasta. Lisäksi etsin vastausta kysymykseen, miksi Avicenna vaikutti ristiriitaisesti hyväksyneen sekä abstraktion että emanaation osaksi kognition perustaa. Avicennan filosofian tutkijoista Dag Hasse kannattaa ihmisen omaa ymmärryksen kykyä saavuttaa totuudenmukaista tietoa mielenulkoisesta todellisuudesta. Herbert Davidson katsoo ihmisen omaavan ainoastaan ymmärryksen potentiaalisen osan. Kyetäkseen aktuaaliseen ajatteluun, Davidsonin mukaan ihminen tarvitsee viimeisen transendenttisen ymmärryksen, aktiivisen intellektin valaisua, illuminaatiota. Päälähteenä on Avicennan keski-/myöhäiskauden merkittävä Najat-teos (Psychology), jonka aineistoa vertaan suhteessa Hassen tiiviiseen artikkeliin Avicenna on Abstraction sekä Davidsonin kirjan Alfarabi, Avicenna, and Averroes, on Intellect Avicenna osioon. Kognitio eli ymmärrys on sielun merkittävin kyky. Tämän vuoksi tutkielman aluksi avaan Avicennan käsitystä sielusta, sen luonteesta sekä analysoin sielun kykyjä. Tutkimusmetodologia sisältää sekä aristoteelista luonnonfilosofian tutkimusperinnettä että metafysiikkaa. Avicenna katsoi dualistisesti ihmisen saavan varmaa tietoa todellisuudesta omasta sielun aktuaalisuudesta sekä oman ymmärryksensä voimin että transendenttisen aktiivisen emanaation avulla. Toisessa luvussa selvitän Najat-teoksen avulla, mitä Avicenna tarkoitti ymmärryksen abstraktiolla. Ymmärryksen abstrahointikykyyn sisältyvät ulkoiset ja sisäiset aistit, jotka erottavat muodon materiasta kukin oman kykynsä mukaisesti. Lopulta aktiivisen intellektin tuella ymmärrykseen jää jäljelle ulkoisen todellisuuden objektin lajiolemus eli universaali, jonka avulla ymmärrys lopulta havainnoi, mikä on kussakin oliossa olemuksellista. Kolmannen luvun alussa analysoidaan transendenttisen todellisuuden emanaatiota Jumalasta alimpaan transendenttiseen olevaan eli aktiiviseen intellektiin, joka yhdistää maailmassa olevan materian ja muodon toisiinsa. Lisäksi luvussa tuodaan ilmi sekä Hassen että Davidsonin teesejä Avicennan kognition perustasta. Neljännessä luvussa Hassen ja Davidsonin käsitykset asetetaan vastakkain, ja heidän perusteluitaan verrataan suhteessa tutkielman päälähteeseen, Najat-teokseen. Lisäksi tässä luvussa tuon ilmi tutkielman teesin. Davidson mukaan ymmärryksen perusta on mielenulkoisessa aktiivisessa intellektissä. Hän hylkää ymmärryksen sisäisen abstrahointikyvyn. Hasse kannattaa ymmärryksen omaa abstrahointikykyä, mutta ei hylkää aktiivisen intellektin emanaatiota kokonaan. Hassen mukaan emanaatio toimii tukevana elementtinä ymmärryksen taustalla. Johtopäätöksenä esitän tutkielman päälähteen avulla, että käsitykset kognition perustasta tukevat enemmän Hassen kuin Davidsonin tulkintaa, mutta ei kuitenkaan siinä järjestyksessä kuin miten Hasse esittää. Tutkielmassa päädyn päälähteeseen vedoten käsitykseen, jossa kogntion perusta on ensisijaisesti aktiivisessa intellektissä. Se tarvitsee kuitenkin ymmärryksen sisäistä abstrahointikykyä, sillä ihminen on ensisijaisesti intellektuaalinen mutta myös ajallisena entiteettinä fysiologinen olento. Viidennessä ja viimeisessä luvussa ennen yhteenvetoa asetan Avicennan käsityksen kognition perustasta osaksi filosofian historiaa. Kuten johdannossa, niin myös viimeisessä varsinaisessa luvussa tuon ilmi Avicennan filosofisen reseption, joka koostui Aristoteleen filosofiasta, uusplatonismista, peripateettisuudesta sekä arabialaisesta filosofiasta. Avicennan filosofialle tunnusomaista ovat erityisesti olevan hierarkisuus sekä filosofinen dualistisuus. Tutkielman kuluessa selitetään myös merkittävimmät metafyysiset käsitteet.

Tutkimuksessani tarkastelen englantilaisen kirkonmiehen, historiankirjoittajan ja poliittisen poleemikon Peter Heylynin (1599–1662) Cosmographien kautta englantilaista Kuun toista maailmaa koskevaa keskustelua vuosina 1638–1652. Kysymys siitä oliko Kuussa maapallon kaltainen maailma, jota asuttivat elävät olennot, oli tutkimallani aikakaudella merkittävä luonnonfilosofinen ja astronominen kysymys, mutta siihen liittyvä keskustelu ryöpsähti myös muualle yhteiskuntaan. Cosmographie on laajudessaan ensyklopeedinen maantiedon teos, jonka pyrkii koko maapallon kattavaan kuvaukseen. Sen viimeisellä sivulla Heylyn kuitenkin siirtyy käsittelemään Kuun toista maailmaa. Tarkastelen muita lähteitäni ja Kuun toisesta maailmasta käytyä keskustelua tuon sivun kautta. Muun lähdeaineistoni muodostavat neljä Kuun toista maailmaa käsittelevää kirjaa, jotka ovat kirjoittaneet John Wilksin, Francis Godwin ja Alexander Ross. Jokaisen heistä oli merkittävässä virassa toiminut kirkonmies. Tutkimusotteeni on mikrohistoriallinen ja kaksisuuntainen: Yhtäältä Cosmographien Kuun toista maailmaa käsittelevä sivu paljastaa Kuusta käydyn keskustelun taustalla vaikuttaneita kulttuurillisia ilmiöitä. Toisaalta teen tuota sivua ymmärrettäväksi kartoittamalla noita kulttuurillisia ilmiöitä kontekstualisoinnin avulla. Tutkimukseni historiakäsitys on konstruktionistinen. Käsittelen Cosmographien kuuosiota uutena representaationa Kuun toisesta maailmasta, joka rakentuu Heylynin käytettävissä olleisiin osasiin häntä ympäröivässä kulttuuristen merkitysten verkostossa. Peter Heylyn tarkoitti kuuosionsa perinteisen aristoteelisen ja skolastisen järjestelmän puolustukseksi. Heylyn näki Kuun toista maailmaa kopernikaanisesta näkökulmasta käsitelleiden John Wilkinsin ja Francis Godwinin ajatukset uhkana, sillä pelkäsi kopernikanismin romuttavan Aristoteleeseen perustuvan universumin ja tietoteorian mallin sekä skolastisen raamatuntulkinnan perinteen. Tämän kehityskulun Heylyn näki vaarallisena, sillä uskoi sen johtavan maalliseen ja uskonnolliseen epäjärjestykseen sekä Englannin sisällissodan kaltaiseen yhteiskunnan romahtamiseen. Heylyn myös todennäköisesti koki arveluttavana kehityksen, jossa kopernikaanisen universumin mallin kannattajat olivat omaksuneet maapallon kuvaamiseen miellettyjä käytäntöjä Kuun kuvaamiseen. Heylynin Kuun toisen maailman representaatiossa kietoutuivat yhteen hänen aikansa epistemologinen murros, politiikka, teologia ja raamatuntulkinta, laajentuva käsitys maailmasta ja muuttuva käsitys maailmankaikkeudesta, Heylynin henkilökohtaiset elämänkokemukset sekä antiikista, keskiajalta ja renessanssista periytyvät ajattelumallit ja perinteet. Cosmographien kuuosion kontekstualisoiminen osoittaa, että Kuun toiseen maailmaan heijastettiin merkityksiä näistä kaikista yhteiskunnan ja kulttuurin osasista. Loppujen lopuksi tämä Kuun toiseen maailmaan kietoutunut merkitysverkosto selittää, miksi Peter Heylyn nosti Kuun esille maantietoa käsittelevässä kirjassaan. Kuun toiseen maailmaan oli latautunut niin monia merkityksiä, että se tarjosi Heylynille runsaasti tarttumapintaa, vaikka Cosmographien aiheella ei nykyajan lukijan silmissä ole tekemistä Kuun kanssa. Tulkintani Cosmographien Kuun toista maailmaa käsittelevästä sivusta poikkeaa merkittävästi kahdesta aiemmasta sitä kommentoineesta tutkijasta Marjorie Hope Nicolsonista ja David Cressystä. Molemmat katsoivat Heylynin suhtautuneen Kuun toiseen maailmaan ja siihen liittyvään astronomiseen ja luonnonfilosofiseen kehityskulkuun positiivisesti. Tutkimukseni perusteella Heylyn haluaa nimenomaan kyseenalaistaa tuon kehityksen ja sen seurauksena esitetyt ajatukset Kuun toisesta maailmasta.