Browsing by Subject "mielenosoittaminen"

Tässä työssä vertailen suomalaisessa mediassa 1960–70 lukujen vaihteessa ja 2000-luvulla käytyjä mielenosoituskeskusteluja. Tutkimuskysymykseni kuuluu: miten mielenosoittamista määritellään poliittisena toimintana ja onko määrittely muuttunut tarkastelemieni ajanjaksojen välillä? Suhteutan tulokseni David S. Meyerin ja Sidney Tarrow’n (1998) teoriaan liikeyhteiskunnan (Social Movement Society) synnystä. Teorian mukaan kansalaisliikkeet saavuttivat 1960–1990 lukujen välillä kiinteän aseman osana länsimaista poliittista järjestelmää. Samalla liikkeiden suosimat vaikutuskeinot, kuten mielenosoittaminen, muuttuivat arveluttavaksi koetusta toiminnasta poliittiseksi rutiiniksi, johon ei liitetä negatiivisia stigmoja. Tutkimukseni testaa teorian tuottamaa oletusta, jonka mukaan mielenosoitusuutisointi olisi muuttunut positiivisemmaksi 1960-luvulta 2000-luvulle tultaessa. Tutkimusaineistonani on Suomen suurimmista sanomalehdistä, Helsingin Sanomista ja Ilta-Sanomista, keräämäni 171 artikkelin otos. Aineiston vertailtavuuden lisäämiseksi olen valinnut tarkasteltavaksi samankaltaisia piirteitä sisältäviä mielenosoituksia. 1960–70 -lukujen aineisto käsittelee mm. Vietnamin sodan ja Prahan valtauksen vastaisia marsseja sekä Persian Shaahin vuoden 1970 vierailun yhteydessä järjestettyjä protesteja. 2000-luvun aineisto koostuu vuoden 2003 Irakin sodan vastaisista mielenosoituksista ja vuonna 2006 järjestetystä globalisaatiokriittisestä Smash Asem -mielenosoituksesta. Analysoin tekstejä soveltaen Ruud Koopmansin (2002) kehittämää kehysanalyysimenetelmää. Menetelmän avulla teksteistä erotellaan merkityskehyksiä: arvolatautuneita määritelmiä, jotka jäsentävät keskeisellä tavalla tarkasteltavan ilmiön tulkintaa. Erotan aineistosta neljä keskeistä merkityskehystä, joita löytyy sekä uudesta että vanhasta aineistosta. Ne ovat positiivisimmasta negatiivisimpaan: mielenosoittaminen 1) rikastuttaa poliittista keskustelua 2) on itseisarvo 3) on arveluttava tapa tehdä politiikkaa 4) on uhka yhteiskuntarauhalle. Päätulokseni saan vertaamalla kehysten esiintymistiheyttä uuden ja vanhan aineiston välillä: suomalainen mielenosoitusuutisointi on muuttunut ajan myötä negatiivisemmaksi. Mielenosoittaminen koetaan 2000-luvulla uhkaavammaksi kuin 1960- ja 70-luvuilla. Tulokseni ovat ristiriidassa Meyerin ja Tarrow’n liikeyhteiskuntateorian kanssa. Samaan aikaan kun mielenosoittaminen on muuttunut länsimaissa yhä normaalimmaksi ja hyväksytymmäksi, Suomessa mielenosoitusta koskevat käsitykset ovat muuttuneet entistä paheksuvimmiksi ja pelokkaammiksi. Yksi mahdollinen selitys tälle on, että suomalainen uutisointi oli 60-luvulla muita maita positiivisempaa; poliittisen eliitin ohella myös lehdistö pyrki pitämään poliittista radikalismia aisoissa pikemminkin “kuoliaaksi syleilemällä” kuin vastustamalla.