Browsing by Subject "pienet hirvieläimet"

Riistaeläinseurannat luovat pohjan kestävälle ja suunnitelmalliselle metsästykselle. Valkohäntä- Odocoileus virginianus ja metsäkauriin Capreolus capreolus osalta nykyisten jälkiseurantojen haasteena on yhä useammin vaihtelevat lumikelit, eikä nykyisillä menetelmillä saada tietoa kantojen ikä- ja sukupuolirakenteista. Näiden pienten hirvieläinten kannat ovat kasvaneet voimakkaasti 2000-luvulla ja myös seurantamenetelmiä olisi syytä kehittää kohti tarkempia kanta-arvioita. Teknologian kehittymisen myötä riistakameroiden käyttö – keliriippumaton menetelmä kerätä edullisesti tietoa lajikohtaisista lukumääristä ja rakenteista – on lisääntynyt eläinkantojen arvioinneissa. Valtakunnallisen kamera-avusteisen kannanseurannan yhtenä edellytyksenä olisi saada metsästäjien omistamat riistakamerakuvat riistantutkimuksen käyttöön. Toisin sanoen riistakamerakäyttäjien myönteinen suhtautuminen kuviensa luovuttamiseen kannanarviointiin olisi menetelmän pohja, koska heillä on tekijänoikeus kuviinsa ja päätösvalta niiden käytöstä. Metsästäjien motiiveja riistalaskentoihin on tutkittu aikaisemmin, mutta motivoituminen riistalaskentaan ei välttämättä riitä motivoimaan omien riistakamerakuvien välittämiseen. Tämän työn tavoitteena on selvittää tätä suhtautumista luovutusaikeiden taustalla ja arvioida mahdollista käytettävissä olevaa riistakameramäärää valkohäntä- ja metsäkauriin kamera-avusteisen kannanarvioinnin tueksi. Suomen riistakeskus toteutti syksyllä 2017 riistakamerakyselyn, joka lähetettiin otoksen lähes 28 000:lle Oma riista -palveluun (riistahallinnon asiointipalvelu) rekisteröityneelle käyttäjälle valkohäntä- ja metsäkauriin levinneisyysalueella (11 riistakeskusaluetta). Vastauksia kertyi noin 12 500 (45 % otoksesta), joista yli puolet oli riistakamerakäyttäjiltä. Heistä muodostettiin latentilla luokka-analyysilla homogeenisiä osajoukkoja, eli profiileja, kuviensa luovuttamisehtojen suhteen. Profiileihin kuulumisen todennäköisyyksiä arvioitiin puolestaan multinominaalisen regressioanalyysin keinoin käyttäen riistakamerakäyttäjien toiminta- ja taustatietoja kovariaatteina. Riistakeskusalueellisen profiloinnin pohjalta muodostettiin myös arvio kuviensa luovutukseen myönteisesti suhtautuvien henkilöiden omistamien kameroiden lukumäärästä pinta-alaa kohti. Tunnistetut profiilit edustivat viittä suhtautumistapaa: myönteistä (30 %), anonyymiä (15 %), neutraalia (23 %), vastikkeellista (14 %) ja kielteisestä suhtautumista (18 % Oma riista- palveluun rekisteröityneistä kameraharrastajista). Myönteiseen suhtautumiseen vaikuttivat eniten aiempi kokemus kuvien lataamisesta mihin tahansa verkkopalveluun, asuminen riistanhoitoyhdistyksen alueella, jossa riistakameraa (tai kameroita) käyttää, korkeampi koulutusaste, sekä tärkeimpinä metsästyskohteina metsä- tai peltokanalinnut. Arvio tutkimusalueen kokonaisriistakameramäärästä oli noin 53 000. Suhtautumiseltaan myönteisten kameratiheys tuhannella hehtaarilla vaihteli riistakeskusalueittain 0,6–3,0 kameran välillä. Oma riista -palvelun käyttäjät muodostivat käyttökelpoisen perusjoukon tutkimuskysymysten tarkastelulle ja heistä tunnetut taustatiedot mahdollistivat vastaajien painottamisen perusjoukon kaltaiseksi. Tuloksia voidaan pitää edustavana koko tutkimusalueen kattavissa tarkasteluissa, mutta sen sijaan riistakeskusalueellisiin profilointeihin ja kameratiheyksien arvioihin on syytä suhtautua suuremmalla varauksella. Voidaan kuitenkin todeta, että Oma riista -palvelun käyttäjillä on merkittävä riistakamerakapasiteetti käytössään ja heistä noin kolmannes olisi aikomukseltaan valmis luovuttamaan riistakamerakuviaan kannanarvioinnin tueksi. Näin ollen kamera-avusteisen seurantamenetelmän käyttöönoton pullonkaula ei ole ainakaan myötämielisten metsästäjien kameroiden riittävyys.