Browsing by Subject "lyyrinen runous"

Tutkin leijonien kuvaamista Kreikan esiklassisessa runoudessa ja ennen 500-lukua eKr. ajoitetussa arkeologisessa aineistossa. Otan selvää, mitä ja millaisissa yhteyksissä leijonista varhaislähteissä puhutaan, kuinka niitä kuvataan, ja tapahtuuko kuvaustavoissa ajan saatossa muutosta. Arkeologisessa aineistossa keskityn leijonien ja ihmisten välisten yhteenottojen kuvauksiin geometrisen ja orientalisoivan kauden esineistössä: tutkin, millaisia yhteenottotilanteita kuvataan ja missä määrin kuvaukset ovat yhteneväisiä sisällöllisesti ja kronologisesti kirjallisten mainintojen kanssa. Lisäksi pyrin arkeologisia ja kirjallisia lähteitä vertailemalla ottamaan selvää Herakleen ensimmäisen urotyön, taistelun Nemean leijonaa vastaan, varhaisten kuvausten evoluutiosta. Tutkimusmenetelmänä on molempien aineistoryhmien osalta aineiston kuvaus ja kuvausta seuraava aineiston analyysi. Luulöytöjen ja kirjallisten mainintojen perusteella vaikuttaa siltä, että leijonia on elänyt Kreikan maaperällä pronssikaudella ja mahdollisesti vielä ainakin persialaissotien aikaan. Toisaalta itämaisilla esikuvilla oli kiistaton vaikutus leijonan varhaiseen kuvaukseen Kreikassa. Leijonamainintoja on esiklassisen kauden runoudessa säilynyt kolmentoista kirjailijan korpuksessa sekä neljässä homeerisessa hymnissä. Kreikan varhaisimmassa kirjallisuudessa, homeerisessa epiikassa, leijonat esiintyvät usein vertauksissa, joissa analogia perustuu yleensä väkivaltaiseen yhteenottoon: tyypillisesti vertausten leijonat ottavat yhteen karjaa vahtivien paimenten kanssa. 600- ja 500-luvun sekä varhaisen 400-luvun eKr. runoudessa säilyneitä kielikuvia, joissa mainitaan leijona, on määrällisesti vähemmän, mutta ne ovat monipuolisempia muodollisesti ja sisällöllisesti. Alkaioksen, Ksenofaneen, Semonideen, Kydiaan, Theogniin ja Pindaroksen korpukseen sisältyy sananlaskuja, aforismeja sekä metaforia, joissa muun muassa rinnastetaan leijonan ja hirvenvasan kohtaaminen seksuaaliseen valloittamiseen. Niissä myös pohditaan leijonan luontoa: leijonan thymos, ’sydän, mieli’, on jo epiikassa esiintyvä topos, jota lyyrikot kehittävät edelleen. Kun epiikassa leijonansydämisyys on sankarien ominaisuus, on se Pindaroksen ja Bakkhylideen epinikion-runoissa lisäksi voittoisien atleettien ominaisuus. Leijonalle ominaisen voimankäytön ohella atleetti tarvitsee muitakin ominaisuuksia, joita Pindaroksen tuotannossa edustaa leijonan vastinparina esiintyvä ovela kettu. Esiklassisessa runoudessa leijonia esiintyy myös ekfrasis-kuvauksissa sekä eräiden jumalten, Artemiin, Dionysoksen, Hermeen, Afroditen, Apollonin, Suuren Äidin, Proteuksen, Thetiin, ja Kirken yhteydessä. Jumalat kykenevät ohjaamaan leijonien mielentiloja, omaksumaan niiden ulkomuodon ja muuttamaan ihmisiä leijoniksi. Herakleen ja Nemean leijonan taistelusta kertoo ensimmäisenä säilyneenä lähteenä Hesiodos. Herakleen paini leijonan kanssa vaikuttaa kuva-aineiston ja Epimenideen nimissä olevan fragmentin perusteella olleen tunnettu jo 600-luvulla, mutta ensimmäiset kattavat kuvaukset siitä ovat peräisin Pindaroksen ja Bakkhylideen tuotannosta. Pindaros myös kertoo varhaisimpana säilyneenä lähteenä Kyrenen ja Battoksen taisteluista leijonia vastaan Thessaliassa ja Libyassa. Kuva-aineisto on peräisin noin ajalta 850–600 eKr. Se koostuu 24 esineestä, joihin kuuluu vaaseja, terrakotta-, pronssi- ja kryselefantiinireliefejä, kultaisia diadeemeja, pronssisia ja norsunluisia pienoisveistoksia, hopea- ja pronssisolkia sekä norsunluinen kampa. Ehdotan aineiston jakoa aiheenmukaisiin kategorioihin, jotka ovat geometrisessa taiteessa suosittu mutta varhaisesta kirjallisuudesta puuttuva raatelu, niin ikään geometrisella kaudella suosittu karjaa puolustava paimen, jolla on vertailukohtia Iliaassa, leijonanmetsästys, aseellinen leijonataistelu sekä sen aseeton variantti leijonapaini. 600-luvulle ajoitetuista leijonataistelu- ja leijonapainikuvauksista kolme on suurella varmuudella identifioitavissa Herakleen ja Nemean leijonan taistelun kuvauksiksi: Sisiliassa vuosisadan puolivälissä valmistettu polykromistamnos, jossa sankari lävistää leijonan miekalla, sekä vuosisadan loppupuolelle ajoitetut, Koillis-Peloponnesoksella valmistetut kilpien käsivarsipidikkeiden pronssireliefit, joissa leijona on sankarin kuristusotteessa.