Browsing by Subject "sopimusvastuu"
Now showing items 1-6 of 6
-
(2020)Tämän tutkielman tavoitteena on lainopillisin keinoin selventää ja vertailla rakennusalan konsultin vastuita – erityisesti konsultin huolellisuusvelvoitetta ja sen laiminlyönnin seurauksia – sopimuksissa, jotka pohjautuvat konsulttitoiminnan yleisiin sopimusehtoihin KSE 2013 (jatkossa KSE-ehdot) tai FIDIC:n laatimiin vuoden 2017 Client/Consultant Model Services Agreement -ehtoihin (jatkossa FIDIC-ehdot). Tutkielman alussa käsitellään kontekstin ymmärtämiseksi konsultin vahingonkorvausvastuun lähtökohtia. Koska konsultin sopimusvastuu edellyttää muun ohella sopimusrikkomusta, tarkastellaan ensiksi konsultin suoritusvelvollisuutta. Konsultin velvoitteet ovat pääsääntöisesti toimintavelvoitteita, jolloin konsultin toimiessa huolellisesti ei korvausvelvollisuutta lähtökohtaisesti synny, vaikka tilaajan tulostavoitteet jäisivät täyttymättä. Toisin sanoen vastuu edellyttää huolellisuusvelvoitteen rikkomista joko toiminnan tai laiminlyönnin kautta. Tilanne on kuitenkin toinen, jos osapuolet ovat sopineet tulosvelvoitteesta, jolloin konsultti on sitoutunut huolellisen toiminnan sijaan tietyn tuloksen saavuttamiseen. Mikäli sovittu tulos jää saavuttamatta, eikä konsultti voi osoittaa tuloksen saavuttamatta jäämisen aiheutuneen tästä riippumattomasta syystä, on konsultti vastuussa sopimusrikkomuksesta. Tässä tutkielmassa tarkastellaan kuitenkin lähtökohtaisesti vain tilanteita, joissa konsultti on sitoutunut huolelliseen toimintaan, jolloin konsultin vastuu on tuottamuksesta riippuvaista ekskulpaatiovastuuta. Huolellisuusvelvoitteen sisältö on siten merkityksellinen konsultin vastuun kannalta. Oikeuskirjallisuudessa konsultin katsotaan toimineen huolellisesti toimiessaan tilaajan etua edistäen tätä velvoittavien toimintaohjeiden mukaisesti tai niiden puuttuessa siten kuin huolellinen konsultti olisi vastaavassa tilanteessa toiminut edellyttäen, että toiminta voidaan katsoa yleisesti hyväksytyksi ja toiminnassa otetut riskit ovat perusteltuja. Lisäksi tämän tutkimuksen kohteena olevat sopimusehdot sisältävät huolellisuusvelvoitetta täsmentäviä määräyksiä. Ne eivät kuitenkaan merkittävästi poikkea oikeuskirjallisuudessa esitetystä huolellisuusvelvoitteesta, vaan ennemmin täsmentävät sitä. Myöskään tutkimuksen kohteena oleviin sopimusehtoihin sisältyvissä huolellisuusvelvoitteissa ei ole merkittäviä eroja. Toisin sanoen on perusteltua olettaa, että menettely, joka KSE-ehtojen nojalla katsotaan huolellisuusvelvoitteen laiminlyönniksi, katsotaan tällaiseksi myös FIDIC-ehtoihin perustuvissa sopimuksissa – ja päinvastoin. Eräs huomionarvoinen asia on kuitenkin se, miten ehdoissa lähestytään konsultilta vaadittavaa huolellisuutta. KSE-ehdoissa huolellisuusvelvoite on muotoiltu velvoitteena, jonka mukaan ”(k)onsultin tulee asiantuntijana suorittaa saamansa tehtävä sen edellyttämällä ammattitaidolla objektiivisesti ja hyvää teknistä tapaa noudattaen sekä ottaen huomioon yhteisesti asetetut tavoitteet”. FIDIC-ehdoissa huolellisuusvelvoitetta sen sijaan lähestytään vastuuta rajoittavasti, sillä ehtojen mukaan ”-- the Consultant shall have no other responsibility than to exercise the reasonable skill, care and diligence to be expected from a consultant experienced in the provision of such services for projects of similar size, nature and complexity”. Tällä ei kuitenkaan ole merkittävää vaikutusta konsultin huolellisuuden arvioinnissa. Todettakoon myös, että huolellisuutta on aina arvioitava tapauskohtaisesti, sillä konsultilta vaadittuun huolellisuuteen vaikuttavat myös käsillä olevat olosuhteet, kuten konsultin rooli ja tämän suoritusvelvollisuus. Jotta konsultin vastuusta saadaan riittävä kokonaiskuva, ei riitä, että tarkastellaan vain konsultilta edellytettyä huolellisuutta, vaan merkityksellistä on myös se, millaisia seurauksia huolellisuusvelvoitteen laiminlyönnillä on. Lähtökohtaisesti osapuoli on vastuussa toiselle kaikista huolellisuusvelvoitteen laiminlyönnistä aiheutuneista vahingoista. Tyypillisesti tätä korvausvastuuta pyritään rajoittamaan erilaisin vastuunrajoitusehdoin, minkä vuoksi myös tutkimuksen kohteena olevat sopimusehdot sisältävät osapuolten vastuita rajoittavia ehtoja. Nämä ehtoihin sisältyvät vastuunrajoitukset muistuttavat kuitenkin pitkälti toisiaan. Ensinnäkin korvattavat vahingot vastaavat pääpiirteittäin toisiaan. Eroavaisuuksia on kuitenkin vahingonkorvausvastuun ulkopuolelle rajattujen välillisten vahinkojen määrittelyissä. Ehdoissa esitetyt listaukset eivät kuitenkaan ole tyhjentäviä, joten on perusteltua olettaa, että välilliset vahingot määräytyvät pääpiirteittään samalla tavalla riippumatta siitä, kumpia ehtoja sopimukseen sovelletaan. Toinen eroavaisuus liittyy urakoitsijan virheisiin. Todettakoon, että konsultin vastuu tällaisista vahingoista riippuu niin konsultin roolista kuin tämän suoritusvelvollisuudesta. Esimerkiksi FIDIC-ehdoissa vastuu kolmannen osapuolen vahingoista edellyttää tästä sopimista. Siten konsultin vastuu kolmannen osapuolen vahingoista ei koske kaikkia toimeksiantoja, vaan usein vastuu koskee konsulttia tämän toimiessa valvojana. Tällöin konsultti on lähtökohtaisesti vastuussa sellaisista urakoitsijan virheistä, jotka ovat seurausta konsultin omasta sopimusrikkomuksesta. Vastuu urakoitsijan virheistä voi kuitenkin olla rajatumpi FIDIC-ehdoissa, sillä FIDIC-ehdoissa täsmennetään, että konsultti ei ole vastuussa esimerkiksi urakoitsijan työskentelytavoista tai -menetelmistä eikä toimien turvallisuudesta tai riittävyydestä. KSE-ehtoja koskevassa oikeuskäytännössä konsultin on sen sijaan katsottu olevan vastuussa urakoitsijan työmenetelmistä, jos tämä on toiminut vastoin työselitystä. FIDIC-ehtoihin pohjautuvissa sopimuksissa konsultin kuitenkin voitaneen katsoa olevan vastuussa urakoitsijan työmenetelmistä ja muusta edellä esitetystä, jos urakoitsijan toiminta on sellaista, johon ammattitaitoisen konsultin tulisi puuttua, joten tosiasiallinen ero ei liene merkittävä. Käytettävissä olevien oikeussuojakeinojen osalta ehdot vastaavat pääpiirteittäin toisiaan, vaikkakin myös niissä on eroja: toisin kuin KSE-ehdot, FIDIC-ehdot eivät pääsääntöisesti salli suorituksesta pidättäytymistä tai tunne osapuolen pidätysoikeutta. Yksi merkittävä eroavaisuus liittyy myös viivästyksen korvaamiseen: KSE-ehdoissa lähtökohtana on toimeksiannon arvoon sidottu korvaus, kun taas FIDIC-ehdot eivät tunne etukäteen sovittuja sopimussakkoja, vaan korvaus määräytyy tosiasiallisen vahingon mukaan. Merkittävin ero huolellisuusvelvoitteen laiminlyönnin seurauksia koskien liittyy kuitenkin vahingonkorvauksen systematiikkaan, sillä toisin kuin KSE-ehdoissa, FIDIC-ehdoissa monet vastuun laajuuteen liittyvät seikat, kuten vastuun kesto ja enimmäismäärä, sovitaan tapauskohtaisesti. Siten sitä, kummassa konsultin vastuu on ankarampi, ei voi yleisesti määrittää.
-
(2021)Ohjelmistojen merkitys liiketoiminnassa on korostunut, kun kaikkia yrityksen keskeisiä toimintoja saatetaan hallita ohjelmistolla. Ohjelmistotoimitus saatetaan toteuttaa esimerkiksi asiakaskohtaisen ohjelmiston kokonaisluovutuksena, valmisohjelmiston lisensointisopimuksella tai software as a service -mallisena palvelutoimituksena. Ohjelmistojen yleisyydestä ja tärkeydestä huolimatta ohjelmistoja ei ole säännelty erityislainsäädännöllä eikä ohjelmistojen sopimusoikeudellisesta luonteesta ole kehittynyt oikeuskäytäntöä. Samalla kuitenkin ohjelmistojen ominaispiirteistä johtuu, että täydellisen toimivaa ja virheetöntä ohjelmistoa on käytännössä mahdoton tuottaa. Ohjelmistot aiheuttavat monenlaisia perustavaa laatua olevia oikeudellisia kysymyksiä. Ei ole esimerkiksi täysin selvää, tuleeko ohjelmistoja kohdella tavaroina vai palveluina, mikä tarkalleen ottaen on sopimuksen kohde eri ohjelmistotoimituksissa, mikä sääntely on merkityksellistä ohjelmistosopimuksissa tai milloin ohjelmistotoimituksessa voidaan katsoa olevan virhe. Arviointia ei helpota se, että ohjelmistosopimusten erityispiirteisiin voidaan lukea alan jatkuva muutos, tuotteen abstrakti luonne ja toimitusten verkostomainen luonne. Tästä huolimatta ohjelmistojen hankinnat joko räätälöityinä ohjelmistoratkaisuina tai ohjelmistolisensseinä voivat olla tilaajalle huomattava taloudellinen panostus. Tutkielmassa tarkastellaan yritysten välisiä kotimaisia ohjelmistotoimituksia ja sitä, miten ohjelmiston toimitustapa vaikuttaa ohjelmistotoimittajan sopimukselliseen vastuuseen, kun toimitus on virheellinen. Tutkielmassa vertaillaan erilaisten ohjelmiston toimitustapojen oikeudellista luonnetta, toimittaja sopimusoikeudellisia velvoitteita ja mahdollisesta suoritusvirheestä koituvia vastuutilanteita. Toiseksi tutkielmassa tarkastellaan, minkälaista ja mitä sääntelyä eri ohjelmistojen toimitustapoihin kohdistuu. Sopimuksen ulkoisen sääntelyn tunnistaminen on tärkeää, jotta sopimusta voidaan tarvittaessa tulkita ja täydentää sopimuksen ulkoisilla normeilla oikeaoppisesti. Kolmanneksi tarkastellaan ohjelmistotoimittajan sopimusvastuuta silloin, kun ohjelmistotoimituksessa ilmenee jokin suoritushäiriö esimerkiksi toimituksen viivästymisen tai puutteellisuuden tilanteessa. Tutkielmassa tarkastellaan myös, mitkä keskeiset seikat vaikuttavat ohjelmistotoimittajan vastuun arvioimiseen.
-
(2023)Software as a Service (SaaS) eli tietokoneohjelmiston tarjoaminen palveluna internetin välityksellä on vallannut IT-alan viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Yhä enenevämpi osuus yritysten elintärkeistä toiminnoista, kuten laskutus, kirjanpito ja varastonhallinta toteutetaan erilaisilla ohjelmistopalveluilla. Suomessa suurista yrityksistä 97 % käytti pilvipalveluita vuonna 2022. Kuluttajansuojalakiin (38/1978) lisättiin 1.1.2022 voimaan tullut pilvipalvelusopimuksiakin koskeva 5 a luku, jolla pantiin täytäntöön EU:n digisopimusdirektiivi (2019/770). Yritysten välisiä pilvipalvelusopimuksia ei sen sijaan säännellä lailla, kuten ei palvelusopimuksia yleensä muutoinkaan. SaaS-sopimuksista ei juuri ole myöskään korkeimman oikeuden ratkaisukäytäntöä. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää lainopin metodeja hyödyntämällä, mihin ohjelmistopalvelun laatua koskeviin velvoitteisiin ohjelmistotoimittaja sitoutuu kaupallisessa SaaS-sopimuksessa. Huomiota kiinnitetään erityisesti ohjelmiston laatuvaatimuksiin sekä toimittajan velvollisuuteen pitää ohjelmistopalvelu tilaajan saatavilla. Lainsäädännön ja oikeuskäytännön puuttuessa on tukeuduttava sopimusoikeuden yleisiin periaatteisiin ja oppeihin. Tärkeä kysymys on, missä määrin kaupallisten ohjelmistopalvelujen laatuvirheitä koskeviin oikeuskysymyksiin voidaan johtaa vastauksia kuluttajansuojalaista ja kauppalaista (355/1987). Tutkielman alussa pyritään hahmottamaan SaaS-sopimusten oikeudellisia erityispiirteitä, joilla on vaikutusta laatuvelvoitteiden määrittelyssä. SaaS-sopimukset ovat yleensä vakiomuotoisia sopimuksia, jotka perustuvat valmisohjelmiston tarjoamiseen usealle asiakkaalle. Ennen kaikkea SaaS-sopimusta on arvioitava palvelusopimuksena, jossa toimittajan päävelvoitteena on ohjelmistopalvelun pitäminen tilaajan saatavilla.
-
(2023)Yrityskauppojen määrä on ollut globaalissa kasvussa viimeisten vuosien aikana. Digitalisaation ja teknologian kehittyessä yritykset ovat entistä halukkaampia laajentamaan toimintaansa markkinoilla. Yrityskauppojen lisääntyminen ja sitä kautta kehittyminen on johtanut myös asiantuntijapalveluiden lisääntyneeseen hyödyntämiseen ja yksityiskohtaisen osaamisen vaatimustason nousuun. Yrityskauppojen määrän lisääntymisen ja niiden hoitamiseen tarvittavien asiantuntijoiden suuremman tarpeen myötä sekä asiantuntijoiden toimeksiantojen hoitamiseen liittyvien riskien laajenemisen vuoksi katson, että neuvonantajien on olennaista ymmärtää heihin kohdistuva asiantuntijan vastuun rakentuminen sekä määräytyminen nykymaailmassa. Tutkielmassa tarkastellaan asiantuntijan korvausvastuuta. Korvausvastuun edellytyksiä tarkastellaan suhteessa niihin velvollisuuksiin, joita myyjän neuvonantajalla on toimeksiantajaansa kohtaan. Näiden velvollisuuksien rikkominen voi synnyttää asiantuntijalle korvausvastuun, mikäli muutkin korvausvastuun edellytykset ovat käsillä tai jos korvausvastuun poistavia perusteita ei ole. Oikeudentila on pitkälti korkeimman oikeuden tulkintakäytäntöjen ja oikeustieteellisen tutkimuksen varassa. Tutkielman tavoitteena on laatia käytännönläheinen tutkimus siitä, miten asiantuntijoiden vastuu rakentuu ja määräytyy yrityskaupan sopimusneuvotteluista toimeksiantajaa kohtaan.
-
(2022)Tutkielmassa tarkastellaan sitä, voiko vahingonaiheuttajan kanssa sopimussuhteessa oleva vahingonkärsijä halutessaan vedota sopimuksen vahingonkorvausta koskevien normien sijaan vahingonkorvauslakiin, ja jos näin on, millä perustein? Kysymys konkretisoituu niissä tilanteissa, joissa a) sopimus ei sisällä kattavia vahingonkorvausta koskevia sääntöjä, eikä näitä sääntöjä löydy myöskään sopimustyyppiä koskevasta erityislainsäädännöstä, b) sopimus ei sisällä kattavia vahingonkorvausta koskevia sääntöjä, eikä sopimustyyppiä kokevaa erityislainsäädäntöä ole lainkaan, jolloin sopimusvastuun sisältö määräytyy lakiin kirjaamattomien oppien mukaan, ja c) vahingonkorvauslain säännökset olisivat vahingonkärsijälle sopimusta edullisemmat. Asiasta on usean vuosikymmenen aikana kirjoitettu runsaasti eri suuntiin rönsyilevin argumentein, ja tutkielman tarkoituksena onkin ensin muodostaa aihetta käsittelevästä oikeustieteellisestä keskustelusta sellainen järkevä ja omaksuttava kokonaisuus, jota vasten tutkimuskysymyksen tarkempi tarkastelu on mahdollista. Oikeuskirjallisuuteen tutustuessa voi huomata, että useat oikeustieteilijät vaikuttavat päätyneen sopimusperusteisen ja sopimuksenulkoisen vastuun suhdetta pohtiessaan yhteneväiseen lopputulokseen; sopimussuhteessa vahingonaiheuttajan kanssa oleva vahingonkärsijä voi vedota vahingonkorvauslakiin silloin, kun vahinko on aiheutunut jotain sopimuksesta riippumatonta normia rikkomalla. Koska tämä on se lopputulos, johon monen aihetta käsitelleen oikeustieteilijän pohdinta tuntuu päättyvän, jää vastaus kysymykseen vahingonkorvauslain soveltamismahdollisuudesta sopimuspuolten välillä edelleen kovin suurpiirteiseksi. Tutkielman tarkoituksena onkin lainopillisin metodein jatkaa sen selvittämistä, mitä ovat nämä sopimuksesta riippumattomat normit, joiden rikkomisen johdosta sopimuspuoli voi joutua vahingonkorvausvastuuseen vahingonkorvauslain nojalla. Koska korkein oikeus on antanut ainoastaan suhteellisen harvoja ja suppeasti perusteltuja ratkaisuja, on oikeuskäytännöstä löydettävissä vain hyvin vähän argumentteja tutkimuskysymyksen tueksi. Tutkielmassa huomioidaan se, että oikeustila asian suhteen jää edelleen epäselväksi, eikä ehdottomia suuntaviivoja ole sille, millaista normia rikkoessaan sopimuspuoli voi joutua vastuuseen vahingonkorvauslain nojalla. Näin ollen sopimuksesta riippumattoman normin käsitettä pohditaan myös yhteiskunnassamme yleisesti esiintyvien sopimustyyppien, irtaimen kauppaa koskevien sopimusten sekä rakennusurakkasopimusten yhteydessä tarkoituksena selvittää, voisiko sopimuksesta riippumattoman normin vielä suurpiirteiseksi jäävää käsitettä tarkentaa sopimustyyppikohtaisen arvioinnin avulla.
-
(2021)Sopimusneuvotteluissa kumpikin osapuoli pyrkii tekemään itselleen taloudellisesti mahdollisimman edullisen sopimuksen, mikä voi aiheuttaa heille vastuuriskejä. Osapuolet pyrkivät toteuttamaan omat etunsa mahdollisimman täysimääräisesti ja välttämään mahdollisimman laajalti vastapuolensa etuja turvaavia velvoitteita niitä tehostavine vastuineen. Epäselvä oikeustila heikentää kuitenkin mahdollisuuksia ennakoida vastuiden syntyä, mikä yhdessä kuvatun etujännitteen kanssa voi kasvattaa niitä koskevien vastuuriitojen todennäköisyyttä ja muodostaa oikeudellisia vastuuriskejä. Vastuuriskien välttämiseksi sopimusneuvotteluja on ohjattava sopimuksentekovaihetta sääntelevillä prekontraktuaalisilla sääntelyvälineillä, joiden tehtävä voi tosin jäädä toteutumatta niiden puutteellisen laadinnan takia. Vastuuriskien tehokas välttäminen edellyttää siksi kokonaiskuvaa sekä sopimusneuvottelujen vastuista että niiden välttämiskeinoista erityispiirteineen. Tutkielmassani jäsennän sopimusneuvottelujen osapuolille keinoja oikeudellisten vastuuriskien välttämiseksi. Tätä varten hahmotan ensiksi sopimusneuvotteluissa vastuuriskejä aiheuttavat vastuutilanteet. Tämän pohjalta arvioin, millä prekontraktuaalisella sääntelyvälineellä ja miten vastuuriskejä voidaan kyseisessä vastuutilanteessa välttää. Sanotun perusteella selvitän edelleen, millaisia riskejä sääntelyvälineiden käyttöön liittyy ja millaisilla sopimusteknisillä keinoilla niitä voidaan pyrkiä ehkäisemään. Olen rajannut tarkasteluni tasavertaisten ja sopimuksen laadintaan yhtä lailla osallistuvien elinkeinoelämän toimijoiden yksilöllisiin sopimusneuvotteluihin, joiden osapuolten oletetaan olevan sisäisesti jakamattomia ja joissa huomiota ei kiinnitetä osapuolten kaksiasianosaissuhteen ulkopuolisiin toimijoihin. Lisäksi tarkastelen vain sopimusneuvotteluissa vaikuttavia ja oikeudellisesti merkityksellisiä sääntelyvälineitä. Näkökulmani on ensisijaisesti sopimussuunnittelullinen ja talousoikeudellinen, ja toteutan tutkimukseni lainopillisen tutkimuksen ja rakennetutkimuksen menetelmin. Jäsennän ensin vastuutilanteet sen perusteella, mitä vastuita sopimusneuvotteluissa voi ajankohtaistua ja minkälaisia suojaa tarvitsevia liiketaloudellisia etuja osapuolilla voi olla. Sijoitan sopimusneuvottelut laajempaan sopimusjärjestelyyn, jossa osapuolia välittömästi velvoittava tavoite määrittää soveltuvan vastuun muodon ja sisällön. Kyseinen vastuu ei kuitenkaan ole välttämättä osapuolten liiketaloudellisten etujen mukainen, ja tämän perusteella voidaan hahmottaa kolme vastuutilannetta, joihin voidaan vastata vastuun perusteena olevaa tavoitetta kehittämällä. Menettelyn vastuutilanteissa pyritään välttämään neuvotteluvastuun syntyminen neuvottelutavoitetta täsmentämällä, missä voidaan hyödyntää neuvottelusopimusta. Sopimussisällön vastuutilanteissa puolestaan ehkäistään sopimusvastuu estämällä neuvottelutavoitteen muuttuminen sopimustavoitteeksi, mihin aiesopimus soveltuu. Sitovuuden vastuutilanteissa taas muutetaan neuvotteluvastuu sopimusvastuuksi rajaamalla neuvottelutavoitetta esisopimuksella. Menettelyn vastuutilanteiden suunnittelussa on kysymys lojaliteetista johtuvien muuttuvien toimintamahdollisuuksien vakauttamisesta neuvottelusopimuksella. Osapuolten lähtökohtaiset neuvotteluvapaus ja neuvotteluriski korvautuvat vaiheittain tilanneyhteyden perusteella määritettävillä lojaliteettivelvoitteilla, joiden jatkuvasta vaihtelusta johtuvia ennakointivaikeuksia sääntelyvälineellä voidaan torjua. Neuvottelusopimus voidaan toisaalta katsoa korostuneen lojaliteetin osoitukseksi, mikä voi toimia perusteena nimenomaisesti sovittua laajemmille toimintavelvoitteille ja suppeammalle vetäytymismahdollisuudelle. Sanotun ennakoiminen edellyttää siksi muidenkin kuin oikeudellisten näkökulmien ottamista huomioon. Sääntelyvälineessä voi olla myös vaikea määritellä suojattavien etujen alaa, mistä johtuvan jännitteen lieventämiseksi osapuolet voivat erikseen sopia poikkeavasta kustannusvastuunjaosta tai tietystä toiminnasta johtuvista seuraamuksista. Sopimussisällön vastuutilanteiden suunnittelussa pyritään erottamaan sopimussisällön muodostamistoimet sitä koskevista sitoutumistoimista aiesopimuksen avulla. Sopimussisällön vaiheittaisen muodostumisen takia sopimussidonnaisuuden perustava tahdonilmaisu voidaan joutua määrittämään tapauskohtaisella kokonaisarvioinnilla, josta voidaan tehdä ennakoitavampaa sopimussidonnaisuutta perustamattomalla aiesopimuksella. Aiesopimus saatetaan kuitenkin katsoa tietyin edellytyksin sitovaksi esisopimukseksi, minkä mahdollisuutta voidaan torjua samoin kuin sopimussisällön muodostamista edistää sopimusvapauden eri osa-alueita etukäteen rajoittamalla. Aiesopimus voi myös yhdessä tosiasiallisen toiminnan kanssa perustaa sopimussidonnaisuuden, minkä estäminen voi edellyttää osapuolilta aktiivisia toimia, joita he voivat tehostaa nimenomaisilla toimintavelvoitteilla tai tilanneyhteyssidonnaisilla sitovuuslausumilla. Sitovuuden vastuutilanteiden suunnittelun keskiössä on osapuolten riskinjaon etukäteinen muuttaminen sopimussuhteen kaltaiseksi esisopimuksen avulla. Osapuolten etuasetelma ja liikkumavara voivat muuttua ennen sopimuksen tekoa siten, että riskinjakoa on tarpeen muuttaa sopimuksen tekoon velvoittavalla sääntelyvälineellä. Esisopimuksen sitovuus voi kuitenkin estyä sen sisällöllisen riittämättömyyden takia, mihin on varauduttava sopimalla jatkoneuvotteluista ja tarvittaessa sovellettavasta puiteaineksesta. Esisopimus voi menettää sitovuutensa myös, jos osapuolten sille asettamat edellytykset jäävät olosuhteiden myöhemmän kehityksen takia täyttymättä. Viimeksi mainitun riskiä voidaan pyrkiä pienentämään paitsi ehdoilla esisopimuksen asiallisesta voimassaolosta myös rajoittamalla sääntelyvälineen sitovuutta ajallisesti tai sisällyttämällä siihen vaihtoehtoisia tavoitteita ja suoritustapoja, joilla olosuhdemuutoksiin voidaan vastata. Vastuiden välttämiseen pyrkivässä sopimussuunnittelussa osapuolten on ymmärrettävä merkityksellisten etujensa, niitä suojaavan tavoitteen ja tavoitetta ohjaavien sääntelyvälineiden keskinäinen yhteys. Osapuolten suojaa tarvitsevien liiketaloudellisten etujen ja niitä vastaavien vastuiden laajuus riippuu siitä, missä määrin ne on turvattu heitä velvoittavassa tavoitteessa. Jotta tavoitetta voidaan muuttaa prekontraktuaalisilla sääntelyvälineillä tätä paremmin vastaavaksi, on osapuolten tunnistettava paitsi vastuiden taustalla olevat erilaiset edut myös omaa tehtäväänsä toteuttavien sääntelyvälineiden suhde niihin sääntelyvälineiden käyttöön liittyvien riskien ehkäisemiseksi. Sääntelyvälineillä tavoiteltavien etujen luonne määrittää siten viime kädessä myös kannettavien vastuiden alan.
Now showing items 1-6 of 6