Browsing by Subject "nuorisotyö"

Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään miten isoskoulutusta järjestetään eräässä eteläsuomalaisessa seurakunnassa, miksi nuoret haluavat osallistua isoskoulutukseen ja mitä he oppivat koulutuksen aikana. Tutkimuksen taustan muodostavat aiemmat, lähinnä kvantitatiiviset isostutkimukset, joissa on selvitetty esimerkiksi isosten motivaatiotyyppejä ja isostoiminnan historiaa. Lisäksi taustana käytetään Kirkkohallituksen Isostoiminnan linjaukset -asiakirjaa. Tutkimustuloksia peilataan myös opetuksen suunnittelun ja oppimistulosten yhteyttä koskevaan teoriatietoon. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivista. Tutkimusaineisto kerättiin yhden evankelisluterilaisen seurakunnan isoskoulutusryhmiltä ja ryhmien kahdelta kouluttajalta isoskoulutuskaudella 2015–2016. Lisäksi aineistona oli tutkimusseurakunnan isoskoulutussuunnitelma kyseiselle isoskoulutuskaudelle. Tutkittavat nuoret olivat aineistonkeruuhetkellä 15–16-vuotiaita ja yhteensä heitä oli 40 henkilöä. Isosia koskeva aineisto kerättiin kyselylomakkeilla kahtena ajankohtana, syksyllä isoskoulutuksen alkupuolella ja kevättalvella koulutuksen päättyessä. Isoskoulutuksen ohjaajien haastattelut toteutettiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla noin isoskoulutuksen puolivälissä. Aineisto analysoinnissa käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä ja narratiivista analyysiä. Keskeisimpinä tutkimustuloksina voidaan todeta, että nuoret osallistuivat isoskoulutukseen suurella motivaatiolla ja odottivat oppivansa koulutuksen aikana runsaasti erilaisia tietoja ja taitoja liittyen isosen tehtäviin, sosiaaliseen kanssakäymiseen ja kristinuskon laajempaan ymmärtämiseen. Nämä oppimistoiveet toteutuivat hyvin suurimmalla osalla tutkittavista. Moni nuori koki saaneensa isoskoulutuksesta itselleen jotakin sellaista, jota voi hyödyntää myös arkielämässä, esimerkiksi rohkeutta kohdata tuntemattomia ihmisiä. Isoskoulutus järjestettiin tutkimusseurakunnassa noin seitsemän kuukauden ajan viikoittaisina iltatapaamisina. Kouluttajat nimesivät isoskoulutuksen tärkeimmiksi tavoitteiksi kasvattaa nuorista toimeliaita ja tehtävänsä hyvin hoitavia isosia sekä antaa heille rakennusaineita oman identiteetin ja ajattelumaailman kehittämiseen. Kaksivaiheisen aineistonkeruun ansiosta tutkittavista oli mahdollista muodostaa tyyppitarinoita. Tutkimus osoittaa, että suurin osa nuorista oli tullut innolla isoskoulutukseen ja saanut siltä kaiken, mitä toivoi. Osa oli yllättynyt positiivisesti koulutuksen annista, muutamat olivat joutuneet pettymään. Pääosin isoskoulutus oli kuitenkin tarjonnut nuorille hyviä kokemuksia, uusia ystäviä ja mahdollisuuden henkiseen ja hengelliseen kasvuun.

The purpose of this study was to find out what handicrafts and group participation mean for young girls and why the participation of the group is perceived as important. The study also aims to describe what crafts look like in social youth work and what significance it has for girls to be only among girls. Previous research has shown that group activities play a role in strengthening self-knowledge and confidence. Participation in group activities increases the young person's own activity and agency (Ståhlberg, 2019). Previous studies have also shown that making handicrafts has mental and physical effects that increase well-being (Pöllänen, 2017). The aim of the study was to find out the meanings of handicrafts, participation in a group and Girls' House activities for the girls participating in the study. The study was conducted at the Girls' House. It is an open place for all those who define themselves as girls and women. The subject of the study was the Open Handicrafts group, which met at the house once a week. The participants in the group were 14-25 years old. The researcher herself acted as a group supervisor during the study. The research material was collected using ethnographic methods by observing the group, as well as interviewing four girls who visit the house regularly. The interviews were semi-structured thematic interviews and the interviews were transcribed into text. Qualitative content analysis was used to analyze the data with the aim of finding similarities and differences in the themes and meanings of the study. The research reveals that there is a demand and need for a place for girls. Many meanings for being among girls were found. Some of the girls felt impressed with the growth of their own identity and peer support helped them grow into women. For many girls, participating in a handicraft group was more of a daily activity than a hobby. The group was often perceived as more important than making handicrafts. The Girls' house is perceived as a reliable and safe place to get peer support from other girls and women.

Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta eroaminen on kiihtynyt ja sen toimintaan osallistutaan melko passiivisesti. Isostoiminta on kuitenkin säilyttänyt suosionsa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia merkityksiä kirkosta eronneet entiset isoset antavat isostoiminnalle jälkeenpäin. Tutkimustehtävä jakautui kahteen tutkimuskysymykseen: 1. Millainen vaikutus isostoiminnalla on ollut kirkosta eronneiden entisten isosten kasvuun ja kehitykseen? 2. Miten isostoimintaan osallistuminen on vaikuttanut heidän suhtautumiseensa kirkkoon ja mahdollisesti päätökseensä erota kirkosta? Tutkimus oli laadullinen ja sen aineistona oli 168 kirkosta eronneelta entiseltä isoselta saatua sähköistä kyselylomakevastausta, jotka analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla. Isosena oppi itsestä, toisista ja elämästä. Joukkoon kuuluminen, arvostuksen ja vastuun saaminen ja uudet taidot vahvistivat vastaajien itsetuntoa. Kiusaaminen ja ulkopuolelle jättäminen puolestaan heikensivät sitä joidenkin vastaajien kohdalla. Leirit ja muu mieleinen ja turvallinen toiminta sekä työntekijöiltä saatu tuki koettiin tärkeäksi. Osa näki yhteyden isostoiminnan ja kirkosta eroamisen välillä. Jotkut arvelivat, että ilman myönteisiä kokemuksia isostoiminnasta he olisivat eronneet kirkosta jo aiemmin. Eroamiseen puolestaan myötävaikuttivat jonkin verran tai selvästi henkilökohtaiset pettymykset työntekijöitä, seurakuntalaisia tai toimintaa kohtaan sekä se, että isosajat saivat pohtimaan uskon asioita ja kirkon jäsenyyttä, joita ei välttämättä muuten olisi tullut pohdittua. Kirkon opetus tuli tutummaksi ja osa tajusi, etteivät he uskoneet lainkaan tai uskoivat, mutta eivät kuten kirkko opettaa. Tulokset eivät ole yleistettävissä koskemaan kaikkia kirkosta eronneita entisiä isosia, mutta tutkittavien kokemukset antavat tärkeitä näkökulmia nuorten toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen niin kirkossa kuin muuallakin yhteiskunnassa.

Tämä tutkimus käsittelee sitä, miten radikalisoitumista ja väkivaltaista ekstremismiä sekä niihin liittyviä altistavia tekijöitä ymmärretään, jäsennetään ja hahmotetaan jalkautuvassa nuorisotyössä, ja onko nuorisotyön ammattilaisten kokemus yhteneväinen aiheesta tehdyn tutkimuksen kanssa, käytetäänkö esimerkiksi käsitteitä samoin. Tutkimuksen aineisto koostuu seitsemästä puolistrukturoidusta haastattelusta, jotka toteutettiin etäyhteyden kautta. Haastatteluissa esitetyt kysymykset käsittelivät sitä, miten radikalisoitumista ja väkivaltaista ekstremismiä määritellään, miten ne voidaan tunnistaa, miten niitä voitaisiin ennaltaehkäistä, minkälaisia aatteellisia suuntauksia siitä voidaan erottaa, sekä mitkä tekijät ja olosuhteet koetaan sille altistaviksi. Haastateltavat olivat sekä julkiselta, että yksityiseltä sektorilta ja keskenään eri puolilta Suomea. Aineisto analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin menetelmin. Tutkimukseni perusteella etsivän ja jalkautuvan nuorisotyön kokemuksissa radikalisoitumisesta ilmiönä oli yhtäläisyyksiä aiemman tutkimuksen kanssa, mutta sen sijaan käsitteiden määrittelyssä oli eroja. Jalkautuvan nuorisotyön määritelmät radikalisoitumisesta ja väkivaltaisesta ekstremismistä erosivat tutkimuskentän muodostamasta määritelmistä huomattavissa määrin. Jalkautuvassa nuoristyössä näihin ilmiöihin liitettiin käsitteitä kuten äärimmäisyys, ehdottomuus ja ajattelun mustavalkoisuus, kun taas tutkimuskenttä painotti enemmän aatemaailmalla perusteltua väkivaltaa tai sen oikeuttamista. Toisaalta jotkin aineistosta nousseet käytännön kokemukset ilmiöstä mukailivat tutkimuskentän havaintoja, esimerkiksi, että radikalisoitumisen ja väkivaltaisen ekstremismin yhteydessä hahmotettiin esiintyvän erityisesti uskonnollista ja äärioikeistolaista radikalisoimista, mitkä ovat myös virallisten sisäministeriön raporttien mukaan suurimmat radikalisoituneet ryhmät. Toisaalta taas haastatteluissa radikalisoitumisen määritelmän miellettiin kattavan osittain myös jengirikollisuuden eri muodot, vaikka näitä esimerkiksi sisäministeriön raporteissa tai radikalisoitumisen tutkimuksissa ei sellaisenaan liitetty radikalisoitumisen tai ekstremismin alle, mikäli niiden taustalla ei ollut tietty aatemaailma. Radikalisoitumiseen ja väkivaltaiseen ekstremismiin altistavat tekijät sen sijaan nähtiin aineistossa hyvin samalla tavalla kuin myös aikaisemmassa tutkimuksessa. Aineiston pohjalta nousi esiin se, että tutkitun tiedon ja käytännön työtä tekevien välillä on kuilu, jonka syntymisestä tarvitaan lisää tutkimusta.