Browsing by Subject "teatteriperinne"

Perehdyn työssäni suomalaisnäyttelijä Hilma Rantasesta (1875-1943) kirjoitettujen lehtiarvostelujen sekä aihetta käsittelevän kirjallisuuden välityksellä suomalaisen ja virolaisen teatterin piirteisiin 1900-luvun alkupuolella sekä tarkastelen tätä kautta ilmentyvää Rantasen näyttelijäkuvaa Suomessa ja Virossa. Hilma Rantanen (myöh. Rantanen-Pylkkänen) työskenteli näyttelijänä ja ohjaajana 1910-luvulla Estonia-teatterissa Tallinnassa sekä Kansan Näyttämöllä Helsingissä. Tarkastelen myös Suomen ja Viron teatterin kehitystä ja koulutusta pohtien tätä taustaa vasten molempien maiden teatteritraditioon vaikuttaneita tekijöitä. Tutkimusaineistoni koostuu kirjallisuudesta, Rantasta koskevista teatteriarvosteluista Estonia-teatterin ja Kansan Näyttämön ajalta, verkkolähteistä sekä Rantasen henkilökohtaisista arkistoista löytyneistä materiaalista, muun muassa kirjeistä. Tutkimukseni on kvalitatiivista, mikrohistoriallista tutkimusta, missä perehdyn yksittäisen ihmisen toimintaan pienehkössä yhteisössä. Lehtiarvostelujen analysoimisessa käytän diskurssi- ja sisällönanalyysia. Suomalaisen ja virolaisen teatterin merkittävin ero 1900-luvun alkupuolella näyttää olevan suomalainen paatoksellisuus, jonka esiintyminen oli vähäisempää virolaisessa teatterissa. Molempien maiden tavoitteena oli kehittää yhteisnäyttelemistä ja pyrkiä luonnollisempaan ilmaisuun. Tutkimukseni osoittaa, että saksalaisen teatterin vaikutus molempien maiden teatteriin oli voimakas. Teatterintekemistä leimasi tähtinäyttelijäperinne, joka kumpusi saksalaisesta teatterikulttuurista. Siitä alettiin pyrkiä 1900-luvun alkupuolella eroon niin Suomessa kuin Virossakin. Molemmissa maissa alettiin pitää esikuvana Moskovan Taiteellista Teatteria ja siellä toimineen Konstantin Stanislavskin kehittämää tunnemuistiin perustuvaa näyttelemistyyliä. Virossa näitä vaikutteita oli havaittavissa aiemmin ja enemmän kuin Suomessa. Vuosisadan alussa virolaisten teatterintekijöiden keskuudessa oppia haettiin Länsi-Euroopan ohessa myös Venäjältä, kun taas suomalaisten opintomatkat suuntautuivat enimmäkseen länteen. Hilma Rantanen oli suurten naisroolien esittäjä sekä Suomessa että Virossa. Hän oli tragedienne ja näyttämön diiva, joka eli kulta-aikaansa 1900-luvun ensimmäisillä vuosikymmenillä. Hän sai osakseen huomiota ja arvostusta niin näyttelijänä kuin ohjaajanakin. Rantanen toimi Suomessa Kaarle Halmeen ohella merkittävänä teatterin kielellisen ilmaisun uudistajana. Lehtiarvostelut Kansan Näyttämöllä olivat pääosin erittäin myönteisiä, kun taas Virossa kielteistä kritiikkiä alettiin alun innostuneen vastaanoton jälkeen antaa enemmän. Aluksi häntä pidettiin persoonallisena taiteilijana ja oivana pääroolien esittäjänä ja hänen näyttelemistään viron kielellä ihasteltiin. Myöhemmin kritiikki kohdistui nimenomaan Rantasen teennäiseltä tuntuvaan kielenkäyttöön. 1920-luvulle tultaessa hänen näyttelemistyyliään alettiin pitää vanhanaikaisena.