Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "pääkirjoitukset"

Sort by: Order: Results:

  • Hassinen, Taneli (2020)
    Kirkko- ja yhteiskuntanäkemyksissä tapahtui sodan jälkeisinä vuosikymmeninä paradigmaattinen muutos. Asevelipapisto oli sodan aikana rintamalla herännyt kirkon sosiaaliseen vastuuseen. Samaan aikaan suomalaisessa yhteiskunnassa alettiin vahvistaa sosiaalisia turvaverkkoja, joten kirkon painopisteen siirtyminen kulki luontevasti muun yhteiskunnallisen kehityksen rinnalla. Uudenlaiset kulttuuriset ilmiöt, kuten 1960-luvun uusvasemmistolainen nuorisoradikalismi, haastoivat yhteiskunnan vakiintuneet instituutiot, kirkko niiden mukana. Kirkko- ja yhteiskuntakeskusteluun osallistuttiin aktiivisesti. Keskeisiä kirkollisia keskustelijoita olivat muun muassa arkkipiispa Martti Simojoki ja professori Osmo Tiililä sekä Kotimaa-lehden päätoimittajana 1.1.1969 aloittanut Leino Hassinen. Hän oli julkaissut kristinuskon ja kommunismin välistä suhdetta käsittelevän synodaalikirjan sekä kirkkonäkemystä käsittelevän pamfletin. Tutkielman tutkimuskysymys on: Mikä on Leino Hassisen kirkko- ja yhteiskuntanäkemys hänen kirjallisen tuotantonsa valossa? Tutkielman ajallinen ja sisällöllinen fokus on 1960- ja 1970-luvun taitteeseen liittynyt keskustelu kirkon ja muun yhteiskunnan välisestä suhteesta. Sisällön- ja kehysanalyysit tarjoavat työkalut peilata Kotimaa-lehden pääkirjoitusten kannanottoja Hassisen muuhun kirjalliseen tuotantoon. Lisäksi aikalaisten näkemykset muodostavat kontekstin Hassisen kannanotoille. Teoreettisena kehyksenä on rekognitio- eli tunnustusteoria. Hassisen ajattelun kehityksessä eri vuosikymmenillä voidaan ihmiskuvan ihanteena tunnistaa Jumalan edessä yhteiskunnallisesti vastuullinen ihminen, jonka tehtävänä on toimia eriarvoisuuden poistamiseksi. Lisäksi Hassinen näkee ihanteena Jumalan mielenmukaisella tavalla järjestetyn yhteiskunnan, joka jakaa hyvinvointia ja varallisuutta oikeudenmukaisesti. Hassisen mukaan Lutherin toiminta 1500-luvulla antoi tälle tärkeän esikuvan samalla, kun Luther uudisti kirkon teologisia fundamentteja ja seurakuntaelämää käytännön tasolla. Hänen tähän liittynyt lisensiaatintutkielmansa kytkee hänet lundilaisiin teologeihin. Hassinen pitää selkeästi jumalanpalvelusta seurakunnan elämän ytimenä ja aarreaittana. Hassisen näkemyksen mukaan jumalanpalveluselämän tehtävänä on varustaa seurakuntalaiset palvelemaan yhteiskuntaa omalla paikallaan. Kirkko instituutiona edustaa kristillistä uskoa yhteiskunnan keskellä ja käy aktiivista keskustelua yhteiskunnassa. Tässä ajattelussa Hassinen sai tukea Simojoen vaalimasta kansankirkkoajattelusta. Tiililän yksilön pelastusta sekä kirkkoa vain uskovien yhteisönä korostaneita näkemyksiä Hassinen selvästi vierasti ja myös ilmaisi sen sekä kirjoissaan että pääkirjoituksissaan. Hassisen näkemys kirkosta ja yhteiskunnasta näyttää olevan se, että yksilö on toimintakykyinen sekä parhaalla tavalla ja oikeudenmukaisesti resursoitu osana institutionalisoitunutta yhteisöä. Hänen ajattelussaan nousee vahvasti esiin instituutioiden keskinäinen tunnustaminen. Kristinuskon ja kommunismin välisessä vuorovaikutuksessa hän nostaa esiin molempien ideologioiden pitkälle yhteisen ideaalin resurssien oikeudenmukaisesta jaosta. Kumpaakin ideologiaa hän kuitenkin kritisoi niiden kyvystä ja halusta toteuttaa omia ihanteitaan. Kirkon hän soisi ottavan johtavan yhteiskunnallisen roolin.
  • Karvonen, Ella (2012)
    Tässä tutkielmassa tutkitaan talouskriisin 2008–2011 syyllisiä The New York Timesin (NYT) pääkirjoitusten kautta. Tutkimuskysymys on, keitä NYT pitää syyllisenä talouskriisiin. Tutkimuksen tarkoituksena oli ottaa selvää eri toimijoista eikä talouskriisin syistä – kuten haitallisista asuntolainoista, pankkien riskinotosta, sääntelyn löyhentämisestä – sinänsä. Talouskriisin syistä ja syyllisistä on esitetty eri näkemyksiä, ja oli kiinnostavaa tutkia, miten media on ottanut kantaa syyllisyyteen. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii ajatus sosiaalisesta konstruktivismista, jonka mukaan eri toimijat, kuten media, rakentavat todellisuutta. Toisin sanoen NYT on rakentanut todellisuutta talouskriisin syyllisistä ilmaisemalla, keitä se itse pitää syyllisenä kriisiin. Aineistona toimii NYT:n pääkirjoitukset syyskuun 2008 ja syyskuun 2011 väliseltä ajalta. 42 pääkirjoituksen rinnalla käytettiin vertailukohteena dokumenttielokuvia Inside Job ja Capitalism: A Love Story. Aineisto kerättiin NYT:n internetsivuilta hakusanalla 'financial crisis' ja myöhemmin aineistoa rajattiin niin, että mukaan tuli vain ne pääkirjoitukset, joissa lehti ilmaisee oman mielipiteensä talouskriisin syyllisistä. Tutkimusmenetelmänä on laadullinen tutkimus ja tarkemmin ottaen teoriaohjaava sisällönanalyysi. Analyysissä tutkittiin, millaisia syyllisyysmainintoja pääkirjoituksista löytyy, ja eri maininnat luokiteltiin eri luokkiin, kunnes valmiina oli kolme yläluokkaa: talous, kulttuuri ja politiikka. NYT:n pääkirjoituksissa esitetään talouskriisin syyllisiksi hyvin erilaisia asioita aina johdannaisista Yhdysvaltain hallintoon. Jotkin toimijat saavat enemmän mainintoja kuin toiset. Analyysissä on mukana edellä mainittujen johdannaisten lisäksi muita abstraktimpia 'syyllisiä', kuten käytökseen liittyviä seikkoja. Varsinainen huomio on kuitenkin toimijoissa näiden eri abstraktimpien asioiden takana. Kaikkiaan NYT:n pääkirjoituksissa ja valituissa dokumenttielokuvissa on varsin samankaltainen näkemys talouskriisistä ja sen syyllisistä. Suurimpina syyllisinä nähdään pankit, sääntelijät ja poliitikot. Analyysin keskeisimpänä havaintona on politiikan rooli ja politiikan ja talouden välinen suhde. NYT:n mukaan talouskriisin puhkeamisessa keskeistä oli nimenomaan sääntelyn pettäminen. Sääntelyn avulla voitaisiin suitsia talouskriisin puhkeamisessa keskeisessä asemassa ollutta ahneutta ja riskinottoa, joka sai pankit myöntämään holtittomasti asuntolainoja ja muodostamaan niistä monimutkaisia johdannaisia. Keskeisenä päätelmänä on, että viime kädessä poliitikot päättävät, millä tavalla taloutta valvotaan ja säännellään, joten jos tulevaisuudessa halutaan välttää vastaavanlaiset talouskriisit, on kiinnitettävä enemmän huomiota politiikkaan ja sen mahdollisuuksiin.