Browsing by Subject "osakeyhtiöoikeus"

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää osakeyhtiön liikkeeseen laskeman hybridilainan asema ensinnäkin suhteessa osakeyhtiölain (”OYL”) 1:5:ssä mainittuun toiminnan tarkoitukseen ja toiseksi millaisissa olosuhteissa toiminnan tarkoituksen kriteeri voi täyttyä. Osakeyhtiöoikeus on laajan dispositiivista, mikä on osaltaan muokannut yhtiön rahoituskenttää kohti markkinoilta suoraan hankittavaa rahoitusta. Hybridilainojen sääntely on varsin vähäistä, eikä esimerkiksi OYL tunne sitä käsitteenä ollenkaan. Hybridilaina on yksi välipääomarahoituksen kenttään kuuluvista instrumenteista, jotka sisältävät sekä oman että vieraan pääoman tunnusmerkkejä. Rahoitusvälineiden räätälöinnistä johtuen niillä voi olla erilaisia vaikutuksia osakkeenomistajiin. Juuri nämä vaikutukset ovat tämän tutkimuksen keskiössä. Yhtiön toiminnan tarkoitusta arvioidaan pitkällä tähtäimellä, going concern. Osakeyhtiössä osakkeenomistajat ovat luovuttaneet yhtiön haltuun pääomaa, jota yhtiön johto disponoi lähtökohtaisesti osakkeenomistajien varallisuuden maksimoivalla tavalla. Hybridilainan liikkeeseen laskeminen toiminnan tarkoituksen arvioinnin kannalta on tutkimuksen ydin. Tutkimus jakautuu johdantokappaleen lisäksi hybridilainaa välipääomarahoitusinstrumenttina käsittelevään toiseen kappaleeseen, osakkeenomistajan positiota yhtiössä käsittelevään kolmanteen kappaleeseen, yhtiön arvon maksimointia käsittelevään neljänteen kappaleeseen ja johtopäätöksiin. Tutkimus perustuu oikeusdogmaattiseen metodiin ja käyttää hyväkseen myös oikeustaloustieteellistä ajattelua. Yhtiön rahoitusrakenteen analysointi ja johtopäätösten tekeminen edellyttävät taloudellista ajattelua puhtaan osakeyhtiöoikeuteen paneutuvan oikeusdogmatiikan lisäksi. Tutkimus käyttää hyväkseen aikaisempaa kirjallisuutta muun muassa osakeyhtiön rahoituksesta, osakkeenomistajan riskipositiosta sekä sopimusoikeudesta. Tutkimuksen johtopäätöksistä ilmenee, että hybridilaina täyttää OYL 1:5:n toiminnan tarkoituksen kriteerin todennäköisesti niissä tilanteissa, joissa hybridilainalla saatava kirjanpidollinen oma pääoma estää yhtiötä ajautumasta insolvenssimenettelyyn. Toisaalta toiminnan tarkoituksen kriteeri voi täyttyä myös lievemmissä tilanteissa esimerkiksi silloin, kun hybridilaina estää liikkeeseenlaskijan muiden rahoitusinstrumenttien kovenanttien rikkoutumisen. Hybridilainan kustannus on tällöin perusteltu osakkeenomistajan varallisuuden maksimoinnin kannalta. Hybridilainan korkea kustannus voi olla suhteellista, jos yhtiö onnistuu saamaan hybridilainalla hankkimalleen pääomalle korkean tuoton. Ytimenä toiminnan tarkoituksen mukaisuuden tarkastelussa on hybridilainan vaikutus yhtiön toimintaan going concern. Pitkällä aikavälillä tapahtuva arviointi osoittaa myös sen, että toiminnan tarkoitus voi edellyttää hybridilainan lunastamista yhtiön taloudellisen aseman muututtua paremmaksi.

Arvopaperimarkkinoilla sijoittajien luottamusta markkinoihin turvataan kieltämällä epäoikeudenmukaiseksi katsottavat menettelytavat. Sisäpiirintiedon väärinkäytön kielto muodostaa keskeisen osan tätä sääntelykokonaisuutta kieltämällä rahoitusvälineen hinnanmuodostuksen kannalta olennaisen tiedon julkistamattomuudesta seuraavan informaatioetumatkan hyödyntämisen rahoitusvälinekaupoissa. Sisäpiirintiedon väärinkäyttökiellon rikkominen on jo vanhastaan ollut rikosoikeudellisesti sanktioitu. Vuonna 2016 markkinoiden väärinkäyttöasetusta (596/2014, MAR) tukeva rikosoikeudellisia seuraamuksia koskeva direktiivi (2014/57/EU, MAD II) velvoitti kuitenkin jäsenvaltiot säätämään myös sisäpiirintiedon laittoman ilmaisemisen rangaistavaksi. Näin ollen myöskin meillä on vuodesta 2016 lähtien ollut rikoslain (39/1889, RL) 51 luvun 2 a §:ssä rikosoikeudellisen rangaistusuhan sisältävä säännös sisäpiirintiedon oikeudettomasta ilmaisemisesta. Sisäpiirintiedon ilmaisukiellon tavoitteena on ennaltaehkäistä sitä, että sisäpiirintiedon väärinkäyttökiellon rikkominen olisi mahdollista. Sisäpiirintiedon ilmaisukielto on siinä mielessä mielenkiintoinen kieltonormi, että arvopaperimarkkinoilla kattavan ja ajantasaisen informaation on lähtökohtaisesti katsottu olevan markkinoiden tehokkaan toiminnan ytimessä. Sisäpiirintiedon ilmaisukieltosäännös sijoittuu siten markkinaluottamuksen ja markkinatehokkuuden ristipaineeseen. Sisäpiirintiedon ilmaisukiellolta on yhtäältä edellytettävä riittävän tiukkaa puuttumista, jotta markkinatoimijoiden luottamus arvopaperimarkkinoihin voidaan taata, mutta samalla olisi tunnistettava tilanteet, joissa sisäpiirintiedon ilmaisemiselle on olemassa sallittu ja tarkoituksenmukainen peruste. MAR 10 artiklassa ja RL 51 luvun 7 §:n 3 momentissa tällaiseksi perusteeksi on säädetty tiedon ilmaiseminen osana työn, ammatin tai tehtävien tavanomaista suorittamista. Sisäpiirintiedon ilmaisukielto on varsin tuore kriminalisointi, minkä vuoksi tutkielmassa tarkastellaan säännöksen rikosoikeudellista anatomiaa, tulkintakehystä ja arvopaperimarkkinarikossäännösten keskinäisyhteyksiä. Teoreettisen lainopin keinoin saavutettu systematisointilopputulos mahdollistaa tulevaisuudessa ilmaisukieltosäännöksestä tehtävien tulkintasuositusten antamisen. Sisäpiirintiedon ilmaisukieltokriminalisoinnissa sisäpiirintiedon joissain tilanteissa sallittu ilmaiseminen on huomioitu rajaamalla säännöksen soveltamisalaa siihen otetulla vaatimuksella ilmaisemisen oikeudettomuudesta. Tämän oikeudettomuuskriteerin normatiivisen sisällön paikantaminen on ilmaisukiellon tulkinnassa erityisen keskeistä. Siksi sen arvioinnissa käytettäviin perusteisiin kiinnitetään tutkielmassa erityistä huomiota. Tutkielman lopuksi sisäpiirintiedon ilmaisukieltosäännöstä tulkitaan kontekstuaalisesti hallitustiedon luovuttamisen näkökulmasta. Tällöin selvitetään erityisesti yksittäisen hallituksen jäsenen mahdollisuutta luovuttaa sisäpiirintietoa osana työn, ammatin tai tehtävien tavanomaista suorittamista.