Browsing by Subject "pankit -- sääntely"

Pääoma on pankeille keskeinen suojautumis- ja varautumisväline liiketoiminnan tappioiden varalta. Pankin pääomavarautumisen kannalta on keskeistä, että pankki kykenee ennustamaan luotettavasti liiketoimintansa mahdollisten suurimpien tappioiden todennäköisyyden ja suuruusluokan. Vastaavasti pankkisääntelyn keskeinen haaste on löytää oikea minimipääoman taso, joka pankeilta velvoitetaan varaamaan suurimpien tappioiden varalle, sillä nämä tappiot voivat uhata pankin olemassaoloa ja aiheuttaa tappioiden leviämisen järjestelmäriskin kautta koko pankkisektorille. Tutkimuksen kappaleissa 1–5 otetaan kantaa yleisesti käytettyjen pankkien riskimallien kykyyn ja tapaan ennustaa suurimpia tappioita, niin yksittäisten omistuspositioiden, kuin koko pankin taseen omistusten tasolla. Näin tutkimuksen keskiöön nousee kysymys, kuinka pankki mallintaa yksittäisten markkinoiden suurimpien negatiivisten arvomuutosten lisäksi markkinoiden väliset riippuvuudet varsinkin kriisien aikana. Kappaleessa 6 käsitellään erityisesti pankeilta vaadittua minimipääoma-asetuksen tasoa Basel II ja tulevassa Basel III -pankkisääntelykehikossa. Tämä on pankkisääntelyn ehkä tärkein asetus ja sääntelymenetelmä ehkäistä pankkisektorin järjestelmäriskiä. Keskeinen kysymys tutkimuksessa on se, onko järjestelmälle tärkeiden pankkien vaadittu minimipääoman tason asetus riittävä standardi pankkien suojautumiseksi suurimmilta tappioilta ja pankkisektorin suojautumiseksi pankkikriiseiltä. Tutkimuksen lopussa kappaleessa 7 pureudutaan pankkisääntelyn mahdollisuuksiin hallita moraalikato-ongelmia järjestelmälle tärkeiden pankkien päätöksenteossa. Oikean tasoisten pääomavaatimusten lisäksi tutkimuksessa nostetaan esiin pankin kannusteiden hallinta pankin riskipitoisten päätösten negatiivisten ulkoisvaikutusten ehkäisemiseksi. Tutkimuksessa esitellään kuinka järjestelmälle tärkeiden pankkien sääntelyn moraalikato-ongelmaa voidaan analysoida moraalikatotutkimuksen tutkimusperinteen mukaisesti analyyttisesti paksuhäntäisissä toimintaympäristöissä. Tutkimuksen keskeinen johtopäätös on, että mikäli markkinoiden suurimmat negatiiviset arvonmuutokset ja kriisimarkkinoiden väliset normaalimarkkinoista poikkeavat riippuvuudet eivät ole huomioitu luotettavasti pankin tilastollisissa riskimalleissa, on tällä merkittävä vaikutus pankin kykyyn ennustaa tappiontasoa, niin yksittäisten positioiden, kuin koko pankin taseen arvonmuutosten osalta. Tutkimuksen yksi keskeinen väite onkin, että pankkien sisäisten riskimallien puutteilla on ollut merkittävä vaikutus pankkien heikkoon kykyyn suojautua talouskriisin aiheuttamilta tappioilta. Tutkimuksen suosituksena on merkittävä muutos pankin ja sääntelyn metodologioihin mallintaa kvantitatiivisesti riskiä. Tutkimuksen mukaan pankkien ohuen pääomituksen, paksujen häntien ja pankkisektorin kriisiytymisen välillä on selkeä yhteys. Koskien järjestelmälle tärkeän pankin sääntelyä tutkimuksen keskeinen johtopäätös on, että jos sääntelijä pyrkii vaikuttamaan suoraan järjestelmälle tärkeän pankin luonnollisiin kannustimiin ottaa riskiä, voi tällä olla merkittävä vaikutus pankin päätöksentekoon, moraalikato-ongelman ratkaisuun ja siten järjestelmäriskin hallintaan paksuhäntäisissä toimintaympäristöissä pankkisektorilla.