Browsing by Subject "sosiaaliala"

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen kunnian ja häpeän käsitteitä sekä kunniaväkivallan ilmiötä sosiaalialan ammattilaisten näkökulmasta käsin. Samalla vertailen suomalaisen ja kunniakulttuurin eroja suhtautumisessa kunnian ja häpeän käsitteisiin. Tutkielmani empiirinen aineisto koostuu kymmenestä sosiaalialan ammattilaisen puolistrukturoidusta teemahaastattelusta. Haastatelluista kuusi työskenteli sosiaalityöntekijänä, kaksi perhetyöntekijänä, yksi ohjaajana ja yksi maahanmuuttajatyöntekijänä. Kolme haastateltavista on maahanmuuttajataustaisia. Haastatteluiden rakenne on kaksijakoinen: alkuosuus keskittyi kunnian ja kunniallisuuden sekä häpeän ja kunniattomuuden käsitteisiin, kun taas loppuosuuksissa painottui kunniaväkivallan ja maahanmuuttajien kanssa tehtävän yhteistyön teema. Laadullisena tutkimusmenetelmänä olen käyttänyt haastatteluiden sisällönanalyysia. Tutkielmassani avaan ja vertailen kunnian ja häpeän käsitteiden merkityksiä, paikannuksia ja sisältöjä suomalaisessa ja kunniakeskeisessä kulttuurissa. Haastatteluaineistoni analyysin pohjalta syntyi kunnian ja häpeän nelikenttä, jota halkaisevat horisontaalinen valta-akseli ja vertikaalinen vaikutusakseli. Nelikentän neljä vyöhykettä kuvaavat kunnian ja häpeän teemoja yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden, yksityisyyden ja julkisuuden sekä vallan ja vaikutuksen ulottuvuuksien kautta. Tutkielmassani avaan sitä, miten nämä nelikentän vyöhykkeet näyttäytyivät haastatteluissa sisällöllisesti sekä suhteessa toisiinsa. Samalla vertailen löydöksiä kunniakulttuurin käsityksiin kunniasta ja häpeästä. Kunnian ja häpeän kysymysten kautta lähestyn kunniaväkivaltateemaa ja suomalaisen monikulttuurisuustyön haasteita ja mahdollisuuksia. Sosiaalialan työ maahanmuuttajien parissa sisältää erityispiirteitä ja elementtejä, jotka lisäävät käytännön työn haastavuutta ja luovat mahdollisia karikkoja ja esteitä toimivalle ja asiakaslähtöiselle yhteistyölle. Kulttuurituntemus, yhteisöjen sisältä tuleva tuki ja kulttuuritulkkien käyttö koettiin haastateltavien parissa tarpeellisena kunniaväkivaltatyöskentelyssä. Kunniaväkivaltatyöskentely tarvitsee myös monien toimijatahojen yhteistyötä, joka tuo mukanaan omia ulottuvuuksia, sekä mahdollisten toiminta- ja yhteistyömallien hahmottamista että vastuun koordinoinnin kysymyksiä. Haastatteluissa tuli esille toiveita ja tarvetta kunniaväkivaltakysymyksiin liittyvän yhteistyön koordinoinnin parantamisesta ja työskentelyn mallintamisesta. Naiset voidaan nähdä kunnian ja perheen ytimessä, mutta myös yksityisyyden ja julkisuuden rajojen rikkojina. Kunniakulttuurissa naisten tasavertaisuuden yhtenä riskitekijänä ja hidasteena voidaan nähdä myös yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden välisen rajan huokoisuus; erityisesti tyttöjen ja naisten kunniaan ja samalla integriteettiin puuttuminen ja sen hallitseminen vaarantaa pyrkimykset tasa-arvoisempaan yhteiskunnalliseen kehitykseen. Naisten yhteiskunnallinen asema ja oikeudet ovatkin kunniaväkivallan torjumisen kulmakiviä sekä länsimaissa että perinteisissä kunniakulttuureissa.

Rakenteellisen sosiaalityön tavoitteet edellyttävät sosiaalialan ammattilaisilta työssä muodostuvan yhteiskunnallisen tiedon näkyväksi tekemistä. Sosiaalialalla vallitseva ja suomalaisessa tutkimuskirjallisuudessakin kuvattu (mm. Mutka 1998, Yliruka 2000, Tiitinen 2019) hiljaisuuden ja vaientamisen kulttuuri, joka tarkoittaa sosiaalityön tiedonmuodostusta ja dokumentointia estäviä käytäntöjä, vaikeuttaa osaltaan tähän tavoitteeseen pääsyä. Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden lisäksi sosiaalityön professio ja julkisuuskuva voisivat hyötyä näkymättömän tiedon näkyväksi tuomisesta. Siksi osa sosiaalialan ammattilaisista on alkanut tuottaa omaa alaansa koskevia sisältöjä sosiaalisessa mediassa vapaa-ajallaan eräänlaisena kansalaisvaikuttamisen muotona. Maisterintutkielmassani tarkastelen kriittisen diskurssianalyysin menetelmällä mediavaikuttamista tekevien sosiaalialan ammattilaisten (N 8) haastattelujen perusteella, millaisia sosiaalialaa koskevia diskursseja perinteinen media, sosiaalialan organisaatioviestintä ja vaikuttajat omissa sisällöissään ottavat käyttöön. Tutkimuskysymykseni ovat 1) Miten sosiaalityötä pääsääntöisesti kuvataan perinteisessä mediassa sosiaalialan ammattilaisten mukaan, eli millainen on sosiaalityötä koskeva valtadiskurssi? 2) Millaista viestintää sosiaalialan organisaatiot ja sosiaalialan ammattilaiset tuottavat sosiaalisessa mediassa, eli millaisiin diskursseihin kuvaukset perustuvat? 3) Miten kyseiset diskurssit suhteutuvat toisiinsa vallan näkökulmasta? Teoreettinen tulkintakehykseni pohjautuu Pierre Bourdieun kenttäteoriaan, joka mahdollistaa diskurssien tarkastelun vallan näkökulmasta. Sosiaalialan ammattilaiset kuvasivat aineistossani perinteisen median sosiaalialasta välittämää valtadiskurssia näkymättömyyden, epäonnistumisten, sensaatiohakuisuuden, lastensuojelukeskeisyyden ja ilmiölähtöisyyden elementtien kautta. Näkymättömyyden elementti kuvasi sitä, millaisia näkyvyyskamppailuja sosiaaliala käy perinteisessä mediassa muiden aiheiden sekä erityisesti terveydenhuollon asioiden kanssa. Epäonnistumisten elementti kuvasi sitä diskurssin piirrettä, jossa ammattilaisten epäonnistumiset korostuivat mediassa. Lastensuojelukeskeisyyden elementti kuvasi alan sisäistä näkyvyyskamppailua, jossa lastensuojelun aiheet korostuivat mediassa. Ilmiölähtöisyyden elementti tarkastelee sosiaalialan asioita rajattuina ilmiöinä, jolloin rakenteellinen taustoitus ja ymmärrys jää vajaaksi. Näistä jokainen elementti saattaa liittyä perinteisen median, kuten sanoma- ja iltapäivälehtien, tv:n ja radion ansaintalogiikkaan, sillä mediat hakevat sisällöilleen mahdollisimman suurta yleisöä huomiota herättämällä. Sosiaalialan organisaatioiden sosiaalialasta välittämä diskurssi koostui aineistoni perusteella organisaation mainetyön, asiakkaiden tiedottamisen ja asiantuntijuuden välittämisen sekä kasvottomuuden ja ammattimaisuuden puutteen elementeistä. Kaksi ensimmäistä toimivat eräänlaista vastapuhetta välittävinä diskurssin elementteinä, sillä ne pyrkivät parantamaan sosiaalialan toimijoiden julkisuuskuvaa sekä välittämään tietoa alasta vastustaen ja laajentaen perinteisen median rakentamia käsityksiä. Mainetyötä kuitenkin tehdään ensisijaisesti organisaation, eikä koko sosiaalialan, näkökulmasta. Rajoittava elementti, kasvottomuus ja ammattimaisuuden puute, esti aineistossani organisaatioviestintää toimimasta tehokkaasti vastadiskurssina perinteisen median sisällöille. Ammattilaisten omissa sisällöissään välittämä vastadiskurssi jakaantuu tutkielmassani oman alan mainetyöhön sekä rakenteelliseen näkökulmaan. Ammattilaiset tunnistivat vahvasti tekevänsä rakenteellista sosiaalityötä toimiessaan mediavaikuttamisen kentällä. Mainetyö kohdistui sosiaalialaan kokonaisuutena, tai johonkin sen erityisalaan. Nämä kaksi vastadiskurssin elementtiä vastustivat ja täydensivät sitä kuvaa, jota perinteinen media ja organisaatioviestintä ammattilaisten mukaan sosiaalialasta välitti.