Browsing by Subject "papit"
Now showing items 1-12 of 12
-
(2020)Tutkielmani tavoitteena on selvittää evankelisluterilaisen kirkon työntekijöiden tekemän monikulttuurisen vankilasielunhoidon toteutumista Suomessa. Työni tuo ennen tutkimatonta tietoa vankilasielunhoidon kentälle, sillä aihetta ei ole aikaisemmin tutkittu uskontotieteellisessä viitekehyksessä. Tutkimuskysymykseni ovat: 1.Minkälainen käsitys papeilla ja diakoneilla on vankilasielunhoidosta, sekä miten kristillinen perinne ja evankelisluterilaisuus näkyvät heidän työssään? 2.Minkä ei–kristillisen uskontoperinteen edustamia vankeja sielunhoitajat ovat vankilassa kohdanneet, sekä minkälaisia valmiuksia haastatellut ovat saaneet toista uskontoperinnettä edustavan vangin kohtaamiseen? Tarkastelen lisäksi, mitä teemoja sielunhoitajat käsittelevät monikulttuuristen vankien kanssa. 3.Selvitän myös, minkälaisia erityispiirteitä monikulttuurisessa vankilasielunhoidossa on, sekä minkälaisia haasteita ja positiivisia aspekteja kohtaamisiin liittyy. Tutkielmani aineisto koostuu seitsemästä teemahaastattelusta, joihin osallistuneista vankilasielunhoitajista neljä on pappia ja kolme diakonia. Työni aineisto on kattava, sillä siinä on edustajia kaikista Suomen kolmesta rikosseuraamusalueesta. Lisäksi se kattaa melkein kolmanneksen kaikista evankelisluterilaisista vankilasielunhoitajista. Aineisto on tasapuolinen myös sukupuoli– ja ikäjakauman osalta. Haastattelujen etuna on sekä diakonien että pappien äänen kuulluksi tuomisen mahdollistaminen. Haastattelujen analyysi on toteutettu aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen hahmottamisessa toimivat suomalaista uranuurtavaa sielunhoitotutkimusta tehneiden Jouko Kiisken, Paavo Kettusen ja Raili Gothónin käsitykset sielunhoidosta. Työn tuloksia peilataan tutkijoiden näkemyksiin, mutta koska tutkielman metodina on aineistolähtöinen sisällönanalyysi, analyysin keskiössä on erityisesti haastateltujen ääni. Vankilasielunhoidon ytimessä ovat holistinen ihmiskäsitys, auttava kohtaaminen, papin ja diakonin virkakäsitys, kristilliset arvot ja vankien uskonnollisten tarpeiden turvaaminen. Haastatellut yhtä lukuun ottamatta, ovat kaikki kohdanneet työssään muiden kuin kristillisen perinteen omaavia vankeja; näistä työntekijöistä kaikki ovat kohdanneet muslimeja. Työntekijöiden valmiudessa kohdata monikulttuurisia vankeja korostui oman aktiivisuuden merkitys; lisäkoulutukselle on suuri tarve. Monikulttuurisessa sielunhoidossa käsitellään samanlaisia teemoja, kuin vankilasielunhoidossa yleensäkin. Sen suurimpina haasteina työntekijät näkivät kieli–ja kulttuurimuurin. Työn positiivisina puolina koettiin erilaisista kulttuureista, ja sen kautta koko elämästä oppiminen. Vankilasielunhoitajat näkevät jokaisen kohtaamisen uskontotaustasta huolimatta arvokkaana. Kuten eräs haastatelluista kiteyttää: ”Armollisen Jumalan näkökulmasta kaikki ovat samassa veneessä.” – niin sielunhoitajat kuin vangitkin.
-
(2020)Tämän opinnäytetyön tutkimustehtävänä on tutkia Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappien arvoja. Tutkimustehtävä jakautuu kahteen pääkysymykseen: Millaisina Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappien arvot näyttäytyvät Shalom Schwartzin arvojen yleismaailmallisen teorian näkökulmasta? sekä Millaisia eroja pappien arvojen välille syntyy ikään, sukupuoleen tai hiippakuntaan suhteutettuna? Tutkimuksen empiirinen aineisto on kerätty kyselylomakkeella (N = 769), joka edustaa tilastollisesti Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappeja. Tutkimusote on kvantitatiivinen. Tutkimusta ohjaava teoria on Shalom Schwartzin arvojen yleismaailmallinen teoria. Tulosten perusteella pappien arvohierarkiassa merkittävimpinä arvoina korostuvat Universalismin ja Hyväntahtoisuuden arvotyypit. Papeille tärkeintä olivat kaikkien ihmisten hyvinvointi, arvostaminen, suvaitsevaisuus ja luonnon suojeleminen. Papeilla korostui vapaaehtoinen muiden hyvinvoinnista välittäminen. Vallan arvotyypin asettuminen pappien arvohierarkiassa vähiten merkityksellisimmäksi arvotyypiksi, korostaa pappien keskuudessa olevaa jännitettä ihmisen hyvinvoinnin ja rakenteellisen vallan tavoittelun välillä. Tulosten mukaan sukupuolella oli tilastollisesti merkitsevä rooli pappien arvojen erojen korostumisessa. Papeista miehillä korostui naisia voimakkaammin Työn, Perinteiden ja Yhdenmukaisuuden arvoulottuvuudet. Vastaavasti papeista naisilla korostui miehiä voimakkaammin Hyväntahtoisuuden, Universalismin, Mielihyvän ja Turvallisuuden arvotyypit. Miespuolisten pappien korostuneet arvotyypit ovat täysin päinvastaiset suhteessa suomalaisten miesten vastaaviin. Ikä vaikuttaa pappien arvoissa erityisesti Muutosvalmiuden ja Universalismin arvotyyppeihin. Papeista 55-64 -vuotiaat olivat selvästi rohkeampia uudistajia, kun taas 25-34 -vuotiaat olivat varovaisimpia. Yli 55-vuotiailla papeilla korostui myös Universalismin arvotyyppi voimakkaimmin suhteessa 35-44 -vuotiaisiin. Hiippakuntien välisiä tilastollisesti merkitseviä arvoeroja ei yllättäen löytynyt. Tulos kertoo pappien arvojen kirjon tasaisesta jakautumisesta hiippakunnissa. Tulosten mukaan papit jakautuvat neljään arvoryhmittymään: Varovaisiin säilyttäjiin, joihin kuuluu 34,2% papeista, Hyväntahtoisiin säilyttäjiin 28,4%, Suvaitsevaisiin uudistajiin 23% ja Individualistisiin uudistajiin, joiden osuus on 14,3% papeista.
-
(2016)Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata ja analysoida diakoniatyöntekijöiden ja pappien käsityksiä spiritualiteetista. Tutkimuskysymysten avulla selvitettiin spiritualiteetin muotoutumiseen, sisältöön ja ammatilliseen identiteettiin liittyviä tekijöitä diakoniatyön kontekstissa. Tutkimuksen aineisto kerättiin kirjeiden avulla Oulun hiippakunnan diakoniatyöntekijöiltä ja papeilta. Aineisto koostui 30 kirjeestä. Tutkimuksen lähestymistapa oli laadullinen. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Spiritualiteetti on käsitteenä monimerkityksinen, ja sitä voidaan tarkastella useista erilaisista näkökulmista. Tässä tutkimuksessa spiritualiteetti ymmärretään laaja-alaisesti, jolloin siihen sisältyvät yksilöllinen ja yhteisöllinen hengellinen elämä, sosiaaliset suhteet sekä ihmisen tapa elää ja etsiä elämän tarkoitusta. Diakoniatyöntekijöiden ja pappien spiritualiteetin muotoutumisessa kodin perinnöllä, kasvulla evankelis-luterilaiseen seurakuntaan, henkilökohtaisella uskolla ja hengellisellä yhteisöllä oli tärkeä merkitys. Ne muodostivat perustan yksilölliselle ja yhteisölliselle uskolle. Spirituaalinen aktiivisuus, joka muodostui spiritualiteetin hoitamisesta, spiritualiteetin merkityksestä ja uskosta elämisestä, oli tunnusomaista tutkimukseen osallistuneille. Spiritualiteetti ja ammatillinen identiteetti liittyivät diakoniatyön kontekstissa toisiinsa palvelevan uskon kautta. Palveleva usko muodostui alalle suuntautumisesta, spiritualiteetin sisällöstä, työn hengellisyydestä, työn omaleimaisuudesta ja työssä jaksamisesta. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että diakoninen spiritualiteetti rakentuu yksilöllisestä ja yhteisöllisestä uskosta, spirituaalisesta aktiivisuudesta ja palvelevasta uskosta sekä näiden välisestä keskinäisestä yhteydestä. Tämä yhteys näyttäytyi tässä tutkimuksessa positiivisena, mutta aihepiiristä on tarpeen tehdä jatkotutkimusta isommalla aineistolla ja erilaisia aineistonkeruumenetelmiä yhdistämällä. Tutkimuksen tuloksia ei voida yleistää koskemaan koko Oulun hiippakunnan diakoniatyöntekijöiden ja pappien spiritualiteettia, mutta ne antavat uutta tietoa spiritualiteetista ja sen yhteydestä diakoniaan. Tutkimusta voidaan hyödyntää diakonia-alan koulutuksessa ja seurakuntien työntekijöiden täydennyskoulutuksessa. Tulosten pohjalta voidaan kehittää diakoniatyötä ja vahvistaa seurakuntien työntekijöiden yksilöllistä ja yhteisöllistä spiritualiteettia sekä työhyvinvointia.
-
(2021)Tämä tutkielma tutkii Robert Baillien (1602–1662) käyttämää sukupuolittunutta ja ruumiillistunutta retoriikkaa tämän poliittisuskonnollisissa teksteissä kolmen valtakunnan sotien aikana. Tutkimus analysoi, kuinka sukupuolittuneen ja ruumiillistuneen retoriikan avulla Baillie maalaa vastapuolesta kuvan vääräuskoisina, seksuaalisesti poikkeavina ja jopa hirviömäisinä. Vastaavasti Baillie käyttää sukupuolittunutta ja ruumiillistunutta kieltä myös maalatakseen presbyteerit tosiuskovaisiksi ja Jumalan asialla oleviksi. Tutkielma jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä luvussa analysoidaan, kuinka Baillie maalaa vastapuolen miesten maskuliinisuuden heikoksi. Baillien mielestä eniten näiden miesten maskuliinisuutta kyseenalaistaa näiden vääräuskoisuus ja valtion uhkaaminen. Toisessa luvussa tarkastellaan, kuinka Baillie käyttää feminiinisyyttä toisaalta vastapuolen maalaamiseen seksuaalisesti epäilyttävinä ja yhteiskuntarauhan vaarantajina, mutta myös kirkon kuvaamiseen naisena, joka joutuu vastapuolen miesten hyökkäyksen kohteeksi. Kolmannessa luvussa sukupuolittuneisuus sidotaan yhteen ruumiillisuuden kanssa. Toisaalta Baillie maalaa vastapuolesta kuvaa hirviöinä, jotka saavat usein feminiinisiä konnotaatioita. Samalla hän niin ikään kuvaa kirkkoa ja valtiota ruumiin avulla, ja kuinka vastapuoli sairastuttaa tai muuntaa hirviöksi tämän poliittisen ja uskonnollisen ruumiin. Lopuksi luvussa keskitytään Baillien tapaan tarjota parannusta lääketieteellisten kielikuvien avulla. Baillien sukupuolittuneen ja ruumiillistuneen retoriikan analyysilla tämä tutkielma osoittaa, että aatehistoriallinen tutkimus hyötyy sukupuolen ja ruumiin huomioimisesta analyysissaan. Tutkielmassa avataan, kuinka 1600-luvun Iso-Britannian poliittinen ympäristö oli vahvasti sukupuolittunut ja ruumiillistunut, ja kuinka eliitin miesten oli tärkeä pitää kiinni näistä ihanteista oikeuttaakseen valtansa. Samalla tutkielma tuo esille, kuinka hyökkäys eliitin miehen maskuliinisuutta vastaan saattoi olla oikea uhka miehen poliittiselle vallalle.
-
(2018)Tutkielma tarkastelee 35–65 -vuotiaiden uskonkriisin kanssa kamppailleiden ihmisten kokemuksia Suomen evankelisluterilaisen kirkon tarjoamasta sielunhoidosta. Sielunhoito on keskeinen osa kirkon elämää ja papin kanssa tapahtuva uskonkriisin käsittely liittyy sielunhoidon keskeiseen eksistentiaalisia kysymyksiä ja jumalasuhdetta käsittelevään alueeseen. Tutkielma selvittää millaisena uskonkriisi näyttäytyy sielunhoitoon hakeutuvan näkökulmasta ja mitä odotuksia se asettaa sielunhoidolle, minkälainen on papin kanssa tapahtuva kohtaaminen ja millainen merkitys kohtaamisella on uskonkriisissä. Sekä uskonkriisi että sielunhoito ovat monimuotoisia ilmiöitä. Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostuu ihmisen ja uskon kehitystä sekä sielunhoitoa tarkastelevasta kotimaisesta ja kansainvälisestä tutkimuksesta. Tämän kvalitatiivisen tutkielman aineiston keräys toteutettiin julkisella haastattelukutsulla pääkaupunkiseudulle keskittyneissä medioissa. Aineisto koostuu seitsemästä teemahaastattelusta, jotka analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Keskeiset uskonkriisiin johtaneet tekijät ovat kokemus ulkopuolisuudesta, erilaiset traumaattiset kriisitapahtumat ja oma jumalasuhde. Näihin vaikuttavat elämänkulku ja ihmissuhteet. Yleisesti voidaan todeta, että uskonkriisit kietoutuivat voimakkaasti ihmisen koko elämänkulkuun, eivätkä tuo sielunhoitotilanteeseen mitään erityisiä odotuksia. Uskonkriisiin liittyvät sielunhoitokohtaamiset ovat dialogisia, spirituaalisia ja terapeuttisia. Auttavuuden kannalta merkittävää on papin sekä hengellinen että psyykkinen koulutus- ja osaamistaso. Keskeistä on yksilön kuuntelu ja kunnioittava suhtautuminen. Kohtaamattomiksi koetuissa sielunhoitotilanteissa kommunikaatio ei toimi ja tilanteet koetaan epäempaattisina ja epäeettisinä. Uskonkriisiprosessin monet vaikutukset ovat sielunhoidosta riippumattomia henkisiä ja hengellisiä muutoksia ja ne voidaan nähdä myös uskonelämän rakenteellisina muutoksina. Sielunhoidon kohtaamiskokemuksella on vaikutusta uskonkriisiin. Sielunhoidon merkitys jakaantuu kriisiä syventävään, uskonelämää vahvistavaan ja hyvinvointia ja elämänhallintaa lisäävään kategoriaan. Toimimattomissa kohtaamisissa sielunhoito systemaattisesti syventää uskonkriisiä tai se voi jopa luoda uskonkriisiksi koetun tilan. Auttavat kohtaamiset puolestaan mahdollistavat uskonelämän vahvistumisen ja elämänhallinnan lisääntymisen. Tutkielma tuo ilmi monimuotoisuuden sielunhoitajien koulutuksessa ja orientoitumisessa sielunhoidollisiin tehtäviin ja tukee viitekehyksen kuvaa ihmisen hengellisen ja psyykkisen todellisuuden sisäkkäisyydestä. Sielunhoito on yksi apukeino elämän eri ulottuvuuksien käsittelyssä ja uskonkriisin yhteydessä auttavissa kohtaamisissa se on merkittävä hengellisen ja psyykkisen pohdinnan paikka.
-
(2019)Tässä tutkielmassa tarkasteltiin, minkälaisia toimijoita Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papit kokevat saarnassa olevan. Toimijoilla tarkoitettiin niitä kaikkia, joiden nähtiin toimivan saarnassa ja saarnan kautta. Tutkimuksessa käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysia, jossa aineistosta muodostettiin pelkistettyjä ilmauksia. Näitä ilmauksia teemoiteltiin ja abstrahoitiin. Aineisto kerättiin puolistrukturoidulla teemahaastettelulla yhdessä Helsingin evankelis-luterilaisessa seurakunnassa syksyllä 2018. Haastateltuja pappeja oli yhteensä seitsemän (7) ja he edustivat molempia sukupuolia. Heidät oli myös vihitty papeiksi neljän eri vuosikymmenen aikana ja näin ollen he edustivat eri ikäluokkia. Saarnassa koettiin olevan neljä erilaista toimijaa: saarnaaja itse, saarna itsessään, Jumala sekä saarnan kuulijat. Jokaisella näistä on omat roolinsa, vaikka ne menevätkin osittain päällekkäin. Saarnajan ja Jumalan toimijuus tuli voimakkaammin esille kun taas saarnan ja kuulijan toimijuus mainittiin edellisten yhteydessä. Saarnaja toimii saarnassa ammattitaitonsa ja persoonansa kautta. Ammattitaitoon kuuluivat saarnan pohdinta, kirjoittaminen sekä esittäminen. Saarnaajan persoonaan liittyivät asiat, joita saarnaaja tiedostaen tai tiedostamattaan välittää saarnan kautta kuulijoille. Saarnaaja ei kuitenkaan tiedä kaikkea saarnan toiminnasta, vaikka toimiikin Jumalan sanoman välittäjänä. Saarna itsessään on myös toimija. Siinä yhdistyvät ihmisen ja Jumalan puhe, inhimillinen ja jumalallinen puoli. Saarna on näistä molemmista erillinen toimija. Tämä toiminta on kuitenkin Jumalalle alisteinen, ja Jumalalla nähtiin olevan viime kädessä mahdollisuus estää tai sallia niin saarnaajan kuin saarnan toiminta. Jumalan toimintaa saarnassa nähtiin olevan välitettävän sanoman antaminen saarnaajalle, esimerkiksi johdattamalla tätä saarnan teossa. Jumala toimii myös saarnan kautta, muun muassa antamalla ja vahvistamalla uskoa. Kuulijat eivät jääneet passiiviseksi, vaan heillä oli myös toimijuus saarnassa. Saarnaajat muokkaavat saarnaansa tietäessään seurakuntalaisensa, sekä nähdessään heidän reaktionsa saarnan aikana. Haastateltavat myös kokivat Jumalan tietävän, ketkä saarnaa ovat tulossa kuuntelemaan, ja johdattaa tätä kautta saarnaajaa antaen oikeanlaisia sanoja.
-
Päättyikö tuki haudalle? : Omaisten kokemuksia seurakunnan tarjoamasta tuesta hautajaisten jälkeen (2022)Tutkimuksessa selvitettiin laadullisen sisällönanalyysin avulla, minkälaista tukea läheisensä menettäneet ovat saaneet tai olisivat kaivanneet seurakunnalta hautajaisten jälkeen. Lisäksi tarkasteltiin mitkä syyt edistivät tai haastoivat tuen saatavuutta ja saavutettavuutta. Tutkielman tavoitteena on tarjota seurakunnille tietoa seurakuntalaisten kokemuksista, joiden avulla hautajaisten jälkeistä surutukea voitaisiin kehittää. Tutkimusaineisto kerättiin tekemällä yhdeksän teemahaastattelua. Haastateltavat olivat 29–79-vuotiaita, viimeisen 5,5 vuoden aikana menetyksen kokeneita omaisia. Yhteistyöseurakuntanani toimi Helsingin tuomiokirkkoseurakunta, johon jokainen haastateltava linkittyy joko henkilökohtaisen tai edesmenneen läheisen suhteen kautta. Tutkimusaineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä, jonka avulla omaisten kokemukset tulivat selkeästi esiin. Analyysin tuloksena löytyi kolme hyväksi koettua ja kaivattua surutuen tapaa, jotka olivat keskustelun tarve, kohdatuksi tulemisen tarve ja konkreettisen surutuen tarve. Surutuen saatavuutta ja saavutettavuutta edistivät seurakunnan, sen työntekijöiden ja toiminnan tuntemus ja haastoivat niiden tuntemattomuus. Tutkielma osoittaa, että teologien sielunhoidolliseen osaamiseen olisi syytä kiinnittää enemmän huomioita, koska menetys loi omaisille tarpeen syvällisempään ja sensitiivisempään kohtaamiseen ja keskusteluun. Seurakuntien tulisi parantaa näkyvyyttään ja saavutettavuuttaan, jotta vanhanaikaset asenteet ja tietämättömyys toiminnasta eivät jatkossa estäisi hakemasta tukea seurakunnista. Tutkimustuloksista nousi, että esimerkiksi digitaalisten alustoiden hyödyntäminen voisi lisätä tuen saatavuutta sekä rikkoa ennakkoluuloja. Lisäksi käytössä olevan Hautausoppaan muokkaaminen Suruoppaaksi, joka vastaisi kokonaisvaltaisesti surevan tarpeisiin, olisi hyödyksi kuoleman kohdanneille omaisille.
-
(2023)Tässä maisterintutkielmassa tutkin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappeja ja heidän henkilöbrändiensä rakentumista Instagram-tarinoissa. Tutkimuskysymykseni on, miten papin henkilöbrändi rakentuu Instagram-tarinoissa. Menetelmällisesti tutkimus on aineistolähtöinen ja keskittyy kuuden papin Instagram-tarinoiden analysointiin viikon ajalta. Tarinoita kertyi kaikkiaan 74 kappaletta ja aineisto paljastaa laajan kirjon henkilöbrändin rakentamisessa käytettyjä sisältöjä työstä, vapaa-ajasta sekä näiden välistä. Tutkimuksessa olennaista on tehdä ero papin henkilön ja henkilöbrändin välillä. Pappi henkilönä on elävän maailman ihminen, kun taas henkilöbrändi on representaatio, somehahmo, jossa valinnat julkaistavista sisällöistä tekee pappi itse. Tutkimustulosten mukaan papit esittävät sisällöissään elämää, arkea ja työtä monipuolisesti. Sisältöihin kuuluu työn lisäksi perhe-elämän asioita, harrastuksia sekä yleistä pohdintaa elämästä, myös arvosävytteisesti. Vaikka papit jakavat Instagramissa runsaasti omia mielipiteitään, voimakkaat kannanotot uskonnollisiin ja yhteiskunnallisiin asioihin ovat harvinaisia. Sisällöt keskittyvät usein enemmän arjen hetkiin kuin saarnaamiseen. Pappi ei siis sosiaalisessa mediassa juurikaan julista evankeliumia, vaan työtä käsitellään useimmiten arkisemman kuvaston kautta. Visuaalisesti papin ammatti korostuu selfiekuvissa ja kirkkotilojen kuvauksissa. Tutkimustuloksia peilataan kolmiportaiseen henkilöbränditeorian, jossa henkilöbrändi muodostuu henkilökohtaisista ominaisuuksista, erottautumiskyvystä ja vaikutuksesta kohderyhmään. Henkilökohtaiset ominaisuudet korostuvat työarjen esittelyssä, kun taas erottautuminen ilmenee erityisesti sisällöissä, jotka yhdistävät työtä ja vapaa-aikaa, julistavat evankeliumia tai ottavat kantaa. Tutkimus tarjoaa näkemyksen siihen, kuinka digitaalinen media ja henkilöbrändäys yhtyvät uskonnollisessa kontekstissa. Tämä tutkimus heijastaa laajempaa trendiä, jossa uskonnolliset johtajat ja instituutiot hyödyntävät digitaalisia alustoja yhteydenpitoon ja vuorovaikutukseen yleisönsä kanssa. Havaitut henkilöbrändin luomisen dynamiikat antavat ymmärtää, että sosiaalinen media on mahdollistanut moniulotteisemman vuoropuhelun pappien somehahmon ja heidän seuraajiensa välillä. Tämä voi vaikuttaa positiivisesti kirkon näkyvyyteen ja yhteisön sitoutumiseen, samalla kun se tarjoaa papeille alustan oman identiteettinsä ja arvojensa ilmaisemiseen ja representaatioon. Tutkimus osoittaa, miten digitaalinen henkilöbrändäys ja uskonnollinen viestintä voivat lomittua, ja tarjoaa näin ollen arvokkaita oivalluksia sekä uskonnollisille yhteisöille että digitaalisen viestinnän ammattilaisille.
-
(2005)Turun akatemian ensimmäisen talousopin professorin Pehr Kalmin johdolla tarkastettiin vuonna 1757 väitöskirja aiheesta Mitä pappi voi tehdä talouden parantamiseksi? Muutamaa vuotta myöhemmin ilmestyi väitöskirja papiston mahdollisuuksista pastoraalilääketieteen alalla. Molemmat julkaisut käsittelivät papiston yhteiskunnallista tehtävää. Pehr Kalmin mukaan papisto saattoi toiminnallaan näyttää hyvää esimerkkiä seurakuntalaisilleen. Tarkoituksena oli, että säätyläiset, joihin papistokin kuului, olisivat itse kokeilleet tiloillaan uudenlaisia viljelymenetelmiä. Nähdessään pappiensa yritysten onnistuvan, Kalm uskoi talonpoikien seuraavan näiden esimerkkiä. Kalm toivoi, että talonpojat olisivat siten luopuneet valtakunnan taloutta uhkaavista vääränlaisista viljelymenetelmistä. Erityisesti kaskeamisen uskottiin uhkaavan valtakunnan suurinta resurssia, metsiä. Kalmin ajatukset papiston yhteiskunnallisesta tehtävästä perustuivat Johannes Browalliuksen ja Carl Linnæuksen aikaisempiin kirjoituksiin. Ruotsin valtakunta oli menettänyt suurvalta-asemansa Suuressa Pohjan sodassa. Vapaudenajalla poliittisen suurvalta-aseman sijaan ryhdyttiin tavoittelemaan taloudellista valtaa. Aseet taottiin englantilaisen fysiokratismin hengessä auroiksi. Taloudellisen nousun edellytyksenä oli valtakunnan omavaraisuus. Ruotsin uskottiin olevan luonnonvarojensa puolesta poikkeuksellisen rikas maa. Näiden luonnonvarojen selvittäminen edellytti luonnontieteellistä tutkimista. Tämä johti tieteelliseen murrokseen, jonka tuloksena valtakunnantaloudellista hyötyä edistävät luonnontieteet nousivat Carl Linnæuksen ja Kuninkaallisen Tiedeakatemian johdolla kukoistukseen. Luonnontieteisiin kuului myös "jumalainen talousoppi". Taloudelliset uudistukset olivat ennen kaikkea uuden valtiopäiväpuolueen, hattujen ideologian mukaisia. Uutta aatevirtausta voidaan nimittää hyötypatriotismiksi. Pehr Kalm kuului hyötypatrioottien joukkoon. Hänen merkittävin tieteellinen saavutuksensa oli Tiedeakatemian tuella tehty tutkimusmatka Pohjois-Amerikkaan. Matkan tavoitteena oli silkinviljelyn aloittaminen Ruotsissa. Matkan jälkeen Kalm toimi Turun akatemian talousopinprofessorina. Vuonna 1757 hänet vihittiin papiksi. Kalm valitsi papin toimen nähtävästi taloudellisten syiden vuoksi. Kalm sai palkkapitäjästä tarvitsemansa lisätulot. Kalm oli myös Turun tuomiokapitulin jäsen. Kalmilla oli papiston yhteiskunnallisesta tehtävästä selkeä käsitys, joka näkyi paitsi hänen opetuksessaan myös hänen omassa työssään kirkkoherrana. Papin tehtävänä oli valtakunnan taloudellisen hyödyn edistäminen. Tässä mielessä papiston yhteiskunnallinen tehtävä ei lainkaan muuttunut suurvaltakaudelta vapaudenajalle siirryttäessä. Molempina aikoina keskusvalta määräsi tahdit, joiden mukaan papiston oli marssittava.
-
(2019)Pro gradussani tarkastelen herännäispappi Elias Simojoen (vuoteen 1926 Simelius, 1899–1940) poliittisluontoista raamatunkäyttöä vuosina 1922–1940. Simojoki oli paitsi körttiläinen kirkonmies myös äärioikeistolainen aktivisti, joka oli vuonna 1922 mukana perustamassa Akateemista Karjala-Seuraa (AKS) Suur-Suomi-ideologian ja heimoaatteen kattojärjestöksi. Vuosina 1933–1939 hän vaikutti Isänmaallisen kansanliikkeen (IKL) kansanedustajana sekä nuorisojohtajana puolueen alaisissa Sinimusta- ja Mustapaita-järjestöissä. Tutkielmassani teen selkoa siihen, kuinka Elias Simojoki tulkitsi ja hyödynsi Raamatun kertomussisältöä poliittisluontoisissa puheissaan ja kirjoituksissaan. Tarkoitukseni on selvittää, mihin tulkinnallisiin suuntiin Raamattu taipui Simojoen käsittelyssä ja millaisia muutoksia hänen käsityksissään tapahtui tutkimusajanjakson vaihtelevissa asiayhteyksissä. Tutkielmani lähdeaineistona käytän Elias Simojoen vuosina 1922–1940 laatimia poliittisluontoisia puheita sekä lehtikirjoituksia ja muita julkisia kannanottoja. Vilho Helasen toimittama Palava pensas -niminen kokoelma Simojoen puheista on keskeinen teos osana tutkielmani lähteistöä. Palavan pensaan ohella hyödynnän pro gradussani Simojoen julkisia kirjoituksia vuosilta 1922–1940. Tutkimukseni kannalta keskiössä ovat Akateemisen Karjala-Seuran äänenkannattaja Suomen Heimo, Sinimusta-järjestön Sinimusta-lehti sekä Mustapaitojen Luo lippujen! -järjestöjulkaisu. Lisäksi viittaan pääasiassa AKS:n toimesta julkaistuun muuhun lähdeaineistoon, jossa Simojoen ääni tulee kuuluville poliittisluontoisen raamatunkäytön merkeissä. Elias Simojoki hyödynsi poliittisluontoisessa raamatunkäytössään tasapuolisesti sekä Vanhaa että Uutta testamenttia. Paavalin Ensimmäisen korinttilaiskirjeen muotoilua heijasteleva rakkauskäsitys oli vallitsevasti esillä hänen julistuksessaan etenkin tarkastelujakson alusta 1930-luvun taitteeseen. Simojoen dualistisessa maailmanselityksessä sinivalkoinen isänmaanrakkaus sai vastinparikseen mustanpuhuvan ryssävihan, joka täydensi kokonaisuuden. Suomi näyttäytyi Simojoelle Jesajan kirjaa heijastelevana Herran pohjoisena viinitarhana ja Jumalan uusina valittuina. Suomensukuisten kansojen verinen tuska itärajan takana kytki niiden kohtalon kärsivään Kristukseen. Neuvostoliitto taas näyttäytyi Simojoelle suoranaisena helvetin esikartanona maan päällä johtajanaan Jumalan vihan ruoska Josif Stalin. Henkilökohtaisen ja yhteiskunnallisen elämän suhdannemuutoksilla oli vaikutusta Simojoen poliittisluontoisen raamatunkäytön vaihteluun tarkasteltavalla ajanjaksolla. Lisäksi hänen jo lapsuudessaan omaksuma dualistinen maailmankuvansa sekä kokemuksensa sodasta vaikuttivat hänen tapaansa tarkastella ympärillään olevia pelastus- ja maailmanhistoriallisia ilmiöitä.
-
(2021)Tausta: Muistisairaudet yleistyvät Suomessa väestön ikääntyessä. Vaikka muistisairauksilla onkin fysiologinen oireiden syy, ne ilmenevät ennen kaikkea kokemuksellisina ja sosiaalisina sairauksina. Suomessa perustuslaki takaa kansalaisille oikeuden harjoittaa omaa uskontoaan, mutta miten oikeus taataan silloin, kun ihminen ei sairautensa vuoksi edes muista olevansa uskossa? Tavoite: Tutkielman tavoite oli kahtalainen. Ensinnäkin tarkoitus oli selvittää, millaisten asioiden hoivakodeissa työskentelevät papit tulkitsivat ilmentävän asukkaiden uskonnollisuutta silloin, kun nämä vaikean muistisairauden vuoksi olivat kykenemättömiä sanalliseen kommunikaatioon. Toiseksi tutkittiin, millaisin keinoin papit pystyivät tukemaan havaitsemaansa muistisairaiden uskonnollisuutta hoivakodeissa. Aineisto ja menetelmät: Tutkielmaa varten haastateltiin kymmenen sairaalapappia, jotka työskentelivät pääasiassa vanhojen ihmisten parissa. Haastattelut olivat teemahaastatteluja. Litteroitu tutkimusaineisto (197 sivua) analysoitiin aluksi aineistolähtöisesti datamassan tiivistämiseksi ja sen jälkeen luokiteltiin teoriaohjaavalla analyysillä tutkimuskysymysten suuntaisesti. Tulokset: Sanojen hävitessä muistisairaiden kommunikaatio muuttui kehollisemmaksi. Haastatellut papit olivat työssään oppineet tulkitsemaan muistisairaiden kehollisia viestejä hyvinkin tarkasti. Uskonnollisuuden nähtiin ilmenevän erityisesti tunnereaktioissa, liturgisten rituaalien tapailussa ja ymmärryksenä uskonnollisten tilaisuuksien erityisluonteesta muuhun hoivakotiarkeen verrattuna. Uskonnollisuutta tuettiin mahdollistamalla uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistuminen erityisesti hartauksissa ja tarjoamalla mahdollisuuksia henkilökohtaisiin kohtaamisiin. Muistisairaiden uskonnollisuuden tukemisessa pappeja auttoi myös sukupolvitaju eli ymmärrys parhaillaan hoivakodissa asuvan sukupolven sukupolvikokemuksista. Papin näkyvillä ja saatavilla oleminen hoivakodissa oli myös tärkeä työkalu muistisairaiden asukkaiden uskonnollisuuden tukemisessa. Johtopäätökset: Vaikeastikin muistisairaat ihmiset pystyivät ilmaisemaan uskonnollisuuttaan ja osallistumaan oman uskontonsa mukaiseen toimintaan, kun heille vain tarjottiin siihen tilaisuuksia. Väestön ikääntyessä seurakuntien on syytä terästää paitsi yleistä vanhustyötään, myös erityisesti hoivakodeissa tehtävää työtä, jotta perustuslain takaama oikeus harjoittaa omaa uskontoaan toteutuu myös muistisairaiden ihmisten kohdalla.
-
(2015)Vuoden 1932 alkaessa kansanäänestyksen tulos oli selvä. Kieltolailla ei ollut kansan tukea, joten siitä oli luovuttava. Suomen valtion talous oli vuoden 1931 aikana kehittynyt huolestuttavaan suuntaan. Työttömyys oli kasvussa ja valtion kassa tyhjeni uhkaavasti. Lapuan liikkeen äärioikeistolaiset toimet toivat myös epävarmuutta. Kieltolain kumoamisella ja alkoholijuomien verottamisella Suomen valtio tavoitteli uusia tuloja valtion kassaan ja kauppasuhteitten parantumista Euroopan viinimaiden kanssa. Talousnäkökulman lisäksi Alkon perustamisella kitkettiin trokarikulttuuria, joka oli kieltolain aikana heikentänyt kansan moraalia. Myös Lapuan liike oli vaatinut kieltolain kumoamista. Pro gradu -tutkielmassani selvitän millaisena papiston näkemys alkoholin ja yhteiskunnan suhteesta näyttäytyi ja millaisin voimasuhtein. Tutkin keitä olivat ne papiston edustajat, jotka esittivät alkoholipoliittisia kannanottoja, ja millaisia vaikutteita heidän toimintansa taustoilta löytyi. Papistolla tarkoitan ryhmää ja henkilöitä, jotka olivat koulutukseltaan teologeja. Liitän keskusteluun myös rajatapauksia, jotka olivat esimerkiksi kansanedustajia, joilla oli uskonnollista taustaa. Tutkielmassani käsiteltävät tapahtumat määräytyivät suomalaisen papiston kannalta oleellisten kirkollis-yhteiskunnallisten lehtien Kotimaan ja Vartijan alkoholipoliittisten artikkeleiden kautta. Arvioin myös mainittujen lehtien linjoja suhtautumisessaan alkoholipolitiikkaan. Tutkimusmetodini aiheeseen on tapahtumahistoriallinen narraatio. Luvut ovat systemaattisesti teemoitettuja. Tutkielmani päälähteet ovat Kotimaa, Vartija, ”Kirkko ja kansanelämä” -kirjanen, ylimääräisten valtiopäivien pöytäkirjat ja Ylioppilaslehti. Lisäksi lähteinäni ovat Antti J. Pietilän, Jaakko Gummeruksen ja Kaarle Kustaa Aron henkilöarkistot ja jotkut Helsingin Sanomien, Uuden Suomen, Yhdyssiteen ja Sosialidemokraatin yksittäiset lehdet. Tutkimuksessani selviää, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko suhtautui alkoholipoliittiseen keskusteluun lainkuuliaisuutta vaalien ja pitäen itsensä poissa puoluepolitiikasta kansan yhtenäisyyttä vaalien. Arkkipiispa Ingman ja piispa Gummerus ylläpitivät kirkon virallista linjaa. Ylimääräisillä valtiopäivillä suurin osa kansanedustajapapeista kannatti uutta väkijuomalakia. Kotimaa julkaisi kevään aikana alkoholipoliittisia kannanottoja laidasta laitaan, mutta perusvireltään se seurasi kirkon johdon ja lainkuuliaisuuden linjaa. Suurin osa tutkimuksestani käsitteli kuitenkin kirkon raittiusväen kannanottoja, jotka kumpusivat lähimmäisen rakkauden todeksi elämisestä ja kansan siveellisyyden kunnioittamisesta. Mm. Tohtori Sirenius, lähetysjohtaja Tarkkanen, sosiaaliministeriön raittiusosaston päällikkö Aro, kansanedustaja Päivänsalo ja äänekkäimpänä Vartijan päätoimittaja professori Pietilä olivat raittiusmiehiä, joille ehdoton raittius oli kristillinen periaate, johon kansan siveellisyys rakentui. Pietilän terävä kritiikki kirkon virallista linjaa vastaan herätti paheksuntaa Kotimaassa. Sirenius ja Päivänsalo esiintyivät diplomaattisemmin. Aro vetosi raittiusyhteistyön puolesta. Hän oli myös raittiusmies, joka oli toimeenpanemassa uutta väkijuomalakia. Yksityiskohtaisen lähdeaineiston analysoinnin kautta tutkimukseni syventää ja monipuolistaa käsitystä suomalaisen papiston roolista alkoholipoliittisessa keskustelussa keväällä 1932.
Now showing items 1-12 of 12