Browsing by Subject "medikalisaatio"

Sydän- ja verisuonitaudeista aiheutuva kuolleisuus on Suomessa ja maailmanlaajuisesti suurta. Tautien yhtä riskitekijää hoidetaan kolesterolilääkkeillä, joiden käyttömäärä on lisääntynyt huomattavasti 1990-luvulta lähtien. Kolesteroliin liittyvät hoitosuositukset ehdottavat näiden lääkkeiden käyttöä sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden hoidossa. Suurista käyttömääristä huolimatta lääkkeiden käytön lisääntymisen taustalla olevien prosessien sosiologisessa tutkimuksessa aihetta on tutkittu niukasti. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millä tavalla veren rasva-arvoihin liittyvät hoitosuositukset ovat vaikuttaneet sydän- ja verisuonitautien yhden riskitekijän eli kolesterolin lääkehoidon lisääntymiseen ja miten suosituksien lääkehoitoihin liittyvät aiheet näyttäytyvät niitä keskeisissä lääkärilehdissä kommentoineiden kriittisten kirjoitusten valossa. Tutkimuksen keskeisenä käsitteenä on lääkkeellistyminen, jolla viitataan prosessiin tai muutokseen, jonka myötä lääkkeiden käyttö tulee osaksi ihmisten elämää. Tutkimuksessa hyödynnetään kahta aineistoa. Ensimmäinen aineisto koostuu vuosien 1986 ja 2014 välillä ilmestyneistä veren rasva-arvoihin liittyvistä hoitosuosituksista, joiden sisällönanalyysilla eritellään niiden lääkkeiden käyttöön liittyviä ulottuvuuksia. Hoitosuositukset ovat lääkäreille suunnattuja yksinkertaistettuja ja tutkimusaineistoa tiivistäviä hoitoehdotuksia, joiden tarkastelu ei paljasta niiden koostamisessa tehtyjä valintoja tai miten terveysalan asiantuntijat saattavat niitä tulkita. Tätä varten analyysissa hyödynnetään myös toista aineistoa, joka koostuu Suomen Lääkärilehdessä ja Duodecim lehdessä julkaistuista tutkittavia hoitosuosituksia kommentoivista kirjoituksista. Tämän aineiston avulla voidaan tulkita, miltä hoitosuosituksissa paikannetut lääkkeiden käyttöön liittyvät tekijät saattavat näyttäytyvä terveysalan asiantuntijoille. Tutkimuksessa havaittiin, että hoitosuositukset luovat tarpeen laajamittaiselle ja tehokkaalle riskin hoidolle asettamalla hoidon tavoitteiksi sellaisia kolesteroliarvoja, joita on vaikea saavuttaa ilman lääkehoitoa. Myös suosituksissa ehdotetut lääkehoidon aloittamisen kynnykset ovat madaltuneet. Lääkärilehtiin kirjoittavien terveysalan asiantuntijoiden näkemykset asettavat hoitosuosituksissa ehdotettuja toimenpiteitä kyseenalaiseksi. Kirjoittajien mukaan suositukset ehdottavat lääkehoitoa myös tilanteissa, joissa hoitotavoitteet tai lääkehoito ei ole lääketieteellisesti perusteltua. Näin lääkkeellistyminen näyttäytyy kirjoittajille osittain prosessina, jossa lääkkeiden käyttöä suositellaan niiden hyödyistä saatavan näytön ollessa kyseenalaista. Terveysriskien hoito näyttäytyy tutkimuksessa kysymyksenä siitä, minkälaiset asiat määrittelevät milloin ja miten näihin riskeihin tulee yhteiskunnassa reagoida. Sydän- ja verisuonitautien riskin hallinta muodostuu kansanterveyden näkökulmasta osittain epidemiologisen riskitiedon avulla, joka osoittaa sydän- ja verisuonitautiongelman muodostuvan siitä laajasta väestöryhmästä, joilla on vain pieni sairastumisriski. Tämän vuoksi kansanterveyden näkökulmasta on merkityksellistä hoitaa pientä sydän- ja verisuonitautiriskiä, mutta oireettoman riskin hoitaminen lääkkein saattaa potilaiden näkökulmasta näyttäytyä turhana. Tämän asetelman äärelle joutuvat hoitosuosituksia kommentoineet käytännön lääkärit, joiden tehtävä on hoitaa yksilökohtaista potilasta hoitosuositusten suuntaamana. Kolesterolihoidon lääkkeellistyminen on näin riippuvainen lääkärin hoitosuosituksista tekemästä tulkinnasta sekä näkemyksestä hoitoehdotusten järkevyydestä yksilökohtaisen potilaan hoidossa.

Tutkielma käsittelee Tilkan sotilassairaalaa sen funktionalistista arkkitehtuuria edustaneen ajanjakson (1936–2005) aikana. Tutkielman fokus on tilan entisissä käyttäjissä, pääosin potilaissa (varusmiehet) ja hoitohenkilökunnassa (hoitajat, lääkärit). Tutkielmassa perehdytään tilasuunnittelun kautta entisten käyttäjien kokemuksiin tilassa liikkumisen rajoista ja tilassa vaikuttaneiden hierarkioiden merkityksestä ajan toiminnoille sekä käytännöille tilassa. Entisten käyttäjien ääni tuodaan tutkielmassa esiin käyttäjien muistelmista kootun, Minna Kilkin (2008) toimittaman teoksen avulla. Koska Tilkka toimi sotilassairaalana, heijastuivat tilassa kiinnostavasti päällekkäin sekä sairaalahierakia että sotilashierarkia. Tilkan sotilassairaalan ensisijainen käyttäjien ryhmä oli varusmiehet. Tämän vuoksi tutkielmassa on perehdytty tietynlaisen, kulttuurisidonnaisen maskuliinisuuden mallin tuottamisen rakenteeseen yhteiskunnassa, eli hegemoniseen maskuliinisuuteen ja sen kritiikkiin. Hegemonisen maskuliinisuuden ideaalimallilla on vaikutuksensa myös Puolustusvoimissa. Tietynlaisen maskuliinisuuden tuottamisen sekä ruumiin kurittamisen näkökulmat muodostavatkin merkittävän osan tutkielman rakenteellisesta pohjasta. Tämän lisäksi perehdytään hegemonisen maskuliinisuuden merkitykseen varusmiehille ja itse Puolustusvoimainstituution nykyisenlaiseen merkitykseen suomalaisille. Hegemonisen maskuliinisuuden sekä Puolustusvoimalaitoksen hierarkkisuuden lisäksi tutkielmassa perehdytään myös sairaalahierarkiaan ennen ja nyt. Sairaalahierarkia liitetään laajempaan kokonaisuuteen suomalaisen työelämän sukupuolisegregaatiosta. 1930-luvun sairaalahierarkkisuus tuodaan näin nykypäivään ongelmien toistaiseksi iäisellä ajankohtaisuudella. Tutkielmassa todetaan Tilkan sotilassairaalan toimineen valtapyramidimaisena konstruktiona, jonka tiloissa vaikuttivat vahva sotilaallinen kuri ja hierarkkisuus, mutta jossa kuitenkin viihdyttiin todella hyvin. Tilkan sotilassairaala oli omanlaisena mikrokosmos, jonka sisälleen sulkemaa yhteisöä on mahdotonta nähdä rakentuvan missään toisenlaisessa sairaalassa.

Tutkielmani tarkoituksena on tarkastella sosiaalityöntekijätaustaisten psykoterapeuttien näkökulmasta Kansaneläkelaitoksen tukeman kuntoutuspsykoterapian medikalisoitunutta painotusta ja tuoda esiin sosiaalityön tuoman työkokemuksen merkitystä psykoterapeutin ammatissa toimimisessa. Valviran laillistamaksi psykoterapeutiksi opiskelu edellyttää soveltuvaa pohjakoulutusta, johon tällä hetkellä myös sosiaalityön tutkinto luetaan. Tutkielmani aineistona on seitsemän sosiaalityöntekijätaustaisen psykoterapeutin asiantuntijahaastattelua. Tutkielman teoreettinen tausta muodostuu Peter Bergerin ja Thomas Luckmannin sosiaalisen konstruktionismin teoriasta sekä toipumismallista (recovery model). Aineisto on analysoitu teoriasidonnaisen sisällönanalyysin avulla abduktiivista päättelyä hyödytäen. Keskeiset tulokset osoittivat, että kuntoutuspsykoterapiaan hakeutuminen on Suomessa pitkälti medikalisoitunut ilmiö, jonka mukaan Kelan tukemaan kuntoutuspsykoterapiaan pääsee vain psykiatrin asettaman diagnoosin ja sairaaksi leimaamisen kautta. Oire- ja diagnoosikeskeisyys näkyi tutkielmani tuloksissa niin yksilö- kuin organisaatitasolla. Tulosten mukaan sosiaalityön työkokemus on psykoterapeutin työskentelyssä hyödyttänyt erityisesti ihmisen kokonaisvaltaisen kohtaamisen, palvelujärjestelmän tuntemisen, erilaisten elämänilmiöiden normalisoinnin ja verkostokeskeisyyden näkökulmista. Tutkielmani teki näkyvästi sosiaalityön koulutuksen ja työkokemuksen merkitystä kuntoutuspsykoterapeuttina työskennellessä. Lisäksi tutkielmani toi näkyväksi sosiaalityön paikkaa ja asemaa mielenterveyspalvelujen suunnittelussa sekä sosiaalityön koulutuksen merkitystä suunniteltaessa jatkossa psykoterapeuttiopintoja edeltäviä pohjakoulutusvaatimuksia.