Browsing by Subject "sydänsiirto"

Sydänsiirtoja ja sydämen apupumppuja käytetään hoitona loppuvaiheen sydänsairaille potilaille, joille ei muuta hoitoa ole tarjottavissa. Sydänsiirteiden hyljintäreaktioiden toteamisessa ”kultainen standardi” on tällä hetkellä sydänlihaksesta otettava koepala tietyn protokollan mukaan. Sydänlihaskoepalan otto on kajoava toimenpide, johon voi liittyä komplikaatioita. Sydänsiirteen hyljinnän toteamista varten on kehitteillä useita seuranta merkkiaineita. Tässä tutkielmassa käsitellään yhtä merkkiainetta, joka on luovuttajaperäinen soluvapaa DNA. Luovuttajaperäinen soluvapaa DNA voidaan eristää verinäytteestä, ja sen pitoisuuden on osoitettu nousevan akuutin hyljinnän yhteydessä. (1–4) Tutkielmassa on mukana 21 potilasta, joille on tehty sydämensiirto Helsingin yliopistollisessa sairaalassa. Tutkimuspotilaita seurattiin 12 kuukautta. Tutkimuksen aikana tutkimukseen osallistuneita hoidettiin kliinisen protokollan mukaisesti. Jokaisen koepalan oton yhteydessä otettiin ylimääräinen verinäyte luovuttajaperäisen soluvapaan DNA:n pitoisuuden määrittämistä varten. Tähän tutkimukseen osallistuneiden potilaiden ennalta suunniteltu koepalan otto aikataulu: 2,4,6,8,10,12 viikkoa ja 4,5,6,8,10,12 kuukautta siirron jälkeen. Lisäksi otetaan kaksi verinäytettä: 1) kokoverinäyte, joka kerätään sekä luovuttajalta että vastaanottajalta DNA-sekvensointia varten, 2) 24 tuntia siirron jälkeen otetaan verinäyte, josta katsotaan luovuttajaperäistä soluvapaan DNA:n pitoisuutta. Tutkielmassa vastaanottajan verinäytteistä määritettiin luovuttajaperäisen soluvapaan DNA:n osuus kokoveren soluvapaasta DNA:sta. Lisäksi, joka aikapisteessä otettiin sydänlihaskoepala. Sydänlihaskoepalojen patologin luokituksien mukaan vertailtiin luovuttajaperäisen soluvapaan DNA:n pitoisuuksia ilman hyljintäreaktiota otetuista näytteissä sekä hyljinnän aikana otetuista näytteistä. Tutkielman perusteella ei voitu osoittaa luovuttajaperäisen soluvapaan DNA:n pitoisuuden nousua hyljintäreaktion yhteydessä. Aineiston koko ja hyljintäreaktioiden määrä huomioiden tarvitaan kuitenkin jatkotutkimuksia ennen kuin voidaan olla varmoja tämän tutkielman tuloksista.