Browsing by Subject "luotonantajan vastuu"

Vastuu ylivelkaantumisesta on pitkään jätetty lähinnä velallisen harteille, vaikka samaan aikaan luottomarkkinat etenkin kulutusluottojen osalta ovat kasvaneet huomattavasti ja luottojen markkinointi on muuttunut yhä aggressiivisemmaksi. Luotonannosta on tullut yhä helpompaa, nopeampaa ja aggressiivisempaa, mikä on suurelta osaltaan vaikuttanut kuluttajien talousahdinkoon ja ylivelkaantumiseen. Heikon luottokontrollin ja aggressiivisen mainonnan osalta haavoittuvampia ovat etenkin nuoret sekä iäkkäämmät ihmiset, joilla ei välttämättä ole tarvittavaa harkintakykyä luottoa otettaessa. Heikentynyt harkintakyky yhdistettynä vastuuttomaan luotonantoon johtaa kestämättömään tilanteeseen niin yhteiskunnan, velallisten kuin luotonantajienkin osalta. Lainsäädäntö laahasi pitkään luotonantajan vastuun osalta, kunnes vuonna 2014 lakia yksityishenkilön velkajärjestelystä 1993/57 uudistettiin siten, että arvioinnin kohteeksi tuli velallisen toiminnan lisäksi myös luotonantajan toiminta luotonannossa, jotta riskinjako jakautuisi oikeudenmukaisesti ja perustellusti molempien osapuolten kesken. Vaikka aiemmissa säännöksissä annettiin sinänsä tilaa myös luotonantajan toiminnan arvioinnille viittaamalla velkojen perusteisiin ja syntyolosuhteisiin, oli luotonantajan vastuu nimenomaisesti lakiin ottaminen tarpeen. Olennaista on kuitenkin se, että miten luotonantajan vastuu on tosiasiallisesti otettu ratkaisukäytännössä huomioon, jonka vuoksi suuressa osassa tutkielmaani on tutkielmaa varten kerätty uudehko hovioikeuksien ratkaisuaineisto. Velallisen oikeusturvan kannalta on ensinnäkin ongelmallista, että luotonantajan vastuu tulee arvioitavaksi lähtökohtaisesti ainoastaan hakijan väitteestä, ellei hakemuksesta muuten selkeästi ilmene luotonantajan toimineen vastuuttomasti, jolloin tuomioistuimet ovat viran puolesta ottaneet kantaa asiaan. Lisäksi ongelmallisena voidaan pitää sitä, että luotonantajan vastuulle ei tosiasiallisesti ole annettu merkitystä piittaamatonta ja vastuutonta esteperustetta arvioitaessa, joka tulee tulevaisuudessa johtamaan siihen, että velkajärjestelyjä tullaan myöntämään lähinnä painavien vastasyiden nojalla. Lisäksi seikan kaksoisarviointi eli, että luotonantajan vastuu voi tulla arvioitavaksi sekä esteperusteen että painavien vastasyiden osalta voi myös johtaa erinäisiin ongelmiin etenkin velallisten ja yhteiskunnan kannalta. Kokonaisuutena katsoen, korkeimman oikeuden antama prejudikaatti asian osalta yhtenäisen linjan saavuttamiseksi olisi enemmän kuin tarpeen, jossa se linjaisi näkemyksen siitä, että luotonantajan vastuu tulisi ottaa huomioon myös viran puolesta annetun näytön osalta esteperustetta arvioitaessa. Lisäksi olisi ensiarvoisen tärkeää, että korkein oikeus ottaisi kantaa myös siihen, että kuinka velallisen ja velkojien vastuu tulisi jakautua arvioitaessa sitä, että onko velallinen velkaantunut moitittavalla tavalla. Luotonantajan toiminnan sivuuttaminen piittaamatonta ja vastuutonta velkaantumista koskevassa esteharkinnassa paitsi nimenomaisesti, että tosiasiallisesti johtaa nimittäin ei-toivottuihin seuraamuksiin niin velallisen, velkojien kuin yhteiskunnankin kannalta.