Browsing by Subject "mielenfilosofia"
Now showing items 1-6 of 6
-
(2018)Pro gradu –tutkielmani päämäärä on selvittää ensinnäkin Avicennan käsitys kognitiosta sekä vastata kysymykseen, miksi viime vuosikymmeninä on esitetty vastakkaisia tulkintoja Avicennan näkemyksestä kognition perustasta. Lisäksi etsin vastausta kysymykseen, miksi Avicenna vaikutti ristiriitaisesti hyväksyneen sekä abstraktion että emanaation osaksi kognition perustaa. Avicennan filosofian tutkijoista Dag Hasse kannattaa ihmisen omaa ymmärryksen kykyä saavuttaa totuudenmukaista tietoa mielenulkoisesta todellisuudesta. Herbert Davidson katsoo ihmisen omaavan ainoastaan ymmärryksen potentiaalisen osan. Kyetäkseen aktuaaliseen ajatteluun, Davidsonin mukaan ihminen tarvitsee viimeisen transendenttisen ymmärryksen, aktiivisen intellektin valaisua, illuminaatiota. Päälähteenä on Avicennan keski-/myöhäiskauden merkittävä Najat-teos (Psychology), jonka aineistoa vertaan suhteessa Hassen tiiviiseen artikkeliin Avicenna on Abstraction sekä Davidsonin kirjan Alfarabi, Avicenna, and Averroes, on Intellect Avicenna osioon. Kognitio eli ymmärrys on sielun merkittävin kyky. Tämän vuoksi tutkielman aluksi avaan Avicennan käsitystä sielusta, sen luonteesta sekä analysoin sielun kykyjä. Tutkimusmetodologia sisältää sekä aristoteelista luonnonfilosofian tutkimusperinnettä että metafysiikkaa. Avicenna katsoi dualistisesti ihmisen saavan varmaa tietoa todellisuudesta omasta sielun aktuaalisuudesta sekä oman ymmärryksensä voimin että transendenttisen aktiivisen emanaation avulla. Toisessa luvussa selvitän Najat-teoksen avulla, mitä Avicenna tarkoitti ymmärryksen abstraktiolla. Ymmärryksen abstrahointikykyyn sisältyvät ulkoiset ja sisäiset aistit, jotka erottavat muodon materiasta kukin oman kykynsä mukaisesti. Lopulta aktiivisen intellektin tuella ymmärrykseen jää jäljelle ulkoisen todellisuuden objektin lajiolemus eli universaali, jonka avulla ymmärrys lopulta havainnoi, mikä on kussakin oliossa olemuksellista. Kolmannen luvun alussa analysoidaan transendenttisen todellisuuden emanaatiota Jumalasta alimpaan transendenttiseen olevaan eli aktiiviseen intellektiin, joka yhdistää maailmassa olevan materian ja muodon toisiinsa. Lisäksi luvussa tuodaan ilmi sekä Hassen että Davidsonin teesejä Avicennan kognition perustasta. Neljännessä luvussa Hassen ja Davidsonin käsitykset asetetaan vastakkain, ja heidän perusteluitaan verrataan suhteessa tutkielman päälähteeseen, Najat-teokseen. Lisäksi tässä luvussa tuon ilmi tutkielman teesin. Davidson mukaan ymmärryksen perusta on mielenulkoisessa aktiivisessa intellektissä. Hän hylkää ymmärryksen sisäisen abstrahointikyvyn. Hasse kannattaa ymmärryksen omaa abstrahointikykyä, mutta ei hylkää aktiivisen intellektin emanaatiota kokonaan. Hassen mukaan emanaatio toimii tukevana elementtinä ymmärryksen taustalla. Johtopäätöksenä esitän tutkielman päälähteen avulla, että käsitykset kognition perustasta tukevat enemmän Hassen kuin Davidsonin tulkintaa, mutta ei kuitenkaan siinä järjestyksessä kuin miten Hasse esittää. Tutkielmassa päädyn päälähteeseen vedoten käsitykseen, jossa kogntion perusta on ensisijaisesti aktiivisessa intellektissä. Se tarvitsee kuitenkin ymmärryksen sisäistä abstrahointikykyä, sillä ihminen on ensisijaisesti intellektuaalinen mutta myös ajallisena entiteettinä fysiologinen olento. Viidennessä ja viimeisessä luvussa ennen yhteenvetoa asetan Avicennan käsityksen kognition perustasta osaksi filosofian historiaa. Kuten johdannossa, niin myös viimeisessä varsinaisessa luvussa tuon ilmi Avicennan filosofisen reseption, joka koostui Aristoteleen filosofiasta, uusplatonismista, peripateettisuudesta sekä arabialaisesta filosofiasta. Avicennan filosofialle tunnusomaista ovat erityisesti olevan hierarkisuus sekä filosofinen dualistisuus. Tutkielman kuluessa selitetään myös merkittävimmät metafyysiset käsitteet.
-
(2019)Tässä tutkielmassa esittelen enaktivistisessa mielenfilosofiassa esitettyjä itseyden malleja ja niiden filosofisia ongelmia. Itseyden ongelma ei enää ole nykyisen enaktivismin keskiössä, vaikka se oli varhaisen enaktivismin keskeinen teema. Tutkielmasta käy kuitenkin ilmi, että itseyden ongelma on enaktivismissa yhä vailla ratkaisua. Olen valinnut aineistooni sellaista enaktivistista kirjallisuutta, jossa on selkeä pyrkimys käsitellä itseyden filosofisia ongelmia tai muodostaa enaktivistinen itseys-malli. Aineistosta käy ilmi, että enaktivistien kannat itseyteen vaihtelevat melko paljon ja ettei enaktivismi muodosta yhtä yleisesti hyväksyttyä, koherenttia ja ristiriidatonta mallia itseydestä. Jotta aineistosta nousisi esiin toisiinsa vertailtavia itseys-kantoja, olen muotoillut tätä tutkielmaa varten seitsenosaisen kysymyssarjan, jota vasten tulkitsen aineistoa ja jonka mukaan tutkielmani jäsentyy: 1) tiedon intressi, 2) tiedon mahdollisuus ja tutkimuksen metodi, 3) itseyden ontologinen luonne, 4) itseyden ja fenomenaalisen kokemuksen erottamattomuus, 5) itseyden pysyvyys muutoksessa, 6) itseyden tasot ja erilaiset itseydet ja 7) itseyden solipsismi ja intersubjektiivisuus. Esittelen aineistoni näitä kysymyksiä vasten. Varhaiset enaktivistit pitävät arjessa ilmenevää fenomenaalista itseyttä illuusiona, jonka syntymekanismin he pyrkivät selittämään. Myöhemmät enaktivistit eivät sitoudu illusionaariseen kantaan, vaan he pyrkivät hahmottelemaan itseydelle uskottavan ontologisen statuksen: itseyden on oltava jotain todellista, mutta ei liian staattista, sillä muuten se ei säilyisi jatkuvan kehollisen ja mentaalisen muutoksen keskellä. Enaktivistit sitoutuvat empiirisiin tutkimusmenetelmiin, joihin he lukevat paitsi tieteellisen empirian (biologia ja neurotiede), myös kokemuksellisen empirian (fenomenologia ja buddhalainen mielentutkimus). He kritisoivat metafysiikkaa ja mielikuvituksellisia ajatuskokeita itseyden tutkimisen menetelminä. Enaktivistit pitävät lähtökohtaisesti itseyttä ja kokemusta erottamattomina: kaikki itseys on koettua ja kaikki kokemus ilmenee itseydelle. Tämä yleistys ei kuitenkaan päde kaikissa tapauksissa. Osa enaktivisteista katsoo, että minimaalinen itseys, kuten bakteerin itseys, ei voi olla koettua tai tietoista. Itseyden ja kokemuksen erottamattomuus kyseenalaistuu myös silloin, kun inhimillinen kokemus eräissä tilanteissa ilmenee vailla itseydeksi tunnistettavaa rakennetta. Itseyden pysyvyyden ja muutoksen ongelman enaktivistit selittävät materiaalisesta näkökulmasta organismin aineenvaihdunnallisena välttämättömyytenä. Mentaalisen muutoksen selittämisessä jotkut heistä tukeutuvat fenomenologiseen kokemusvirta-analogiaan, jossa kokemusvirran rakenne pysyy samana, vaikka kokemusvirran sisältö alati muuttuu. Enaktivismi luokittelee itseyden piirteet solutason autopoieettisuuteen, eläinkunnan sensorimotorisuuteen ja lopulta ihmisillä myös reflektiiviseen ja autobiografiseen. Erilainen kehollisuus mahdollistaa siis erilaisen itseyden. Keskeinen haaste enaktivismin itseysmalleille on yhtäältä itseyden ontologinen välttämättömyys enaktivismin autopoieettiselle teorialle ja toisaalta itseyden fenomenaalinen fragmentaarisuus. Itseys on välttämätön ontologinen rakenne, jota ilman enaktivismi ei voi selittää kehollista ja elollista kognitiota. Itseys ei kuitenkaan ilmene fenomenaalisessa kokemuksessa, tai jos ilmenee niin ontologisesti heikkona ja fragmentaarisena rakenteena. Itseys on siis enaktivismille fenomenaalisesti tavoittamaton mutta teoreettisesti välttämätön. Esittelemäni itseyden ongelmat liittyvät keskeisesti enaktivistiseen kognition teoriaan, joten niiden selvittely tulevaisuudessa voi edistää enaktivistista hanketta myös yleisemmin.
-
(2019)Tutkielman aiheena on mielenfilosofian mieli-ruumis-ongelma ja sen implikaatiot uskonnonfilosofiaan. Ensimmäisessä luvussa tarkastellaan mielenfilosofista fysikalismia Jaegwon Kimin ajattelussa. Erityisen huomion kohteena on Kimin esittämä supervenienssi/ekskluusio-argumentti, jonka mukaan mentaalisen kausaation idea edellyttää reduktiivisen fysikalismin totuutta. Argumentti käydään läpi vaihe vaiheelta, minkä jälkeen sitä kohtaan esitetään kriittisiä huomioita. Kritisoin muun muassa myös Kimin väitettä, etteikö fenomenaalisella tietoisuudella/kvalioilla olisi minkäänlaista funktionaalista roolia mentaalisessa kausaatiossa. Lopuksi esitän, että sekä fysikalismiin että dualismiin näyttää liittyvän vakavia filosofisia ongelmia. Toisen luvun aiheena on Peter Hackerin ja Max Bennettin edustama wittgensteinilainen näkökulma mieli-ruumis-ongelmaan. Luvussa käydään läpi heidän mereologiseen prinsiippiin ja kvalioihin liittyvät pääargumenttinsa, jonka jälkeen esitän niitä kohtaan kritiikkiä, osittain Thomas Nagelin ajatteluun tukeutuen. Väitän, että Hackerin ja Bennettin position ongelmana on liikaa konseptuaaliseen behaviorismiin ja verifikationismiin kallellaan oleva ajattelu, joka sivuuttaa kokonaan fenomenaalisen tietoisuuden merkityksen. Tutkielman kolmannen luvun tarkastelun kohteena ovat Thomas Nagelin esittämät antireduktionistiset argumentit ja niistä seuraavat pohdinnat hänen monografiassaan Mind and Cosmos. Nagelin mukaan tyydyttävä ratkaisu mieli-ruumis-ongelmaan edellyttää todennäköisesti radikaalia irtiottoa perinteisistä ratkaisuyrityksistä, niin materialismista kuin dualismistakin. Luvussa käsitellään hänen vaihtoehtoisten ehdotustensa heikkouksia ja vahvuuksia. Viimeisessä luvussa tehdään sekä kriittistä yhteenvetoa aikaisemmissa luvuissa esitetyistä ratkaisuista mieli-ruumis-ongelmaan, että peilataan erilaisten positioiden mahdollisia vaikutuksia uskonnonfilosofiaan. Erityisen huomion kohteena ovat vapaan tahdon ongelmaan ja sielun olemassaoloon liittyvät kysymykset. Esitän, että sekä vapaan tahdon että sielun käsitteet todennäköisesti edellyttävät jonkinlaista antireduktionistista mielenfilosofista positiota, joista potentiaalisesti lupaavimmalta ratkaisulta vaikuttaa käsiteltyjen lähteiden valossa panpsykismi.
-
(2018)Tutkimuksen aihe on Philip Melanchthonin käsitys sielusta. Tutkimuksessa pyritään hahmottamaan kokonaiskäsitys Melanchthonin sieluopista, tarkemmin perehdytään Melanchthonin käsitykseen siitä, mikä sielu on ja miten sielu toimii todisteena Jumalan olemassaolosta, sekä siihen millaisia skeptisismin vastaisia argumentteja Melanchthon käyttää. Lähteinä on käytetty Melanchthonin myöhemmän tuotannon teoksia Liber de anima vuodelta 1553 sekä Loci communes vuodelta 1555. Menetelmänä on systemaattinen analyysi. Tutkimuksen ulkopuolelle rajattiin tahtoa käsittelevät kiistakysymykset sekä vanhurskauttamiseen liittyvät seikat, Lutherin ihmiskäsitykseen vertaaminen, sekä affektioppi. Skeptisismin nousu oli seurausta reformaation kiistoista koskien uskonnollisen totuuden kriteereitä. Samalla lääketieteen kehitys anatomian tuntemuksen osalta lisäsi ihmisen tietoisuutta itsestään. Melanchthon käytti sieluoppiaan laatiessaan sekä Galenoksen vanhempia että Vesaliuksen uusia anatomiaa koskevia teoksia. Melanchthon vastustaa niin Liber de anima-teoksen kuin Loci communes-teoksen teksteissä skeptisismiä. Melanchthonin näkemys sielusta on hylomorfistinen ja se pyrkii yhdistämään sekä fyysisen ruumiin että ajattelun prosessit. Keskeinen Melanchthonin sielukäsitykselle on endelechia, joka merkitsee jatkuvaa pysähtymätöntä liikettä. Melanchthonin mukaan sielu on sellaisen orgaanisen fyysisen ruumiin jatkuva liike (endelechia), jolla on elämän kyky. Käsitys perustuu virheelliseen Aristoteleen tulkintaan, jonka Melanchthon lainaa Cicerolta ja Boethiukselta. Sielulla on erilaisia kykyjä, jotka Melanchthon jakaa alempiin ja ylempiin sielun kykyihin sen mukaan ovatko ne kuolemattomia vai eivät. Alempia sielun kykyjä ovat yleisaisti, mielikuvitus ja muisti. Ylempiä sielun kykyjä ovat järki ja tahto, jotka ovat kuolemattomia. Tärkeimpänä todisteena Jumalan olemassaolosta Melanchthon pitää järjen ja havaitsemisen prosesseja. Melanchthonin näkemyksessä korostuvat hänen luomis- ja syntikäsityksensä. Ihmisen sielu turmeltui perisynnin seurauksena, mutta kristityn ihmisen sielulle on mahdollista palautua aikaisempaan tilaan kuoleman jälkeisessä elämässä. Sielu on Melanchthonille Jumalan kuva (imago Dei) ja tietyt sielun kyvyt heijastavat Jumalan valoa. Sielu on heijastus siitä millainen Jumala mahdollisesti on, sekä siitä millainen ihmisen tila oli ennen syntiinlankeemusta. Melanchthonin mukaan ajattelun prosesseissa voidaan edelleen havaita jäänteitä tästä yhteydestä, vaikka syntiinlankeemus heikensi ihmisen tilaa monin tavoin. Illuminaatioteologiansa osalta Melanchthon tukeutuu Augustinukseen. Melanchthonin sieluoppi on synteesi, joka pyrkii yhdistelemään aristoteelista perinnettä, anatomiaa ja teologiaa.
-
(2019)Tutkielma käsittelee analyyttisen perinteen edustajan David Chalmersin 1994 esittelemää tietoisuuden ”vaikeaa ongelmaa” ja sen perustavia intuitioita. Chalmersin mukaan tietoisuuden suhteen reduktionistiset teoriat eivät kykene selittämään, miksi tietoisuuden funktioihin ja prosesseihin liittyy lisäksi kokemuksellinen tietoisuus. Chalmersin mukaan kokemuksellisuus on intuitiivisesti kiistämätön ja episteemisesti ensisijainen. Tälle ja joillekin muille intuitioille Chalmers rakentaa realistisen tietoisuuden teoriansa, jota hän kutsuu ominaisuusdualismiksi. Tätä Chalmersin ainakin vielä 2000-luvun alussa kannattamaa kantaa vastaan asetan illusionismiksi nimetyn kannan, jonka mukaan tietoisuus on illuusio. Tämä on Chalmersin luokittelussa A-tyypin materialistinen, myös eliminativistiseksi sanottu näkemys. Suuntauksen tunnetuin edustaja on Daniel Dennett, jonka Chalmersin ja muiden realistien filosofiaan kohdistama kritiikki täyttää merkittävän osan tutkielmasta. Tutkielma on metodiltaan lähdekirjallisuuden vertaileva ja kriittinen tutkimus. Lähdemateriaalina käytän erityisesti Chalmersin ja Dennettin artikkeleita ja muita kirjoituksia 90-luvulta nykypäivään, lisäksi muita pääasiassa saman ajanjakson keskeisiä kirjoituksia. Luvussa 1 esittelen Chalmersin lähtökohdan ja keskeiset antagonistit, luvussa 2 esittelen materialistisen näkemyksen ja sen ongelmat. Luvuissa 3 ja 4 käyn läpi Chalmersin ratkaisuyrityksen. Luvussa 5 luetteloin intuitiot, joiden varaan Chalmersin ratkaisuyritys rakentuu, ja luvut 6–8 käsittelevät illusionismia ja erityisesti kritiikkiä, jonka Dennett kohdistaa realistiseen näkemykseen. Luvuissa 9 ja 10 teen yhteenvedon em. kritiikistä ja esitän joitakin loppupäätelmiä. Totean, että Chalmersin ominaisuusdualismi perustuu kestämättömässä määrin perustelemattomille intuitioille. Esitän, että vaikea ongelma on luultavasti näennäisongelma, joka perustuu kognitiivisten prosessien introspektiiviseen läpinäkymättömyyteen, ja lisäksi että – varsinkin dualistien käyttämät – käsitteet kuten ”tietoisuus”, ”kvalia” ja ”millaista-on-olla” ovat liian epämääräisiä tieteelliseen tutkimukseen. Lopuksi spekuloin, että tietoisuus on ehkä aikanaan selitettävissä yhdistelmänä ennakoivan prosessoinnin teoriaa, introspektiivista läpinäkymättö-myyttä ja mahdollisesti hermoverkkotutkimuksesta saatavia malleja.
-
(2023)David Chalmers ja Kelvin McQueen julkaisivat vuonna 2021 artikkelin ”Consciousness and the Collapse of the Wave Function”, jossa he ehdottavat tietoisuuden tehtäväksi romahduttaa kvanttimekaniikassa tunnettu aaltofunktio. Tutkielmassa selvitetään, ratkaiseeko tämä ehdotus mahdollisesti David Chalmersin vuonna 1996 esittämää naturalistista dualismia koskevan epifenomenalismin ongelman, eli tarjoaako se mahdollisuuden mentaaliselle kausaatiolle. Kyseessä on kirjallisuustutkimus, jonka pääasiallisina lähteinä toimivat David Chalmersin kirja ”The Conscious Mind: In Search of a Fundamental Theory” (1996) sekä Chalmersin ja McQueenin artikkeli ”Consciousness and the Collapse of the Wave Function” (2021). Chalmers kritisoi vuoden 1996 kirjassaan fysikalismin näkemystä ontologisesta monismista ja esittää, että tietoisuudella on oltava sekä fysikaalisia että ei-fysikaalisia ominaisuuksia. Tätä näkemystä hän nimittää naturalistiseksi dualismiksi. Naturalistista dualismia voidaan kuitenkin kritisoida mentaalisen kausaation puutteesta, eli epifenomenalismista. Näyttäisi nimittäin siltä, ettei tietoisuuden ei-fysikaalisilla ominaisuuksilla ole mentaalista kausaatiota luonnollisessa maailmassa. Chalmersin palatessa mentaaliseen kausaatioon 2000-luvulla Chalmers ja McQueen yhdistävät tutkimuksessaan tietoisuuden tutkimuksen kvanttimekaniikkaan ja matemaattisen integroidun informaation teoriaan ja esittävät mahdollisuuden sille, että tietoisuuden tehtävä on romahduttaa aaltofunktio. Jos tämä tulkinta pitää paikkansa, tietoisuudella näyttäisi olevan mentaalinen kausaatio fysikaalisessa maailmassa. Ei kuitenkaan ole täysin selvää, ratkaiseeko aaltofunktion romahdustulkinta epifenomenalismin ongelman naturalistisessa dualismissa. Ensinnäkin Chalmersin ja McQeenin tulkinta on pelkkä postulaatti siitä, miten tietoisuutta voitaisiin mahdollisesti tutkia, eikä se välttämättä anna riittäviä perusteita mentaaliselle kausaatiolle. Toiseksi johtopäätöksissä todetaan, että kvanttimekaniikan tasolla epifenomenalismin ongelma on ehkä mieletön, sillä se perustuu kausaaliselle sulkeutuneisuudelle ja kvanttitasolla näyttäisi olevan enemmän tai vähemmän indeterministisyyttä.
Now showing items 1-6 of 6