Browsing by Subject "priorisointi"

Tavoitteet: Kun terveyspalvelujen tarjonta ei vastaa kysyntää ja tarvetta, seuraa vaikeuksia hoitoon pääsyssä. Suomessa perusterveydenhuollon hoitoon pääsystä säädetään terveydenhuoltolaissa, jossa hoitoon pääsylle on asetettu tietyt määräajat (hoitotakuu). Perusterveydenhuollon lääkinnälliseen kuntoutukseen ja siten puheterapiaan tulisi päästä viimeistään kolmen kuukauden kuluessa hoidon tarpeen arvioinnista. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää hoitoon pääsyä perusterveydenhuollon puheterapiassa. Tarkemmin tarkoituksena oli selvittää puheterapeuttien väestövastuuta (yhden kokoaikaisesti työskentelevän puhetrapeutin vastuulla oleva väestömäärä), hoitotakuun mittaamista ja toteutumista, odotusaikoja sekä priorisointia. Puheterapian hoitotakuuta, odotusaikoja ja priorisointia ei ole Suomessa tiettävästi aiemmin tutkittu. Menetelmät: Pro gradu -tutkielma toteutettiin kyselytutkimuksena kunnissa työskenteleville puheterapeuteille ja muille ammattilaisille, jotka parhaiten tunsivat alueen puheterapiatilanteen. Tutkimuksen perusjoukkona oli Manner-Suomen 133 kuntaa ja yhteistoiminta-aluetta, joista pyrittiin saamaan maantieteellisesti mahdollisimman edustava otos. Otos muodostui 47 alueesta, joihin kysely lähetettiin. E-lomakkeelle tehty kyselylomake koostui 52 osiosta sisältäen sekä suljettuja että avoimia osioita. Aineiston tilastollinen kuvaus ja analyysi suoritettiin IBM SPSS Statistics -ohjelmalla. Avoimiin osioihin tulleet vastaukset luokiteltiin sisällön mukaan. Tulokset ja johtopäätökset: Vastauksia saatiin 34 alueelta, ja vastaajia oli yhteensä 40. Tulosten mukaan alueiden väestövastuiden keskiarvo oli 13 232 (md 10 712, kh 9 030, min.–maks. 6 801–49 701). Hoitotakuun osalta hoitotakuun mittaamisessa havaittiin vaihtelua niin alueiden sisällä kuin alueiden välillä. Yleisimmin terveydenhuoltolaissa mainittu hoidon tarpeen arviointi katsottiin tehdyksi, kun puheterapeutti oli käsitellyt asiakkaan lähetetietoja tai yhteydenottoa (43 %). Laissa mainitun hoidon taas katsottiin yleisimmin alkaneen, kun puheterapeutti oli tavannut asiakkaan ja aloittanut arvioinnin tekemisen (76 %). Hoitotakuun arvioitiin toteutuneen aina 20 %:ssa alueita, 44 %:ssa useimmiten, 12 %:ssa noin puolessa tapauksista ja harvoin 24 %:ssa alueita. Arvioiduissa keskimääräisissä odotusajoissa ensikäynnille oli alueittain vaihtelua alle kuukaudesta yli puoleen vuoteen. Merkittävää vaihtelua oli myös arvioiduissa keskimääräisissä odotusajoissa puheterapeutin ensikäynneistä kuntoutuksen alkamiseen, ja yli kolmen kuukauden odotusaika ensikäynneistä kuntoutukseen oli 38 %:ssa alueita. Priorisointia koskevissa tuloksissa tuli ilmi eritoten kouluikäisten jääminen alemman prioriteetin ryhmiin. Heidän kerrottiin usealla alueella saaneen puheterapiaa vain poikkeustapauksissa. Lisäksi tuloksissa tuli esille resurssien riittämättömyyden ilmeneminen lyhentyvinä kuntoutusjaksoina ja kuntoutustyöhön jäävän ajan vähenemisenä. Vastausten määrä eri tuloksissa vaihteli riippuen käytettävissä olevien vastausten määrästä kussakin tulososiossa. Kaiken kaikkiaan tämän tutkimuksen tulosten perusteella perusterveydenhuollon puheterapiaan pääsyssä on merkittävää vaihtelua ja siten alueellista eriarvoisuutta. Puheterapiaresurssit perusterveydenhuollossa näyttäytyvät tarpeeseen nähden riittämättöminä, ja hoitoon pääsy jää monella alueella toteutumatta lain edellyttämällä tavalla.

Koronaviruspandemia aiheutti merkittäviä muutoksia ihmisten arkielämään ja herätti uudenlaisia oikeudellisia kysymyksiä pandemianhoitoon liittyen. Erityisesti perus- ja ihmisoikeuksien asettamat rajoitukset pandemianhoidollisille toimenpiteille ovat nousseet esiin oikeustieteellisessä keskustelussa. Rokottamisjärjestystä ja rokotevalmisteiden kohdentamista koskevat näkökulmat herättivät erityisesti vuonna 2021 laajaa yhteiskunnallista keskustelua. Keskustelussa nousivat esiin huolet rokotteiden turvallisuudesta, rokottamisjärjestyksen oikeudenmukaisuudesta sekä rokotevalmisteiden kohdentamiseen liittyvät yhdenvertaisuusnäkökulmat. Tutkielmassa tarkastellaan koronavirusrokotteiden rokottamisjärjestykseen ja rokotevalmisteiden kohdentamiseen liittyvää kysymyksenasettelua oikeudellisessa kontekstissa. Oikeustilaa selvitetään soveltuvan lainsäädännön, lakia alemman asteisen sääntelyn ja erityisesti oikeusasiamiehen ratkaisukäytännön pohjalta. Tutkielman kantavina teemoina ovat priorisoinnin, potilaan itsemääräämisoikeuden ja yhdenvertaisuuden käsitteet, joita tutkielmassa tarkastellaan liikkuen yleisemmältä tasolta kohti yksityiskohtaisempaa tarkastelua oikeusasiamiehen ratkaisukäytännön valossa. Rokottamisjärjestyksestä ja rokotevalmisteiden kohdentamisesta päätettäessä on kyseessä terveydenhuollon rajallisten resurssien priorisoinnista. Vastakkain priorisoinnissa voi nähdä olevan yhtäältä yksilön oikeuksia painottava näkökulma, jossa painottuvat potilaan itsemääräämisoikeutta ja yhdenvertaisuutta puoltavat näkökannat. Tällöin priorisoinnissa tulee ottaa mahdollisimman laajasti huomioon potilaan oikeus päättää hoidossaan käytettävistä rokotevalmisteista sekä potilaiden kohtelu yhdenvertaisella tavalla niin, ettei ketään aseteta perusteettomasti toisia huonompaan asemaan. Toisaalta taas kansanterveydellisestä näkökulmasta painottuvat tartuntatautisääntelyn tarkoitus mm. tartuntatautien ehkäisyssä sekä rajallisten resurssien tilanteessa perus- ja ihmisoikeuksina turvattu pääsy riittävään terveydenhuoltoon. Väestön tasolla tarkasteltaessa priorisoinnissa painottuvat tällöin rokotusten toteuttaminen mahdollisimman nopeasti niin, että suuri osa väestöstä saadaan rokotettua nopeasti. Tartuntatautiepidemiasta johtuvissa poikkeuksellisissa olosuhteissa lainsäätäjän ja viranomaisten tulisi kiinnittää erityistä huomiota lainvalmistelussa ja viranomaistiedottamisessa oikeudellisen valmistelun merkitykseen ja perusteellisuuteen perus- ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi poikkeusolosuhteissa.