Browsing by Subject "sosiaalihuoltolaki"

Tutkielmassa tarkastellaan nuorten sosiaalisessa kuntoutuksessa syntyviä nuorten ja työntekijöiden välisiä asiakassuhteita sekä nuorten sosiaalisen kuntoutuksen kehittämistarpeita työntekijöiden näkökulmasta. Aiemmin tehdyt tutkimukset valottavat pääosin nuorten kokemuksia sosiaalisesta kuntoutuksesta. Tutkielman tavoitteena on laajentaa näkökulmaa tuomalla esiin sosiaalityön ammattilaisten käsityksiä nuorten sosiaalisesta kuntoutuksesta palveluna ja asiakassuhteena. Metodologisesti tutkielmassa nojataan laadulliseen tutkimusperinteeseen ja maltilliseen tulkintaan sosiaalisesta konstruktionismista. Tutkielman aineisto koostui kolmesta työntekijöiden ryhmähaastattelusta. Haastatteluihin osallistui yhteensä 16 henkilöä, joista kuusi oli sosiaalityöntekijöitä ja kymmenen sosiaaliohjaajia. Aineiston analysointiin käytettiin sekä aineistolähtöistä että teoriaohjaavaa analyysiä. Teoriaohjaava analyysi perustui Kirsi Juhilan teoreettiseen jäsennykseen sosiaalityön asiakassuhteista. Tutkielman tuloksena jäsentyy kolme sosiaalisen kuntoutuksen asiakassuhdetta. Ensimmäinen suhde on kannatteleva suhde. Kannattelevassa suhteessa nuorella on erilaisia arjen toimintoihin liittyviä ongelmia. Tilannetta kuvataan arjen hallinnan katkoksellisuutena. Suhde perustuu luottamuksellisuuteen. Työntekijän roolina on turvata nuoren arki ja puhua hänen puolestaan. Toinen suhde on kiinnittävä suhde. Kiinnittävässä suhteessa nuorella on vaikeuksia löytää paikkaansa yhteiskunnan koulutusjärjestelmissä tai työelämässä. Nuoren tilannetta kuvataan yhteiskuntaan liittymisen katkoksellisuutena. Suhde perustuu aitoon kiinnostukseen nuorta kohtaan. Työntekijän roolina on tukea nuoren yhteiskuntaan liittymistä koulutuksen ja työn avulla. Kolmas suhde on nimeltään kuuntelemisen ja kohtaamisen kautta rakentuva suhde. Nuorella on erilaisia sosiaalisiin tilanteisiin liittyviä vaikeuksia ja vieraantumista yhteisöistä. Nuoren tilannetta kuvataan yhteisöihin liittymisen katkoksellisuutena. Suhde perustuu dialogisuudelle. Työntekijän roolina on asettua nuoren puolelle ja hyväksyä nuoren elämän moninaisuutta. Nuorten sosiaalisen kuntoutuksen kehittämiskohdat liittyvät nuorten oikeuteen saada sosiaalista kuntoutusta ja kuntoutusetuutta tasavertaisesti, sosiaalisen kuntoutuksen palvelun käytännön toteutuksiin sekä kehittämistyön yleisiin ehtoihin, joita ovat esimerkiksi esimiesten tuki, kehittämistyön tarvitsemat riittävät henkilöstö- ja aikaresurssit ja yhteiskehittäminen. Tutkielman johtopäätöksenä voidaan todeta, että nuorten erilaiset kuntoutuksen tarpeet synnyttävät erilaisia asiakassuhteita. Työntekijällä on jokaisessa suhteessa oma roolinsa. Tutkielman tulokset rakentavat teoreettisesti jäsennellyn kuvan kolmesta eri asiakassuhteesta. Työntekijän ja nuoren kohtaamisissa suhteet ovat usein kuitenkin kokonaisuus, jossa suhteet ovat kietoutuneet toisiinsa. Tutkielman asiakassuhteet vertautuvat aikaisempiin kuntoutumista ja sosiaalityön asiakassuhteita koskeviin tutkimuksiin, joissa asiakassuhteella on keskeinen merkitys asiakkaan kokonaisvaltaisen kuntoutumisen ja sosiaalisen toimintakyvyn tukemisen kannalta. Lopuksi voidaan todeta, että nuorten sosiaalinen kuntoutus on sosiaalityön palveluna alkutaipaleellaan. Se tarvitsee kehittämistä sekä käsitteenä että käytäntönä.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan sitä, millaisilla tekijöillä lapsen erityisen tuen tarvetta perustellaan lapsiperheiden palvelutarpeen arviointien yhteenvedoissa. Aihe on tärkeä, sillä erityisen tuen tarpeessa olevan lapsen käsitekokonaisuuden hahmottumista sosiaalihuoltolain mukaisessa sosiaalityössä ei ole aiempaa tutkimusta. Sosiaalihuoltolain erityistä tukea tarvitsevia henkilöitä koskevilla säännöksillä on tarkoitus turvata tarvittava apu ja tuki kaikkein vaikeimmassa asemassa oleville, ja lasten kohdalla määrittely tarkoittaa, että ehkäiseviä ja tukevia palveluita on mahdollista saada ilman lastensuojelun asiakkuutta. Työntekijä- ja kuntakohtaiset erot erityisen tuen tarpeen määrittelyssä voivat tarkoittaa sitä, että lapset ja perheet ovat toisiinsa nähden eriarvoisessa asemassa palvelujärjestelmässä. Tutkimuskysymyksenä on: Millä tekijöillä lapsen erityisen tuen tarvetta perustellaan palvelutarpeen arviointien yhteenvedoissa? Tutkimusaineiston muodostivat palvelutarpeen arviointien yhteenvedot, joissa oli todettu lapsen olevan erityisen tuen tarpeessa. Aineisto kerättiin Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän viidessä jäsenkunnassa vuosina 2018–2020 tehdyistä yhteenvedoista, joita oli yhteensä 80. Aineiston analyysitapana oli temaattinen sisällönanalyysi. Tutkimuksen tuloksena erityisen tuen tarpeen perusteluiden taustalla olevista tekijöistä muodostui neljä yläteemaa: 1. lapseen liittyvät tekijät, 2. lapsen kasvuolosuhteisiin liittyvät tekijät, 3. vanhemmuuteen liittyvät tekijät, ja 4. erilaiset tuen tarpeet, jotka kukin sisälsivät useita alateemoja. Lisäksi tutkimuksen perusteella ilmeni, että lapsen erityisen tuen tarvetta ei 14 %:ssa tapauksia ollut arvioimassa lainkaan sosiaalityöntekijää, ja että arvioinnin kohteena olevan lapsi jätettiin tapaamatta tai tämän mielipide muutoin selvittämättä yhteenvedon perusteella lähes neljänneksessä palvelutarpeen arviointeja. Kaikkiaan tutkimus tuottaa käytännön sosiaalityöhön tarpeellista tietoa lapsen erityisen tuen tarpeen taustalla olevista tekijöistä, ja kiinnittää huomiota lapsiperheiden palvelutarpeen arviointiin myös laajemmin. Vaikka tämän tutkimuksen tuloksia ei ole mahdollista peilata aiempaan sosiaalihuoltolain erityisen tuen tarvetta käsittelevään tutkimukseen sellaisen toistaiseksi puuttuessa, vertautuu sosiaalihuoltolain tarkoittama lapsen erityisen tuen tarve varhaiskasvatuksen kentällä jo pidempään käytössä olleeseen erityisen tuen käsitteeseen ja sen muodostumiseen. Tässä tutkimuksessa esitetyt tekijät, joiden perusteella erityisen tuen esitetään muodostuvan, ovat monilta osin samoja tai samankaltaisia, kuin varhaiskasvatuksessa, ja myös arvion muodostumisessa prosessina on yhtäläisyyksiä, joskin niin taustatekijöissä, kuin arvioinnissa on myös oleellisia eroja.