Browsing by Subject "nuorisotakuu"

Tutkin työssäni nuorisoon ja nuorisotyöttömyyteen liittyviä käsityksiä suomalaisessa politiikassa ja niissä viime vuosikymmenien aikana tapahtuneet muutokset. Lähestyn aihetta vertailemalla vuonna 1980-luvun nuorisotakuukokeilua edeltänyttä keskustelua 2013 alussa voimaan tulleesta Nuorisotakuu-uudistuksesta käytyyn keskusteluun. Käytän nuorisotyöttömyyden problematisoinnin hahmottamisessa pääasiallisesti Carol Bacchin WRP-analyysia. Arvioin WPR-analyysin osana myös retorisia keinoja, joilla kansanedustajat tuovat omia ja puolueensa näkemyksiä esiin sekä sitä, miten kokemuksia ja odotuksia suhteutettiin ja miten odotushorisontin muutokset ilmenivät. Hyödynnän Kari Palosen näkemystä parlamentarismista retorisena politiikkana sekä Reinhart Koselleckin teoriaa menneen kokemustilan, nykyhetken ja odotushorisontin yhteydestä. Aineistoani toimivat eduskunnan pöytäkirjat valtiopäiviltä 1982-83 ja 2011-12. Lisäksi aineistooni kuuluivat Kalevi Sorsan III ja IV sekä Jyrki Kataisen hallitusohjelmat sekä Nuorisotakuun kotisivut. Tutkimuksessani käy ilmi, että 1980- luvun nuorisotyöttömyys ja 2000-luvun nuorisotyöttömyys esitettiin osittain samanlaisena ongelmana. Erityisesti samankaltaisuuksia löytyi suhteesta nuorisoon ja työhön. Nuoret nähtiin sekä 1980- että 2000-luvun keskustelussa erityisryhmänä, johon voitiin, ja tuli kohdistaa erityisiä työllistämistoimenpiteitä. Työ näyttäytyi molemmissa keskusteluissa henkisen ja aineellisen hyvinvoinnin perustana sekä keinona kiinnittyä yhteiskuntaan. Työtöntä nuorta uhkasi passivoituminen sekä henkiset ja sosiaaliset ongelmat. 2000-luvulla työttömyyden epätoivottuihin vaikutuksiin viitattiin syrjäytymisenä. Koulutuksen ensisijaisena tehtävänä nähtiin kummassakin keskustelussa valmistaa nuori työelämään. 1980-luvulla koulutuksen tilaan kohdistui myös kritiikkiä. Tutkimukseni osoitti, että nuorisotyöttömyyden representaatio on jonkin verran muuttunut 1980-luvulta 2000-luvulle tultaessa. Nuorisotyöttömyys esitettiin 1980-luvulla inhimillisenä yksilön ongelmana, kun se 2000-luvun keskustelussa esitettiin vahvemmin kansantaloudellisena ongelmana. 2000-luvun keskustelussa nuoret esitettiin passiivisempina kuin 1980-luvun keskustelussa. 2000-luvulla ongelma myös käsitetään yksilön ominaisuuksista johtuvana ongelmana ja siihen oltiin valmiita puuttumaan aiempaa hanakammin. Nuorten aktivoinnista on tullut politiikassa tärkeä tavoite. Molemmissa keskusteluissa nuorisotyöttömyyttä selitettiin vaikealla taloustilanteella. 1980-luvulla vaikea taloustilanne kytki nuorisotyöttömyyden osaksi yleistä työttömyyttä. 2000-luvun keskustelussa vaikea taloustilanne tuotiin esiin hallituksen ponnistuksille lisää painoarvoa tuovassa retoriikassa. 2000-luvulla nuorisotyöttömyydelle haettiin lisäksi vertailupohjaa historiasta. Erityisesti 1990-luvun lama näyttäytyi odotushorisontissa uhkakuvana, mihin tilanne pahimmillaan johtaisi. Nuorten yhteiskuntatakuukokeilua ja nuorisotakuuta pidettiin yleisesti myönteisinä uudistuksina. Ne näyttäytyivät kumpikin vasemmistolaisina uudistuksina. 1980-luvulla omaa rooliaan korostivat SKDL ja SDP, 2000-luvulla nuorisotakuu oli selkeästi sosiaalidemokraattien ykköshanke. Uudistusten välille ei samankaltaisuuksista huolimatta syntynyt 2000-luvun keskustelussa yhteyttä. Kansanedustajien suhtautuminen nuorisotyöttömyyteen näyttää kolmenkymmenen vuoden aikana tiukentuneen. Tulos on yllättävä, ja se tuskin olisi ollut samanlainen ilman WPR-analyysiä.