Browsing by Subject "ravitsemuspolitiikka"

Tarttumattomat taudit ovat Suomessa ja useissa muissa korkean tulotason maissa johtava syy terveysongelmille ja toimintakykyisten elinvuosien vähenemiselle. Ruokavalioon liittyvät riskit ja ruokavaliosta välillisesti aiheutuvat ongelmat, kuten korkea verenpaine, ovat erityisen merkittäviä riskitekijöitä. Riskitekijöihin voidaan vaikuttaa ravitsemuspolitiikan kautta. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin, miten suomalaisissa kunnissa edistetään terveellistä ravitsemusta ja miten nykytilannetta voitaisiin parantaa. Teoreettisena näkökulmana oli sosioekologinen lähestymistapa terveyden ja hyvän ravitsemuksen edistämiseen. Tutkielman aineisto koostui 75:stä satunnaisotannalla valitusta kunnallisesta hyvinvointikertomuksesta sekä viidestä haastattelusta. Aineisto analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Hyvinvointikertomuksista tarkasteltiin, miten laajasti ja millaisin toimenpitein kunnissa edistetään terveellistä ravitsemusta ja miten vaikuttavia käytetyt toimenpiteet sosioekologisen mallin näkökulmasta ovat. Haastatteluilla kartoitettiin, mitä haasteita ja hyviä käytäntöjä kunnissa oli terveellisen ravitsemuksen edistämiseen ja millaisia toiveita kunnilla olisi tilanteen parantamiseksi. Tutkimuksen keskeinen tulos oli, että ravitsemuksen potentiaalia kansanterveyden edistäjänä ei kunnissa tunnisteta. Haasteita on sekä terveyden edistämisen toteuttamisessa että ravitsemuksen näkemisessä terveyden tärkeänä osatekijänä. Ongelmat liittyvät päätöksentekoprosessiin, tavoittavuuteen, resursseihin, kunnan johdon sitouttamiseen ja terveyden edistämisen juurruttamiseen. Suurin osa kunnista (60%) ei käytännössä huomioi ravitsemusta hyvinvointityössään. Osa kunnista kuitenkin huomioi ravitsemuksen laajasti ja näiden kuntien kehittämiä hyviä käytäntöjä tulisi levittää muihin kuntiin. Johtopäätöksenä todettiin, että tilanteen parantamiseksi tärkeää olisi hyvinvointikoordinaattorien aseman vakiinnuttaminen ja maakunnallisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen yhteistyön vahvistaminen. Kunnissa, joissa ravitsemusta edistetään jo laajasti voitaisiin parantaa terveyden edistämisen vaikuttavuutta toteuttamalla poliittiselle tasolle ja yhteisön tasolle kohdistettuja toimenpiteitä. Lisätutkimukselle terveyden edistämisen päätöksenteon prosesseista, paikallisen terveyden edistämisen toteutumisesta sekä toteutuksen haasteista on selkeästi tarvetta.

Tutkielman tavoitteena on arvioida ympäristöpolitiikan integraation tasoa suomalaisissa ruokaa ja ravitsemusta käsittelevissä poliittisissa asiakirjoissa. Lisäksi metodologisena tavoitteena on kehittää ympäristöpolitiikan integraation tason arvioinnin menetelmiä tarkemmiksi ja kattavammiksi. Tutkielman aineistona on 12 suomalaisen ruoka- ja ravitsemuspolitiikan kannalta keskeistä poliittista asiakirjaa sekä yksi samaa aihepiiriä käsittelevä tieteellinen selvitys, joka taustoittaa ruokapolitiikan kenttää ja tarjoaa poliittisille asiakirjoille vertailukohdan. Asiakirjat valittiin käyttäen kriteereinä sekä niiden vaikuttavuutta ja painoarvoa että niiden sisällön keskeisyyttä tutkielman aiheen näkökulmasta. Valitut asiakirjat on myös julkaistu viime vuosien aikana. Tutkielman teoreettisen pohjan muodostavat ympäristöpolitiikan integraatiolle kirjallisuudessa asetetut määritelmät ja kriteerit. Tutkielmassa nojataan määritelmään, jonka mukaan ympäristöpolitiikan integraatiolla tarkoitetaan ympäristötavoitteiden sisällyttämistä kaikille politiikan sektoreille siten, että ne saavat erityisen suuren painoarvon: ympäristötavoitteet ohjaavat politiikan suunnittelua ja toteutusta, ja pyrittäessä minimoimaan eri sektorien toimenpiteiden välisiä ristiriitoja niille annetaan periaatteellinen prioriteetti. Tässä tutkielmassakin sovelletaan siten hyvin ympäristöpainotteista näkökulmaa ympäristöpolitiikan integraatioon ruoka- ja ravitsemuspolitiikassa. Ympäristöpolitiikan integraation tasoa aineistossa tutkitaan tarkastelemalla, kuinka hyvin aineisto täyttää ympäristöpolitiikan integraatiolle annetut, kirjallisuuslähteitä soveltaen määritellyt neljä kriteeriä. Sisällyttämisellä tarkoitetaan sitä, missä määrin ympäristöasiat ovat esillä aineistossa. Koherenssilla viitataan siihen, kuinka hyvin synergiaetuja on onnistuttu maksimoimaan ja ristiriitahaittoja minimoimaan ympäristötavoitteiden ja muiden tavoitteiden välillä. Painotuksella kuvataan sitä, millainen painoarvo ympäristötavoitteille on annettu muihin tavoitteisiin verrattuna. Raportoinnilla taas arvioidaan, kuinka tehokkaita seuranta- ja raportointivelvoitteita ympäristötavoitteiden toteutumiselle on asetettu. Tutkielman laajan aineiston analyysin mahdollistaa koodaus Atlas.ti-tietokoneohjelmalla. Koodit ovat viittauslistoja, jotka kokoavat kuvaavien nimikkeiden alle asiakirjojen oleellisia kohtia, tiivistäen aineiston sisältöä. Koodeja voidaan käyttää suoraan sisällyttämisen ja raportoinnin tason arviointiin. Koherenssin arvioimiseksi tarkastellaan 10 keskeisen ympäristökoodin vuorovaikutuksia toistensa sekä 10 keskeisen talous- ja 10 keskeisen terveysaiheisen koodin kanssa. Mahdolliset vuorovaikutustyypit ovat synergia, ristiriita ja ei vuorovaikutusta. Vuorovaikutusten tyyppiä arvioidaan kahdella eri tavalla. Ensimmäinen arvio perustuu puhtaasti aineistoon kuuluvien poliittisten asiakirjojen tekstisisältöön, mutta toisessa asiaa tutkitaan tarkemmin käyttäen apuna lähdekirjallisuutta ja omaa tulkintaa sekä aineistoon kuuluvaa tieteellistä selvitystä. Näitä kahta arvioita vertaamalla selvitetään, missä määrin tutkittujen sektoreiden väliset ristiriidat ja synergiat on huomioitu ja ylipäätään tunnustettu suomalaisessa politiikassa. Vuorovaikutusten merkittävyyttä arvioidaan sitten numeerisesti sen perusteella, miten laajasti ne esiintyivät eri asiakirjoissa. Painotuksia arvioidaan ryhmittelemällä ensin kunkin asiakirjan koodit ympäristö-, talous- ja terveysryhmiin. Tämän jälkeen verrataan ryhmien kokoa ja niihin kuuluville koodeille asiakirjoissa annettua painoa keskenään. Tutkielmassa kehitetyn menetelmän etuna on, että sen avulla voidaan tehokkaasti tarkastella kokonaista asiakirjajoukkoa ja politiikkasektoria yksittäisen asiakirjan sijaan. Suoritettu analyysi osoittaa, että ympäristötavoitteiden ja -toimenpiteiden keskinäinen koherenssi on korkea, mutta kaikkia potentiaalisia synergioita ei vielä hyödynnetä. Ympäristö- ja taloussektoreidenkin väliltä löytyy synergioita, mutta ne on jo pitkälti tunnistettu tai jopa hyödynnetty. Ristiriitoja löytyy myös hyvin paljon, ja niitä ei ole asiakirjoissa edes tunnustettu. Ympäristö- ja terveyssektorien väliltä löytyy erittäin paljon synergiapotentiaalia, esimerkiksi kestävään kehitykseen ja terveellisyyteen perustuvat ravitsemussuositukset ovat pitkälti yhtenevät. Näitä synergioita on kuitenkin toistaiseksi hyödynnetty riittämättömästi. Etenkin terveyssektorin tuottamissa asiakirjoissa jätetään systemaattisesti huomiotta terveysajattelun ulkopuolelle jäävät näkökohdat. Sisällyttämis- ja painotuskriteerit täyttyvät ennen kaikkea kestävää kehitystä käsittelevissä asiakirjoissa. Yleisissä sekä ruokapoliittisissa asiakirjoissa kriteerin ehdot toteutuvat osittain ja terveyspainotteisissa asiakirjoissa ne jäävät yksiselitteisesti toteutumatta. Raportoinnista on yleisesti ottaen huolehdittu, mutta ympäristöasioiden ollessa sivuosassa jää tämä kriteeri yleensä täyttämättä. Tutkielma antaa lähtökohdat monentyyppisiin jatkotutkimuksiin. Ympäristöpolitiikan integraatiota on mahdollista kehittää paikkaamalla tutkielman havaitsemia puutteita ja ongelmakohtia. Tutkielman paljastamat ruoka- ja ravitsemuspolitiikan tavoitteiden ja toimenpiteiden väliset vuorovaikutukset kaipaavat myös tarkempaa ja syvällisempää tutkimusta. Tutkielmassa kehitettyä menetelmää on mahdollista hyödyntää tulevaisuudessa uusissa vastaavantyyppisissä tutkimuksissa ympäristöpolitiikan integraation edistymisen arvioimiseksi. Menetelmää on myös mahdollista soveltaa aivan toisiin politiikan integraatiotyyppeihin.