Browsing by Subject "ryhmänormit"

The purpose of this study was to find out how new employees become part of the work community. The aim of the study was to identify the stages involved in the process and the various phenomena that have influenced the progress of the process. The aim was to look at the issue in the light of social capital and other social phenomena. The study was conducted using a qualitative approach and the research material was collected as thematic interviews. The study involved six new insurance employees from two different work teams who started at the same time. Each subject was interviewed three times within nine months of starting work. The aim of conducting several interviews was to obtain more accurate and real-time information on the progress of the process. Based on the study, the routes of new employees into the work community appeared unique and progressed at different rates. However, the same phenomena were seen to have affect-ed the progress of the processes. Activity of the employees was emphasized in teleworking and online communication, whereas the lack of spontaneous encounters and social situa-tions online were evident. Getting help from other employees had a strong effect on building trust. It was easier to become a member of the group if there was trust, helpfulness, and rec-iprocity in the group. The above issues were therefore considered to have a positive effect on membership of the work community. On the other hand, unclear group norms and difficul-ty in getting help seemed to slow down the process of becoming a member of the work community. Although the progress of the study participants into the work community pro-gressed at different pace depending on the team, all subjects eventually felt that they had become part of the work community. The strengthening of social relationships and under-standing group norms and operating models together produced a sense of group member-ship.

Säännöstyskeino-opin mukaan eri normilähteet (säännöstyskeinot) määrittävät työsuhteen ehtoja omana itsenään säilyttäen omat oikeusvaikutuksensa. Työsopimus on yksi säännöstyskeino muiden joukossa. Säännöstyskeino-opissa työsuhteen ehtojen muuttamistilanteissa työsuhteen ehdon muuttamisen arviointi palautuu lähtökohtaisesti siihen säännöstyskeinoon, johon ehto perustuu. Tämän kanssa ristiriidassa on työsuhteen ehtojen muuttamisoppi, jonka mukaan työsuhteen olennaista ehtoa voi muuttaa vain irtisanomisperusteella irtisanomisaikaa noudattaen. Työsuhteen ehdoille annetaan siis työsopimuksen ehdon oikeusvaikutuksia ja työsuhteen ehdon muuttaminen samaistetaan työsopimuksen irtisanomiseen. Tutkielmassa selvitetään säännöstyskeino-opin ja työsuhteen ehtojen muuttamisopin sisältöä. Tutkimuksen kohteena on myös, mitä ongelmia työsuhteen ehtojen muuttamisopin työsopimuskeskeisyydestä ja sopimusoikeudellisesta argumentaatiotavasta aiheutuu työoikeuden yleisten oppien selitysvoimalle. Edelleen tutkielmassa pohditaan, mistä lähtökohdista käsin työsuhteen ehtojen yksipuolisia muuttamistilanteita koskevaa järjestelmää olisi tarkoituksenmukaista tarkistaa. Työoikeuden yleisten oppien alueelle sijoittuvia tutkimuskysymyksiä ratkotaan teoreettisen lainopin metodein. Kritiikki johdetaan yleisten oppien konsistenssia ja koherenssia koskevista vaatimuksista, sopimusoikeuden yleisten oppien toimintatilojen havainnoinnista työoikeudessa sekä työoikeuden yleisten oppien selityskyvyn puutteista suhteessa vallitsevaan normiympäristöön. Keskeisiin havaintoihin kuuluu se, ettei ongelmitta voida väittää työsuhteen olennaisen ehdon muuttamisen olevan työsopimuksen irtisanomista. Edelleen olennaisena havaintona voidaan pitää työoikeuden käsitejärjestelmän johdonmukaisuutta koskevia puutteita. Työoikeudessa työsuhteen ja työsopimuksen käsitteitä käytetään ristiriitaisesti ja asiayhteyssidonnaisesti. Edelleen keskeisiin havaintoihin kuului vakiintuneen käytännön epäselvä luonne työoikeudellisena ilmiönä. Työoikeudessa olisi tarpeen selkiyttää vakiintuneen käytännön ja sopimuksen veroisen käytännön jäsentelyä. Oikeuskäytännössä ja kirjallisuudessa on taipumusta muuntaa työnantajan yksipuolisen ryhmää koskevan tahdonilmaisun perusteella syntyneitä työsuhteen ehtoja työsopimuksen veroisiksi käytännöiksi, vaikka perusteita olisi hienojakoisempaan kohdesopimusten jaotteluun. Työoikeuden yleisien oppien uudistustyössä olisi tarpeen huomioida paremmin ryhmiä koskevien tahdonilmaisujen jäsentely. Uudistajan vaikeuskerrointa kasvattaa tarve huomioida sekä oikeudenalan johtavat periaatteet että työoikeuden dynaamisuus ja sääntelyn monitahoisuus. Säännöstyskeino-opillisempi lähestymistapa muuttamisopin tarkoittamiin kysymyksiin saattaisi olla perusteltua, joskin asia edellyttää runsaasti jatkotutkimusta.