Browsing by Subject "terrorismi"

Boko Haram – nousu ja uho -tutkielma selvittää Pohjois-Nigeriassa toimivan terroristijärjestö Boko Haramin rekrytointimenetelmiä, Nigerian pohjoisten osavaltioiden rakenteellisia ongelmia ja sitä miten näitä ongelmia on mahdollista korjata. Tutkielma pyrkii vastaamaan kysymykseen millaiset premissit ajavat ihmisiä liittymään Boko Haramiin. Tutkielman tutkimusmenetelmänä on käytetty laadullista sisällönanalyysia, jonka luoman viitekehyksen kautta tutkija on tulkinnut tutkimusaineistoa. Tutkimuksen aineistolähteet koostuvat Nigeriaa ja Boko Haramia käsittelevästä kirjallisuudesta, tieteellisistä artikkeleista sekä aikalaislähteistä. Tutkielman analyysiluvuissa yksilöiden premissejä on tulkittu tutkimusaineistoista nousevien teemojen mukaan, minkä jälkeen tutkijan on ollut mahdollista tehdä laajempi sisältöanalyysi eri premisseiden kerrannaisvaikutuksista osana Boko Haramiin liittymiselle. Tutkielman osoittaa, että Boko Haramiin liittymisen taustalla on harvoin yhtä selittävää tekijää, kuten esimerkiksi työttömyys. Liittyminen on lähes poikkeuksetta useiden eri premissien summa, jossa korostuvat tulevaisuuden heikot näkymät, osattomuus yhteiskunnassa, epäluottamus Nigerian keskushallintoon sekä oman kansan identiteettiin ja kulttuurin puolustamiseen liittyvät teemat. Boko Haramiin liittyvää konfliktia ei voida näin ollen ratkaista puhtaasti sotilaallista voimaa käyttämällä, vaan Nigerian olisi kyettävä vahvistamaan Pohjois-Nigerian osavaltioiden yhteiskunnallisia rakenteita sekä luomaan luottamussuhde kansalaisten ja valtionhallinnon välillä.

Tutkielmani tavoitteena on omaelämäkertakirjallisuutta ja haastatteluja hyödyntämällä kerätä tietoa liittyen islamistiseen radikalisoitumisprosessiin länsimaissa. Pyrin tuottamaan tutkimuskirjallisuuden käyttöön lisää tietoa siitä, mitkä asiat vaikuttavat islamistiseen radikalisoitumisprosessiin länsimaissa, ja millä tavalla. Tutkimuskysymykseni ovat: 1. Millaisena ilmiönä islamistinen radikalisoitumisprosessi ilmenee omaelämäkertakirjallisuuden ja haastattelujen avulla analysoituna? 2. Miten islamistisista radikalisoitumisprosesseista omaelämäkertakirjallisuuden ja haastattelujen kautta saatava tieto vertautuu eri tavalla toteutetuista tutkimuksista saatuihin tietoihin? Menetelmien suhteen käytän tutkielmani tekemiseen laadullisen tutkimuksen keinoja; tarkemmin sanottuna aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoja. Lähdeaineistoni koostuu niin kirjallisista lähteistä kuin haastattelustakin. Kirjalliseen lähdeaineistoon kuuluu tutkielmassani 7 teosta, haastatteluja teen yhden. Kirjallinen lähdeaineistoni koostuu omaelämäkertakirjallisuudesta, joita radikalisoituneet islamistit ovat kirjoittaneet. Haastattelun kohteena on suomalainen henkilö, joka oli menneisyydessään radikalisoitunut islamisti. Haastattelun toteutan teemahaastattelun keinoin. Keskeisiä tuloksia tutkielmassani ovat seuraavat asiat: - Ulkopuolisuuden kokemusten yleisyyttä on mahdollisesti yliarvioitu aiemmissa tutkimuksissa - Radikalisoituminen islamistisessa kontekstissa on erityisesti nuoria koskeva ilmiö - Traumaattisten elämänkokemusten yleisyyttä on mahdollisesti aliarvioitu aiemmissa tutkimuksissa - Uskonnollinen kasvatus ei riitä estämään radikalisoitumista islamistisessa kontekstissa - Uskonnollisen tulkinnan merkitys radikalisoitumisprosessissa on vahvasti kaksijakoinen - Muun muassa ystävien ja moskeijoiden merkitysten suhteen tulokseni tukevat tutkimuskirjallisuutta Radikaalien islamististen liikkeiden tarjoama ideologinen narratiivi on päätelmieni mukaan erittäin voimakas ja erilaisiin tilanteisiin sopeutuva. Islamistinen radikalismi tulee ymmärtää entistä enemmän nuorten ilmiönä, sillä yksilöt radikalisoituvat aineistoni mukaan nuorina, vaikka tutkimusten mukaan terroristi-iskuja tekevätkin pääsääntöisesti nuoret aikuiset. Koska kyseessä näyttää olevan nuoria koskeva ilmiö, radikalisminvastainen työ kannattaisi mielestäni viedä entistä voimakkaammin sosiaaliseen mediaan. Uskonnollisen tulkinnan merkitystä ei tule julkisessa keskustelussa vähätellä, eikä liioitella; sillä on ehdottomasti merkitystä radikalisoitumisprosessissa, mutta se ei ole ainoa asia, jolla on merkitystä.

Tutkielma tarkastelee turvallistamista eduskunnassa käydyssä välikysymyskeskustelussa, jonka aiheena olivat toimet al-Holin pakolaisleirillä olevien Suomen kansalaisten kotiuttamisesta. Tutkimuskysymykset ovat: Miten al-Holin leirillä olevia Suomen kansalaisia ja heidän mahdollista paluutaan Suomeen pyritään turvallistamaan eduskunnan täysistuntokeskustelussa? Miten al-Holin leirillä olevien Suomen kansalaisten ja heidän mahdollisen paluunsa turvallistamista pyritään kyseisessä keskustelussa haastamaan? Tutkielmassa yhdistetään uskontotieteen, turvallisuuden tutkimuksen sekä kielentutkimuksen aineksia toisiinsa. Tutkielman aineistona toimii Pöytäkirjan asiakohta PTK 84/2019 4. Tutkimusmenetelmänä käytetään etenkin Norman Faircloughin ja John Richardsonin esityksistä vaikutteita saanutta kriittistä diskurssianalyysia, jossa keskeistä ei ole ainoastaan tekstin tasolla tapahtuva tarkastelu vaan myös pyrkimys tulkita tekstin suhdetta sen tuottamisen ja kuluttamisen tapoihin sekä laajempaan ympäröivään yhteiskuntalliseen ja sosiaaliseen kontekstiin. Teoreettisilta lähtökohdiltaan tutkielma sitoutuu sosiaalisen konstruktionismin ja dekoloniaalin tutkimuksen periaatteisiin. Tutkielmassa keskitytään etenkin al-Hol-keskustelun turvallisuusnäkökulmiin ja keskustelua tarkastellaan turvallistamisen käsitteen ohjaamana keskittyen niihin keinoihin, joiden kautta leiriläisistä luodaan kuvaa uhkana suomalaiselle kollektiiviselle identiteetille. Analyysin tuloksissa tuodaankin esille, että leiriläisiä kuvataan ei-suomalaisina muun muassa korostamalla heidän sitoutumistaan vieraaseen, väkivaltaiseen ideologiaan, painottamalla naisten omaa aktiivista päätöstä lähteä pois Suomesta sekä rinnastamalla heidät muihin maahanmuuttajiin. Keskustelun taustalla nähdään vaikuttavan nationalistisen diskurssin myytit suomalaisuudesta. Tutkielmassa kiinnitetään huomiota lisäksi turvallisuusdiskurssin hegemonisuuteen sekä pyrkimyksiin käsitteellistää kysymys eri tavalla kuin turvallistamisen keinoin. Tulokset osoittavat kuitenkin, että turvallisuuden teema on keskustelussa niin vahva, että kaikkien osapuolten on otettava siihen tavalla tai toisella kantaa.

Tämä tutkielma tarkastelee Pariisin marraskuun 2015 ja Brysselin maaliskuun 2016 terrori-iskujen jälkeistä turvallistamista Kööpenhaminan turvallistamisteorian ja poikkeustila-käsitteen avulla. Tarkoitus on tutkia, mikäli näiden iskujen jälkeen poliitikot Ranskassa ja Belgiassa turvallistivat jotain teemaa ja jos, niin miten. Lisäksi halutaan selvittää, löytyykö näiden kahden maan väliltä eroja tavoissa turvallistaa. Näihin kysymyksiin vastataan Kööpenhaminan koulukunnan turvallistamisteorian avulla. Lopuksi halutaan selvittää, ilmeneekö ranskalaisten poliitikkojen tavassa puhua hätätilasta Giorgio Agambenin poikkeustilateoriasta kumpuavia elementtejä. Tätä analyysia täydennetään soveltuvin osin Carl Schmittin teorisoinneilla samasta aiheesta. Tutkielman aineisto koostuu ranskalaisten ja belgialaisten poliittisten päättäjien puheista, haastatteluista ja kommenteista, joita on yhteensä 26. Ajallisesti aineisto sijoittuu pääosin välittömästi iskujen jälkeiseen aikaan. Aineiston analyysiin sovelletaan Kööpenhaminan turvallistamisteorian tarjoamaa jaottelua sekä Agambenin teoriasta esiin nousevia elementtejä. Analyysi paljastaa, että iskuista puhutaan hyvin eri tavoin näissä kahdessa maassa. Tarkastelun kohteena olevien ranskalaisten poliitikkojen teksteistä löytyy turvallistamista, mutta ei belgialaisten. Ranskalaiset poliitikot turvallistavat vahvasti terrori-iskuja, rakentaen vahvoja uhkakuvia sekä vedoten edessä olevaan taisteluun ja uhkaan, johon Ranskan on vastattava sekä poikkeustoimilla kansallisesti että sotilaallisesti Lähi-idässä. Belgialaiset poliitikot puolestaan toivovat nopeaa paluuta normaaliin arkeen iskujen jälkeen, eivät lupaa uusia toimenpiteitä ja korostavat demokraattisten arvojen merkitystä. Belgian kohdalla turvallistamista ei siis löydy. Lisäksi analyysi paljastaa, että ranskalaiset poliitikkojen puheissa ilmenee monia Agambenin teorian kanssa yhteneviä elementtejä, kuten poikkeuksen normalisoituminen, demokratian suojeleminen rajoittamalla demokraattisia oikeuksia hetkellisesti sekä välttämättömyyteen vetoaminen. Tämä kaikki viittaa siihen, että poikkeustilaa käytetään hallinnan tekniikkana Ranskassa iskujen jälkeen. Analyysin perusteella voidaan tehdä se johtopäätös, että turvallistaminen operoi eri tavoin näissä kahdessa kontekstissa, siitäkin huolimatta, että iskut liitetään samaan kansainvälisen terrorismin jatkumoon. Tämä on mielenkiintoista, sillä se osoittaa, että hyvinkin samankaltaiset iskut voidaan kehystää eri tavoin eri kansallisissa konteksteissa. Se myös osoittaa, että terrorismia ei välttämättä aina turvallisteta, vaikka kyseessä onkin aihe, joka on usein nostettu tavallisen politiikan yläpuolelle poikkeuksellisen politiikan piiriin. Lopussa pohditaan vielä demokratian ja poikkeustilojen suhdetta.

Tutkielmassa tarkastellaan länsimaiden sisäsyntyistä islamistista terrorismia 2010-luvun puolivälissä. Aineistona on ranskalaisen Le Monden, brittiläisen The Daily Telegraphin ja suomalaisen Helsingin Sanomien kirjoittelu heinäkuussa Nizzassa ja joulukuussa Berliinissä vuonna 2016 tapahtuneista rekkaiskuista niitä seuranneiden neljän ensimmäisen vuorokauden ajalta. Molempien hyökkäysten tekijäksi osoittautui yksin toiminut nuori tunisialaismies, ja molemmissa tapauksissa yleiseurooppalainen julkinen keskustelu painottui vahvasti ISIS-terroristijärjestön lietsomaan jihadistiseen terrorismiin länsimaissa. Näistä syistä tutkimuksen aiheeksi valikoitui kyseisiä joukkomurhia koskenut kirjoittelu yllä mainittujen eurooppalaislehtien maksullisissa digitaalisissa painoksissa. Tutkimusmenetelmänä käytettiin aineiston laadullista analyysia, jossa johtopäätökset ja laajemmat yleistykset tarkasteltavasta ilmiötä tehdään aineistosta esiin nousevien seikkojen pohjalta. Tutkimuskysymyksiä on kaksi: 1) Mihin aiempiin hyökkäyksiin Nizzan ja Berliinin rekkaiskut liitetään Le Mondessa, The Daily Telegraphissa ja Helsingin Sanomissa? 2) Mihin muihin ilmiöihin kuin väkivaltaiseen jihadismiin iskut aineistossa yhdistetään, ja onko eri lehtien välillä tässä näkemyseroja, jotka voisivat selittyä niiden erilaisilla poliittisilla painotuksilla tai kotimaan kontekstin vaikutuksella? Aiemman tutkimuksen osalta tärkeimmät tutkielmassa käytettävät teokset ja viranomaislähteet käsittelevät jihadistisen radikalisoitumisen taustatekijöitä, ISIS-terroristijärjestöä ja ’yksinäisiä susia’ omana erityisenä mutta myös vaikeasti määriteltävänä terroristiryhmänään. Lisäksi aineiston analyysissa hyödynnetään median ja terrorismin välistä yhteyttä koskevaa kirjallisuutta. Kaikessa aiemmassa tutkimuksessa korostuu internetin merkityksen nopea kasvu terroristisessa toiminnassa ja siihen johtavassa radikalisoitumisessa, mikä osaltaan selittääkin 2010-luvun puolivälistä lähtien yleistyneitä omatoimisten yksittäishyökkääjien tekemiä iskuja, jotka amatöörimäisyydestään huolimatta ovat monesti olleet hyvinkin tuhoisia. Analyysissa käydään ensin läpi Nizzan ja sen jälkeen Berliinin iskun nelipäiväinen kirjoittelu Le Monden, The Daily Telegraphin ja Helsingin Sanomien digilehdissä heinä- ja joulukuussa 2016. Aineisto sisältää yhteensä 287 lehtijuttua, 196 Nizzasta ja 91 Berliinistä, ja ne on saatu hakusanoilla ”Attentat de Nice”, ”Nice Terror Attack” ja ”Nizzan terrori-isku” sekä ”Attentat de Berlin”, ”Berlin Attack” ja ”Berliinin terrori-isku”. Aineistosta kaksi kolmasosaa koostuu Nizzan iskua käsittelevistä jutuista erityisesti Le Mondessa, mikä osoittaa terrorismiuutisoinnin painottuvan tapahtuneen välittömiin jälkitunnelmiin sitä varmemmin, mitä tuhoisammasta ja läheisemmästä iskusta on kyse. Aineiston rajauksessa käytetyt huolellisesti valitut hakusanayhdistelmät vihjaavat osaltaan siitä, että molemmat rekkaiskut liitettiin aineiston jutuissa osaksi Ranskassa ja muualla Euroopassa erityisesti 2010-luvulla lisääntyneitä jihadistisiksi kutsuttuja terrori-iskuja, joiden on yleisesti katsottu johtuneen ISIS-terroristijärjestön ideologiasta ja aktiivisesta internet-propagandasta. Molempien rekkaiskujen tekijät olivat yksin toimineita tunisialaismiehiä, mistä syystä kaikkialla aineistossa käytettiin useita kertoja ’yksinäisen suden’ käsitettä. Minkään kolmen lehden kirjoittelun perusteella lukijan ei kuitenkaan olisi ollut mahdollista tietää, täyttivätkö Nizzan ja Berliinin hyökkääjät todella ’yksinäisen suden’ tunnusmerkit. Aiemmasta tutkimuksesta saatujen tietojen perusteella tässä tutkielmassa yksinäisen suden tärkeimpinä määrittäjinä pidetään ainakin jonkinlaista henkilökohtaista vakaumusta, pitkäjänteisyyttä ja suunnitelmallisuutta, mitkä ”kriteerit” eivät välttämättä ole sopineet kaikkiin 2010-luvun yksittäishyökkääjiin, vaikka heitä siitä huolimatta on mediassa saatettu nimittää yksinäisiksi susiksi. Nizzan ja Berliinin rekkaiskujen lehtikirjoittelussa nostettiinkin vahvasti esiin molempien tekijöiden epävakaa yksityiselämä ja erityisesti heidän väitetyt mielenterveysongelmansa ja niihin kytkeytyvä syrjäytymiskehitys, jonka pohjalta lehdissä käsiteltiin Euroopan muslimiväestön puutteellista kotoutumista yleisemminkin. Berliinin iskun yhteydessä aineiston jutuissa käsiteltiin laajasti myös Lähi-idän kriisialueilta Eurooppaan vuonna 2015 käynnistynyttä laajamittaista turvapaikanhakijoiden saapumista, sillä erityisesti The Daily Telegraphissa uuden tilanteen nähtiin lisäävän turvattomuutta Euroopassa ja kiihdyttävän jihadistista radikalisoitumista, mistä turvapaikanhakijoita eniten vastaanottanut Saksa brittilehden mukaan toimi varoittavana esimerkkinä muulle maanosalle. Aineiston jutuissa siis käsiteltiin laajasti erityisesti Nizzan rekkaiskua, jonka kopiointiyrityksenä Berliinin joulutorihyökkäystä pidettiin. Vaikka kaikissa kolmessa lehdessä hyökkäykset liitettiin yleisesti osaksi Euroopassa 2010-luvun puolivälissä voimistunutta jihadistista radikalisoitumista ja sen tuottamia terroritekoja, ja erityisesti The Daily Telegraphissa oli nähtävissä avointa ja suoraa pohdintaa Euroopan muslimiväestön jonkinasteisesta syrjäytymisestä ympäröivistä yhteiskunnista, mikä kehitys brittilehden mukaan vain voimistuisi entisestään turvapaikanhakijakriisistä johtuvan maanosan muslimiväestön nopean kasvun vuoksi. Onkin syytä pohtia, olisiko brittilehden pitänyt käsitellä iskuja neutraalimmin vai kahden muun lehden päinvastoin suorasanaisemmin, ja mihin suuntaan jihadistista terrorismia koskeva uutisointi on menossa 2020-luvun lähestyessä. Tässä tutkielmassa päädytään sille kannalle, että valtamedian olisi suotavaa kertoa terroriteoista kaikki faktatiedot ja oikoa mahdolliset vaihtoehtomedioiden virheet, ja että kirjoittelussa olisi varottava tekijöiden korostamista ja jopa jonkinlaista idolisointia, sillä tällainen painotus saattaa jo itsessään toimia kimmokkeena mediahuomiosta haaveileville potentiaalisille jihadisteille.

Tiedustelulakikokonaisuus, johon poliisilain 5 a luku koskien siviilitiedustelua kuuluu, on antanut mm. poliisille uusia salaisia tiedustelutoimivaltuuksia. Toimivaltuuksia käytetään kansalliseen turvallisuuteen kohdistuvan vakavan uhan, kuten terrorismin, torjumiseen. Tiedustelumenetelmillä puututaan mm. yksityiselämän suojaan kevyimmin perustein kuin mitä poliisilain 5 luvun tai pakkokeinolain 10 luvun mukaan on mahdollisuus. Tiedustelumenetelmien tiedonhankintaperuste ei ole nimittäin sidottu rikosepäilyyn, vaan mainittuun kansallisen turvallisuuden vakavaan uhkaan. Siviilitiedustelua suorittava viranomainen on Suomessa Suojelupoliisi. Koska tiedustelumenetelmien käyttövaatimus on irrotettu rikoskäsitteestä, eikä niiden varsinainen tarkoitus ole rikosten torjunta, on ollut tarpeen säätää niin sanotusta palomuurisääntelystä poliisilain 5 a luvun 44 §:ssä. Palomuuripykälä siis sääntelee mitä rikoksia koskevaa siviilitiedustelumenetelmin kerättyä tiedustelutietoa voidaan luovuttaa rikostorjuntaan. Terrorismirikokset asemoituvat kansallisen turvallisuuden suojaamisessa erityiseen asemaan. Niiden torjunnan kohdalla on kyse rikoksista, jotka myös vastaavat siviilitiedustelun alkuperäistä käyttötarkoitusta, eli kansallisen turvallisuuden suojaamista. Terrorismirikoksia ei siis voida käsitellä ikään kuin tiedustelun ylimääräisenä tietona suhteessa kansallisen turvallisuuden suojaamisen tavoitteeseen. Terrorismirikosten erityisen luonteen vuoksi tiedusteluvalvontavaltuutettu on esittänyt kannanoton siitä, että palomuuripykälä (poliisilain 5 a 44 §) ei ikään kuin soveltuisi tiedustelutiedon luovuttamiseen, kun kyse on kansallista turvallisuutta uhkaavasta rikoksesta, kuten terrorismirikoksesta. Tiedusteluvalvontavaltuutetun näkemyksen mukaan tiedustelutietoa voi terrorismirikoksista luovuttaa rikostorjuntaan palomuuripykälän sitä estämättä. Tutkielmassani tutkin tiedusteluvalvontavaltuutetun tulkintakannanoton kestävyyttä, selvittämällä millaista siviilitiedustelutietoa voidaan luovuttaa terrorismirikoksista rikostorjuntaan ja miten tätä tietoa voidaan hyödyntää rikostorjunnassa sekä näyttönä rikosoikeudenkäynnissä. Tämän lisäksi selvitän mitkä seikat vaikuttavat ns. harkinnanvaraiseen tiedustelutiedon luovuttamiseen rikostorjuntaan. Eli tilanteissa, jossa tiedustelutiedon luovuttaminen on palomuuripykälässä jätetty Suojelupoliisin harkinnan varaan. Viimeiseksi selvitän vielä, miten terrorismirikokset poikkeavat tiedustelutiedon luovuttamisjärjestelmässä rikoksista, joilla ei ole kansallisen turvallisuuden suojaamisen aspektia. Tutkimustavoitteen saavuttamiseksi tarkastellaan terrorismia sekä rikosoikeudellisesta- ja kansallisen turvallisuuden ilmiönäkökulmasta. Otan kantaa palomuuripykälän soveltumiseen ja luovuttamiskysymykseen terrorismirikosten ja kansallista turvallisuutta uhkaamattomien rikosten osalta, kotimaassa että ulkomailla kerätyn tiedustelutiedon osalta. Käsittelen myös harkinnanvaraisesti luovutettavan tiedustelutiedon osalta siihen vaikuttavat rikostorjunta- ja kansallisen turvallisuusintressin ja esitän punnintamallin, jonka avulla tiedustelutiedon luovuttamista voidaan terrorismirikosten osalta arvioida.

Tässä tutkielmassa selvitetään mitä diskursseja Ylen uutisartikkeleissa käytetään neljästä eri joukkosurmasta, miten diskurssit rakentuvat ja miten ne eroavat toisistaan. Aiempi tutkimus on osoittanut että joukkosurmia ja -surmaajia käsitellään mediassa hyvin eri lailla riippuen heidän etnisistä taustoistaan. Tavoitteena on selvittää miten joukkosurmaajan ihonväri tai uskonto näkyvät Ylen artikkeleissa tekojen tulkinnassa ja kuvauksessa, varsinkin miten se linkittyy uutisointiin joukkosurmasta terrorismina. Tutkielma perustuu sosiaaliseen konstruktionismiin, jonka mukaan se miten asioista puhutaan tai kirjoitetaan vaikuttaa siihen miten niistä ajatellaan. Metodiksi on valittu van Dijkistä ja Faircloughista inspiroitunut kriittinen diskurssianalyysi joka on tapa tutkia sosiaalisen todellisuuden rakentumista kielen avulla ja asettaa tekstien tuottamisessa läsnä oleva vallankäyttö näkyväksi. Tutkielman aineistona toimii Yle uutisten nettisivuilla julkaistut uutisartikkelit neljästä eri joukkosurmasta: Tukholman kuorma-autoisku 7.4.2017, Turun puukotus 18.8.2017, Las Vegasin ampuminen 1.10.2017 sekä Kuopion koulusurma 1.10.2019. Aineistoon on valittu ainoastaan tekstit jotka julkaistiin vuorokauden sisällä ensimmäisen tapauksesta kertovan artikkelin ilmestymisen jälkeen. Tämä jotta päästäisiin käsiksi tapoihin hahmottaa tekijää ja tapahtunutta kun tietoa on vasta vähän. Tutkimuksen tulokset ovat linjassa aiemman tutkimuksen kanssa. Kaksi terrorismiksi luokiteltua joukkosurmaa saivat runsaasti enemmän mediatilaa kuin kaksi muuta surmaa. Artikkeleista on eroteltavissa erillinen terrorismidiskurssi, koulusurmadiskurssi sekä joukkoampumisdiskurssi. Terrorismidiskurssissa terrorismista puhutaan jo aikaisessa vaiheessa ja tekijän ulkomaalaisuutta korostetaan kun taas koulusurma- ja joukkoampumisdiskursseissa korostetaan tekijän tavallisuutta. Uhan torjumiseksi tulevaisuudessa esitetään diskurssista riippuen erilaisia tapoja. Terrorismidiskurssissa ehdotetaan torjuntaa ulkoisin keinoin tiedustelulakia muuttamalla kun taas muissa tapauksissa halutaan muuttaa yhteiskuntaa sisältä parantamalla mielenterveyspalveluita tai muuttamalla aselakeja. Las Vegasin tapauksessa huomio kiinnittyi aseisiin kun taas Kuopion koulusurmassa koulumaailma ja siinä näkyvät vaikutukset olivat jatkuvasti läsnä. Terrorismidiskurssissa sekä tekijän tausta että hyökkäyksen tekotapa toimivat ikään kuin vihjeinä jihadistisesta terrorismista, ja niitä korostetaan. Tämä vastaa Kimberly Powellin (2018) tutkimuksen tuloksia siitä että tekijän tausta selvitetään ensin, jonka jälkeen tekoa tulkitaan taustaa vasten. Ulkonäkö ja uskonto liitetään Ylen uutisoinnissa vahvasti jihadistisen terrorismin mahdollisuuteen. Tästä tutkimuksesta voi vetää johtopäätöksen että tapa uutisoida joukkosurmista vahvistaa ennakkoluuloja muslimeja kohtaan sekä ei-länsimaisen näköisiä henkilöitä kohtaan. Heistä annetaan ulkopuolisempi kuva ja heidät eriytetään länsimaisesta yhteiskunnasta. Aineistosta löytyi artikkeleita joissa ulkomaalaistaustaiset silminnäkijät pääsivät kertomaan kokemastaan ja tuomitsemaan terroriteon, mutta ne jäivät vähemmistöön.

Radikaali-islamistisen terroristijärjestö Isisin niin sanottu kalifaatti kukistui alkuvuodesta 2019 Syyriassa. Kalifaatin jäljiltä alueella oli tuhansia ulkomaalaisia, jotka olivat matkustaneet Syyrian ja Irakin konfliktialueelle 2010-luvun aikana. Heidän joukossaan oli 11 suomalaista naista ja heidän lapsensa, jotka päätyivät Syyriassa sijaitsevalle al-Holin leirille. He olivat valtavan mediahuomion kohteena loppuvuodesta 2019. Julkisessa keskustelussa kiisteltiin siitä, onko Suomi velvollinen auttamaan al-Holin leirillä olevia naisia ja heidän lapsiaan. Maisterintutkielma analysoi tapoja, joilla al-Holin naisten suhdetta Isisiin ja toimijuutta kuvattiin Helsingin Sanomissa. Erityisesti tarkastellaan, miten sukupuoli vaikutti tapaan, jolla naisten roolia järjestössä kehystettiin. Terroristiseen toimintaan kytkeytyvien naisten kuvaamisesta on tehty kansainvälistä tutkimusta. Myös Syyriaan ja Irakiin lähteneiden naisten mediakuvauksia on tutkittu maailmalla. Aiemman tutkimuksen perusteella tiedetään, että naisten osallistuminen poliittiseen väkivaltaan mielletään poikkeukselliseksi tai jopa luonnottomaksi. Naisten toimintaa kuvaillaan eri tavoin kuin miesten. Sitä selitetään usein ammentamalla erilaisista sukupuoleen liittyvistä stereotypioista. Tyypillistä on, että naisten toimijuutta ja toiminnan poliittisia motiiveja häivytetään. Heidän osallistumistaan poliittiseen väkivaltaan selitetään esimerkiksi henkilökohtaisilla syillä tai naisten kuvaillaan joutuneen manipuloinnin uhreiksi. Tutkielma peilaa aiemmin tehtyä tutkimusta suomalaiseen uutiskontekstiin. Aineistona toimivat Helsingin Sanomien printtilehdessä ja verkkosivuilla joulukuussa 2019 julkaistut jutut. Kaikkiaan artikkeleita oli 72. Tutkielmassa analysoidaan kehyksiä, joita al-Holin naisten toimijuuteen ja sukupuoleen liitettiin. Menetelmänä kehysten tutkimisessa toimi sisällönanalyysi. Tutkielma toteaa, että julkisen keskustelun päähuomio oli joulukuussa 2019 al-Holin ympärille syntyneessä poliittisessa kuohussa. Siksi naisten taustoja ja toimintaa Isisin valtiokokeilussa käsiteltiin tiiviisti suhteessa aiheesta julkaistuun suureen juttumäärään. Usein jutuissa naisten roolia kehystettiin Isisissä lyhyesti. Naisten roolin kuvaamiseen ei ollut lehdessä myöskään yhtä vakiintunutta tapaa. Naisten annettiin ymmärtää olleen lähellä Isisiä esimerkiksi vaimoina tai kalifaatin asukkaina kuvaamatta heitä järjestön varsinaisiksi toimijoiksi. Toisaalta lähes yhtä usein jutuissa oli viittauksia aktiiviseen toimijuuteen, kuten esimerkiksi naisten rooliin Isisin tukitoiminnassa. Sen sijaan viittauksia väkivaltaan osallistumisen mahdollisuuteen oli hyvin harvoin. Muutamissa jutuissa Isisiin liittyvää kehystä ei ollut lainkaan. Naisten suhdetta Isisiin ja toimijuutta kehystettiin varovaisemmin kuin miesten, joihin viitattiin aineistossa usein suoraan Isisin taistelijoina. Vaikka naisten roolia saatettiin kuvata tiiviisti, heidän annettiin toisaalta hyvin usein ymmärtää olevan turvallisuusuhka. Naisten mahdollista auttamista Suomeen perusteltiin heidän lastensa pelastamisella. Lasten oikeudet menivät siis useimmiten uhkan edelle. Juuri lapsista puhuttaessa naisten toimijuus korostui, sillä heidän kuvailtiin olevan vastuussa päätymisestään konfliktialueelle toisin kuin lasten. Toimijuuden esittäminen oli siis myös kontekstisidonnaista. Naisten äitiys korostui usein jutuissa, mikä on tyypillistä naisten kohdalla aiemmankin tutkimuksen valossa. Tutkielma vahvistaa aiemman tutkimuksen viitteitä siitä, että terroristiseen toimintaan kytkeytyvien miesten ja naisten toimintaa kuvataan eri tavoin. Lehden kuvauksissa oli kuitenkin erilaisia vivahteita.

Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Idi Aminin hallinnon harjoittaman valtioterrorismin ja Aminin suhdetoiminnan ja esiintymisen rooleja Aminin vallankäytössä Aminin hallitessa Ugandaa vuosina 1971–1979. Valtioterrorismin tutkimuksessa lähdeaineistona käytetään Ugandassa Aminin valtakaudella asuneiden Henry Keymban ja Semakula Kiwanukan Aminin hallinnosta kirjoittamia kirjoja, International Comission of Jurists-järjestön raporttia ”Violations of human rights and the rule of law in Uganda” ja Amnesty Internationalin raporttia ”Human rights in Uganda report.” Suhdetoiminnan analyysissa hyödynnetään Idi Aminin televisioituja puheita ja haastatteluja, jotka on julkaistu YouTube-videopalvelussa. Työn tutkimusmetodina on laadullinen tutkimus. Tutkielmassa selvitetään, millaista Aminin hallinnon käyttämä valtioterrorismi oli, miten hallinnon käyttämä väkivalta muuttui Aminin valtakauden aikana ja miten väkivallasta rakennettiin Aminin hallinnossa yhteiskunnallinen instituutio. Lisäksi työssä hahmotetaan hallinnon käyttämän väkivallan pitkäaikaisia rakenteita ja käytetyn väkivallan muotoja. Aminin suhdetoiminnan tarkastelulla työssä vastataan siihen, miten diktaattorin julkinen persoona toimi ohjailevana, piilottelevana ja hälventävänä tekijänä suhteessa hallinnon valtioterrorismiin. Kokonaisuutena työssä vastataan siihen, miten valtioterrorismi toimii autoritaarisen hallinnon työkaluna ja millaisessa roolissa diktaattori toimii suhteessa hänen väkivaltakoneistoonsa. Terrorismin historian tutkimuksen osalta työn teoreettisena pohjana toimivat Emma Leonard Boylen artikkelissa ”Was Idi Amin’s government a terrorist regime?” (2015) ja Randall D. Law’n kirjassaan ”Terrorism: A History” (2016) esittämät terrorismin ja valtioterrorismin määritelmät. Terrorismi määritellään näissä teoksissa erityisesti välineeksi, jota voivat käyttää sekä valtiolliset että ei-valtiolliset toimijat. Tältä osin työn teoreettinen pohja poikkeaa perinteisistä terrorismin määritelmistä, joissa terrorismi määritellään erityisesti ei-valtiollisten toimijoiden tekemäksi, kun taas valtiohallintojen tekemänä on käytetty nimitystä valtioterrori. Terrorismin teorian lisäksi autoritaaristen hallintojen toiminnan logiikan hahmottamisessa käytetään Milan Svolikin kirjassaan ”The Politics of Authoritarian Rule” (2012) määrittelemiä autoritaarisen kontrollin- ja autoritaarisen vallanjaon ongelmia. Autoritaarisen kontrollin ongelma tarkoittaa keinoja, joilla diktaattori ja tämän kanssa hallitseva eliitti pitävät hallitsemansa massat kurissa. Autoritaarisen vallanjaon ongelma puolestaan koskettaa diktaattorin ja tämän kanssa hallitsevan eliitin välistä vallanjakoa. Näiden ongelmien sisällyttäminen työn teoreettiseen pohjaan auttaa ymmärtämään syitä Aminin hallinnon väkivallan ja Aminin suhdetoiminnan taustalla. Työn johtopäätöksiä ovat, että Idi Aminin hallinnon käytössä väkivallasta tuli valtioterrorismia vuoden 1972 aikana, jonka jälkeen väkivallan rooli hallinnon käytössä kasvoi räjähdysmäisesti. Tämän kehityksen taustalla vaikuttivat Aminin hallinnon tekemät lainsäädännön muutokset ja asevoimien tekemä siviilihallinnon ja Ugandan liike-elämän haltuunotto. Valtioterrorismista tuli lopulta käytännössä ainoa työkalu, jolla hallinto kykeni ylläpitämään valtaansa. Lähdemateriaalissa esiintyvä väkivalta on jaoteltu analyysissa sen piirteiden ja käyttötavan pohjalta systemaattisen-, satunnaisen-, valta-asemaa osoittavan-, reaktiivisen-, ja äärimmäisen väkivallan kategorioihin, joilla kullakin oli oma roolinsa valtioterrorismin toiminnassa ja hallinnon vallankäytössä. Tätä jaottelua ei ole aiemmin tehty Aminin hallinnon käyttämästä väkivallasta. Esiintymisissään Amin pyrki vahvistamaan omaa valta-asemaansa ja kiillottamaan hallintonsa julkisuuskuvaa populistisen puheen avulla. Aminin julkinen esiintyminen ja suhdetoiminta toimivat työkaluna, joka vähensi hallinnon kohtaamaa vastarintaa ja kansainvälistä kritiikkiä.