Browsing by Subject "puheakti"
Now showing items 1-2 of 2
-
(2016)Tarkastelen tutkielmassa kahden uhtualaisen runolaulaja-veljeksen runokorpuksia. Tavoitteenani on selvittää heidän myyttisen tietouden ulottuvuuksiaan ja loitsujen kommunikaatiostrategioita. Tutkin heidän myyttisiä diskurssejaan, toimijoitaan ja myyttistä topografiaansa. Loitsukommunikaatiota lähestyn tarkastelemalla loitsujen tekstuaalisten minuuksien käyttämiä puheakteja. Aineiston tutkimuksessani muodostavat kahden vienalaisen 1800-luvulla eläneen runolaulajan, Jouhko ja Kostja Huotarisen kalevalamitttaiset runot. Jouhko Huotarisen runokorpuksessa on kolmekymmentä tekstiä ja se sisältää myyttiepiikkaa, loitsuja ja lyriikkaa. Kostja Huotarisen korpus koostuu neljästä loitsutekstistä. Huotaristen runot ovat talletettuna Suomen Kansan Vanhat Runot -antologiaan ja löytyvät niteistä I:1, I:2, I:3 ja I:4. Metodologisen viitekehyksen tutkielmalleni muodostavat teoreettisesti ohjattu lähiluku, käsitys puheen performatiivisuudesta ja puheaktiteoria. Tutkimusmenetelminä käytän myyttikertomusten analyysia ja sovellusta John R. Searlen illokutiivisten puheaktien luokittelusta ja määrittelystä. Tutkielmastani käy ilmi, että Jouhko Huotarisen runokorpus kertoo vienalaisen laulaja-tietäjä habituksen omaksumisesta. Jouhko Huotarinen käsittelee runoissaan seksuaalisuuden, nuoruuden ja vapauden teemoja ja on suuntautunut myyttisen maailman tapahtumista kertomiseen. Vaikka hän hallitsee myös loitsuja, ne näyttävät olevan hänelle sekundaarisia epiikan ja lyriikan teemoihin nähden. Kostja Huotarisen aineiston perusteella hänen lauluhabituksensa koostuu tietäjyydestä. Kostja Huotarisen loitsut kertovat luottamuksesta omaan persoonalliseen voimaan ja uskosta yliluonnollisten auttajien tukeen. Hänen loitsujensa tekstuaalisten minuuksien käyttämät puheaktit vaihtelevat loitsujen sisällä ja niiden välillä, kertoen laajan neuvottelustrategian hallinnasta. Pro gradu -tutkielmani tulokset kertovat kahden erilaisen laulaja-habituksen ilmenemismuodoista ja kahden yksilön myyttisen tietouden ulottuvuuksista. Lisäksi käyttämäni metodologia runojen tekstuaalisten minuuksien puheakteista voi luoda suuntaviivoja sen laajemmille sovelluksille tulevaisuudessa ja laajentaa näkökulmaa loitsujen sisältämästä kommunikaatiosta.
-
(2018)Tutkielma käsittelee World Wrestling Entertainmentin tv-ohjelmien, Monday Night Rawn ja Smackdown Liven, hahmojen puhetta promootio-osuuksissa John Searlen puheaktiteorian, Paul Gricen keskustelun maksiimien sekä Penelope Brownin ja Stephen Levinsonin kohteliaisuusteorian näkökulmasta. Showpainiohjelmien hahmot käyttäytyvät sankarillisesti tai roistomaisesti hahmojen välisissä dramaattisissa konflikteissa. Tutkielma tarkastelee kymmentä promootio-osuutta ja pyrkii selvittämään, miten sankareiden ja roistojen puheen pragmaattiset ominaisuudet edesauttavat heidän roolinsa kuvausta. Kuten aikaisemmassa tutkimuksessa, kohteliaisuusstrategioiden käyttö erottaa sankarit ja roistot selvästi toisistaan. Sankarit käyttävät positiivista kohteliaisuutta luodakseen yhteishenkeä yleisön kanssa, kun taas roistot käyttävät paljon positiivisia kasvoja ja melko paljon negatiivisia kasvoja uhkaavia akteja luodakseen eripuraa ja ilmaistakseen, että he eivät välitä yleisön mielipiteestä. Kuitenkin sankaritkin voivat käyttää epäkohteliaita strategioita, jos roisto on itse ensin toiminut epäkohteliaasti, eli itsensä puolustamista aggressiivisellakin tavalla ei pidätä epäsankarillisena. Vastaavasti roistot käyttävät kohteliaisuusstrategioita epärehellisesti pettääkseen sankarin ja yleisön odotukset. Sankarit ja roistot käyttävät implikatiivista kieltä samassa määrin. Kummankinlaiset hahmot vihjailevat aika ajoin, että heidän sanomallaan on jokin epäkirjaimellinen merkitys ilmaistakseen esimerkiksi huvittuneisuutta, pelkoa tai väkivallan uhkaa. Kuitenkin roistot yhdistävät implikaation epäkohteliaaseen kielenkäyttöön sankareita useammin ja käyttävät keskustelun maksiimeja esimierkiksi sarkastisten solvausten tekemiseen. Lisäksi vain roistot rikkovat tahallaan laadun maksiimia. Roistot valehtelevat sankareille vakuuttaakseen, että heidän hetkenaikainen hyvä käytöksensä on luottamuksen arvoista, ja käyttävät sankarin luottamusta hyväkseen. Sankarilliset hahmot eivät eroa merkittävästi roistoista puheaktiteorian kannalta. Vaikka otannasta löytyykin yksittäisiä hetkiä, joissa esimerkiksi sankari käyttää osuvaa kommissiivia saadakseen yleisön puolelleen, tai roisto ilmaisee ylimielisesti epävarman asian tylynä representatiivina, näitä tapauksia ei esiinny tarpeeksi, jotta niistä voisi tehdä varmoja johtopäätöksiä. Aikaisemman tutkimuksen havainnot tiettyjen puheaktien yleisyydestä sankaruuden kuvaamisessa eivät näytä toistuvan tämän tutkimuksen materiaalissa. Tutkielma vahvistaa kohteliaisuuden suhdetta sankarilliseen kuvaukseen ja kehottaa laajentamaan tutkimusta amerikkalaisesta mediasta muihinkin kulttuureihin.
Now showing items 1-2 of 2