Browsing by Subject "ontologinen hesitaatio"

Tutkin maisterintutkielmassani psykoottiselle ajattelulle tyypillisten piirteiden, paranoidisen epäilyn ja projisoinnin teemojen käsittelyä Thomas Pynchonin romaanissa The Crying of Lot 49 (1965). The Crying of Lot 49 on kertomus Oedipa Maasin pyrkimyksestä selvittää edesmenneen exmiehensä Pierce Inverarityn omaisuuteen liittyvää salaliittoa, johon viittaavia merkkejä Oedipa alkaa pakonomaisesti ja enenevissä määrin nähdä kaikkialla ympäristössään, mutta jonka olemassaolo jää lopulta arvoitukseksi. Tarkastelen tutkielmassani Oedipan ajattelussa ja toiminnassa havaittavia psykoottiselle ajattelulle tyypillisiä piirteitä, sekä sitä miten teos lukuisilla viittauksilla psykedeelisiin kokemuksiin ja Oedipan mielenterveyteen pyrkii ohjaamaan lukijaa tulkitsemaan Oedipaa psykoottisena hahmona. Samaan aikaan teos kuitenkin järjestelmällisesti vastustaa tällaisen tulkinnan muodostamista, minkä osoitan olevan yksi niistä tietoisesti valituista kerronnallisista taktiikoista, joilla teos johdattaa lukijaa jatkuvasti ikään kuin harhaan ja toisintamaan lukemisprosessin tasolla samaa projisoivaa ja vainoharhaista käytöstä, jota Oedipa toteuttaa. Osoitan tutkielmassani, miten lukijan harhauttaminen on yksi keinoista, jotka luovat nk. ontologista epävarmuutta teoksessa – kyvyttömyyttä hahmottaa eroa todellisen ja epätodellisen välillä – mikä on yksi keskeisimmistä psykoottisuuden piirteistä, joita teoksessa representoidaan. Analysoin tutkielmassani näitä erilaisia ontologista epävarmuutta tuottavia taktiikoita, jotka yhdessä kerronnan esittävien (eli mimeettisten) piirteiden kanssa vahvistavat lukijaposition tasolle heijastuvaa konkreettista kuvaa psykoottisesta ajattelusta ja käyttäytymisestä. Analysoidessani paranoidista epäilyä ja projisointia Oedipan ajattelun tasolla hyödynnän Dorrit Cohnin luomaa teoriaa tajunnankuvaamisen eri muodoista. Oedipan käytöksen tasolla ilmenevän paranoidisen epäilyn ja projisoinnin tarkastelussa tukeudun Alan Palmerin kognitiivisnarratologiseen teoriaan, jossa tajunnan ilmenemistä käsitellään suoran tajunnankuvauksen ulkopuolella esiin tulevana ilmiönä. Tarkastellessani niitä rakenteita teoksen kerronnassa, jotka pyrkivät heijastelemaan paranoidista epäilyä ja projisointia kokemuksia lukijaposition tasolle, käytän apunani erityisesti estetiikan tutkijan Nelson Goodmanin luomaa eksemplifikaatioteoriaa, jossa taideteoksen muodostamia representaatioita tarkastellaan konkreettisen esittävyyden valossa. Teoksen mimeettisiä piirteitä tarkastellessani tukeudun sekä narratologiassa esitettyihin näkemyksiin erilaisista esittävää vaikutelmaa lisäävistä kerronnan piirteistä, että Christine Schwanecken ja Irina Rajewskyn näkemyksiin elokuvataiteen ja kaunokirjallisuuden välisistä intermediaalisista yhteyksistä, joiden osoitan olevan merkityksellisessä asemassa teoksen esittävyyden vahvistamisessa. Tutkielmassani osoitan, miten romaanin paranoidisen epäilyn ja projisoinnin teemat tuodaan esiin lukijan tulkintaprosessin tasolla, kun tulkintaa ja odotuksia johdattelemalla lukija pyritään asettamaan samaan asemaan Oedipan kanssa. Osoitan myös, miten kerronnan mimeettisillä piirteillä on merkittävä vaikutus tähän lukijaposition tasolla syntyvään paranoidisen epälyn ja projisoinnin toisintamiseen. Osoitan samalla, että vaikka eksemplifikaatioteoriaa onkin aiemmin sovellettu lähes yksinomaan esittävien taiteiden tutkimukseen, on teorian soveltaminen kaunokirjallisuuteen myös hedelmällistä. Kun kaunokirjallisen teoksen taiteellisia mekanismeja tutkitaan kokonaisvaltaisesti sisällyttämällä myös lukijaposition tasolla tapahtuva konkreettinen toiminta osaksi teoksen taiteellista kokonaisuutta, voidaan havaita sellaisia kertomataiteen tekniikoita, jotka muuten jäisivät analyysin ulkopuolelle. Tällöin voidaan myös paremmin hahmottaa kaunokirjallisen teoksen asemaa suhteessa muihin taiteenlajeihin ja ymmärtää näiden välisiä yhteyksiä selkeämmin.