Browsing by Subject "sosiaaligerontologia"

Maisterintutkielmassa kysytään, millaisia merkityksiä päivätoiminta osana ikääntyneiden miesten arkea saa ja millä tavoin nämä miehet narratiivisesti jäsentävät jokapäiväistä elämäänsä. Tutkimus on toteutettu etnografisin menetelmin, ja se perustuu havainnointiaineistoon sekä yhdeksän päivätoimintaryhmässä käyvän miehen haastatteluun. Haastattelu oli muodoltaan puolistrukturoitu teemahaastattelu. Työn teoreettinen viitekehys paikantuu gerontologiseen sosiaalityöhön, kriittiseen gerontologiaan sekä sukupuolentutkimuksen ja miestutkimuksen kentille. Tutkimuksessa ikää ja sukupuolta lähestytään kategorioina, joita ohjaavat kulttuurisesti jaetut normit ja käsitykset ja jotka niveltyvät muihin kulttuurisiin kategorioihin. Vanhuutta koskevat asenteelliset käsitykset muokkaavat myös sitä, miten ikääntyessä arkea narratiivisesti jäsennetään. Aineisto on analysoitu temaattisen sisällönanalyysin avulla. Sen lisäksi aineiston tulkinnassa hyödynnetään narratiivista analyysia. Narratiivisuus on tutkielmassa yksi aineiston luennan lähtökohta eli haastattelujen ja havainnointiaineiston tulkitaan olevan tietyssä ajassa ja paikassa tuotettuja kertomuksia. Aineiston analyysi jakaantuu kuuteen temaattiseen kokonaisuuteen. Päivätoimintaa tarkastellaan suhteessa arjen kuvauksiin sekä analysoidaan sen tarjoamaa sosiaalista verkostoa, yksinäisyyden ja pettymysten käsittelyä, eritellään ryhmän toimintaa ja sen synnyttämiä tunteita sekä pohditaan mieheyden ja seksuaalisuuden merkityksellistämistä. Päivätoiminnasta muodostuu aineiston analyysissa myönteinen käsitys. Päivätoimintaryhmät tarjoavat miehille sosiaalisia suhteita, mikä voi olla erityisen tärkeää silloin, jos miehen läheisverkosto on eri syistä puutteellinen. Sosiaalisen ulottuvuuden lisäksi ryhmän tarjoama ohjelma ja toiminta olivat miehille tärkeitä. Toiminnan kokeminen myönteisenä kiinnittyi siihen, että päivätoimintaryhmässä painottui ohjaajien ymmärrys ryhmän jäsenistä historian omaavina ihmisinä yksilöllisine taustoineen sekä nykyisine mieltymyksineen ja lähtökohtineen. Vanhuksille suunnattuna palveluna päivätoiminta näyttäytyi kohtaavana ja vuorovaikutuksellisena, eikä se ensisijaisesti luokitellut ryhmäläisiä vanhoiksi kiinnittyen vanhuutta koskeviin kielteisiin ja vähätteleviin stereotypioihin, vaan ymmärrys kaikkien ihmisten yhteisistä ja jaetuista kokemuksista välittyi ryhmän toiminnassa sekä henkilökunnan ja ryhmäläisten vuorovaikutuksessa. Ryhmäläisten kokonaisvaltainen huomioiminen sisälsi myös sen, että päivätoiminnassa voitiin viitata sukupuoleen ja seksuaalisuuteen ja huomioida nämä asiat toiminnassa. Tämä on tärkeää, koska haastatteluissa tuli esiin, miten seksuaalisuus ja sukupuoli-identiteetti ovat miehille arkipäiväisiä ja merkityksellisiä asioita. Päivätoiminnan mielekkyys ja tärkeys osana vanhuspalveluita palautuu sen tuottamaan vanhuuskäsitykseen ja ymmärrykseen ikääntyneiden elämästä ja identiteetistä. Tutkituissa päivätoimintaryhmissä ryhmäläisiä ja vanhuutta elämänvaiheena lähestyttiin monipuolisesti ja stereotypioista irtaantuen. Toiminta huomioi vanhuuden fysiologiset, sosiaaliset ja psyykkiset muutokset, mutta samalla tarjosi tilan, jossa ikääntynyttä ihmistä lähestytään yksilökohtaisesti, itsenäisenä subjektina ja jossa myös toimintaan osallistuva voi muovata itseään koskevaa kerrontaa. Sosiaali- ja terveyspalveluja uudistettaessa ikääntyneille suunnatuissa palveluissa tulisi huomioida ihmisten erilaiset lähtökohdat, tarpeet ja rajoitteet. Tutkielman valossa näyttää siltä, että päivätoiminta vanhusten sosiaali- ja terveyspalveluna on syytä säilyttää ja toiminnallisten ryhmien asemaa gerontologisessa sosiaalityössä vahvistaa. Päivätoiminta on onnistunutta vanhustyötä: asiakkaita lähestytään kokonaisina ihmisinä ja heille tarjotaan monipuolista ja yksilöllistä tukea, toiminta tarjoaa vertaisryhmän ja sosiaalisen tilan sekä mahdollisille omaishoitajille tauon.