Browsing by Subject "narratiivinen tutkimus"

In Finland, it's commonly believed that getting an education is equally possible for everyone. Education policy that highlights individuality, freedom of choice and efficiency does not acknowledge the cultural and social customs that guide young people's educational paths. At the same time, we remain concerned when they discontinue their studies. From life course perspective, discontinuing studies often only represents one phase of one's educational path. I will call this educational transition the change of study path. The objective of my thesis was to study the narrative of educational paths of young adults who discontinued their vocational studies and transitioned to another vocational education sector. I was interested in what they told about the complex educational paths and changing study paths. In addition, I was interested in the types of resources young people had as part of their educational path, i.e. what options were available to them when making choices about their education. I studied their stories through the concepts of class, resources and geographical region. My thesis is based on life course-narrative interviews of five young adults completing their vocational education. They were between the ages of 19-26 and studied in the Southern Finland educational municipality in three different educational institutions. I gathered the material for this thesis and examined it with the use of narrative inquiry methodology because I was interested in what had been told. The analytical phases were theming and reading. Educational paths and change of study paths appeared in the young adults' stories as diverse and natural parts of their life paths. Changing study path resulted in not knowing, discovering and unequal opportunities. They tried different educational options and searched for a sector that suited them. They may have benefited from having more information on different options at their disposal. The home town's educational options, long distance between home and school, and cultural practices at home had placed the young adults in unequal position. They did, however, have different resources available that helped them discover their own direction. The resources included success in school, family support for getting an education, work experience through practical application, trust based relationships with family and friends and safe home environment. Unequal opportunities to transition educational paths featured in their stories. Their significance should be taken into consideration when planning the development of secondary education education.

Tutkimuksessa selvitetään millaiset tekijät vaikuttavat opintojen alussa ammatillisesti epävarmojen opiskelijoiden ammatillisiin valintoihin opintojen aikana. Lisäksi tarkastellaan millaisia ammatillisten tavoitteiden muutoskertomuksia opiskelijoilla ilmenee ja löytyykö eri opiskelijoiden kertomuksissa yhteneväisyyksiä. Ammatillisella epävarmuudella tarkoitetaan sellaista selkiytymätöntä tilannetta, jossa opiskelijalla on useita ammatillisia kiinnostuksen kohteita tai tavoitteita ei ole ollenkaan. Tarkastelua tehdään kuuden opiskelijan haastatteluaineistosta. Samoja opiskelijoita on haastateltu kolme kertaa: opintojen alussa vuonna 2010, toisena opiskeluvuotena 2012 ja viidennen opiskeluvuoden jälkeen vuosien 2015-2016 aikana. Opiskelijat ovat eri ikäisiä ja tulevat erilaisista taustoista. Viisi opiskelijaa on Helsingin yliopistosta ja yksi Itä-Suomen yliopistosta. Opiskelijoita yhdistää toiseen opiskeluvuoteen mennessä kasvanut kiinnostus papin työtä kohtaa. Tutkimus on laadullinen pitkittäistutkimus ja aineistoa analysoidaan narratiivisesti. Tuloksia arvioidaan ammatillisen sosialisaatioteorian ja erityisesti Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappeuden kautta. Ammatillisiin valintoihin vaikuttaneita tekijöitä kartoitetaan ensin kategoris-sisällöllisen analyysin avulla. Sen jälkeen opiskelijoiden kokonaiskertomuksia analysoidaan holistisemmin. Kuuden opiskelijan kertomuksesta erottuu kolme paria, jotka muistuttavat toisiaan sen suhteen, miten ammatilliset valinnat kehittyvät ja mikä on ensisijainen ammatillinen tavoite viimeisellä haastattelukierroksella: 1. Perusseurakuntapapit; 2. Sairaalateologit; 3. Hengellinen työ laajemmin. Tutkimuksen tuloksista selviää muun muassa, että opiskelijoiden kohtaamilla teologian ammattilaisilla, soveltavilla opinnoilla ja työssäoppimisella sekä kyvyllä kutsumuksen merkitysten uudelleenmuotoiluun on paljon vaikutusta suhteessa opiskelijoiden ammatillisiin valintoihin. Ammatillisen sosialisaation kehityksen osa-alueiden toteutuminen opintojen aikana näyttää myös olevan yhteydessä ammatillisten valintojen tekemiseen. Tutkimuksessa myös kartoitetaan miten opiskelijoiden ammatillisten valintojen tekemistä voidaan helpottaa. Motivoitunut, tehokas ja asiantunteva opiskelija on iloksi kaikille.

Tutkielma käsittelee traumaattisia synnytyskokemuksia ja niihin liitettyjä seurauksia ja merkityksiä. Tutkielmani on osa Koneen säätiön rahoittamaa nelivuotista ”Kamppailu synnytyksestä – suomalaisen synnytyskulttuurin murros”-tutkimushanketta (2020-2023). Aineistonani on tutkimushankkeen osana kerätty, traumaattiseksi määriteltyjä synnytyksiä koskeva kirjallinen aineisto. Neljästäkymmenestäkahdesta kertomuksesta koostuva aineisto on 23 kirjoittajan tuottama ja jokaisella kertojalla oli vähintään yksi traumaattiseksi määrittelemä synnytyskokemus. Liitän tutkielmani osaksi laajempia keskusteluja traumatietoisesta työotteesta ja synnytyskulttuurin murroksesta. Synnytyskokemuksia koskeva kiinnostus liittyy laajempiin keskusteluihin positiivisen synnytyskokemuksen merkityksestä ja synnyttäjäkeskeisen hoidon vahvistamisesta. Synnytystä koskeva sosiaalitieteellinen tutkimus liittyy laajempiin keskusteluihin esimerkiksi medikalisaatiosta ja professionaalistumisesta. Sosiaalityön tutkimuksessa seksuaali- ja lisääntymisterveyteen liittyvät kysymykset ovat jääneet perifeerisiksi, vaikka sosiaalityö on sitoutunut edistämään ihmisoikeuksia. Tarkastelen tutkielmassani traumaattisia synnytyksiä koskevia kertomuksia vastakerronnan tapoina, jotka rakentuvat suhteessa laajempiin valtakertomuksiin äitiydestä, synnytyksestä ja terveydenhuollosta. Traumaattisia synnytyskertomuksia koskevat kertomukset rakentuivat neljästä ydinelementistä: ruumiillisuudesta, tilan kokemuksista, eletyn elämän epävarmuudesta sekä ajallisuudesta. Traumaattisen synnytyksen seuraukset olivat kertojien elämässä laaja-alaisia ja pitkäkestoisia. Traumaattinen synnytyskokemus vaikutti kertojien psyykkiseen vointiin, kehoon, vanhemmuuteen ja vauvaan muodostuvaan kiintymyssuhteeseen, ihmissuhteisiin sekä sosiaaliseen luottamukseen. Monet traumaattisen synnytyksen läpikäyneet kertojat kuvasivat usein syvää epäluottamusta eivätkä kyenneet luottamaan toisilta, etenkään terveydenhuollolta saatavaan apuun. Traumaattisen synnytyskokemus sai kertomuksissa elämänkaaren käännekohtina kahdenlaisia merkityksiä: yhtäältä se saattoi olla rikkova, synnytystä koskeviin kulttuurisiin valtakertomuksiin sopimaton kokemus, jonka poikkeuksellisuus ja satuttavuus sai heidät kyseenalaistamaan sekä omaa arvoaan ja toimintaansa, myös heitä hoitanutta henkilökuntaa ja synnytyskulttuuria. Toisille synnytyskokemus määrittyi naiserityisenä kokemuksena, eräänlaisena aikuistumisriittinä, johon joissain kertomuksissa liittyi myös irtautuminen omasta lapsuudenperheestä ja oman hoivahistorian pohtiminen. Traumaattinen synnytyskokemus saattoi pidemmällä aikavälillä määrittyä myös merkityksellisenä emansipaation ja henkisen kasvun lähteenä. Traumaattisten kokemusten integrointia osaksi omaa elämäntarinaa tukivat arvostavat kohtaamiset, kertojien kokemusten validointi ja mahdollisuus jäsentää omaa kokemusta esimerkiksi kirjallisesti tai vuorovaikutuksessa. Traumaattisista synnytyksissä selviytymisessä ja elämän jatkamisessa tukivat myös kannatteleva arki, saatu psykososiaalinen tuki ja vahva ammatillinen tuki. Ammatillisen avun saaminen kuvattiin kertomuksissa usein epävarmana ja kuormittavana. Avun oikea-aikainen saaminen oli vaikeaa, avun hakeminen edellytti aktiivisuutta ja itseohjautuvuutta ja julkisen äitiyshuollon tuki kuvattiin usei riittämättömäksi tai vääränlaiseksi. Saatavilla olevan avun riittämättömyys tai sopimattomuus ohjasi kertojia hakemaan apua julkisen äitiyshuollon ulkopuolelta. Julkisen äitiyshuollon ulkopuolisen avun hakeminen ja saaminen ei ollut kuitenkaan kaikille mahdollista ja moni koki jäävänsä vaille oikeanlaista ja oikea-aikaista tukea.

Tässä tutkielmassa tarkasteltiin mielenterveyskuntoutujien kertomuksia psyykkisestä sairaudesta. Tutkielman tarkastelun kohteina olivat erityisesti kuntoutuminen, uusien merkitysten löytäminen sairaudelle ja kertomuksissa tapahtuva muutos. Tutkielman aineisto kerättiin Suomen Klubitalojen ylläpitämistä blogeista ja yhdestä Klubitalon keräämästä julkaisusta. Aineisto on peräisin Suvimäen, Lahden ja Salon Klubitaloilta ja ne on kerätty syksyllä 2020. Kertomukset ovat mielenterveyskuntoutujien itse kirjoittamia kertomuksia elämästään psyykkisen sairauden kanssa. Analyysi toteutettiin laadullisesti ja aineistolähtöisesti. Teoreettisena taustana oli narratiivinen konstruktionismi. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka mielenterveyskuntoutujat kertovat sairastumisestaan ja kuntoutumisestaan. Lisäksi tarkasteltiin kuntoutumisen vaiheiden ilmenemistä, sairauden arvottamista ja muutosta sairaus- ja kuntoutumisprosessin aikana. Tulokset osoittivat mielenterveyskuntoutujien kertovan tarinaansa joustavasti ja erilaisia aineksia yhdistellen. Aineistosta erottui kolme kertomusluokkaa: kaaoskertomukset, pienten askelten kertomukset ja selviytymiskertomukset. Erot kertomusten sisällössä selittyivät kuntoutumisen vaiheilla. Suurimmat erot liittyivät siihen, kokiko kuntoutuja itse muuttuneensa sairauden myötä ja siihen, miten kertomus sisällöllisesti rakennettiin. Kaaoskertomuksissa sairaus sai negatiivisen arvon, kun taas pienten askelten kertomuksissa se esiintyi konkreettisten muutosten kautta hallittavana. Selviytymiskertomuksissa sairaudelle taas annetiin myönteinen arvo muutoksen mahdollistajana ja syvällisen ymmärryksen antajana. Tutkielma lisää ymmärrystä mielenterveyskuntoutujien kertomusten eri vaiheista, moninaisuudesta ja tavoista, joilla sairautta käsitellään. Se antaa painoarvoa niille tavoille, joilla sairauden kanssa pärjätään, sen sijaan, että painotettaisiin sairauden negatiivisia seurauksia tai vaikeuksia.

This thesis studies the development of proficiency during apprenticeships in the context of tailoring. The research goal of this thesis is to describe, analyze, and interpret, how apprenticeship as an experience manifests in the narrative of tailors and what meanings are assigned to apprenticeship in terms of personal professional development. In the traditional model of apprenticeship, the apprentice assumes the craft culture exemplified by the master – learning is socialization into the surrounding culture (Syrjäläinen, 2003, 35). The research endeavored to describe the multiplicity of this socialization of craft culture, which is why the theoretical starting point was Wenger's (1998, 5) theory of social learning, emphasizing the comprehensiveness of learning and its social, identity-shaping and meaning-producing dimensions. Because the research considers subjective experiences, it is done with a narrative research approach, in which the descriptions and meanings assigned to personal experiences are of interest (Heikkinen, 2018). The narrative research material was gathered during a group interview held with three tailors. The group interview method was selected because the interviewees had many experiences in common: they had all worked in Helsinki under the master tailor Jouni Korhonen at the start of their careers. In the analysis phase themes were identified from the transcribed interview material with two different points of view, in order to acquire both descriptions of apprenticeship as an experience, and of the meanings ascribed to the apprenticeship in terms of personal professional development. The theme identification in this thesis was done by theory driven content analysis. Based on the results apprenticeship can be a rewarding alternative way to learn a profession, if additional knowledge is needed after or studying in school form is not suitable. The results highlight that apprenticeship affords insight into how a professional thinks and acts. During apprenticeship, in addition to actual technique, the apprentice learns about professional identity, relations to the professional community, and what is valuable and meaningful in the profession. The interviewees felt that their apprenticeship was a cornerstone in their professional development‚ from which their professional skills and self-image advanced.

Purpose. According to previous research there are many factors, for example physical environment, family and friends, that affect being physically active and forming a physically active lifestyle during childhood and adolescence. The purpose of this study was to demonstrate the physical activity path of three young adults and research, which factors have affected to its forming. This study shows how physical activity has formed and struck root in the participants’ lives. Methods. The study involved three young adults who have a physically active lifestyle. The data were collected during the spring of the year 2017 by the giving participants a task in which they needed to draw a graph depicting physical activity during their lifetimes and by interviewing them. The interviews were supplemented afterwards via email. Everyone’s personal narrative, physical activity path, was formed from the interview data. The data was analyzed with a plot analysis, which is typical for narrative research, and by comparing it to previous research. Results and conclusion. Every participant has an own physical acitivity path. However, the backgrounds of two participants are quite similar compared to the third one. These two have been physically very active during their whole lives and they had been supported and guided to be physically active in many ways. They have also had plenty of positive experiences and experiences of success in physical activities. The third participant wasn’t physically active during her childhood and her family didn’t exercise. However, in the fifth grade she started to take dance lessons and in secondary school she had an encouraging PE teacher and she started to enjoy physical activity. Her physical self-esteem also rose. The joy and sociality of physical activity were repeated in every three stories. Other factors that are associated to physical activity and formation of physically active lifestyle are also realized in participants’ lives. This study shows that many kinds of physical activity paths can lead to the formation of a physically active lifestyle.

Tutkielma käsittelee uskonnollista kokemusta ja spiritualiteettia uuskarismaattiseen liikkeeseen kuuluvassa Suur-Helsingin seurakunnassa (Suhe). Tutkimuksessa tehdään narratiivinen analyysi Suhe-seurakuntalaisten kerronnasta nousseista narratiiveista. Tutkimuskysymyksiä ovat: (1) millaisia merkittäväksi koettuja uskonnollisia kokemuksia Suhen jäsenillä on ollut, ja (2) millä tavoin uskova kertoo uskonnollisista kokemuksistaan ja konstruoi henkilökohtaista uskoa osaksi omaa elämännarratiiviaan. Tämän lisäksi paikallistetaan Suhe-seurakunnan sijoittumista kristillisyyden kenttään tutkimalla sen opetusta, historiaa ja uskonnollisuutta, ja luodaan katsaus helluntailais-karismattiseen spiritualiteettiin ja tunnustuskuntiin sitoutumattomaan uuskarismaattiseen kristillisyyteen Suomessa. Taustateoriana on narratiivisen identiteetin teoria, jonka mukaan ihminen on kertomuksellinen olento, tarinankertoja, jolle itsen ja toiseuden hahmottaminen elämäntarinoiden kautta on luonnollinen tapa olla ja elää. Kun ihminen retrospektiivisesti tarkastelee elettyä ja koettua elämäänsä, hän ei tee sitä toistavan kertojan tapaan, vaan elämäntapahtumiaan merkityksellistäen, niihin tulkitsevaa tietoa ja kartutettua viisauttaan soveltaen. Aineisto kerättiin haastattelemalla viittä Suhe-seurakunnan jäsentä. Haastattelumenetelmänä käytettiin kerronnallista teemahaastattelua. Aineistoa tukemaan kerättiin täydentävää ja taustoittavaa tietoa osallistuvan havainnoinnin avulla. Aineiston analyysi toteutettiin aineistolähtöisesti, ja aineiston teemat on identifioitu kvalitatiivisen sisällönanalyysin periaatteita soveltaen. Aineistosta nousseita suurempia uskonnollisen kokemuksen klustereita ovat (1) konversio, (2) kokemus transformaatiosta sekä (3) johdatuskokemukset. Kuhunkin uskonnollisen kokemuksen klusteriin kuuluu alalajeja, kuten (1) uskoontulon ja henkilökohtaisen uskonratkaisun kokemukset, (2) parantumiskokemukset ja armolahjat sekä (3) todistaminen ja henkilökohtainen Jumalan kohtaaminen. Narratiivisen näkökulman lisäksi aineiston analyysin apuna on käytetty lisäksi muita soveltuvia uskontotieteellisiä teorioita. Johtopäätöksinä esitetään, että henkilökohtainen usko toimii osana uskovan elämäntarinaa ja identiteettiä kahdella tavalla: (1) usko itse on narratiivi, sillä kokemuksia merkityksellistettiin narratiiveissa arvioimalla niitä uskonsisällön ja henkilökohtaisen uskonelämän kautta. Koettu elämä on siis jäsentynyt yksilön tietoisuudessa narratiiviksi, jolle on annettu uskonnollinen sisältö. Lisäksi (2) usko on merkityksellistäjä, toimien kokoavana teemana, jonka kautta uskova merkityksellistää koko elämän ennen ja jälkeen henkilökohtaisen uskonratkaisun.

The purpose of this narrative study is to ascertain how kindergarten teachers perceive their pedagogical responsibility in the context of the distributed organization and how they feel their responsibilities have changed expertise in the development of the over time. Changes in the social environment and the shift towards an increasingly distributed organization model in early childhood education are reflected in to need to review and redefine the pedagogical responsibility of the kindergarten teacher. The aim of the study is to define kindergarten teacher's pedagogical responsibility in a postmodern society and to describe its evolution in the wake of the changing nature of the expertise in question of kindergarten teaching. The study analysed views regarding the pedagogical responsibility from the perspective of different teacher generations. The three generations that became apparent from the study were the generation that witnessed the expansion of children's day care outside the home, the experienced early childhood educators, and the latest generation of early childhood educators who are at the beginning of their career. The theoretical framework for the study is formed by research into both kindergarten teacher expertise and distributed organization. The data included eleven (11) kindergarten teacher's diaries. The data was analysed using the methods of structural narrative analysis (Labov 1967) and content analysis. The data acquisition and analysis methods support the objective in narrative research, which is to "give a voice" to the target group of the research. The research findings show that kindergarten teachers have a clear and structured understanding of pedagogical responsibility and the area of its content that falls under their remit. The evolution of pedagogical responsibility is an on going process, affected by personal characteristics as well as societal and particularly early childhood educators at the beginning of their careers felt a lack of confidence in taking pedagogical responsibility in relation to the other members of their team. Kindergarten teachers voiced a wish that directors of day care centers and the organisation would lend their support to their professional development and to carrying out their pedagogical responsibility. The research findings highlighted the importance of pedagogical leadership as a precondition for high-quality early childhood education. The pedagogical responsibility of kindergarten teachers was studied investigated in the present study exclusively in relation to each kindergarten teacher's own team. However, the shift towards shared pedagogical leadership may be deemed a necessary developmental path in the distributed early childhood education organisation.

This study explores the narrative world of cross-generations through education and related beliefs through online discussion materials. The thesis was based on a topical public debate on the development of educational inequalities. Earlier social science-focused educational research has shown that both education and socio-economic status tend to move down from one generation to the next. The study seeks to address, through narratives, educational inequalities that are culturally and socially constructed. The research material used was education and career narratives on open online discussion forums that recalled discussions and interaction in childhood families. The study was conducted as a qualitative study. The method of multidisciplinary research, based on the educational framework, was the narrative and the netnographic approach. The research approach was based on social constructionism, where the construction of social reality takes place through the use of language. The main findings were about cross-generational cultural, social and economic capital. Findings revealed inherited, story-based beliefs, partly gender-based distribution of tasks and exercising of power. On the basis of the results, the stories distributed within the families were renewing the social positions of the individuals and maintaining social inequalities. As a subject of educational sociology, educational cross-generation can be viewed as a cultural phenomenon of public debate. The study is also an overview of the time of educational equality in Finland at the turn of the 2010-2020s.

Suomalaisen eläkejärjestelmän kehittymisestä huolimatta vanhuusköyhyys ei ole poistunut yhteiskunnallisten epäkohtien listalta. Köyhyyttä kokevien ikäihmisten määrä on lisääntynyt samalla, kun tuloerot eläkeläisten välillä ovat entistä suurempia. Köyhyystutkimuksessa on perinteisesti keskitytty ilmiön tilastolliseen tarkasteluun ja kysymyksenasetteluihin, joten ikääntyneiden omista köyhyyskokemuksista on vain vähän aiempaa tutkimustietoa. Tutkielman tavoitteena on paikata tutkimuskentässä ilmenevää puutetta lisäämällä tietoa köyhyyttä kokevien ikäihmisten arkitodellisuudesta ja selviytymiskeinoista. Vanhuusköyhyyden yhteiskunnalliset ja ihmisten elämänkulkuihin liittyvät syyt ovat moninaisia ja ikäihmiset kokevat köyhyyttä harvemmin, kuin objektiiviset tulomittarit paikantavat köyhyyttä väestöryhmän keskuudessa. Tyytyväisyysparadoksia on selitetty sillä, että ikääntymiseen yhdistyy erilaisia toimintakykyyn, tulonhankintaan ja muuhun toimintaan liittyviä rajoitteita, joiden vuoksi ikääntyneiden on uskottu sovittavan tarpeensa ja vertailustandardinsa matalammaksi kuin aktiivi-iässä. Lisäksi iäkkäämpien sukupolvien nuoruudessa kokema taloudellinen puute voi määrittää myös vanhuuden tarpeita. Tutkielman teoreettinen näkökulma rakentuu köyhyyttä kokevien ikäihmisten toimijuuden ja yhteiskunnallisten rakenteiden välisen vuorovaikutussuhteen sekä elämänkulkunäkökulman ympärille. Empiirinen analyysi perustuu Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä – kirjoituskilpailun kautta kerättyyn narratiiviseen aineistoon. Tutkielman tutkimuskysymykset ovat: Miten vanhuusköyhyyden kokemus rakentuu köyhyyskertomuksissa? Miten vanhuusköyhyys kuvautuu kertomuksissa absoluuttisena puutteena tai relatiivisen deprivaationa? Millaisia toimijuuden muotoja ikäihmisten köyhyyskertomukset sisältävät? Ensimmäiseen tutkimuskysymykseen vastataan narratiivisten tutkimusmenetelmien avulla rakentamalla köyhyyskertomuksista juonikaavioita, joiden avulla aineistosta nousee esiin kaksi tasavahvaa vanhuusköyhyyden kokemusta kuvaavaa tyyppitarinaa. Toisen ja kolmannen tutkimuskysymyksen tarkastelu nojaa teoriasidonnaiseen narratiivien sisältöjen analyysiin. Vanhuusköyhyyden kokemus rakentuu köyhyyskertomuksissa traagiseksi umpikujaksi ja kunnialliseksi selviytymistarinaksi. Kertomuksissa vanhuusköyhyys on luonteeltaan pitkittynyttä ja monimutkaisten hyvinvointivajeiden lisäksi köyhyys aktualisoituu ikäihmisten arjessa absoluuttisena puutteena. Ikäihmisten toimijuus ilmenee kertomuksissa pärjäämisenä, arkisina vastarinnan ilmauksina, yhteiskunnallisena ja poliittisena järjestäytymisenä, mutta kertomukset eivät sisällä kuvauksia, joissa ikääntyneiden strateginen toimijuus merkitsisi köyhyydestä ulos pääsyä. Kertomuksissa vanhuudessa koettuun tuloköyhyyteen ei löydetä ratkaisua. Köyhyyden kokemushistoria ei ole tutkielman tulosten mukaan sukupolvien ketjussa yhteisesti jaettu vaan ikääntyneet tulkitsevat köyhyyskokemuksen merkitystä eri tavoin suhteessa lapsuudessa koettuun agraariköyhyyteen, yleiseen elintason nousuun, omaan elämänhistoriaan ja vanhuuden elämänvaiheeseen liittyen. Lähtökohta tulisi ottaa huomioon sosiaaligerontologisen työn parissa, sekä köyhyyttä vähentävien yhteiskuntapoliittisen toimenpiteiden muotoilussa. Tärkein yksittäinen toimenpide ikääntyneiden kokeman absoluuttisen köyhyyden vähentämiseksi ovat kaikkein alhaisimpien eläkkeiden tasokorotukset. Koska vanhuusköyhyys on Suomessa luonteeltaan pitkittynyttä ja köyhyyden syyt palautuvat laajasti niin yksilöiden elämänkulkuun kuin yhteiskunnallisiin rakenteisiin, vanhuusköyhyyden vähentämiseksi on tärkeää vähentää eriarvoisuutta ja edistää mahdollisuuksien tasa-arvoa yhteiskuntapolitiikan kaikilla sektoreilla.