Browsing by Subject "maaginen realismi"
Now showing items 1-4 of 4
-
(2020)Tässä tutkielmassa tarkastellaan Vilho Lammen (1898–1936) tuotantoa osana 1920–1930-luvun suomalaista kuvataidekenttää. Tutkielma rajaa tarkasteltaviksi teoksiksi Lammen lapsiaiheiset maalaukset. Tutkielma koostuu sekä teoreettisesta osasta, jossa keskitytään Suomen sotien väliseen kuvataiteeseen ja yhteiskuntaan, tyylihistoriaan sekä intertekstuaalisuuteen, että käytännön osasta, jossa Lammen lapsiaiheiset teokset luetteloitiin ja syvennyttiin niiden merkityksiin ja uusiin tulkintoihin, jota teoksista voidaan tehdä. Lammen tuotannon kokonaismääräksi arvioidusta noin 650 teoksesta löydettiin noin 100 lapsiaiheista maalausta. Merkitysten ja kontekstin ymmärtämiseksi tutustuttiin Lammen saamaan näyttelykritiikkiin suomalaisissa sanomalehdissä sekä Lammen elinaikana että hänen kuolemansa jälkeen aina vuoteen 2020 saakka. Taidehistorian tyylihistoria muodostaa teoreettisen viitekehyksen, jota vasten Lammen teoksia peilataan. Tutkielmassa pyritään tarkastelemaan kriittisesti Lammen sijoittumista aikansa kuvataiteeseen liitettyihin tyylisuuntauksiin. Lampi nähdään aktiivisena ja yhteiskunnallisena hahmona, mikä näyttäytyy hänen tuotannossaan. Tyylillisesti Lammen teokset nähdään osana oman aikakauden kuvataidetta. Kuitenkin Lampi nähdään omaa tyyliään etsivänä ja toteuttavana taiteilijana. Lammen maalauksia ja hänen tyyliään verrattiin aikanaan muun muassa Paul Cézannen (1839–1906), Vincent van Goghin (1853–1890), Alvar Cawénin (1886–1935) ja Tyko Sallisen (1879–1955) tuotantoon, kunnes 1920–1930-lukujen vaihteessa hän irrottautui aikaisemmasta tyylistään suurikokoisten ja jopa aggressiivisten (miehiä kuvaavien) töidensä kautta. Vuoden 1931 Pariisin-matkan jälkeen hänen kuvaustapansa muuttui jälleen. Se rauhoittui ja siirtyi lähemmäksi uusasiallista ilmaisua. Intertekstuaalisuuden soveltaminen taiteen ja erityisesti maalausten katsomiseen muodostaa tutkielmassa kehyksen, jonka kautta etsitään uusia merkityksiä Lammen teoksille. Intertekstuaalinen kuvan katsominen nostaa esiin Lammen lapsiaiheisten teosten surumielisyyden ja salaperäisyyden. Niissä risteää itsensä paljastamisen ja mysteerin säilyttämisen ja sekä sisäisen että ulkoisen kontrollin merkityskentät, joita vasten lapsiaiheisia teoksia tarkastellaan. Kasvu ihmisenä ja taiteilijana limittyy kokonaisuudeksi, joka näyttäytyy sekä muutaman taidehistorian merkkiteosten että hänen omien teostensa tarkastelussa rinnakkain. Lammen lapsessa näkyy alakulo, alistuminen, antautuminen sekä päättäväisyys, voima ja luova, kiihkeä elämänhalu. Lammen elinaikanaan saamassa taidekritiikissä ei juurikaan lapsiaiheisia teoksia arvioitu. Yleisesti kritiikki korosti Lammen tietynlaista poikkeavuutta taiteilijana ja erilaisuutta. Kuolemansa jälkeen myös Lammen lapsiaiheiset teokset saivat uudenlaista huomiota. Kirjoittelussa korostui maalausten psykologisoiva selitys Lammen ennenaikaiseen ja oman käden kautta tapahtuneeseen kuolemaan. Lapsiaiheiset teokset yhdistettiin jo tuolloin Lammen taiteilijapersoonaan ja sen ilmenemiseen teoksissa. Tutkielma etenee rakenteellisesti menemällä yhä syvemmälle ja katsoo teoksia yhä yksityiskohtaisemmin. Se tiivistyy Lammen lapsiaiheisten teosten käsikuvauksen tarkasteluun. Lähtökohtana pidetään Lammen Omakuva (1934) ja Tytön muotokuva (1934) -nimisiä teoksia. Teokset paljastavat Lammen oman käden näyttäytyvän suuressa osassa hänen lapsiaiheisia töitään. Sen kautta Lammen taiteilijuus ja ihmis(en) kuva paljastuu katsojalle. Elämän ja teoksissa nähtävien eleiden kaksijakoisuus on ilmeinen. Lapsiaiheisten teosten yleisilme kautta koko tuotannon on näennäisen ilmeettömyyden sävyttämä, mutta juuri tuo pinnallinen ilmeettömyys korostaa syvemmän tarkastelun kautta nousevaa jopa räjähtävän voimakasta ääntä ja elämäntuntoa.
-
(2019)Pro gradu -työssäni tutkin Marko Hautalan romaanin Unikoira (2012) fiktiivistä maailmaa ja lajia. Keskeisenä ikkunana näihin molempiin toimii mimesiksen ja fantasian välinen suhde: millainen se on Hautalan romaanissa ja millainen se tyypillisesti on ollut eri genreissä. Analysoin romaanin mimeettisiä ja fantastisia piirteitä ja niiden välistä jännitettä suhteessa maagisen realismin, tieteisfiktion ja kauhun vakiintuneisiin tapoihin kuvata maailmaansa. Tutkimukseni teoreettisena lähtökohtana toimii Alastair Fowlerin lajiteoria (1982), jonka mukaan kirjallisuuden lajit rakentuvat vakiintuneiden piirrerepertoaarien ympärille. Hautalan romaanin lajiyhteyksiä hahmottaakseni lähestyn teosta järjestelmällisesti tarkastellen sitä maagisen realismin, scifin ja kauhun teorioita vasten. Millaisia elementtejä teos lainaa eri lajien repertoaareista? Kuvastaako romaani niin kokonaisvaltaisesti genrejen repertoaareja, että teos voidaan nähdä lajia edustavana? Unikoira osoittautui monitasoiseksi teokseksi, jossa lähes jokainen elementti on merkityksellinen kokonaisuutta vasten tarkasteltuna. Runsaat viittaukset teoksen sisä- ja ulkopuolelle tuottavat vaikutelman itsetietoisesta romaanista. Fiktiivisen maailman häilyminen mimesiksen ja fantasian välillä on eräs romaanin tietoisen harkituista asetelmista: romaanin sisäistekijä rakentaa monitulkintaisuutta pyrkimällä toisaalta luonnollistamaan fantastisten elementtien esiintymistä teoksessa, toisaalta ylläpitämään mimesiksen ja fantasian vastakkainasettelua. Romaani ottaa epäsuorasti kantaa omaan paikkaansa kirjallisuuden jatkumossa toisaalta leikittelemällä realistisen ja fantastisen kirjallisuuden rajamailla yhdistelemällä molempien konventioita, toisaalta upottamalla maailmaansa runsain määrin aineksia eri lajien repertoaareista sekä tieteis- ja kauhufiktiivisistä subteksteistä. Postmodernin itsetietoisena ja lajirajoja ylittävänä teoksena Hautalan Unikoiran edustaa uudenlaista spekulatiivista fiktiota, jota voidaan luonnehtia esimerkiksi reaalifantasiaksi. Fowlerin lajiteorian mukaan lajeja yhdistelevä teos voi olla hybridi tai modulaatio. Hybridissä kahden tai useamman genren repertuaarit ovat tasapainossa siten, ettei yksikään dominoi kokonaisuutta kun taas modulaatiossa tällainen tasapaino ei toteudu. Unikoira näyttäytyy lajihybridinä, kun tarkastelu rajoitetaan kauhun ja tieteisfiktion suhteeseen. Samaan aikaan teoksessa esiintyy myös piirteitä lajeista, joiden repertoaarit eivät kuitenkaan ole tarpeeksi kokonaisvaltaisesti läsnä tuottaakseen lajitulkintaa. Esimerkiksi maaginen realismi osoittautuu analyysin perusteella ennemminkin Hautalan romaanin tyylilajiksi kuin lajiksi.
-
(2019)Tarkastelen työssäni Seita Vuorelan romaanin Karikon (2012) kerrontaa, lajia ja fiktiivisen maailmankaikkeuden rakennetta. Tutkin, millaisista osista teoksen maailmankaikkeus koostuu, millaisia kerronnallisia keinoja sisäistekijä teoksessa käyttää ja millaisen kuvan kertojat välittävät teoksen reaalimaailmasta. Erityisen kiinnostunut olen syistä: miksi juuri näitä kerronnallisia keinoja on käytetty ja miksi kertojat välittävät tietyn kuvan reaalimaailmasta? Lisäksi tutkin, onko reaalimaailma yliluonnollinen vai luonnollinen ja lopulta sitä, mihin temaattiseen tulkintaan teoksen rakenteet lukijaa kutsuvat. Karikko kertoo 14-vuotiaan Mitjan kuolemasta ja sen hyväksymisestä. Henkilökertoja Mitja kertoo retrospektiivisen tarinan, jossa hänen paras ystävänsä Noel kuolee tapaturmaisesti pudotessaan hylätyn rakennuksen kattopuomilta. Kuoleman jälkeen Mitja lähtee perheensä kanssa matkalle, joka päättyy ennen aikojaan tuntemattomalle leirintäalueelle. Leirintäalueen rannalla Mitja tutustuu hylyiksi itseään nimittäviin poikiin, joita kukaan muu ei tunnu huomaavan. Rannalla asustaa myös salaperäinen tyttö, joka pitää Hotelli Horisonttia. Kerrontahetkellä Mitja tietää olevansa kuollut, mutta uskottelee lukijalle toisin. Romaani on kerrottu useasta eri näkökulmasta, jotka yhdistämällä lukija saa pirstaleisen ja ristiriitaisen kuvan tapahtumista. Henkilökertojan lisäksi Karikossa on ulkopuolinen kertoja, joka fokalisoi vuoroin Mitjan isoveljeä Vladimiria ja rannalla asuvaa tyttöä. Jokainen henkilö ja kertoja muodostaa osamaailmoja, joiden suhdetta fiktiiviseen reaalimaailmaan tarkastelen. Analysoin kertojatyyppejä ja tutkin niiden luotettavuutta. Henkilökertoja Mitja myöntää valehtelevansa ja muistavansa asioita väärin, joten häntä voi pitää paitsi epäluotettavana myös äärimmäisen rehellisenä kertojana. Lukija muodostaa kuvan fiktion reaalimaailmasta kertojien kertoman perusteella. Karikossa kertojat eivät todenna yhtenäistä reaalimaailmaa, joten on tulkintakysymys, onko teoksen reaalimaailma luonnollinen vai yliluonnollinen. Teoksen monimutkainen rakenne kutsuu lukijaa temaattiseen tulkintaan. Mahdollisten maailmojen poetiikan mukaan teos ei jäljittele meidän todellisuuttamme vaan muodostaa oman fiktiivisen maailmankaikkeutensa, jossa asiat, jotka olisivat voineet tapahtua, ovat yhtä tärkeä osa juonta kuin oikeasti tapahtuneet asiat. Karikossa kerrotaan vaihtoehtoisia tapahtumankulkuja, joista lukijan annetaan valita mieleisensä. Karikkoa voi lukea fantasiana, jossa kuolleet voivat olla yhteydessä eläviin, mutta sen voi lukea myös allegoriana, joka kuvaa Vladimirin ja muun perheen suruprosessia perheenjäsenen menehtymisen jälkeen. On myös mahdollista tulkita, että Vladimir on Karikon tekijä-kertoja. Romaanissa kuvataan Vladimirin kirjoitusprosessia, jonka tuotos muistuttaa erehdyttävän paljon Karikon tarinaa. Tulkitsi romaanin kummin vain, kertominen nähdään joka tapauksessa eheyttävänä toimintana trauman käsittelyssä. Vladimiriksi tulkittava ääni Karikon prologissa pitää kertomista välttämättömänä, jotta pääsisi pois ”pimeästä”. Myös Mitja pitää kertomista velvollisuutenaan. Karikon alussa lukija saa väärän käsityksen tapahtumista, koska hän joutuu tarkastelemaan teoksen reaalimaailmaa Mitjan ja Vladimirin toivemaailmojen läpi. Näissä toivemaailmoissa Mitja on elossa. Kun toivemaailmat väistyvät, lukijalle tarjotaan kaksi vaihtoehtoista versiota teoksen reaalimaailmasta: joko Mitja on ollut kuolleena elävien maailmassa ja päässyt lopulta lähtemään matkalle kohti kuolleiden maailmaa tai Vladimir on kuvitellut kaiken. Karikko on monitulkintainen romaani, jonka sisäistekijä ei tarjoa yhtä tulkintavaihtoehtoa. Itsestään tietoisella eli metafiktiivisella romaanilla halutaan saada lukijan pohtimaan todellisuuden luonnetta: mitä oikeastaan voimme tietää ja millä perusteella?
-
(2017)Tässä pro gradu -tutkielmassa perehdytään maagiseen muutokseen ja sen vaikutuksiin kahdessa maagisen realismin lajityyppiin lukeutuvassa teoksessa, Angela Carterin The Infernal Desire Machines of Doctor Hoffmanissa sekä Jonathan Carrollin White Applesissa. Muutosta ja sen vaikutuksia puretaan tutkimalla fiktion osamaailmojen välisen rajapinnan murtumista sekä fiktion maailman sisäisten sääntöjen muuttumista. Maaginen realismi tarjoaa kiinnostavan lähtökohdan sääntöjen muuttumisen tutkimiselle, sillä siinä lukijan maailmaa muistuttavassa maailmassa alkaa tapahtua selittämättömiä asioita, joita sekä henkilöhahmot että lukijat joutuvat peilaamaan oman maailmansa sääntöjä vasten. Oudot ilmiöt voivat asettaa kyseenalaisiksi esimerkiksi luonnonlait ja sen, mikä on fiktion maailmassa mahdollista tai sallittua. Teoreettinen viitekehys sääntöjen muuttumisen hetkelle ja sen seuraamuksille löytyy fantastisen teoriasta ja etenkin Tzvetan Todorovin ajattelusta, jota täydennetään Marie-Laure Ryanin käsitteillä fiktion mahdollisista maailmoista. Mahdollisten maailmojen teoria sekä fantastisen kirjallisuuden määritelmät tarjoavat hyviä työkaluja fiktion osamaailmojen erittelemiseen ja tutkimiseen. Eri osamaailmojen tarkastelusta on kuitenkin mielekästä jatkaa eteenpäin ja pohtia sitä, kuinka eri fiktion tasot vaikuttavat toisiinsa ja millaisia seurauksia osamaailmojen välisellä liikkeellä tai sääntöjen rikkoutumisella on niin juonelle kuin henkilöhahmoille ja lopulta mitä muutokset ja reaktiot niihin kertovat. Muuttuneet säännöt mahdollistavat myös ironian syntymisen. Tutkielman kahdessa kohderomaanissa fiktion maailmat rakentuvat eri tavoin. Jonathan Carrollin White Apples -teoksessa fiktion osamaailmat ovat erillisiä, ja maailmojen välillä tapahtuu liikettä eri suuntiin. Maaginen muutos ei vaikuta ainoastaan elävien maailmaa asuttavien ihmisten toimintaan, vaan myös fiktion muista osamaailmoista kotoisin olevat hahmot joutuvat omaksumaan uudenlaisia sääntöjä. Angela Carterin The Infernal Desire Machines of Doctor Hoffmanissa taas muutos käynnistyy hiljalleen ihmisen toiminnan seurauksena. Romaanissa ei tarjota yksiselitteistä vastausta siihen, rakentuuko fiktion maailma yhdestä vai monesta erillisestä maailmasta. Muutos tutusta outoon ja siirtyminen meidän maailmaamme muistuttavasta maailmasta fantastisen piriin toimii myös juonen katalysaattorina. Henkilöhahmot joutuvat omaksumaan uusia sääntöjä ja tarttumaan toimeen. Romaanien tarkastelu Todorovin itseyden ja toiseuden teemojen kautta osoittaa myös, kuinka tehokas keino maaginen realismi on erilaisten vaihtoehtojen pohtimiseen: itseyden teemoilla voidaan käsitellä tietämistä ja mahdollisuuksia, toiseuden teemat taas koskevat houkutusta, himoa ja seksuaalisuutta. Mahdollisten maailmojen teoriaa ja fantastisen erilaisia määritelmiä yhdistelemällä voidaan siis analysoida maailmojen rakentumista ja niiden välistä liikettä monella eri tasolla, aina fiktion rakenteesta romaanin esittelemään tematiikkaan saakka. Se, mikä yhdistää niin strukturalistista kuin temaattisempaa tulkintaa on sääntöjen, mahdollisuuksien ja mahdottomuuksien analyyttinen tarkastelu.
Now showing items 1-4 of 4