Browsing by Subject "pankkioikeus"
Now showing items 1-2 of 2
-
(2020)Tiivistelmä – Referat – Abstract Tutkimuksessa selvitetään, olisiko vallitsevassa kansallisessa oikeustilassa hyväksyttävää, jos pankit alkaisivat periä negatiivista korkoa henkilöasiakkaidensa talletuksista. Negatiivinen korko on velvoiteoikeudellisesti poikkeuksellinen, sillä tyypillisesti korkoa maksetaan hyvityksenä käyttöön saadusta pääomasta. Talletussuhteessa velallisena on pankki, joka myös vakiintuneen käytännön mukaan maksaa talletukselle korkoa. Sen jälkeen, kun Euroopan keskuspankkijärjestelmässä laskettiin talletuskorko negatiiviseksi, ovat pankkien asiakkailleen maksamat talletuskorot myös lähellä nollaa. Negatiivisen talletuskoron käyttöönotto olisi toteutettavissa MaksupalveluL:n sääntelyn nojalla, sillä se soveltuu valtaosaan talletussopimuksista. Lain 3:30 §:ssä annetaan pankeille oikeus yksipuolisesti ehdottaa muutoksia tilien puitesopimuksiin, ja ehdotus tulee voimaan, ellei asiakas vastusta sitä. MaksupalveluL 3:32 §:n nojalla vaihtuvakorkoisten tilien korkoa voidaan myös suoraan pankin yksipuolisella ilmoituksella muuttaa. Tallettajan aseman turvaa oikeus irtisanoa sopimus päättymään ennen ehdotetun muutoksen voimaantuloa. Sääntely ei kuitenkaan anna vastausta siihen, olisiko ehtomuutos sisällöllisesti hyväksyttävä. Tallettajaa suojaavat kuluttaja- ja sopimusoikeudellinen sääntely sekä perustuslaillinen omaisuudensuoja. Ehtomuutoksen sallittavuutta taas puoltavat sopimusvapaus, pankkisääntelyn tavoitteet sekä pankeille asiakkaiden talletuksista aiheutuvat kustannukset. Talletusvaroihin kohdistetaan EU:n vakavaraisuussääntelyssä maksuvalmiusvaatimus, jonka kautta talletusvarat ovat suorassa yhteydessä keskuspankkitallettamiseen. Pankkisääntelyn suojan kohteita ovat sekä asiakkaat että pankkijärjestelmä itsessään, ja kuluttajaoikeudellisista pääsäännöistä poiketaan pankkisopimusten kohdalla ajoittain kuluttajan asemaa heikentävästi. Lopulta pankkipalveluille on tunnustettu asema välttämättömyyspalveluina, ja pankkeja myös velvoitetaan tarjoamaan kuluttajille tietyt palvelut kohtuulliseen hintaan. Tutkimuskysymykseen vastaaminen edellyttää näiden eri sääntelytavoitteiden yhteensovittamista. Menetelmä on ensisijaisesti lainopillinen, mutta erityisesti pankkisääntelyn tavoitteiden huomioon ottaminen edellyttää sitä, että tutkimukseen otetaan mukaan oikeustaloustieteellisempiä näkökulmia.
-
(2020)Syndikoitu luotto on luotto, jonka useampi kuin yksi luotonantaja myöntää luotonottajalle siten, että kukin luotonantaja on luotonottajaan erillisessä oikeussuhteessa, mutta yhteisin ehdoin ja dokumentaatioin. Kotimaisessa oikeuskirjallisuudessa syndikoituja luottoja on käsitelty vähän. Tämän lainopillisen tutkielman tavoite on ensinnäkin selvittää, millaiset syndikoidun luotonannon erityispiirteet vaikuttavat vastuuriskeihin syndikoituun luotonantoon osallistuvien pankkien välillä, ja toiseksi esittää kannanottoja siitä, miten tällaisia tilanteita tulisi juridisesti arvioida. Vastuuriskeillä tarkoitetaan tutkielmassa korvausvelvoitteiden lisäksi pätemättömyyteen liittyviä palautusvelvoitteita. Asiaa selvitetään Suomen oikeuden näkökulmasta, mutta pitkälti ulkomaista lähdemateriaalia hyödyntäen. Tästä johtuvia tutkimuksellisia haasteita lievittää se, että Suomen pankkikäytännössä seurataan ulkomaisia käytäntöjä ja hyödynnetään ulkomaisia sopimuspohjia. Tutkielman lähtökohdaksi otetaan syndikoitujen pankkiluottojen yhteydessä käytettävät sopimusjärjestelyt ja niistä johtuvat oikeussuhteet. Erityistä merkitystä on (1) luotonottajan lukuun luoton järjestävän pankin, (2) syndikaattia edustavan agenttipankin, ja (3) jälkimarkkinatransaktiolla osuuden luottoon luovuttavan pankin (siirtäjän) oikeusasemilla. Ulkomaisissa oikeustapauksissa esitetty vaatimuksia etenkin järjestävää pankkia ja siirtäjää kohtaan. Sopimuskäytännön tutkimisen jälkeen selvitetään normistoa, joka Suomen oikeuden mukaan soveltuu syndikoituihin luottoihin liittyviin oikeussuhteisiin. Silloin kun järjestävä pankki ei poikkeuksellisesti ryhdy luotonantajaksi, siitä ei yleensä tule syndikaatin jäsenten sopimuskumppani. Tällöin myös deliktivastuu voi tulla kysymykseen. Useimmiten järjestävä pankki myös osallistuu syndikaattiin. Agenttipankkia taas voidaan pitää välihenkilönä. Jälkimarkkinatransaktion luonteesta riippuen siihen voi soveltua saatavan kauppaa koskeva normisto, keskeisenä säädöksenä velkakirjalaki. Tällöin siirtäjä on myyjän tai siihen vertautuvassa asemassa. Rahoitusvälineitä koskeva sääntely ei voine soveltua jälkimarkkinatransaktioihin kuin poikkeuksellisesti. Tämän jälkeen arvioidaan sitä, millä edellytyksin järjestelyyn osallistuvan pankin vastuuriski voi aktualisoitua. Korvausvaatimukset ovat ulkomaisissa tapauksissa usein liittyneet tiedonantovelvollisuuden väitettyyn laiminlyöntiin. Korvausvaatimuksen tai pätemättömyysväitteen perusteena voi olla ainakin sopimusrikkomus, lojaliteettiperiaate, menettelyn hyvän tavan vastaisuus tai jokin oikeustoimilain pätemättömyysperuste. Erittäin poikkeuksellisessa tapauksessa jopa rikoslain petossääntely voi soveltua. Vastuuta voivat kaventaa vahingonkärsijän myötävaikutus, ml. tämän selonotto- ja tietämisvelvollisuus. Ennen kaikkea vastuun esteenä ovat vastuunrajoitusehdot ja varaumat. Myös pankkisalaisuussääntely on otettava huomioon tiedonantovelvollisuuksia arvioitaessa. Sikäli kuin tutkielman aiheena olevia riitoja tulee ratkaistavaksi Suomen oikeuden mukaan, ei ole poissuljettua, että kynnys vastuun syntymiselle olisi Suomen oikeuden mukaan hieman matalampi kuin angloamerikkalaisessa oikeudessa. Erityisesti vastuuta rajoittavia lausekkeita on angloamerikkalaisessa oikeuskäytännössä tulkittu vahingonkärsijän kannalta varsin tiukasti. Lopputulos lienee silti useimmiten kansainvälisen käytännön mukainen. Tämä on toivottavaa myös mm. oikeussuhteen ennakoitavuutta ja osapuolten perusteltuja odotuksia ajatellen.
Now showing items 1-2 of 2