Browsing by Subject "sosiaalisten ongelmien teoria"

Tutkielma käsittelee vanhustenhoidosta käytyä julkista keskustelua Suomessa. Sen tarkoituksena on selvittää, millaisten teemojen ympärillä puhe vanhustenhoidon järjestämisestä ja epäkohdista liikkuu sekä sitä, muuttuvatko kirjoittamisen tapa tai teemat vajaan yhdeksän vuoden seurantajakson aikana. Lisäksi pohditaan, mitä kirjoitustavassa mahdollisesti tapahtuvat muutokset kertovat palvelujärjestelmästä ja sen muutoksesta, ja mitä vaikutuksia näillä voi tulevaisuudessa olla gerontologisen sosiaalityön kannalta. Tutkimusaineisto koostuu Helsingin Sanomien digiarkistosta kerätyistä vuosien 2011- 2019 aikana julkaistuista vanhustenhoitoa käsittelevistä pääkirjoituksista. Aineistossa on kaikkiaan 59 kirjoitusta. Tutkielman viitekehyksenä toimii sosiaalinen konstruktionismi. Analyysimenetelmänä käytetään sisällönanalyysiä sosiaalisten ongelmien teorian avulla siten, että aineistosta on muodostettu sosiaalisten ongelmien teorian avulla laajempia kirjoitusnäkökulmaa kuvaavia kaavatarinoita, joiden alla teksteistä poimitut vanhustenhoitoa käsittelevät teemat esitellään. Vanhustenhoidon nykyisen järjestämisen tapa näyttäytyy aineistossa ajankohtaisena sosiaalisena ongelmana, jota ei tarkastella aineiston kirjoituksissa pelkästään asenteiden koventumisen ja palveluiden karsimisen välttämättömyyden näkökulmasta. Aineistosta muodostetut kaavatarinat ovat vanhustenhoidon resurssien riittämättömyyden, inhimillisen kärsimyksen ja hyvinvointilupauksen rikkoutumisen näkökulmasta sosiaaliseksi ongelmaksi määrittävät tarinat. Jokaisen kaavatarinan mukaan vanhustenhoidon nykyisen järjestämisen tapa näyttäytyy sosiaalisena ongelmana, mutta eri lähtökohdasta. Resurssien riittämättömyyttä korostavaan kaavatarinaan kuuluu pyrkimys palvelurakenteen uudistamiseen, yksityistämiseen ja tehostamiseen, säästöjen aikaansaamiseen sekä vanhuuden hyvien puolien esiin nostaminen. Inhimillistä kärsimystä korostavaan kaavatarinaan kuuluu hoidon ja huolenpidon epäkohtien esiin nostaminen, huoli taloudellisten näkökulmien ensisijaisuudesta etiikan kustannuksella, hoitajien epäinhimillisten työolojen muuttaminen sekä selkeiden laatukriteerien peräänkuuluttaminen. Hyvinvointilupauksen rikkoutumisen näkökulmasta asiaa tarkastelevaan kaavatarinaan kuuluu huoli epätasa-arvon kasvusta, oman ja omaisten vastuun salakavalasta lisääntymisestä sekä vanhustenhoidon käyttämisestä politiikanteon välineenä. Vanhustenhoidosta kirjoittamisen tapa ei ole varsinaisesti muuttunut, mutta siinä on selkeää vuosikohtaista vaihtelua, joka seuraa samanaikaisia yhteiskunnallisia muutoksia. Tässä aineistossa korostuvat resurssien riittämättömyyttä ja inhimillistä kärsimystä kuvaavat kaavatarinat, mikä voi kertoa paitsi aineistoksi valitun julkaisun yleisestä linjasta myös laajemmin yhteiskunnassa tällä hetkellä korostuvista näkemyksistä ja arvoista. Sosiaalityö näyttäytyy aineistossa viranomaislähtöisenä ja byrokraattisena työmuotona, jolla on vahva asema palveluiden portinvartijana, mutta jonka oma ääni ja työstä nouseva tietotaito eivät ylitä uutiskynnystä vanhustenhoidon kontekstissa. Vanhustenhoito puhuttaa meitä myös tulevaisuudessa, osin palvelujärjestelmässä tapahtuvien muutosten vuoksi, mutta myös täysin niistä riippumatta. Gerontologisen sosiaalityön asema ja tehtävänkuva riippuu tulevaisuudessa paitsi siitä, mitä pidetään yhteiskunnassa tärkeänä ja tukemisen arvoisena, myös siitä kuinka kovaa ääntä sosiaalityölle tärkeistä teemoista ja arvoista jaksamme pitää.