Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "rotuhygienia"

Sort by: Order: Results:

  • Schoultz, Vuokko (2021)
    Tutkin pro gradu -tutkielmassani Väinö Lassilan (1896–1939) tasa-arvo- ja ihmisoikeusajattelua. Lassila oli Helsingin yliopiston anatomian professori ja lääkäri, joka puhui samanarvoisuuden, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolesta 1930-luvun puolivälistä lähtien. Tutkimuskysymykseni on, miksi Lassila käytti samanarvoisuuden, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien käsitteitä poliittisessa retoriikassaan vuosina 1934–1939. Aatteet olivat uhattuina 1930-luvulla, mitä kuvastaa natsi-Saksan synty vuonna 1933. Lassilasta tuli vuosikymmenen puolivälissä yksi näkyvimmistä fasismin ja rotuhygienian vastustajista. Hän toimi myös Ihmisoikeuksien liiton puheenjohtajana vuosina 1935–1939. Tutkielman tavoitteena on avata Lassilan kautta uusi näkökulma 1930-luvun aatehistoriaan. Tutkin, millaista vastarintaa rotuhygienia ja fasismi herättivät suomalaisessa kansalaisyhteiskunnassa 1930-luvulla. Samalla tarkastelen, miten ihmisoikeudet ymmärrettiin Suomessa ennen Yhdistyneiden kansakuntien (YK) jälkeen syntynyttä kansainvälistä ihmisoikeusjärjestelmää. Otan työssäni kantaa vallitsevaan akateemiseen keskusteluun ihmisoikeuksien historiasta. Sovellan aatehistorioitsija Quentin Skinnerin näkökulmaa aatehistoriallisten tekstien tutkimiseen. Skinner on esittänyt, että aatehistorialliset tekstit olivat puhetekoja, jotka oli tarkoitettu kommunikatiivisiksi teoiksi menneisyyden yhteiskunnallisessa keskustelussa. Lähestyn Lassilan tekstejä ja muita puheenvuoroja puhetekoina selvittämällä, mikä oli hänen tekojensa kommunikatiivinen tarkoitus aikalaiskeskustelussa. Tarkastelen Lassilan tapaa käyttää samanarvoisuuden, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien käsitteitä siitä näkökulmasta, mikä merkitys niillä oli puheteon argumentaatiolle. Käsitteet ovat Skinnerin mielestä argumentaation työkaluja, minkä vuoksi hänelle on keskeistä se, mitä niillä voi tehdä argumentissa. Tämän lisäksi selvitän Lassilan puhetekojen motiivin tarkastelemalla, millaiset arvot ohjasivat hänen poliittista toimintaansa. Aineistoni koostuu kolmesta eri lähdekategoriasta. Ensimmäinen kategoria, lehdistö ja kirjallisuus, koostuu pääasiassa Lassilan lehdistössä julkaistuista teksteistä ja muista puheenvuoroista sekä hänen poliittisten vastustajiensa teksteistä. Toinen lähdekategoria koostuu Kansan arkistossa sijaitsevien Väinö Lassilan arkiston ja Ihmisoikeuksien liiton arkiston muodostamasta materiaalista. Kolmannen kategorian muodostavat sellaiset valtion virallisjulkaisut, kuten hallituksen esitykset, komiteamietinnöt sekä lait, joihin Lassila otti puheenvuoroissaan kantaa. Argumentoin tutkielmassani sen puolesta, että Lassilan ajattelun peruslähtökohta oli ihmisarvon kunnioitus, jonka pohjalta hän teki poliittisia johtopäätöksiä. Demokratia oli paras poliittinen järjestelmä, sillä se kunnioitti ihmisarvoa. Lassilan mielestä demokratia perustui ihmisten väliseen samanarvoisuuteen sekä yksilön vapauteen. Puheteoissaan Lassila pyrki puolustamaan demokratiaa fasismia ja rotuoppia vastaan sekä kehittämään sitä tasa-arvoisempaan suuntaan sosiaalisten olojen parantamisen kautta. Samanarvoisuuden, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien käsitteet olivat hänelle demokratian puolustamisen ja kehittämisen työkaluja taistelussa rotuoppia ja fasismia vastaan.
  • Uusikukka, Tuuli (2016)
    Tutkimus käsittelee Suomessa vuonna 1950 säädetyn sterilisoimislain roolia osana ennalta ehkäisevää sosiaalipolitiikkaa. Tutkimuksessa selvitetään lain taustaan ja säätämiseen liittyviä vaiheita. Työssäni esitellään sterilointilain säätämiseen liittyvän eugeenisen ajattelun historiaa. Tutkimuksessani kerrotaan myös miten eugeeninen ajattelu näkyi Suomen lainsäädännössä ennen vuoden 1950 steriloimislain säätämistä. Työni käsittelee myös sitä, miten vuoden 1950 lakia käytännössä sovellettiin pakkosteriloinnin osalta. Keskeisiä tutkimuskysymyksiä on selvittää, minkälaisiin ihmisiin pakkosteriloinnit kohdistuivat ja mihin syihin pakkosteriloinnit perustuivat. Työni tarkoitus on lisäksi selvittää, toteutettiinko pakkosteriloinneilla ennalta ehkäisevää sosiaalipolitiikkaa, jonka tarkoituksena oli vähentää yhteiskunnan tukitoimia tarvitsevien ihmisten joukkoa. Työssäni sterilointiesityksiä lähestytään sekä tilastollisin keinoin että henkilökuvauksien muodossa. Pääaineistona tutkimuksessa ovat tieteellisen neuvoston vuonna 1956 aikana käsittelemät sterilointiesitykset ja neuvoston vuoden 1956 pöytäkirjat. Lain säätämisen osalta lähteenä on käytetty vuosien 1948-1949 valtiopäiväasiakirjoja ja lakiesitystä käsitelleiden valiokuntien pöytäkirjoja vuosien 1948-1949 osalta. Tutkimuksessani käsittelen myös aikakausilehtien artikkeleita, jotka olivat tutkimusaiheeni kannalta merkittäviä. Tutkimus jakautuu johdannon jälkeen neljään osaan. Ensimmäinen osa taustoittaa niitä vaiheita, jotka johtivat siihen, että vuoden 1950 sterilisoimislakia ryhdyttiin säätämään. Toisessa osassa pureudutaan itse lain säätämisprosessiin sekä siihen minkälaista keskustelua lainvalmistelun ja voimaan astumisen ympärillä käytiin. Kolmannessa osassa käsitellään vuoden 1956 sterilisaatioesitykset pureutumalla etenkin siihen, minkälaisista ihmisistä sterilointiesityksiä tehtiin, mitkä tahot esityksiä tekivät ja minkälainen prosessi johti steriloinnin hyväksymiseen. Neljännessä luvussa esitellään kymmenen sterilisaatioesityksen kohdetta, joiden yksityiskohtaisemmalla tarkastelulla piirtyy kuva siitä, minkälaisia tapauksia esityksen kohteeksi joutui. Tutkimus osoitti, että steriloinnit kohdistuivat pääasiassa naisiin. Sosiaalisesti esitysten kohteet edustivat yhteiskunnan alempia luokkia. Sterilointimääräyksen he saivat pääosin vajaamielisyyden tai mielisairauden perusteella sekä sen vuoksi, etteivät he kyenneet pitämään huolta jälkeläisistään tai heidän sairautensa katsottiin periytyväksi. Esitys oli kyseisten syiden lisäksi monesta kohteesta tehty sen vuoksi, että heidän sukupuolista käyttäytymistään ei pidetty sopivana. Monet esityksien kohteet olivat jollakin tapaa joutuneet tukeutumaan yhteiskunnan suojaverkostoon. Tutkimukseni mukaan vuoden 1950 sterilisoimislaki oli osa ennalta ehkäisevää sosiaalipolitiikkaa, jonka harjoittaminen nähtiin yhteiskunnan oikeudeksi ja velvollisuudeksi. Yhteiskunnan edun katsottiin ohittavan yksilön edun ja tämän vuoksi yhteiskunnalla oli oikeus toteuttaa omaa etuaan yksilön eduista huolimatta. Sosiaaliturvan laajentuminen sodan jälkeisessä Suomessa aiheutti lisääntyviä kustannuksia, kun sosiaalihuollon piiriin tuli entistä enemmän ihmisiä. Kalliiden kustannusten välttämiseksi nähtiin tärkeäksi rajoittaa sosiaaliturvaan oikeutettujen piiriä. Rajoittamispyrkimyksissä tukeuduttiin ajan hengen mukaisesti eugeeniseen ajatteluun. Vuoden 1950 sterilisoimislaissa yhdistyivät eugeenisen ajattelun ja sosiaaliturvan rajoittamisen päämäärät. Sterilisoimislaki oli yksi keino pyrkiä rajoittamaan ja kohdentamaan sosiaaliturvaa tarkemmin ja toteuttaa sekä ideologisia että taloudellisia tavoitteita.
  • Pohtila, Eliisa (2001)
    Tutkimuksessa tarkastellaan moderniin kansalaisuuteen sisältyneitä normeja ja ihanteita, joita analysoidaan vuoden 1935 sterilisaatiolain toteuttamisessa syntyneiden asiakirjojen kautta. Pyrkimyksenä on löytää asiakirjoihin implisiittisesti kirjatut hyvän elämän ja kansalaisuuden kriteerit. Työn laajemman kehyksen muodostaa suomalaisen modernisaation ja ns. uuden keskiluokan analyysi erityisesti lääketieteen ja huoltotoimen asiantuntijaviranomaisten avulla. Rotuhygienian tarkastelu avaa uuden väylän tutkia moderniin kansalaisuuteen liittyneitä määreitä. Rotuhygienia ja erityisesti sen käytäntöön soveltaminen sterilisaatiolain muodossa tarjoaa kansalaisuuden näkökulmalle konkreettisen ja fokusoidun tutkimuskohteen. Sterilisaatioasiakirjoissa kristallisoituu lääketieteellisin perustein tehty huonon kansalaisen määrittely. Tutkimus rakentuu kolmesta pääluvusta. Ensin käydään läpi vuoden 1935 sterilisaatiolain toteuttamista yleisesti aikaisemman tutkimuksen perusteella, minkä jälkeen tarkennetaan kuvaa otoksista saatujen tulosten avulla. Seuraavassa luvussa tarkastellaan hyvän elämän kriteerejä oikeanlaisen elämänkulun hahmottamisen avulla. Viimeinen pääluku keskittyy modernin kansalaisen muotokuvan rakentamiseen normeiksi määrittyvien fysionomisten ja seksuaalisten sekä luonne- ja älykkyysominaisuuksien palasilla. Normaali, terve kansalainen oli lapsesta asti sekä fyysisiltä että psyykkisiltä ominaisuuksiltaan normien mukaan kehittynyt. Hänessä ei ilmennyt diagnosoitavia häiriötiloja vaan hänen yksilöllinen elämänsä noudatti sisäsyntyistä "luonnollista" elämänkulkua. Fyysiseltä olemukseltaan ihannekansalainen oli sopusuhtainen, säännönmukainen ja mahdollisimman symmetrinen. Normaali kansalainen oli alistanut viettinsä rationaalin alle. Hän hallitsi tunteitaan ja elämäänsä järkevästi niitä itse tietoisesti ohjaillen. Seksuaaliviettinsä ihannekansalainen oli rajannut porvarillisen avioliiton alueelle, ja sielläkin sukupuolielämän tehtävänä oli reproduktio uusien kansalaisten tuottajana. Viettielämän hallitsemattomuus ja ylivalta suhteessa yksilön järjen tahtoon osoitti sisäsyntyistä rappiota, degeneraatiota, jolloin vajaan, epänormaalin yksilön elämä oli jäänyt lapsen tai lähes eläimen tasolle. Normaali kansalainen kulki jatkuvan yksilöllisen kehityksen polkua, jonka tarkoituksena oli saattaa atavistiset piirteet ja vietit järjen ja sivistyksen tuoman hallinnan alle.Ihannekansalaisen evolutionääriseen kehitykseen kuului valintojen tekeminen yhteneväisinä kansallisvaltion päämäärien kanssa. Hän kykeni elättämään itsensä ja perheensä mahdollisimman itsenäisesti muiden apuun turvautumatta. Hän eli kristillisten moraaliarvojen mukaisesti rehellisyydessä, säästäväisyydessä ja anteeksiannossa. Modernin ihannekansalaisen kasvatus alkoi kotona, jossa häntä oli hoidettu ja kasvatettu normien mukaisesti sekä oikeanlaisessa tunnesuhteessa äitiinsä. Indoktrinoiva kasvatus ja ohjaus ihannekansalaisuuteen jatkui koulussa. Tutkimukseni osoittaa kristilliseen opetukseen sisältyneiden arvojen ja moraalikäsitysten jatkumon objektiiviksi kutsutuissa moderneissa (luonnon-)tieteissä. Tieteen avulla perustellut käsitykset työnteosta, sukupuolimoraalista sekä auktoriteetin ylivallasta ovat verrattavissa luterilaisen opin sisältöihin.
  • Laitala, Henni (2017)
    Tutkielmassa tarkastellaan vuosina 1925–1935 ilmestyneitä pakkosterilisointia kannattavia aikakauslehtikirjoituksia. Analyysin kohteena on se, kuinka sterilisoinnin kohteeksi haluttuja ih-misryhmiä nimetään ja millaisiin semanttisiin rooleihin ja sitä kautta toimintoihin ihmisryhmät asetetaan. Tutkielmassa hyödynnetään kriittistä diskurssianalyysia ja kognitiivista kielitiedettä. Kognitiivi-sen kielitieteen teorioista sovelletaan kehyssemantiikkaa, analysoituvuutta ja ambienssia. Roo-lisemantiikkaa käytetään semanttisten roolien ja toimijoiden tarkasteluun. Tutkielman aineisto on peräisin Kansalliskirjaston digitoimista aikakauslehdistä. Se on saatu käyttämällä kahta hakusanaa: rotuhygienia ja sterilisointi. Aineistoon kuuluu yhteensä 33 kirjoitusta, jotka ovat pää-asiassa peräisin ammatti- ja erikoisalan lehdistä. Niistä on analysoitu erityisesti rotuhygieenista pakkosterilisointia käsittelevät kohdat. Nimeämisen tarkastelu on jaettu kolmeen osaan: määritteettömät nimitykset, etumääritteelliset nimitykset ja restriktiivisen relatiivilauseen sisältävät kategorioinnit. Määritteettömille nimityksille on tyypillistä yhtäältä täysi skemaattisuus, mutta toisaalta taas näennäisesti tyhjentävä kategoriointi. Etumääritteen sisältävistä nimityksistä on mahdollista hahmottaa monenlaisia dimensioita, kuten esimerkiksi moraalisuuden, hyödyllisyyden ja arvokkuuden dimensiot. Ryhmiä rajataan myös restriktiivisillä relatiivilauseilla, joilla esimerkiksi liitetään ihmisryhmiin ominai-suuksia ja spesifioidaan ryhmiä toisten joukosta. Toinen analyysiluku käsittelee, sitä millaisissa semanttisissa rooleissa pakkosterilisaation kohteeksi halutut ihmisryhmät ovat erilaisten toimintojen yhteydessä. Agenttimaisina ryhmät on kielennetty lisääntymistä kuvaavien verbien yhteydessä sekä erilaisten harmien tuottajina. Patientteina ihmisryhmiä kuvataan erilaisen kontrolloivien toimenpiteiden, kuten siirtelyn ja säilyttämisen, kohteina. Keskeiseksi semanttisten roolien käsittelyssä nousee se, että sterilisoinnin kohteeksi halutut ihmisryhmät esitetään siten, että niillä ei ole pääsyä täysivaltaisen persoonalle tyypillisiksi nähtyihin piirteisiin, kuten omien toimiensa kontrolliin ja vastuulliseen toimintaan. Tulokset esitetään persoonaksi pääsyn asteikkona. Kaiken kaikkiaan pakkosterilisoinnin kohteeksi haluttujen ihmisryhmien nimeäminen ja toimintojen esittäminen toiseuttavat ja luovat etäisyyttä tekstien puhujan ja puheenalaisen välille, ja näin dehumanisoivat pakkosterilisaation kohteeksi haluttuja ihmisryhmiä.
  • Hokkanen, Salla (2020)
    Tutkielmassa tarkastellaan, kuinka rotuhygieenisen liikkeen ajattelu on vaikuttanut suomalaisten naisasianaisten (re)konstruoimaan käsitykseen naisen seksuaalisuudesta ja ruumiista 1900-luvun alussa. Huomion kohteena on, kuinka rotuhygieenistä retoriikkaa käytetään naisen seksuaalisuuteen ja ruumiiseen liittyvien käsitysten uusintamisessa ja konstruoimisessa. Aineistona olevat naisasiajärjestöjen asiaa ajaneet lehdet eivät olleet ensisijainen väylä, jonka kautta rotuhygieenisen liikkeen mukaisia oppeja levitettiin. Tavoitteena on tarkastella, kuinka paljon rotuhygieeniset ajatukset vaikuttivat siihen erikoistuneiden alojen ulkopuolella. Naisasianaisten näkemys on kiinnostava erityisesti siksi, koska vuonna 1906 saatu äänioikeus ja oikeus asettua ehdolle vaaleissa antoi naisille valtiollista päätösvaltaa Suomessa. Aineistona on neljä naisasiajärjestöjen äänenkannattajina toiminutta aikakauslehteä: Palvelijatarlehti (1906), Työläisnainen (1906–1912), Naisten Ääni (1906–1912) sekä Koti ja Yhteiskunta (1906–1911). Näistä kaksi ensimmäistä edustaa työläisnaisjärjestöjä ja kaksi jälkimmäistä keskiluokkaisia naisasiajärjestöjä. Tutkielman metodina on retorinen diskurssianalyysi ja viitekehyksenä erityisesti retoriikan tutkimuksen feministinen tutkimusperinne. Tutkielman käsittelykappaleiden rakenteen muodostaa neljä teemakokonaisuutta, joiden kehyksissä naisen seksuaalisuutta ja ruumista käsitellään aineistossa. Kokonaisuudet ovat avioliitto ja siviilisääty naisen seksuaalisuuden järjestäjänä, seksuaalisuus suhteessa vapaan rakkauden aatteeseen, kirjallisuudessa esiintyvän naiskuvan herättämä kritiikki 1900-luvun alussa sekä naisen ruumis ja sukupuolinen terveydenhoito. Naisen seksuaalisuus rakentuu aineistossa kaksijakoisen sukupuolijärjestelmän ja heteroseksuaalisuuden normin kautta. Naisen seksuaalisuutta määrittää kaksijakoisuus siveelliseen ja siveettömään. Erityisesti keskiluokkaisten naisasianaisten ja absoluuttista sukupuolimoraalia kannattaneiden piirissä naisen seksuaalisuuden katsotaan kuuluvan avioliittoon. Siveellisen sukupuolielämän tavoite on suvun jatkaminen. Naisen seksuaalisuudesta rakentuva kuva on hyvin lisääntymiskeskeinen. Naisen avioliiton ulkopuolinen tai sitä edeltävä sukupuolielämä ei ole hyväksyttävää, vaan kevytmielistä, irstaista ja kertoo kyvyttömyydestä hallita ruumiillisia impulsseja. Tarkastelujakson aikana kahtiajakoa uusinnetaan rotuhygieenisin perustein, minkä myötä naiset jaetaan kyvykkäisiin ja kyvyttömiin äiteihin. Naiselle annetaan vastuu tulevan ihmissukupolven kasvatuksesta raskausajasta alkaen. Naisen vastuulla ei ole vain hänen oma ruumiinsa, vaan koko rodun ruumis. Odotukset seuraavan sukupolven laatuominaisuuksista asettavat naisen ruumiille ja seksuaalisuudelle vaatimuksia, niin elämäntavan, terveydenhoidon kuin persoonallisten piirteiden näkökulmasta.
  • Heinonen, Henriikka (2021)
    Tutkielmassa tarkastellaan Suomen valtion suhdetta kansalaisiinsa vuonna 1935 säädetyssä sterilointilaissa. Laki mahdollisti henkilön pakkosteriloinnin rotuhygieenisin tai sosiaalisin perustein ilman tämän suostumusta. Tavallisimpia sterilointiperusteita olivat tylsämielisyys, vähämielisyys ja mielisairaus, mikäli sairaus todennäköisesti olisi perinnöllistä, tai sairas ei kykenisi pitämään jälkikasvustaan huolta. Luonnottomana pidetty sukuvietti mahdollisti steriloinnin, jos sen uskottiin aiheuttavan vaaraa muille ihmisille. Lähdeaineisto koostuu sterilointilakia valmistelleen komitean mietinnöstä, lain eduskuntakäsittelyjen pöytäkirjoista, valmiista sterilointilaista, sitä täydentäneestä sterilointiasetuksesta sekä aiheen uutisoinnista Helsingin Sanomissa, Hufvudstadsbladetissa, Suomen Sosialidemokraatissa ja Tulenkantajissa vuoden 1929 alusta vuoden 1935 loppuun. Tavoitteena on selvittää valtion ja yksilön valtasuhdetta sterilointilain säätämisessä sekä julkista keskustelua aiheesta. Aineistoa tarkastellaan Michel Foucault’n biovallan käsitteen ja seksuaalisuuden historian avulla. Foucault’n mukaan moderni valtio politisoi kansalaistensa ruumiit tarkoituksenaan muodostaa terveistä yksilöruumiista terve valtioruumis. Sukupuoli ja seksuaalisuus tarjosivat väylän ja työkalun. Valvomalla, mittaamalla ja luokittelemalla kansalaisiaan valtio loi normiston, jonka täyttämällä kansalainen lunasti oikeutensa. Ihanneihmisen vaatimukset alittaneet olivat yhteiskunnallinen riski, jonka eliminoimiseksi valtio tarpeen vaatiessa turvautui voimakeinoihin. Mentaliteettihistoriallisesta näkökulmasta pyritään analysoimaan sterilointilain säätämiseen vaikuttaneiden mentaliteettien rinnakkaiseloa. Suomalainen sterilointilainsäädäntö noudatteli pitkälti samoja linjoja kuin yleislänsimainen ja erityisesti pohjoismainen eugenistinen liike 1900-luvun alussa. Rotuhygienia näyttäytyi perinnöllisyystieteen ja psykologian uusimmista opeista ammentavana ratkaisukeinona teollistuneen yhteiskunnan ongelmiin ja suoranaiseen degeneraatiopaniikkiin. Väestön säätelyä steriloinnin avulla pidettiin yhtäältä modernin tieteen saavutuksena, toisaalta yksilönvapautta loukkaavana pakkovaltana. Siitä puhuttiin sekä siveellisten arvojen säilyttämiskeinona että tuhoajana. Tutkielmassa osoitetaan, että sterilointilain edistäjät Suomessa olivat pieni joukko miespuolisia asiantuntijoita, joilla oli myös henkilökohtaisia intressejä laki voimaansaamiseksi. Kehyksenä käytetty luokittelu normaaliin ja epänormaaliin edusti pitkälti heidän maailmankatsomustaan. Aloite lakiin tuli samoilta henkilöiltä, joita sen säätämisessä pääasiallisesti kuultiin. Toisaalta sterilointilakia kannatettiin laajasti sekä poliittisessa oikeistossa että vasemmistossa. Kohdehenkilöt ymmärrettiin lähtökohtaisesti yhteiskunnallisiksi objekteiksi, ja usein heiltä puuttuivat poliittiset oikeudet. Lisääntymisen estämistä pidettiin huoltotoimenpiteenä sekä heille itselleen että tärkeimpänä yhteiskunnalle. Uutisointia tarkastellessa käy ilmi, että julkinen mielipide oli sterilointilain puolella. Suurimmassa osassa lehtikirjoituksia toisinnettiin lakia kannattaneita näkemyksiä. Ainoa kategorisesti lakia vastustanut julkaisu oli Tulenkantajat, jonka toiminta oli kuitenkin valtakunnallisesti marginaalista. Vähäinen kritiikki paljastaa, kuinka vallitseva sterilointimyönteinen mieliala oli asiantuntijatahojen lisäksi koko yhteiskunnassa. Terve ja puhdas väestö nähtiin välttämättömänä tulevaisuuden turvaamiseksi.