Browsing by Subject "sosiaalinen vaikutus"

Akrasia on jo Antiikin filosofiassa esiintynyt ilmiö, jonka ongelma on se, voiko ihminen toimia vapaasti omaa parempaa arvostelmaansa vastaan. Kreikankielinen termi ”akrasia” tarkoittaa voiman, kratoksen, vajavuutta. Akrasia voidaan kääntää itsekontrollin puutteeksi tai vajavaiseksi itsekontrollin kyvyksi. Akrasia nousi uudelleen filosofiseksi kiinnostuksen kohteeksi 1900-luvun puolivälissä, ja siitä lähtien akrasiaa on tarkasteltu toiminnan filosofisena ongelmana. Toiminnan filosofian kontekstissa on tarkasteltu akrasiaa yksilön toimintaa koskevana ongelmana, jolloin kyseessä on jonkinlainen häiriö toimijan arvostelmien, intentioiden ja toteutetun toiminnan välillä. Tällaisissa käsittelyissä toiminnan perusteet ovat puhtaan yksilöllisiä. Kuitenkin inhimilliseen toimijuuteen kuuluvat olemuksellisesti sosiaaliset perusteet. Tutkielma tarkastelee noiden sosiaalisten perusteiden, eli sosiaalisen ulottuvuuden, vaikutuksia yksilön toiminnassa ilmenevään akrasiaan. Tutkielman lähtökohtana on, että inhimillinen toimija on sosiaalinen toimija. Akrasian voidaan Antiikin filosofien tavoin katsoa tarkoittavan luonteen heikkoutta. Nykyaikana akrasia sijoittuu toiminnan filosofian tutkimuskohteeksi, ja tässä tutkielmassa akrasiaa tarkastellaan myös pikemminkin toiminnan kuin luonteen ulottuvuudessa. Tutkielman toisen luvun tarkoituksena on määritellä akraattiselle toiminnalle olemuksellisia tekijöitä. Koska akraattinen toiminta tarkoittaa intentionaalista, vapaata toimintaa vastoin toimijan omaa parempaa arvostelmaa, tarkastellaan toisessa luvussa intentioita, vapaata toimintaa, sekä parempaa arvostelmaa. Akraattista toimintaa käsittelevän alaluvun tarkoituksena on ensinnäkin selventää sitä, mitä akraattinen toiminta voi olla ja toiseksi tuoda ilmi akraattisen toiminnan moninaisia ilmenemismuotoja. Luvussa käsitellään myös itsekontrollia, sillä on esitetty, että akrasiaa ja akraattista toimintaa ei voida ymmärtää ilman käsitystä itsekontrollista. Itsekontrolli mahdollistaa esimerkiksi ryhmään kuulumisen ja laajemmin ilmaistuna sosiaalista toimintaa. Tutkielman kolmas luku tarkastelee sitä, miksi akrasia on filosofinen ongelma. Akrasia on sekä teoreettinen että käytännöllinen ongelma. Teoreettiset ongelmat liittyvät siihen, onko akrasia ylipäätään mahdollinen ilmiö. Esimerkiksi Sokrates on kiistänyt olevan mahdollista, että ihminen voisi toimia vastoin sitä, minkä tietää olevan hyvää. Akrasian loogisuutta ja todellisuutta on problematisoitu myös nykyajan filosofisissa käsittelyissä. Tutkielmassa oletetaan, että akrasia on mahdollinen ilmiö. Tutkielman näkökulma on teoreettisten ongelmien sijaan akrasian käytännön ongelmissa. Akrasia vaikeuttaa esimerkiksi suunnitelmien toteuttamista. Lisäksi akrasian ilmentämä puutteellinen itsekontrolli on itsessään ongelma: toimija ei niin sanotusti ole itsensä hallinnassa. Tutkielman neljäs luku tuo ilmi akraattiseen toimintaan kykenevän toimijan ominaisuuksia sekä toimijuuden sosiaalisuutta. Toimijuuden sosiaalisuuteen liittyvät tekijät ovat osa akrasian sosiaalista ulottuvuutta. Sosiaalista ulottuvuutta voidaan tarkastella läheisten ja kaukaisten suhteiden kautta. Läheistä suhdetta edustaa esimerkiksi toimijan ryhmä ja kaukaisia suhteita edustavat puolestaan esimerkiksi kulttuuri tai sosiaaliset instituutiot, joita toimijat puolestaan voivat ilmentää toiminnassaan. Toiminnan filosofiassa akrasia tarkoittaa vapaata, intentionaalista toimintaa toimijan omaa parempaa arvostelmaa vastaan. Tämä määritelmä rajaa osaltaan sitä, mitä yksilön toimintaan vaikuttavat sosiaaliset tekijät voivat olla. Esimerkiksi hypnoosi ja pakottaminen ovat poissuljettuja, sillä niiden voidaan yleisimmissä tapauksissa katsoa kumoavan toimijan vapaan tahdon. Akrasian sosiaalisessa ulottuvuudessa voi olla kyse sosiaalisesta vaikutuksesta, mikä tarkoittaa sitä, että vaikka toimija ei voi vaikuttaa suoraan esimerkiksi sosiaalisiin instituutioihin, niin hän voi päättää, toimiiko hän niiden mukaan. Akraattisen sosiaalisen ulottuvuuden tekijöiden on oltava toimijalle volitionaalisia ollakseen akraattisia. Edellä mainitusta huomataan, että akraattisella toimijalla on oltava kehittynyt itsereflektion kyky tietääkseen toimintansa perusteet ja niihin mahdollisesti vaikuttavat tekijät. Tutkielman pääluvut ovat viides ja kuudes luku. Viidennessä luvussa esitellään akrasiastrategíoita, eli keinoja, joilla akraattiseen toimintaan voidaan päätyä. Näitä keinoja ovat huomion akrasiastrategia, habituaalinen akrasiastrategia sekä sosiaalisuuden akrasiastrategia. Sosiaalisuuden akrasiastrategia ilmentää selkeästi akrasian sosiaalista ulottuvuutta: esimerkiksi karismaattinen johtaja voi vedota toimijaan siten, että toimija toimii akraattisesti. Lisäksi sosiaaliset instituutiot voivat myötävaikuttaa akrasian ilmenemiseen toiminnassa. Kuudennessa luvussa käsitellään akrasiakatkoksia eli niitä käytännön järjen päätöksenteon kohtia, joissa akrasia voi ilmetä. Näitä kohtia ovat luonteen akrasia, suunnan tai tähtäyksen akrasia, irrationaalisuuden akrasia, sekä tulkinnan akrasia. Tulkinnan akrasiakatkos voi ilmetä puolestaan akraattisena havaitsemisena tai akraattisena puheena, kognitiivisena akrasiana tai emotionaalisena akrasiana. Kukin näistä käytännöllisen järjen päätöksen teon kohdista voi olla toimijan volition alaisuudessa, jolloin ne voivat olla akraattisia: esimerkiksi emootioita voidaan säädellä, jolloin toimijan on mahdollista pykriä vaikuttamaan esimerkiksi emootioidensa voimakkuuteen. Tutkielman seitsemäs ja viimeinen luku tuo ilmi tutkielmaan liittyviä pohdintoja sekä mahdollisia lisätutkimuksen aiheita. Tämän tutkielman näkökulma on yksilön akraattinen toiminta ja siihen vaikuttavat sosiaaliset tekijät. Tutkielmassa oletetaan ja esitetään, että toimijuus on sosiaalista. Tätä toimijuuden sosiaalisuutta ei oteta usein huomioon yksilön akraattista toimintaa tarkasteltaessa. Akrasiaa ja siihen liittyviä sosiaalisia tekijöitä on mahdollista tarkastella myös kollektiivisesta näkökulmasta, mutta aihe vaatii oman tutkielmansa. Akrasia on melko arkipäiväinen ilmiö, minkä mahdollistanee sen useat strategiat ja käytännön päätöksen teon kohdat, joissa akrasia voi ilmetä.