Browsing by Subject "paneeliregressio"

Suomen kehittyminen pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi toista maailmansotaa seuranneina vuosikymmeninä vaati yhtäaikaista muutosta useilla yhteiskunnan osa-alueilla. Suomi teollistui ja palveluvaltaistui, ja myös kaupungistuminen kiihtyi. Väestön terveyttä, hyvinvointia ja tasa-arvoa parantavia instituutioita kehitettiin aikana, jolloin koko yhteiskunta oli suurten muutosten ikeessä. Muutokset rantautuivat myös liikunnan saralle. Kunnat ottivat päävastuun liikuntapalvelujen tuottamisesta 1960-luvulta lähtien, ja liikuntarakentaminen kiihtyi kaikkialla Suomessa. Mielipideilmasto muuttui, ja vähitellen tasa-arvoajattelu rantautui koskemaan myös ihmisten liikkumismahdollisuuksia. Tasa-arvoperiaatteita peräänkuuluttava Suomen ensimmäinen liikuntalaki säädettiin vuonna 1979. Koko kansa tahdottiin saada liikkeelle! Tässä maisterintutkielmassa selvitetään, kuinka liikuntamenot ja -rakentaminen ovat kehittyneet Suomen eri kunnissa hyvinvointivaltion kasvukaudella vuosina 1960–1989. Lisäksi tutkitaan, mitä selittäviä tekijöitä kuntien liikuntamenojen kehityksen taustalta löytyy. Tutkielmassa perehdytään myös siihen, kuinka liikunnan valtionapujärjestelmä on luonut raamit ajan liikuntarahoitukselle sekä vaikuttanut ohjauksellaan liikuntakulttuurin kehitykseen kunnissa. Huomio kiinnitetään institutionaalisiin muutoksiin ja liikuntapoliittisten linjausten ja lainsäädännön vaikutuksia kuntien liikuntamenoihin kartoitetaan. Lisäksi tutkitaan, ovatko paikallistason rahoitustoimet johtaneet liikuntapaikkojen maantieteelliseen keskittymiseen vai onko liikuntapaikkoja rakennettu hajautetummin ja alueellisen tasa-arvon periaatteita toteuttaen. Tutkimuskysymyksiä lähestytään hyvinvointivaltioteoreettisista lähtökohdista käsin ja instituutioteorioita hyödyntäen. Tutkielman pääasiallinen aineisto kuntien liikuntamenoista on kerätty Suomen Virallisen Tilaston (SVT) vuosien 1960–1972 Kuntien finanssitilastoista ja vuosien 1973–1989 Kuntien talous -tilastoista. Myös LIPAS-liikuntapaikkatietokannasta on kerätty aineistoa tutkielman tarpeisiin. Aineiston analysoinnissa eri maantieteellisten alueiden kehityksen vertailu nousee keskeiseksi. Lisäksi analyysissa tukeudutaan paneeliregressioihin. Tutkimusajanjakso oli erittäin vilkkaan liikuntarakentamisen aikaa. Myös kuntien liikuntamenot kasvoivat vuosina 1960–1989 huomattavasti, joskin menojen kasvuvauhdissa ja tasossa oli selkeitä alueellisia eroja. Menojen kasvun lisäksi liikunnan arvostus kunnissa kasvoi, mikä näkyi liikuntamenojen kasvavina osuuksina kuntien kokonaismenoista. Menojen reaalikasvun taustalla vaikutti yhteiskunnan yleinen vaurastumiskehitys. Paneeliregressioista käy ilmi, että myös demografiset tekijät ja kuntaomisteisten liikuntapaikkojen lukumäärän kasvu selittävät liikuntamenojen kehitystä tilastollisesti merkitsevästi. Sen sijaan liikuntalailla ei näytä tehtyjen regressiomallien valossa olevan juuri selitysvoimaa suhteessa liikuntamenoihin. Laki näyttää kuitenkin kiistattomasti vaikuttaneen liikuntapaikkaverkoston kehitykseen. 1980-luvun myötä Suomen liikuntapaikkaverkosto laajentuikin lähes koko maan kattavaksi. Aluepoliittisen liikuntalain vaikutus paitsi paikallistason liikuntarakentamiseen ja liikuntapaikkojen maantieteelliseen levinneisyyteen myös kuntien liikuntamenoihin olisi saattanut tulla tutkielmassa havaittua voimakkaammin esiin kunniltaan monipuolisemmalla ja yksityiskohtaisemmat valtionaputiedot sisältävällä tutkimusaineistolla.