Browsing by Subject "suuret ikäluokat"
Now showing items 1-6 of 6
-
(2014)Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia eroja Y-sukupolven ja aiempien sukupolvien käsityksissä aineettomasta palkitsemisesta ja työn palkitsevuudesta. Aineettomalla palkitsemisella ja työn palkitsevuudella käsitetään erilaisia ei-rahallisia palkitsemisen keinoja tai työn palkitsevuuteen vaikuttavia tekijöitä, kuten työsuhteen laatu, työn organisointi, johtaminen sekä kehittymis- ja koulutusmahdollisuudet. Tutkimuksen kyselylomake tehtiin tämän teoriakehyksen ympärille. Tutkimus suoritettiin kyselytutkimuksena toukokuussa 2013. Kyselylomake lähetettiin yhteensä 1946 toimihenkilölle suuressa suomalaisessa yrityksessä. Otantamenetelmä oli harkintaan perustuva ja käsitti noin kaksi kolmasosaa koko yrityksen henkilöstöstä. Kyselyn vastausprosentti oli 46. Tutkimuksen tuloksien analyysissä käytettiin parametrisiin menetelmiin lukeutuvista keskiarvostesteistä t-testiä. Faktorianalyysin kautta muodostettiin lisäksi summamuuttujat, jotka analysoitiin vastaavasti kuin yksittäiset muuttujat. Tutkimuksen tuloksena havaittiin, että eroa Y-sukupolven ja aiempien sukupolvien käsityksissä oli yhteensä 14 muuttujassa. Aiemmat sukupolvet pitivät keskimäärin tärkeämpänä sitä, että työsuhde on vakituinen, varma ja turvattu. Aiemmat sukupolvet arvostivat myös enemmän sitä, että työ on haastavaa ja itsenäistä, ja että on mahdollisuus etätyöhön ja työaikajoustoihin. Myös se, että työtä tehdään hyvän ja tärkeän asian eteen, ja että sillä on yhteiskunnallista merkitystä, oli aiemmille sukupolville tärkeämpää. Niin ikään yrityksen arvojen sopiminen yhteen omien arvojen kanssa oli heille tärkeämpää. Y-sukupolvi piti tärkeämpänä ainoastaan sitä, että työssä on hyvät etenemismahdollisuudet, uralla eteneminen on nopeaa, ja että työssä on hauskaa. Summamuuttujittain tehty analyysi tuki näitä tuloksia. Useat tekijöistä, joissa eroja sukupolvien välillä oli, eivät kuitenkaan olleet kummankaan ryhmän tärkeimpinä pitämien asioiden joukossa. Tärkeimpiä tekijöitä olivat oikeudenmukainen kohtelu, vakinainen ja turvattu työsuhde, hyvät ja ajantasaiset työvälineet, johdon ja esimiesten arvostus, mielenkiintoinen työ sekä mahdollisuus vaikuttaa oman työn suunnitteluun ja toteutustapaan. Analyysissä saattoi myös todeta sen, että taustatekijöillä, kuten sukupuolella, elämäntilanteella ja asemalla, oli todennäköisesti vaikutuksia tuloksiin. Johtopäätöksenä tutkimuksen tuloksista voidaan todeta, että sukupolvien välillä on jonkin verran eroja siinä, mitä pidetään tärkeänä. Erot painottuvat kuitenkin pääosin tekijöihin, joita ei pidetty kokonaisuudessa tärkeimpinä. Käytännön kannalta palkitsemista kehitettäessä hyödyllinen tulos onkin myös tieto siitä, mitä asioita vastaajat yleisesti pitivät tärkeimpinä. Lisäksi taustatekijöiden, kuten elämäntilanteen vaikutuksista saatua lisätietoa voidaan hyödyntää tuloksia sovellettaessa.
-
(2018)Epävirallinen auttaminen on merkittävä osa ihmisten välistä kanssakäymistä ja se voi toteutua niin käytännön apuna, hoiva-apuna kuin taloudellisena apuna. Annetun ja saadun avun määrät ja tavat muotoutuvat aina suhteessa ympäristöön ja niihin vaikuttavat merkittävästi virallisen avun rakenteet, jotka toteutuvat pääsääntöisesti hyvinvointivaltion kautta. Tässä tutkielmassa tarkastellaan suurten ikäluokkien antamaa ja saamaa epävirallista apua maaseudulla ja kaupungeissa asuvia vertailemalla. Tavoitteena on selvittää, miten asuinpaikan kaupunkimaisuus ja astutusalueen tyyppi vaikuttavat käytännön avun määriin. Tutkielmassa on käytetty Sukupolvien ketju -hankkeen vuoden 2012 aineistoa. Aineisto on vuosina 1945-1950 syntyneitä suomalaisia suuria ikäluokkia edustava kyselylomakeaineisto (n=2278). Käytännön avun määriä tutkittiin suurten ikäluokkien, heidän aikuisten lastensa, sisarustensa ja ystäviensä välillä. Vastaajat jakautuvat asuinpaikan tyypin mukaan siten, että vastaajista 20,4 prosenttia asui maaseutumaisessa kunnassa ja haja-asutusalueella 17,6 prosenttia. Tutkielmassa käytetään menetelmänä logistista regressioanalyysia, jonka avulla tutkitaan miten väestömääräisesti mitattu asuinpaikan kaupunkimaisuus ja asutusalueen tyyppi vaikuttavat annetun ja saadun käytännön avun määriin, mukaan lukien lastenhoitoapu. Lopuksi suurten ikäluokkien lapsiltaan saamaa käytännön apua ja heille annettua lastenhoitoapua tarkastellaan vastavuoroisuuden näkökulmasta ristiintaulukoimalla saatu käytännön apu ja annettu lastenhoitoapu. Tulosten mukaan asuminen asukasmäärältään maaseutumaisessa kunnassa lisää sisarukselta saadun käytännön avun määrää suhteessa kaupunkimaisessa kunnassa asuviin. Asuminen haja-astusalueella taas lisää sekä sisarukselta että lapselta saadun käytännön avun määrää suhteessa taajamassa asuviin. Suuret ikäluokat näyttäisivät myös antavan enemmän lastenhoitoapua aikuisille lapsilleen haja-astusalueella kuin taajamissa. Ystäville annettuun ja ystäviltä saatuun apuun eivät kaupunkimaisuus ja asutusalueen tyyppi vaikuttaneet merkitsevästi. Logistisen regressioanalyysin taustamuuttujista sukupuoli, siviilisääty ja koulutusaste näyttäisivät vaikuttavan annetun ja saadun käytännön avun määriin. Avoliiton merkitys yksinasuviin nähden näkyy erityisesti suuremmassa avun määrässä suurten ikäluokkien ja heidän ystäviensä välillä. Korkea-asteen koulutuksen ja keskiasteen koulutuksen merkitys perusasteen tai alhaisemman koulutusasteen suorittaneisiin näkyy pienempinä avun antamisen ja saamisen määrinä. Sukupuolittain tarkasteltuna miehet antavat naisia enemmän apua lapsilleen ja sisaruksilleen, mutta saavat vähemmän apua lapsiltaan ja sisaruksiltaan. Ystävilleen miehet sekä antavat että saavat naisiin nähden enemmän apua. Tutkielman tulokset antaisivat jossakin määrin viitteitä sille, että maaseudulla annettaisiin enemmän epävirallista apua perheen piirissä, mutta ei ystävien kesken. Tulokset eivät ole kuitenkaan yhtä voimakkaita molempien selittävien muuttujien osalta, vaikkakin saman suuntaisia. Tämä korostaisi maaseudun ja kaupungin käsitteiden määrittelyn merkityksen tärkeyttä siinä, miten maaseutu ja kaupunki käsitteellistetään. Tutkielmassa käytetty kaupunkimaisuuden mittari on väkilukuun perustuva ja asutusalueen tyyppi taas määritelmältään tilastollismaantieteellinen. Kun tuloksia tarkastellaan suhteessa laajempaan viitekehykseen, on syytä pohtia sitä, miksi haja-asutusalueella epävirallisen avun määrät ovat suurempia kuin taajamissa. Johtuuko tämä hyvinvointivaltion palveluverkoston vajaasta roolista harvaan asutuilla seuduilla? Vaikuttaako avun määrään välttämättömyys vai maaseudun vahvempi sosiaalinen integraatio? Tutkielmassa päädytään varovaisesti tukemaan välttämättömyysnäkökulmaa, jonka mukaan olosuhteet määrittävät toimintaa. Hyvinvointivaltion roolia voidaan siis pitää tuloksia parhaiten selittävänä tekijänä. Maaseudun sosiaalinen merkitys taas korostuu erityisesti normatiivisesta näkökulmasta, auttamisen näyttäytyessä velvollisuutena.
-
(2011)Pro gradu -työni selvittää tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, että suuret ikäluokat antavat käytännön apua lapsilleen, sekä sitä, miten suuret ikäluokat tätä apua antavat. Tarkastelen työssäni myös aikuisten lasten vanhemmilleen ja isovanhemmilleen antamaa käytännön apua. Perhesukupolvien välinen vuorovaikutus on aiheena ajankohtainen nyt, kun suomalaiset suuret ikäluokat ovat jäämässä tai jo jääneet eläkkeelle. Sukupolvien tutkimuksen avulla voidaan ennustaa, voidaanko perhevastuiden, kuten esimerkiksi hoidon ja hoivavastuun, jatkumiseen yli perhesukupolvien luottaa. Tutkielmani aineistona käytän kyselyaineistoa, joka kerättiin Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan laitoksella vuonna 2009 päättyneessä Sukupolvien ketju -hankkeessa. Neljä vuotta kestänyt Suomen Akatemian rahoittama Sukupolvien ketju -hanke tutki sukupolvien välistä vuorovaikutusta. Tilastokeskuksen toteuttamaan Sukupolvien ketju -postikyselyyn vastasi keväällä 2007 yhteensä 1 115 suurten ikäluokkien edustajaa ja 1 435 suurten ikäluokkien edustajan lasta. Sukupolvien ketju -aineiston laajuus mahdollistaa monenlaisten eri vertailujen tekemisen. Työni teoreettisessa osuudessa käsittelen perhekäsityksiä ja näissä käsityksissä tapahtuneita muutoksia. Valotan myös sukupolven käsitettä ja sen erilaisia merkityksiä sekä varsinaista auttamista ja perhesukupolvien välistä vaihtoa. Analysoin aineistoa PASW Statistics 18 -ohjelmalla (aiemmin SPSS). Aineiston kuvailussa käytän frekvenssijakaumia ja varsinaisessa analysoinnissa ristiintaulukoita ja logistista regressioanalyysia. Suurten ikäluokkien jäsenistä kaksi kolmesta auttaa lapsiaan. Tutkimusaineistossani suurten ikäluokkien käytännön avun antamista lapsilleen selittävät yksittäisinä tekijöinä siviilisääty, lasten lukumäärä, lastenlasten lukumäärä, kotitalouden kuukausitulot, lasten asumisetäisyys, viikoittainen yhteydenpito lapsiin, koettu terveydentila sekä vanhempien koulutus. Yhdeksän eri selittäjän vaikutusta käytännön auttamiseen samanaikaisesti tutkineen logistisen regressiomallini tulosten perusteella todennäköisimmin lapsiaan käytännössä auttaa keskiasteen koulutuksen saanut suuriin ikäluokkiin kuuluva nainen. Suurten ikäluokkien lasten vanhemmilleen antamaa käytännön apua puolestaan selittivät logistisessa regressioanalyysissa lasten lukumäärä sekä viikoittainen yhteydenpito vanhempiin. Suurten ikäluokkien lasten vanhemmilleen antamaa käytännön apua selitti lisäksi sukupuoli. Miehillä oli jopa viisinkertainen todennäköisyys auttaa vanhempiaan käytännössä verrattuna naisiin. Aiemmissa tutkimuksissa käytännön avun antamisen on havaittu olevan toiseen suuntaan sukupuolittunutta kuin tämän tutkimuksen tuloksissa. Pyytävätkö suuret ikäluokat modernia apua teknisten laitteiden asentamiseen ja virittämiseen enemmän juuri pojiltaan? Selittäisikö tämä aikuisten poikien suurempaa todennäköisyyttä auttaa käytännössä? Tällä hetkellä, kun suuret ikäluokat ovat vielä hyväkuntoisia ja aktiivisia, näyttää auttamisen pääpaino kulkevan suurilta ikäluokilta heidän lapsilleen. Tulevaisuus näyttää, auttavatko suurten ikäluokkien lapset samalla tavalla omia lapsiaan. Entä riittääkö suurille ikäluokille auttajia? Perhepoliittisissa puheissa ja toimenpiteissä pitäisi joka tapauksessa ottaa huomioon paremmin myös kasvava ikääntyvien ihmisten joukko.
-
(2010)Sukupolvenvaihdos on ajankohtainen monella suomalaisella maatilalla, koska suuret ikäluokat tulevat eläkeikään. Suuret ikäluokat kuuluvat vuosina 1945–54 syntyneisiin ikäluokkiin, silloin syntyi ennätysmäärä lapsia. Nyt yli 60-vuotiaiden määrä ylittää työikäisiin tulevien, eli 15-vuotiaiden ikäluokan. Suomessa oli vuonna 2007 noin 26000 maanviljelijää ikäluokassa 50–64 vuotta. Luku on noin 40 prosenttia koko aktiiviviljelijöiden määrästä Suomessa. Ongelmana on, onko maataloustuotannon lopettaville tiloille jatkajaa. Maatilan elinkaari etenee lähes samalla tavalla, kuin yrittäjän elinkaari. Elinkaaren pituus maatilalla on noin 30 vuotta ja sukupolven pitäisi vaihtua noin kolmenkymmenen vuoden välein. Jos maatilan elinkaari menee kohti laskevaa elinkaarenvaihetta, on tiloille hankala saada jatkajaa, koska siinä vaiheessa tilan kehittäminen aiheuttaa suuria kustannuksia. Aloittavalla yrittäjällä ei välttämättä ole kiinnostusta jo lähtökohdiltaan heikon tilan kehittämiseen. Tutkimuksessa selvitettiin Pirkanmaalla tehtyjen maanviljelijöiden sukupolvenvaihdosten syitä ja tilan lähtökohtia tehdä sukupolvenvaihdos, sekä sitä miten tilan elinkaari ja suurten ikäluokkien eläköityminen vaikuttavat sukupolvenvaihdospäätöksiin. Tutkimusta varten haastateltiin maanviljelijöitä ja asiantuntijoita. Haastattelut tehtiin teemahaastatteluna, jotta vastauksilla päästiin mahdollisimman syvälle haastateltavien mielipiteisiin. Sukupolvenvaihdoksen tehneillä tiloilla luopujat olivat oikeutettuja luopumistukeen ja aloittavat yrittäjät nuoren viljelijän aloitustukeen. Sukupolvenvaihdospäätöstä nopeutti se, että tila oli alkanut edetä kohti elinkaaren taantumaa ja näin ollen sukupolvenvaihdos piti tehdä heti, kun asioista päästiin yksimielisyyteen. Pirkanmaalla tehtiin vuonna 2009 noin 120 sukupolvenvaihdosta, joista tuettuja oli 88 kappaletta. Ilman tukia sukupolvenvaihdoksen tehneillä tiloilla tuensaannin estää ikä- tai tulorajat. Koko Suomen sukupolvenvaihdosten määrää on vaikea arvioida, koska ilman tukea sukupolvenvaihdoksen tehneiden määrää ei tilastoida. Arvio koko Suomessa tehdyistä sukupolvenvaihdoksista on noin 1000 tilaa vuodessa.
-
(2018)Perheenjäsenten väliset ristiriidat ja konfliktit ovat mielenkiintoinen ilmiö. Niitä on sosiaalitieteissä kuitenkin tutkittu vähän. Aiemmassa tutkimuksessa on keskitytty perheenjäsenten välisen solidaarisuuden ja avun tarkasteltuun. Tämä pro gradu -tutkielma pyrkii paikkaamaan vajetta ylisukupolvisten konfliktien tutkimuksessa. Tutkielmassa tarkastellaan suuriin ikäluokkiin kuuluvien isovanhempien ja heidän aikuisten lastensa välisiä konflikteja isovanhemman ja lapsenlapsen yhteydenpidon rajoittamisen näkökulmasta. Tutkielmassa käsitellään kahdenvälisissä ylisukupolvissa suhteissa esiintyvää isovanhemman yhteydenpidon rajoittamista lapsenlapseen, mitkä tekijät mahdollisesti selittävät yhteydenpidon rajoittamista, sekä sitä, miksi yhteydenpidon rajoittamista tapahtuu. Tutkielman kvantitatiivisessa osiossa on käytetty menetelminä jakaumatason tarkasteluja, ristiintaulukointeja ja logistista regressioanalyysia. Tutkielman kvalitatiivisessa osiossa avovastauksia on luokiteltu manuaalisesti. Tutkielmassa on ollut käytössä kaksi aineistoa: Tilastokeskuksen Sukupolvien ketju -hankkeelle keväällä 2012 keräämä suomalaisia nuoria aikuisia edustava kyselylomakeaineisto (n=1753), ja heidän suuriin ikäluokkiin kuuluvia vanhempiansa edustava kyselylomakeaineisto (n=2278). Tutkielman tulosten valossa aikuisten lasten sukupolveen kuuluvat pienten lasten äidit rajoittavat eniten isänäidin eli anoppinsa yhteydenpitoa lapsenlapseen. Pienten lasten isät rajoittavat eniten äidinäidin eli anoppinsa yhteydenpitoa lapsenlapseen. Suuriin ikäluokkiin kuuluvista isovanhemmista eniten yhteydenpidon rajoittamista oman aikuisen lapsensa taholta ovat kokeneet isänäidit omien poikiensa taholta. Aikuisen lapsen puolison taholta eniten yhteydenpidon rajoittamista ovat kokeneet anopit miniöidensä taholta. Tutkielman tulosten valossa eniten konflikteja ja yhteydenpidon rajoittamista esiintyisi anoppien ja miniöiden välisissä suhteissa. Tulosten perusteella näyttäisi myös siltä, että saman perheen sisällä lapset raportoivat yhteydenpidon rajoittamista todennäköisemmin kuin vanhempansa, ja he myös raportoivat enemmän ristiriitoja kuin vanhempansa. Aikuisten lasten osalta ikä ja uskonnollisuus ovat yhteydessä yhteydenpidon rajoittamisen todennäköisyyteen. Mitä vanhempi vastaaja, sitä todennäköisemmin hän on rajoittanut isovanhemman ja lapsenlapsen välistä yhteydenpitoa. Lisäksi hyvin uskonnolliset vastaajat ovat rajoittaneet yhteydenpitoa todennäköisemmin kuin vähemmän uskonnolliset vastaajat. Suuriin ikäluokkiin kuuluvien isovanhempien kohdalla mikään taustamuuttuja ei ollut merkitsevästi yhteydessä yhteydenpidon rajoittamisen todennäköisyyteen. Yleisin yksittäinen syy rajoittaa isovanhemman ja lapsenlapsen yhteydenpitoa on isovanhemman alkoholiongelma. Toiseksi yleisin syy on erimielisyydet kasvatuksessa. Tutkielman tulosten perusteella näyttää siltä, että vanhemmat perhesukupolvet kokevat ylisukupolviset suhteet harmonisempina kuin nuoremmat perhesukupolvet. Lisäksi näyttää siltä, että verisukulaisuus ennustaisi ylisukupolvisten suhteiden laatua: aikuisten lasten ja heidän suuriin ikäluokkiin kuuluvien vanhempiensa väliset suhteet ovat tulosten perusteella paremmat kuin aikuisten lasten ja näiden puolisoiden vanhempien väliset suhteet. Tulosten perusteella vaikuttaa siltä, että aikuiset lapset rajoittavat isovanhempien osallistumista lastenlastensa elämään, ja että perheenjäsenten välillä esiintyy konflikteja ja jännitteitä, vaikkakin yleisesti ottaen perheenjäsenten keskinäiset välit ovat hyvät.
-
(2020)This thesis examines the intergenerational effects of the Second World War on Finnish women’s role and mentality. The research is motivated by the intent to understand intergenerational long-term effects of war in ordinary people’s lives. The effects of war on women’s mentality or the intergenerational social effects have not been much researched in Finnish military or social history. During the war most working-age men spent long periods in the battlefront, whilst women were mostly responsible for the everyday life in the home front. Women’s already heavy workload increased both during and after the war. In addition to taking care of the household and children, the dominant social atmosphere in the reconstruction period encouraged women not to overly burden the men who had already suffered in the war, and to nurture the wounded. Veterans were victims of war as well, and women and children had to endure their post-war symptoms, such as nervousness, unpredictable and aggressive behaviour, and heavy drinking. The culture of silence and the prevalent emotional regime endorsed self-control and concealing of one’s grieves. The effects of war on the war generation are first examined through earlier research, after which it is analysed, whether these effects have been intergenerationally passed onto Finnish women of the baby boomer generation. Qualitative content analysis and methods of oral history are used to analyse autobiographies written in 1991 by women of the baby boomer generation, as well as written interview answers of the same women from the year 2020. The research material was selected from the Finnish Literature Society’s collection Satasärmäinen nainen, and limited to women with agrarian backgrounds. The theoretical framework includes especially mentality, new military history, women’s history, and psychohistory, that is, applying psychoanalysis in social history. Mentality is defined as a collective way of thinking and life attitude that is partly conscious, partly unconscious. Mentality affects people’s actions, choices, as well as life paths. The research is theoretical by nature, and offers one possible explanatory model for a predominant mentality in our culture, which also contributes to the inequality of women and men. The demand of self-sacrifice and fulfilling one’s responsibilities were directed at Finnish women in the reconstruction period, and women adopted them as a part of their mentality. The war strengthened women’s role as nurturers and the responsible ones in everyday life, as well as the mentality of endurance. Nurturing, responsibility, endurance and survival can also be observed in the roles and mentality of the baby boomer generation’s women. Together with childhood experiences these can also have an effect on women’s mental and physical health. Diligence and self-sacrifice have been somewhat eased between generations, and especially the culture of silence is something that women have consciously tried to get rid of.
Now showing items 1-6 of 6