Browsing by Subject "murre"

Tutkielmassa tarkastellaan pääkaupunkiseudulle muuttaneiden opiskelijoiden asenteita omaa kotimurrettaan kohtaan. Tutkimuksessa vastaajia tarkastellaan ryhminä heidän kotiseututaustansa perusteella. Lisäksi tarkastellaan, minkälaiset tekijät ovat vaikuttaneet vastaajien puhetavan muuttumiseen tai säilymiseen pääkaupunkiseudulle muuton jälkeen. Tutkimusaineisto on kerätty kyselylomakkeella Helsingin yliopiston suomenkielisiltä osakunnilta (pois lukien Eteläsuomalainen osakunta) syksyn 2018 aikana. Tutkimuksessa käytetään sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia tarkastelumetodeja vastauksia analysoitaessa. Vastaajien murreasenteita tarkastellaan ensin kotiseututaustojen perusteella viitenä eri ryhmänä. Muuton vaikutuksia vastaajien puhetapaan käsitellään sen sijaan kahtena eri ryhmänä: niinä, jotka eivät ole huomanneet muutosta puhetavassaan ja niinä, jotka ovat huomanneet muutoksia puhetavassaan. Tuloksista käy ilmi, että kotiseututaustasta riippumatta vastaajat arvostavat murteita yleisesti ja toivovat oman kotimurteensa säilyvän. Vastaajat uskovat kuitenkin oman murteensa tulevan muuttumaan tulevaisuudessa ja korostavat puhetapansa yleiskielisyyttä ja tilanteista variaatiota. Kotiseututaustojen perusteella on havaittavissa eroavaisuuksia tarkasteluryhmien kesken. Itäsuomalaisilla vastaajilla on havaittavissa ajattelutapa asteikosta, mitä kunnon savolaiseen murteeseen kuuluu, ja kaakkoissuomalaiset eivät ärsyynny eteläsuomalaisesta puhetavasta niin paljon kuin muut ryhmät. Keskisuomalaiset vastaajat tuovat ilmi ajatuksen, että heidän kotiseudullaan ei puhuttaisi murretta ollenkaan, ja länsisuomalaiset kokevat, ettei heidän murrettaan arvosteta. Pohjoissuomalaiset vastaajat taas erittelevät muita tarkemmin puheensa murteellisia piirteitä. Muuton vaikutuksissa puhetapaan korostuvat osin samat ja osin eri tekijät riippuen siitä, oliko vastaaja huomannut puhetavassaan muutoksia vai ei. Vastaajista selkeä enemmistö on huomannut muutoksia puhetavassaan. Osalla oma murre varioi pääkaupungin puhetavan kanssa ja osalla taas oma kotimurre on vahvistunut. Muuton vaikutuksissa korostuvat vastaajien erilaiset tulkinnat: osa kokee tilanteisen vaihtelun tai slangisanojen omaksumisen puhetavan muutoksena ja osa taas puhetavan säilymisenä. Tutkimus antaa näyttöä siitä, että sekä oman puhetavan arvottaminen että muuton vaikutukset puhetapaan ovat yksilökohtaisia ja tulokset riippuvat paljolti vastaajien omasta tulkinnasta. Muutolla on kuitenkin jonkinlaisia vaikutuksia, jotka tapahtuvat osin automaattisesti ja osa on yksilön päätöksestä kiinni. Esimerkiksi murteen säilyminen on yhteydessä siihen, kuinka tärkeänä osana yksilö sen identiteetilleen kokee.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan eteläpohjalaispoliitikko Antti Kurvisen murteellisuutta. Tutkielmassa selvitetään, missä määrin yleiskielen d:n murteelliset vastineet sekä švaavokaalit esiintyvät Kurvisen puheessa. Keskiössä on yksilön kielen eli idiolektin tilanteinen vaihtelu poliittisissa puheenvuoroissa. Tutkielma edustaa sosiolingvististä variaatiotutkimusta. Aineisto koostuu seitsemästä kaupunginvaltuustopuheenvuorosta ja yhdeksästä eduskunnan täysistuntopuheenvuorosta vuodelta 2020 sekä neljästä ministeripuheenvuorosta vuodelta 2021. Ministeripuheenvuoroista kaksi on tiedotustilaisuutta ja kaksi televisiohaastattelua. Kahdessa aiheena on korona ja kahdessa koulutuspolitiikka. Aineistoa tarkastellaan sekä laadullisesti että määrällisesti. Tutkimuksessa havaitaan, että yleiskielen d:n murteellista r-varianttia esiintyy Kurvisen puheessa enemmän kuin murteellista švaavokaalia. Valtuustopuheenvuoroissa yleiskielen d edustuu murteellisena kahdessa kolmasosassa tapauksista ja eduskunta- ja ministeripuheenvuoroissakin vajaassa puolessa tapauksista. Švaavokaalia esiintyy valtuustopuheenvuoroissa hieman yli puolissa tapauksista sekä eduskunta- ja ministeripuheenvuoroissa kolmanneksessa tapauksista. Sanoissa, joissa esiintyy molempien näiden murrepiirteiden esiintymäpaikka, esiintyy useimmiten vain toinen piirteistä murteellisena. Tällöin murteellisena esiintyy useammin yleiskielen d. Kurvisen puheenvuoroista murteellisimpia ovat kaupunginvaltuustopuheenvuorot. Eduskunta- ja ministeripuheenvuoroissa murteellisia muotoja esiintyy vähemmän kuin valtuustopuheenvuoroissa, ja niiden murteellisuusaste on keskenään melko samankaltainen. Ministeripuheenvuoroista televisiohaastattelut ovat murteellisempia kuin tiedotustilaisuuspuheenvuorot. Tutkielman tulosten perusteella voidaan nähdä, että puhetilanteella on merkittävä vaikutus kielen variaatioon ja murteellisuuteen. Suurin vaikutus näyttäisi olevan sillä, millaisessa kielellisessä ympäristössä toimitaan. Lisäksi murteellisuuteen vaikuttaa sanojen frekvenssi sekä se, missä määrin puheenvuoroa on valmisteltu.

Tutkielmassa tarkastellaan syntyperäisten ja ei-syntyperäisten lohjalaisten käsityksiä Lohjan murteesta ja Lohjan puhekielen puhujista. Tutkimuskysymyksiä tutkielmassani ovat seuraavat: Mitä piirteitä informantit tiedostavat Lohjan murteeseen kuuluvaksi? Mihin piirteisiin informantit kiinnittävät huomiota arvioidessaan puhujan lohjalaisuutta? Millaisia käsityksiä informanteilla on Lohjan murteesta ja sen puhujista ja Lohjan murteen sosiaalisesta ja alueellisesta variaatiosta? Millaisia käsityksiä informanteilla on omasta tavastaan puhua ja miten he määrittelevät oman puhetapansa? Lisäksi sivutaan sitä, miten informantit määrittelevät murteen ja mitä eri Suomen murteita he osaavat nimetä. Tutkielmassa tarkastellaan myös lohjalaisten käsityksiä Lohjan murteen suhteesta muihin murteisiin. Tutkielmani teoreettisena taustana toimii sosiolingvistinen kielentutkimus, erityisesti kansanlingvistiikka ja kansandialektologia. Tutkielmani lähestyy aihettaan laadullisen tutkimuksen näkökulmasta. Aineisto on koottu anonyymillä sähköisellä lomakkeella helmi-maaliskuussa 2020. Tutkimusaineisto koostuu 29 syntyperäisen lohjalaisen ja 22 ei-syntyperäisen lohjalaisen vastauksista. Vastaajat olivat iältään 18-75-vuotiaita. Sähköinen kysymyslomake koostuu sekä avoimista kysymyksistä, niitä tarkentavista suljetuista kysymyksistä, murrekäännöstehtävästä ja käännöstehtävästä vastaajan omalle kielelle, monivalintatehtävästä ja Likert-asteikollisista väittämistä sekä litteraatin tarkastelua edellyttäneestä tehtävästä, jolla pyrittiin selvittämään, mihin piirteisiin informanttien huomio keskittyy heidän arvioidessaan puhujan mahdollista lohjalaisuutta. Kyselylomakkeen litteraatin olen tehnyt itse tätä tutkielmaa varten nauhoittamastani puhelinkeskustelun osasta. Puhuja on 80-vuotias lohjalainen nainen, jonka idiolektissä on havaittavissa sekä jonkin verran Länsi-Uudenmaan murteille tyypillisiä piirteitä että niille vieraita piirteitä. Aineistosta olen tehnyt seuraavat päätelmät: Vain harvat lohjalaiset mielsivät puhuvansa Lohjan murretta tai muutakaan murretta. Yleisimmin he kuvasivat omaa puhetapaansa jonkinlaiseksi ”sekakieleksi”, joka koostui murteesta ja yleiskielestä. Informanttien antama kuva itsestään kielenkäyttäjinä sai vahvistusta heidän omalle kielelleen kääntämistä lauseista, joissa oli havaittavissa joitain murrepiirteitä, mutta pääsääntöisesti omalle kielelle käännetyt lauseet oli varsinkin nuorempien informanttien kohdalla luokiteltavissa yleispuhekieleksi. Tyypillisesti Lohjan murre yhdistyi informanttien mielikuvissa vanhoihin, matalasti koulutettuihin, syntyperäisiin lohjalaisiin. Lohjan murteen arvioitiin olevan katoamassa, sillä informanttien mielestä Lohjan nuorison puhuma kieli eroaa runsaasti vanhojen lohjalaisten puhumasta kielestä. Kuitenkin Lohjan murre nähtiin tärkeäksi osaksi lohjalaista identiteettiä ja sen toivottiin säilyvän myös tulevaisuudessa. Informantit luonnehtivat Lohjan murretta Turun murteen kaltaiseksi. Erityisinä Lohjan murteen tunnusmerkkeinä Lohjalaiset pitivät konditionaalin kaltaista imperfektin muodostusta, persoonapronomineja mää ja sää. Myös diftongien avartuminen mainittiin monissa vastauksissa Lohjan murteen tuntomerkkinä.

Tutkielmassa tarkastellaan Suomen kuntien suomenkielisiä sloganeita, joissa esiintyy murrepiirteitä. Aineisto käsittää sloganit 16 kunnalta, jotka ovat Enontekiö, Pello, Sodankylä, Rauma, Pyhäranta, Nakkila, Somero, Ruovesi, Hollola, Nurmijärvi, Orimattila, Isojoki, Laihia, Juuka, Sulkava ja Tohmajärvi. Tutkimuskysymyksiä ovat, mitä murrepiirteitä sloganeihin sisältyy, millaisia merkityksiä näihin piirteisiin liittyy ja miten edeltävät kysymykset yhdistyvät kuntien omiin tavoitteisiin ja viestintään. Mukana on niin selkeästi murteeseen ja alueeseen yhdistyviä piirteitä kuin laajalevikkisempiä puhekielen piirteitä. Kaksi kuntaa hyödyntää sloganeissaan myös slangin sanastoa. Osaan murrepiirteistä on yhdistetty kansanlingvistisissä tutkimuksissa paljon merkityksiä, jotka liittyvät esimerkiksi maalaisuuteen, rehellisyyteen tai kaupunkilaisuuteen. Osa piirteistä taas on hyvin yleispuhekielisiä tai vaihtoehtoisesti tuntemattomampia, suppealevikkisimpiä murrepiirteitä, joita maallikkotutkimuksissa ei juuri kommentoida. Murretta voidaan käyttää sloganeissa laajasti monien eri murrepiirteiden avulla, mikä luo kuvaa aidosta murteen käytöstä, tai vain pienenä lisävärinä yhden piirteen muodossa. Tutkielma osoittaa, että myös lyhyeen sloganiin on mahdollista tuoda erilaisia merkityksiä hyvin pienenkin, yksittäisen murrepiirteen avulla. Murteen ja puhekielen käyttämiselle sloganeissa ei hahmotu yhtä yhtenäistä tavoitetta, vaan kuntien päämäärät sloganeiden taustalla ovat monenlaisia. Erilaisilla murteen ja puhekielen piirteillä on mahdollista niin korostaa kunnan sijaintia ja paikallisuutta kuin etäännyttääkin siitä. Tämän lisäksi murteen käyttö voi yhdistyä kunnan historiaan, perinteisiin, tarinoihin, paikallisidentiteettiin tai merkkihenkilöihin. Näin eri murteiden ja yksittäisten piirteiden merkitykset eivät ole yksioikoisia, vaan syntyvät yhteydessä kunnan muuhun viestintään, tavoitteisiin, strategiaan sekä kunnan olosuhteisiin kuten sijaintiin ja historiaan.

Tutkielmani on n.k. käännösgradu, jossa opiskelija tarkastelee sekä omaa käännöstään että käännösprosessiaan taitojensa ja valitsemansa teoreettisen viitekehityksen pohjalta. Tavoitteeni on selvittää, miten runsaan metaforista tekstiä voi kääntää menettämättä suuresti tekstin ominaislaatua. Lisäksi selvitän, mitä strategioita murteellisuuden ja dialogin kääntämisessä voi hyödyntää. Tutkin myös, miten käännössuunta ‒ äidinkielestä ei-äidinkieleen ‒ vaikuttaa käännösprojektiini. Lopuksi pohdin, miten oma kääntäjänääneni muodostuu ja kehittyy projektin aikana. Tutkimusmateriaali koostuu lähdetekstistä, käännöksestä ja käännöspäiväkirjasta. Lähdeteos on Marja Kyllösen romaani Lyijyuuma (1997). Käännökseni käsittää neljä romaanin lukua (31 s.). Käännöspäiväkirja (27 s.) sisältää kirjaamani lähdetekstin otteet (220 kpl), käännösongelmat, -strategiat, -vaihtoehdot ja -ratkaisut. Tutkimukseni on ensisijaisesti kvalitatiivinen. Analyysini tukeutuu käyttämäni teoreettisen kirjallisuuden antamiin luokitteluihin ja näkökulmiin. Teoreettisen viitekehyksen käsittelyn ensimmäinen osa esittelee kaunokirjallisuuden kääntämisen erityispiirteitä sekä ilmiöitä, jotka ovat tyypillisiä Kyllösen tekstille: metaforisuus, murteellisuus ja dialogi. Osassa viitataan mm. Newmarkin (1988) ja Lindqvistin (2002) näkemyksiin metaforien kääntämisestä sekä Nuolijärven ja Tiittulan (2013) dialogitutkimukseen. Toinen osa käsittelee käännösprosessia: lähdetekstianalyysia, käännösstrategioita, lähde- ja kohdetekstin suhdetta sekä käännössuuntaa. Osassa viitataan mm. Nordin ([1991] 2005) tekstianalyysimalliin, Chestermanin (1997) ja Leppihalmeen (2007) näkemyksiin strategioista, Lindqvistin (2002) näkemyksiin ekvivalenssista sekä Pokornin (2005) käännössuuntatutkimukseen. Analyysissa jaan metaforat niiden muodon ja tekstifunktion perusteella. Metaforat ovat oleellinen osa Kyllösen kerrontatekniikkaa, ja niiden tärkein ominaisuus ovat poikkeukselliset aihepiirit. Metaforaketjut luovat symboleiksi kasvavia viittauksia, joiden kääntäminen vaatii tarkkuutta toisaalta yksittäisten metaforien, toisaalta laajemman tekstiyhteyden osalta. Metaforien kääntämisessä pääasiallinen strategiani on sananmukainen käännös kohdekielen rakenteiden ehdoilla. Synonyymit toimivat apuna vastineiden löytämisessä silloin, kun sellaiset puuttuvat kohdekielestä. Murteellisuuden ja dialogin kääntämisessä strategiani on standardisoiva, eli murteellisuus on häivytetty kohdetekstistä ja dialogi perustuu yleisiin suomenruotsin puhekielen varieteetteihin. Lähdetekstin tärkeimmät tehokeinot ovat metaforien runsas ja innovatiivinen käyttö, epätavallinen sanasto sekä odotuksenvastaiset kollokaatiot. Globaalin strategiani mukaan nämä tulee pyrkiä säilyttämään, mutta erityisesti kohdekielisten vastineiden puuttuminen köyhdyttää kohdetekstiä. Käyttämäni lokaalit strategiat on jaettu syntaktisiin, semanttisiin ja pragmaattisiin strategioihin. Yleisin strategia on syntaktis-semanttinen yhdistelmästrategia. Strategian käyttö perustuu lähdetekstin runsaaseen ja monimutkaiseen ilmaisuun. Käännössuunta edesauttaa äidinkielisen lähdetekstin ominaisuuksien, merkitysvivahteiden ja sanaleikkien tulkintaa. Toisaalta kohdekielisten vastineiden arviointini ei tapahdu samanlaisen intuitiivisen kielitaidon pohjalta. Kääntäjänääneni on oman arvioni mukaan kehittynyt rohkeammaksi projektin aikana. Lähdetekstin ainutlaatuisuus edellyttää toisaalta uskollista käännösstrategiaa, toisaalta vapaata uudelleentulkintaa.

Tutkielma on tapaustutkimus, jossa tarkastellaan yhden muuttajan kielenpiirteiden tilanteista variaatiota yli kolmekymmentä vuotta muuton jälkeen. Muuttaja on kotoisin peräpohjalaisten murteiden alueelta ja asuu tutkielman tekohetkellä pääkaupunkiseudulla, Helsingin puhekielen alueella. Tarkasteltavat kielenpiirteet ovat d:n vastineet sekä yksikön 1. ja 2. persoonapronominit. Tilanteista variaatiota tarkastellaan tutkittavan kotona käydyn arkisen olohuonekeskustelun sekä etätyöpäivinä käytyjen työpuhelujen pohjalta. Tutkielmassa vertaillaan, millä eri tavoin kielenpiirteet varioivat valituissa tilanteissa, ja pohditaan varianttien valinnan taustalla vaikuttavia syitä. Tutkielman pohjautuu teoreettisesti sosiolingvistiseen variaationtutkimukseen. Tutkimus sisältää sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia aineksia. Tarkasteltaviksi kielenpiirteiksi valikoituivat yksikön 1. ja 2. persoonapronominit sekä d:n vastineet sen vuoksi, että ne ovat keskenään hyvin erilaisia ja niiden murrevariantit ovat selvästi Helsingin puhekielestä erottuvia. Tutkielman aineistot on tallennettu tutkittavan kotona. Olohuonekeskustelu on kestoltaan noin tunnin mittainen, ja siihen osallistuivat haastattelija, tutkittava sekä tutkittavan vaimo. Työpuheluaineisto koostuu yhteensä kahdeksasta erillisestä työpuhelusta, joiden yhteenlaskettu kesto on noin 80 minuutta. Tutkimus osoittaa, että tutkittavan puhe on valittujen kielenpiirteiden osalta hyvin erilaista kahden tilanteen välillä. Olohuonekeskustelussa varianttien välillä esiintyy selvästi enemmän hajontaa kuin työpuheluissa. Olohuonekeskustelussa esiintyy pronominien osalta kolme eri varianttia, mä, minä ja mie. Työpuheluissa esiintyy vain yksi variantti, mä. d:n vastineiden kohdalla hajontaa on molemmissa tilanteissa, mutta jakauma on tilanteiden kesken erilainen. Olohuonekeskustelussa valtaosa esiintymistä on katovariantteja ja noin neljäsosa d-variantteja. Työpuheluissa katovariantteja on reilusti alle puolet, d-variantteja hieman yli puolet. Lisäksi molemmissa aineistoissa esiintyy muutama selvästi murteelliseksi luokiteltava variantti (v, j, h). Aineistosta on myös huomattavissa joitakin yleisiä leksikaalisia tendenssejä, kuten sanan saada toistuva esiintyminen h-variantillisena, saaha. Muuttaja tekee sekä tietoisia että alitajuisia kielellisiä valintoja erilaisissa tilanteissa. Yksi syy tutkielmassa havaittuun tilanteiseen variaatioon on valittujen tilanteiden erilaisuus; olohuonekeskustelu on arkinen ja rento, työpuhelut formaalimpia, ja niihin sisältynee enemmän odotuksia käyttäytymisen ja puhetavan suhteen.