Browsing by Subject "nuorisotutkimus"

Lapsuudesta aikuisuuteen siirryttäessä motivaatio osallistumiseen sekä yhteisölliseen toimintaan muotoutuu nuoruuden ympäristöissä jokaisen omista lähtökohdista käsin. Nuorten toimijuus ryhmässä edellyttää sosiaalista toimintakykyä. Liittyminen osaksi yhteiskuntaa tapahtuu sosiaalisen toimintakyvyn mahdollistamana ja on kestävän hyvinvoinnin perusta. Tutkielma käsittelee nuorten sosiaalista toimintakykyä sekä sen vahvistumista heidän omaehtoisesti järjestäytyneessä harrastusympäristössään, joka tässä tarkastelussa on bändi. Tutkielmassa tarkastellaan nuorten kokemuksia bänditoiminnasta ja kokemusten yhteyttä sosiaaliseen toimintakykyyn. Tutkielman aineisto koostuu neljän bändin kanssa järjestetyistä ryhmäkeskusteluista, joissa bändin jäsenet pohtivat musiikkiharrastuksensa merkityksiä. Tutkimusmenetelmänä on käytetty temaattista analyysiä, jonka avulla löydökset on järjestetty neljän aineistolähtöisen teeman mukaisesti. Toimintakykyä kuvaavia teemoja ovat vetovoimaisuus, kokemuksellisuus, luovuus ja tavoitteellisuus. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että bänditoiminta tarjoaa monipuolisen ympäristön nuorten sosiaalisen toimintakyvyn tarkasteluun. Nuoruuden taidelähtöisessä musiikkiharrastuksessa toimintakyvyn sosiaalinen ulottuvuus vahvistuu bändissä niin yksilö- kuin ryhmätasolla lisäten hyvinvointia sekä osallisuutta yhteiskunnassa. Suunniteltaessa tukitoimia nuorille tulee huomioida tarvittavat edellytykset tuen vastaanottamiselle. Kohtaamalla nuoret heidän harrasteympäristössään tietokäsitys toimijuudesta voi rakentua dialogisesti ja vahvistaa yhteiskunnallista hyvinvointia.

Tässä maisteritutkielmassa tarkastellaan nuorten sosiaalisia representaatioita tulevaisuudesta. Tutkielman tarkoituksena ei ole kartoittaa yksittäisen nuoren ajatuksia tai mielikuvia, vaan tarkastella jaettuja tulevaisuuskäsityksiä. Tutkimuksen kohteena ovat siis nuorten puheesta nousevat tulevaisuutta koskeva jaetut käsitykset ja mielikuvat. Tutkielman lähestymistapa on kvalitatiivinen ja teoreettisena viitekehyksenä sovelletaan Serge Moscovicin sosiaalisten representaatioiden teoriaa. Sosiaalisten representaatiot ovat yhteisössä jaettuja mielikuvia ja käsityksiä, jotka syntyvät yhteisön kommunikaatiossa. Ne luovat järjestystä ja mahdollistavat itsesään yhteisön kommunikaatiota. Tämän tutkielman kiinnostuksen kohteena on, hahmottuuko nuorten puheesta yksilöllisten toiveiden lisäksi jaettu sosiaalinen käsitys tulevaisuudesta. Tulevaisuuskuvia ei ole tiedettävästi aikaisemmin tutkittu sosiaalisina representaatioina. Näin ollen tulokulma on tuore niin sosiaalisten representaatioiden tutkimuksen kuin tulevaisuustutkimuksenkin alalla. Sosiaalisten representaatioiden teoria tarjoaa tutkimukselle lähtökohdan tarkastella nuorten tulevaisuusnäkymiä yhteisöllisen rakentamisen näkökulmasta. Tutkielman vastaa kysymyksiin: Minkälaisia näkemyksiä nuorilla on tulevaisuudestaan? Miten tulevaisuus ankkuroidaan ja objektivoidaan nuorten puheessa? Millaisia sosiaalisia representaatioita nuoret jakavat tulevaisuudesta? Tutkielma on tehty yhteistyössä Euroopan Sosiaalirahaston rahoittaman LUODE- luonto ja taide nuorten työelämätaitojen oppimisympäristönä -hankeen kanssa. LUODE- hankkeen tavoitteena on moniammatillisen yhteistyön ja uusien nuorille suunnattujen palveluinnovaatioiden kehittäminen ja Helsingin yliopiston roolina on tuotaa tutkimustietoa nuorten arjesta. Tämän maisteritutkielman tarkoitus on tuottaa tietoa nuorten ajatusmaailmasta ja arkiajattelusta hankeen käyttöön. Tutkielman aineisto koostuu seitsemästätoista LUODE- hankeen yhteydessä tehdystä puolistrukturoidusta virikehaastettelusta, jossa virikkeenä on käytetty aikajanaa. Aineisto on analysoitu laadullista sisällönanalyysiä käyttäen. Sosiaalisten representaatioiden muodotumisprosesseja on tarkasteltu ankkurointien ja objektivointien kautta. Sosiaalisten representaatioiden muodostumisprosessien lisäksi sosiaalisten representaatioiden ilmentymistä on tarkasteltu aineistosta tulkittujen kantateemojen avulla. Tulosten mukaan nuorten sosiaaliset representaatiot tulevaisuudesta muodostuvat kolmen pääteeman ympärille. Näitä teemoja ovat sosiaaliset suhteet ja asuminen, koulutus ja työelämä sekä Suomen ja maailman tulevaisuus. Lisäksi sosiaalisten suhteiden ja asumisen pääteema jakautuu kolmeen alateemaan, jotka ovat perhe, kaverit ja asuminen. Perheen käsite jakautuu kahteen osaan, lapsuuden perheeseen ja itse perustettuun perheeseen. Perheestä ja kavereista puhuttaessa nuoret toivat esille tarvetta sosiaaliselle tuelle, joka ankkuroitui perheen kohdalla huolenpitoon ja kavereiden kohdalla tukeen ja seuraan. Tuloksista on pääteltävissä, että tulevaisuudessa sosiaaliset suhteet sekä halu itsenäistyä rakentavat nuorten sosiaalista representaatiota tulevaisuudesta. Aineistosta tulkittu vastinpari sosiaalinen tuki / itsenäistyminen kuvaa sosiaalisten suhteiden ja asumisen teemassa esiintyvää ristiriitaa, jossa toisaalta tarve itsenäistyä mahdollisimman nopeasti ja toisaalta lapsuuden perheen tuki määrittävät tulevaisuutta. Nuoret näkevät koulutuksen väylänä hyvälle työpaikalle sekä itsenäitymiselle, eikä sitä pidetty arvona sinänsä. Nuorten puheissa esiintyi laajasti individualistinen käsitys, jonka mukaan pärjääminen elämässä on itsestä kiinni ja sisäinen motivatio on tärkeässä osassa tavoitteiden saavuttamisessa. Toinen aineistosta löydetty vastinpari on yksilöllisyys / yhteisöllisyys, jossa yksilöllisyys kuvaa nuorten ajatusmallia yksin pärjäämisestä ja yhteisöllisyys sosiaalisia taitoja, joita pidettiin varsinkin työelämän kannalta hyvin tärkeinä. Viimeisessä teemassa Suomen ja maailman tulevaisuus ankkuroitiin teknologian kehitykseen. Teknologia objektivointiin tuttuihin käsitteisiin kuten autot ja robotit. Suomen ja maailman tulevaisuus kuvattiin toisaalta muuttuvaksi ja toisaalta stabiiliksi. Kolmas kantateema pysyvyys / muuttuvuus kuvaa tätä ristiriitaista ajattelumallia.

Tässä tutkielmassa tarkastelen sitä, miten 18–25-vuotiaat korkeakouluopiskelijat ovat ylläpitäneet ja vahvistaneet elämän merkityksellisyyden kokemustaan COVID-19-kriisin aikana 2020–2021. Lähestyin merkityksellisyyden käsitettä Frank Martelan ja Michael Stegerin (2016) kolmiosaisen teorian avulla, jossa merkityksellisyys on jaettu kolmeen eri kategoriaan: johdonmukaisuus (coherence), tarkoitus (purpose) ja merkitys (significance). Merkityksellisyyden käsite on melko abstrakti, minkä vuoksi lähestyin sitä myös ilon ja toivon lähteiden sekä hyvinvoinnin ja voimavarojen kautta. Korona-aika oli elämää mullistava kriisi, jolloin merkityksellisyyden kokemus ja siihen kietoutuvat hyvinvoinnin, ilon sekä toivon teemat olivat koetuksella. Tämän vuoksi on mielekästä tutkia sitä, miten merkityksellisyyttä on ylläpidetty ja vahvistettu kriisiaikana. Merkityksellisyyden lähteitä tutkimalla voidaan löytää tärkeitä yksilön merkityksellisyyden kokemusta ja hyvinvointia tukevia tekijöitä. Toteutin tutkimuksen kvalitatiivisella aineistonkeruumetodilla e-lomakkeella tehdyn haastattelun kautta. Aineisto koostui yhteensä 40 vastaajasta. Analysoin vastaukset teoriaohjaavan sisällönanalyysin mukaisesti käymällä vastaukset ensin läpi aineistolähtöisesti ja sen jälkeen peilaamalla niitä teoriaan (Martela & Steger, 2016). Tuloksista välittyi kuva siitä, että korona-aika oli ollut monelle vastaajista haastavaa ja kuormittavaa aikaa. Tulokset osoittivat kuitenkin sen, että kriisiajasta huolimatta vastaajat olivat löytäneet monia merkityksellisyyttä ylläpitäviä ja vahvistavia asioita. Tärkeimpinä näistä nousivat esiin kuulumisen tunne ja rutiineista kumpuava johdonmukaisuuden tunne. Läheiset ihmissuhteet kannattelivat merkityksellisyyden tunnetta merkittävästi kriisin keskellä. Siitä huolimatta, että opiskelu kuormitti monia vastaajista, opinnot olivat silti erittäin tärkeä johdonmukaisuuden tuoja ja merkityksellisyyden lähde korona-aikana.

Tässä tutkielmassa tarkastelen sitä, miten 18–25-vuotiaat korkeakouluopiskelijat ovat ylläpitäneet ja vahvistaneet elämän merkityksellisyyden kokemustaan COVID-19-kriisin aikana 2020–2021. Lähestyin merkityksellisyyden käsitettä Frank Martelan ja Michael Stegerin (2016) kolmiosaisen teorian avulla, jossa merkityksellisyys on jaettu kolmeen eri kategoriaan: johdonmukaisuus (coherence), tarkoitus (purpose) ja merkitys (significance). Merkityksellisyyden käsite on melko abstrakti, minkä vuoksi lähestyin sitä myös ilon ja toivon lähteiden sekä hyvinvoinnin ja voimavarojen kautta. Korona-aika oli elämää mullistava kriisi, jolloin merkityksellisyyden kokemus ja siihen kietoutuvat hyvinvoinnin, ilon sekä toivon teemat olivat koetuksella. Tämän vuoksi on mielekästä tutkia sitä, miten merkityksellisyyttä on ylläpidetty ja vahvistettu kriisiaikana. Merkityksellisyyden lähteitä tutkimalla voidaan löytää tärkeitä yksilön merkityksellisyyden kokemusta ja hyvinvointia tukevia tekijöitä. Toteutin tutkimuksen kvalitatiivisella aineistonkeruumetodilla e-lomakkeella tehdyn haastattelun kautta. Aineisto koostui yhteensä 40 vastaajasta. Analysoin vastaukset teoriaohjaavan sisällönanalyysin mukaisesti käymällä vastaukset ensin läpi aineistolähtöisesti ja sen jälkeen peilaamalla niitä teoriaan (Martela & Steger, 2016). Tuloksista välittyi kuva siitä, että korona-aika oli ollut monelle vastaajista haastavaa ja kuormittavaa aikaa. Tulokset osoittivat kuitenkin sen, että kriisiajasta huolimatta vastaajat olivat löytäneet monia merkityksellisyyttä ylläpitäviä ja vahvistavia asioita. Tärkeimpinä näistä nousivat esiin kuulumisen tunne ja rutiineista kumpuava johdonmukaisuuden tunne. Läheiset ihmissuhteet kannattelivat merkityksellisyyden tunnetta merkittävästi kriisin keskellä. Siitä huolimatta, että opiskelu kuormitti monia vastaajista, opinnot olivat silti erittäin tärkeä johdonmukaisuuden tuoja ja merkityksellisyyden lähde korona-aikana.

Pro gradu -tutkielmassani kuvaan seksuaalikasvatusta peruskoulun yläkouluikäisten oppikirjoissa vuosina 1972–2013. Tavoitteenani on tehdä seksuaalisuuden normeja näkyviksi, sekä tarkastella normaalin ja epänormaalin välisen rajanvedon historiallisuutta ja muuttuvaista luonnetta. Tässä tarkoituksessa olen pyrkinyt erottamaan ajallisten jaotteluiden sisällä esiintyvät keskeisimmät seksuaalisuuden diskurssit ja niiden rakentaman kehityskaaren. Aineistona käytän peruskoulun oppikirjoja. Oppiainekohtaisen rajauksen sijaan olen pyrkinyt pitämään tarkasteluni mahdollisimman laajana ja analysoinut uskonnon, uskonnon historian ja siveysopin, elämänkatsomustiedon, biologian, terveystiedon sekä kansalaistiedon oppikirjoja. Näin ollen aineisto noudattaa tarkastellun ajanjakson aikana muuttuvia painopisteitä myös tästä näkökulmasta. Oppikirjat sisältävät erilaisia seksuaalisuuden diskursseja, joista olennaisimmiksi olen nostanut kristillisen moraalin, sekulaarin, perhekasvatuksellisen, biologisen, terveydellisen sekä seksuaaliterveydellisen diskurssin. Tutkielman teoreettinen viitekehys pohjautuu Michel Foucault’n ja Nikolas Rosen ajatuksille vallasta, sisäistetyistä normeista ja subjektiksi tulemisen ehdoista ja edellytyksistä. Näin ollen kyse on väistämättä myös valtaan liittyvistä kysymyksistä. Tutkielmani kysymyksenasettelun kannalta olennaisinta on strategisesti integroiva valta, tuottava valta. Kysymys ei ole siitä, kenellä on valtaa, vaan siitä, miten valtasuhde muovaa ja muotoilee subjektin. Subjekti on kiinnittynyt olosuhteisiin, joissa se syntyy. Oletus vallasta, joka tukahduttaa ”aidon” subjektin on siis strategisesti integroivan vallan näkökulmasta mieletön; subjekti ei edellä valtaa, sillä vallan ulkopuolta ei ole. Rose on jatkanut Foucault’n viitoittamalla tiellä ja tarkastellut subjektiviteettia suhteessa vapauttamisen pedagogiikkaan. Keskeiseksi teesiksi erottunut velvollisuus tulla vapaaksi on keskeisessä asemassa tarkastelemassani aihepiirissä, seksuaalikasvatuksen normeissa. Analyysini perusteella oppikirjat asettavat murrosiän seksuaalisen heräämisen alkupisteeksi. Oppikirjojen mukaan lapsuus ja lapsuudenperhe ovat myöhemmän seksuaalisen kehityksen taustatekijöitä. Oppikirjojen ymmärryksen mukaan murrosikä on merkinnyt nuoren kasvua sukupuoliseksi olennoksi ja tämän sukupuolisuuden myötä on herännyt myös nuoren seksuaalinen halu. Sukupuolisuus ja seksuaalisuus kietoutuvat aineistossa yhteen erottamattomalla tavalla; seksuaaliseksi kasvaminen on sukupuoleen kasvamista. Usein tämä pelkistyy myös kaksijakoisen sukupuolikäsityksen korostamiseksi, jossa sukupuoliero ja sukupuolten vastakkaisuus selittävät heteroseksuaalisen halun heräämistä. Sukupuolieroon perustuvan heteroseksuaalisen halun kuvaaminen on yksi selitys sille, miksi ei-heteroseksuaalisuus rajataan toistuvasti oppikirjoissa seksuaalisen kehityskaaren ulkopuolelle. Kehityskaari kulkee ihastumisesta rakastumiseen ja seurustelusta avioliittoon sekä perheen perustamiseen. Seksuaalinen kehityskaari ja seksuaalisuuden diskurssit kokevat suuren muutoksen, kun seksuaalikasvatuksesta tulee osa terveystiedon oppiainetta. Seksuaaliterveydellinen diskurssi läpäisee seksuaalikasvatuksen, ja muut diskurssit jäävät toissijaisiksi. Kutsun tätä seksuaalikasvatuksen suureksi murrokseksi, sillä se merkitsee tarkastellun ajanjakson olennaisinta irtiottoa aikaisempaan sekä uudenlaisen seksuaalisuuden subjektin muotoutumista. Seksuaalisuudesta tulee uudella tavalla osa itsensä etsimistä, minuutta ja persoonallisuutta. Seksuaalikasvatuksen kiellot muuttuvat sisäisen pohdiskelun ja valintojen tekemisen alueeksi. Tämä merkitsee pyrkimystä normittomaan seksuaalikasvatukseen. Muutos ei kuitenkaan ole yksiselitteinen, sillä myös normittomuutta tavoitteleva seksuaalikasvatus rakentaa omat norminsa. Uudenlainen seksuaalisuuden subjekti merkitsee Rosea mukaillen velvollisuutta tulla vapaaksi. Ei-heteroseksuaalisuuden toiseuttaminen ja sukupuolikohtaiset normit eivät myöskään aineistosta katoa, vaikka liikkumavara murroksen myötä lisääntyy. Elämänkaareen liittyvät normit eivät tyystin menetä merkitystään, mutta niiden vapaavalintaisuus korostuu aikaisempaa enemmän. Lisäksi oppikirjoissa nousee esiin etninen toiseuttaminen, sillä liberaali ja vapaa toimija, valintoja tekevä seksuaalisuuden subjekti, kuvataan usein etniseen suomalaisuuteen palautuvana normina, jonka ulkopuolelle suljetaan seksuaalisesti epävapaiksi kuvatut etniset toiset. Voidaankin todeta, että myös normittomuuteen pyrkivä seksuaalikasvatus rakentaa omat norminsa. 2000-luvun tärkeimmät seksuaalikasvatuksen normit liittyvät subjektiin ja toimijaan, ei elämänkaareen.

Tämän tutkielman aiheena ovat suomalaisten nuorten ajatukset tulevaisuudesta, koskien erityisesti ilmastonmuutoksen ja muiden ympäristöongelmien aiheuttamia uhkia ja niistä selviytymistä. Tutkielmassa tarkasteltiin 16–18-vuotiaiden eteläsuomalaisten lukio-opiskelijoiden tulevaisuuskuvia, joiden ymmärrettiin heijastelevan tulevaisuutta koskevia laajempia yhteiskunnallisia diskursseja. Tavoitteena oli selvittää osallistujien tulevaisuuskuvien sisältöä sekä analysoida niiden taustalla vaikuttavia ajatusmalleja. Tutkielman aineisto koostui 50:stä oppituntien aikana tehtävänannon mukaisesti kirjoitetusta tekstistä, joiden aiheena olivat seuraavan 80 vuoden tapahtumat. Tehtävänannon muoto ymmärrettiin tarinantäydennystehtävän (story-completion task) sovellukseksi. Aineistoa analysoitiin temaattisen analyysin keinoin, minkä jälkeen muodostettiin aineistossa esiintyviä tyypillisiä kertomusrakenteita kuvaavia tyyppikertomuksia. Tutkimustulosten mukaan nuorten tulevaisuuskuvat vastasivat monella tavalla aiempien tutkimusten tuloksia. Tulevaisuuskuvat olivat sisällöltään monipuolisia, mutta samaan aikaan monilta piirteiltään kaavamaisia. Kirjoitelmien merkittävimpiä aiheita olivat tieteellis-teknologinen kehitys sekä erilaiset kriisit ja ongelmat, kuten sota ja ympäristöongelmat, jotka kuvattiin pääasiallisesti ilmastonmuutoksen kautta. Tutkielmassa todettiin nykyisyyden ongelmia heijastelevien tulevaisuuden ongelmien liittyvän kirjoitelmissa voimattomuuden tunteisiin. Aineiston tulkinnan perusteella nuorten tulevaisuuskuvissa on huolen lisäksi toivoa, mutta toivon lähteenä toimivat ilmiötkin viittasivat laajalti yksilön vaikutusmahdollisuuksien vähäisyyteen. Lisäksi todettiin tarinantäydennystehtävän soveltuvan tulevaisuuskuvia käsittelevän aineiston keräämiseen ja olevan tarvittaessa menetelmäkirjallisuudessa esitettyjä määritelmiä joustavampi työkalu tekstipohjaisen tutkimusaineiston hankintaan. Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että nuoret saattaisivat hyötyä osallistamisesta päätöksentekoon ja julkiseen keskusteluun sekä erilaisia tulevaisuuteen liittyviä valmiuksia edistävästä koulutuksesta.