Browsing by Subject "naapurustosuhteet"

Tutkielmassa tarkastellaan naapurustosuhteiden aktiivisuuden vaihtelua alueellisesti pääkaupunkiseudulla. Tutkimuksessa ollaan kiinnostuneita siitä, miten alueen sosioekonominen taso, jota mitataan tulotason, koulutustason ja työllisten määrän avulla, on yhteydessä naapurustosuhteiden aktiivisuuteen. Tutkimus kytkeytyy naapurustovaikutusten, paikallisen yhteisöllisyyden sekä naapuruston sosiaalisen kontrollin ja koheesion tutkimusperinteisiin. Naapurustosuhteiden on kansainvälisessä ja suomalaisessa tutkimuskirjallisuudessa havaittu olevan yhteydessä asumistyytyväisyyteen, asukkaiden hyvinvointiin ja häiriökäyttäytymiseen naapurustossa. Eri tutkimuksissa on kuitenkin saatu ristiriitaista tietoa siitä, miten alueen ja yksilön sosioekonominen tausta on yhteydessä naapurustosuhteiden aktiivisuuteen. Tutkielmassa tuotetaan lisää tietoa aiheesta pääkaupunkiseudun kontekstissa. Aineistona tutkimuksessa käytetään vuonna 2012 toteutettua laajaa koko pääkaupunkiseudun kattavaa kyselytutkimusta. Aineisto on kerätty osana Helsingin metropolialueen kaupunkitutkimuksen tutkimus- ja yhteistyöohjelmaa. Aineiston otanta-asetelma perustuu 250x250 metrin kokoisille tilastoruuduille ja ottaa huomioon alueen tulotason. Aineisto rajataan tutkielmassa käsittämään Espoon, Helsingin, Vantaan ja Kauniaisten muodostama pääkaupunkiseutu. Tutkimuksen analyyseihin käytetään SPSS 24 -tilasto-ohjelmaa. Pääasiallisena analyysimenetelmänä käytetään useamman selittävän muuttujan lineaarista regressioanalyysiä. Selitettävänä muuttujana käytetään itse raportoitua naapurustoaktiivisuutta, jota selitetään alueen sosioekonomisella tasolla. Lisäksi vakioidaan yksilötason sosiodemografisia tekijöitä ja alueen rakenteesta kertovia tekijöitä. Tulosten perusteella alueen sosioekonominen tausta on yhteydessä naapurustosuhteiden aktiivisuuteen. Sosioekonomisesti kaikkein parhaimmin toimeen tulevilla alueilla aktiivisuus on suurempaa. Alueen yhteys selittyy kuitenkin analyyseissä vakioiduilla yksilötason taustatekijöillä, kuten alueella asutulla ajalla, perhemuodolla, asumismuodolla ja asunnon hallintamuodolla. Alueen sosioekonominen taso ja yksilön sosioekonominen tausta vaikuttavat naapurustoaktiivisuuteen päinvastaisesti. Alueen korkea sosioekonominen taso lisää naapurustoaktiivisuutta, mutta kaikkien muuttujien huomioimisen jälkeen yksilön korkea sosioekonominen asema vähentää aktiivisuutta. Omistusasuminen liittyy yhteyteen kiinteästi. Analyysin perusteella omistusasuminen tuottaa naapurustovuorovaikutusta, mutta kun tämä yhteys otetaan huomioon, löytyy yksilön sosioekonomisesta taustasta lähes lineaarinen suhde naapurustoaktiivisuuteen, siten että alhaisempi sosioekonominen tausta on yhteydessä suurempaan naapuriaktiivisuuteen. Pääkaupunkiseudulla korkeampi naapurustoaktiivisuus selittyy tämän tutkielman analyysien perusteella yhdistelmällä alueen ja yksilön piirteitä. Korkean sosioekonomisen tason alueilla on enemmän omistusasumista ja pientaloasumista. Tämän tyyppisiin asumismuotoihin liittyy keskimäärin pidempi asumisaika ja lapsiperheisyys. Naapurustoaktiivisuus on korkean sosioekonomisen tason alueilla keskimäärin kaikkien alueen asukkaiden keskuudessa runsaampaa. Tämä voi osaltaan vaikuttaa alueellisen eriytymisen syntymistä. Matala sosioekonomisen yksilötausta näyttäisi analyysin perusteella olevan yhteydessä suurempaan naapurustoaktiivisuuteen. Matala sosioekonominen yksilötausta voi analyysin perusteella olla yhteydessä suuremman paikallisen yhteisöllisyyden tarpeeseen.