Browsing by Subject "tasapuolisen kohtelun vaatimus"

Tutkielmassa tarkastellaan osa-aikatyödirektiiviin (97/81/EY) ja määräaikaistyödirektiiviin (1999/70/EY) perustuvaa työsopimuslain (55/2001) 2 luvun 2 §:n 2 momenttia, jossa asetetaan työnantajalle velvollisuus kohdella osa-aikaisia ja määräaikaisia työntekijöitään työehtojen suhteen tasapuolisesti muihin työntekijöihin verrattuna. Tätä osa-aikaisten ja määräaikaisten työntekijöiden tasapuolisen kohtelun vaatimukseksi nimitettyä säännöstä analysoidaan erityisesti työntekijänäkökulmasta, sillä tutkielman tutkimustehtävänä on sen selvittäminen, mikä on säännöksen sisältö ja millaiseksi sen työntekijöille tarjoama suojan taso on muodostunut tuomioistuinten tulkintakäytännössä. Tutkielman pääasiallisena tutkimusmetodina on oikeusdogmatiikka eli lainoppi, jonka avulla pyritään tuottamaan ja jäsentelemään tietoa voimassa olevan oikeuden sisällöstä. Työoikeudellisille säännöksille tyypilliseen tapaan osa-aikaisten ja määräaikaisten työntekijöiden tasapuolisen kohtelun vaatimuksen soveltaminen edellyttää tapauskohtaista harkintaa. Erityyppisissä työsuhteissa sovellettujen työehtojen vertailu, vertailukelpoisen kokoaikaisen tai toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa työskentelevän työntekijän identifioiminen ja mahdollisten oikeuttamisperusteiden arviointi edellyttävät kaikki tarkastelua käsillä olevalle tapaukselle erityisten ja yksilöllisten piirteiden kautta, mutta soveltamisen tueksi voidaan oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuudessa esitettyjen näkemysten perusteella esittää yleisiä havaintoja. Työehtojen ja oikeuttamisperusteiden osalta tuomioistuimet ovat omaksuneet työntekijämyönteisen tulkinnan. Keskeisten, kuten palkan, työajan ja työsuhteen päättymiseen liittyvien ehtojen lisäksi säännöksessä tarkoitetuksi työehdoksi on katsottu esimerkiksi ylentämisprosessien säännöt. Työehtojen epäedullisemmuudelle ei myöskään ole asetettu kvantitatiivisia tai kvalitatiivisia rajauksia. Oikeuttamisperusteilta on puolestaan oikeuskäytännössä edellytetty konkreettisuutta, täsmällisyyttä, objektiivisuutta ja suhteellisuutta. Esimerkiksi yleistyksiin perustuvia tai taloudellisia argumentteja ei ole pidetty asiallisina syinä. Tuomioistuinten tulkintaa asiallisen syyn käsitteestä voisi luonnehtia suppeaksi. On kuitenkin huomattava, että osa-aikaisten ja määräaikaisten työntekijöiden työehtojen ei edellytetä yksi yhteen vastaavan kokoaikaisten ja toistaiseksi voimassa olevissa työsuhteissa olevien työntekijöiden työehtoja, vaan vahvana lähtökohtana on työehtojen suhteuttaminen tehdyn työajan suhteen pro rata temporis -periaatteen mukaisesti silloin kun se on mahdollista. TSL 2:2.2:n suojan tasoa kuitenkin laskee säännöksessä edellytetty vertailukelpoisen kokoaikaisen tai toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa olevan työntekijän identifioiminen. EUT omaksui ratkaisussaan Wippel (C-313/02) käsitteelle tiukan tulkinnan, mikä voi vaikeuttaa etenkin erityisen heikossa ja prekaarissa työmarkkina-asemassa olevien osa-aikaisten ja määräaikaisten työntekijöiden mahdollisuutta saada suojaa säännöksen nojalla. Kansainvälisessä oikeuskirjallisuudessa on nostettu esiin myös muita vertailukelpoisuuden edellyttämiseen liittyviä ongelmakohtia. Tutkielman johtopäätöksenä on, että TSL 2:2.2:a voidaan pitää jossain määrin osa-aikaisten ja määräaikaisten työntekijöiden asemaa parantavana säännöksenä, mutta siihen sisältyy merkittäviä heikkouksia, jotka heikentävät säännöksen vaikuttavuutta ja sen selkeyttä. Toisaalta voidaan kuitenkin todeta, että heikoksi ja kunnianhimottomaksikin kritisoitua sääntelyä on vahvistanut EUT:n ja kansallisten tuomioistuinten työntekijämyönteinen tulkinta epäedullisempien ehtojen ja asiallisen syyn käsitteistä.