Browsing by Subject "terveyssosiaalityö"

Tutkielma keskittyy sosiaalityön asiantuntija- ja ammattiosaamiseen sosiaalityön johtamisen yhteydessä. Tavoitteena on selvittää, millaisena sosiaalialan johtajien tämänhetkinen substanssiosaaminen ja sen merkitys näyttäytyy terveyssosiaalityön parissa työskentelevien ja työskennelleiden johtavien ja johdettavien sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta. Sekä sosiaalityön pätevyysvaatimuksiin liittyvä ajankohtainen keskustelu että tutkielman sijoittuminen ajallisesti sosiaali- ja terveyspalvelujen rakenneuudistusta edeltävään vaiheeseen ovat herättäneet mielenkiinnon kyseisen aihealueen tutkimiseen. Tutkimuksen teoreettisen viitekehys muodostuu aiemmasta aihetta sivuavasta tutkimuksesta. Kyseessä on pääsääntöisesti tutkimusaihetta laadullisesti lähestyvä tutkimus, jonka aineisto on hankittu sähköisellä kyselylomakkeella keräten ajalla 27.5. –30.6.2018. Analysoitavan aineiston koko oli 54 vastausta. Analyysimenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysia avointen kysymysten ja kuvailevaa tilastollista analyysia määrällisessä muodossa olevien kysymysten kohdalla. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kaikilla sosiaalityötä johtavilla henkilöillä ei ole sosiaalityöntekijän pätevyyttä. Johtajina toimii sekä sosiaalialan että terveydenhuoltoalan koulutuksen suorittaneita henkilöitä. Sosiaalityön ammatillinen ja hallinnollinen johtaminen saattaa olla eriytetty eri johtajille terveydenhuollon toimintaympäristössä, jolloin sosiaalityön ammatilliselle johtamiselle lainsäädännöllä asetetut vaatimukset täyttyvät. Sosiaalityöntekijöiden näkemys sosiaalityön johtajien substanssiosaamisen laadusta vaihtelee korkealaatuisesta heikkoon tai jopa olemattomaan. Substanssiosaamisessa ilmenneet puutteet ja kehittämiskohdat ilmenevät joko täydellisenä sosiaalityön asiantuntijaosaamisen puutteena, puutteina sosiaalityön yleisen asiantuntijaosaamisen osa-alueilla tai erityis- ja toimialakohtaisen osaamisen alueilla. Sosiaalityön asiantuntija- ja ammattiosaamisella on sosiaalityön johtamisessa merkitystä johdettavien ja johtavien sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta niin johtajan toimintakyvyn ja johtamisen sisällön, alaisten kokemusten kuin sosiaalityön tarjoamien palvelujen laadun kannalta. Substanssiosaamisella on positiivinen merkitys sosiaalityön johtamisessa ammatillisen tuen, osaamisen johtamisen, sosiaalityön asiantuntijuuden sisällöllisen määrittelyn ja aseman turvaamisen, toiminnan johtamisen, työhyvinvoinnin sekä johtajan ja johdettavan välisen suhteen laadun kannalta. Sosiaalityön asiantuntija- ja ammattiosaamisen saama merkitys ja johtajaan kohdistuvat odotukset vaihtelevat riippuen johtajan asemasta ja siitä, onko kyse ammatillisesta vai hallinnollisesta johtamisesta. Aineiston avulla päädytään tulokseen, että sosiaalityöntekijöiden näkemykset ja kokemukset substanssiosaamisen merkityksestä poikkeavat vastaajakohtaisesti. Osalle sosiaalityöntekijöistä substanssiosaamisen merkitys sosiaalityön johtamisessa on ensisijainen suhteessa yleiseen johtamisosaamisen, kun taas osa arvostaa substanssiosaamista enemmän johtajan yleisiä johtamistaitoja tai muita johtajan ominaisuuksia. Substanssiosaaminen antaa valmiuksia sekä ihmisten että toiminnan johtamiseen sosiaalityössä, muttei välttämättä yksistään ole riittävä tae johtamisen onnistumisesta. Substanssiosaamisen merkitys tulisi huomioida sosiaalityön johtamisessa entistä paremmin otettaessa huomioon sen potentiaali sosiaalityön johtamista rikastuttavana tekijänä.

Tutkielman aiheena on verkostotyö lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian yhteisasiakkaiden kanssa. Yhteisasiakkailla tarkoitetaan tutkimuksessa samanaikaisesti lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian asiakkaina olevia 13–17 -vuotiaita nuoria ja heidän perheitään. Verkostolla tarkoitetaan toimijajoukkoa, joka liittyy asiakkaan tilanteeseen, ja verkostotyöllä sosiaalityön työtapaa, johon sisältyy yhteistyötä näiden toimijoiden kesken. Tutkimus on laadullinen ja perustuu sosiaaliseen konstruktionismiin ja diskursiivisen verkostotyön tutkimuksen perinteeseen. Tutkimuksen tavoitteena on avata näkökulmia verkostotyön käsitteen moninaisuuteen sosiaalityössä. Tutkimuskysymykset ovat: 1. Millaisina lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian yksiköissä työskentelevät sosiaalityöntekijät kuvaavat yhteisasiakkaiden verkostoja? 2. Millaisia jännitteitä ja voimavaroja sosiaalityöntekijät liittävät lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian väliseen verkostotyöhön? 3. Miten sosiaalityöntekijät käyttävät erilaisia verkostotyön tulkintarepertuaareja? Tutkimusaineisto kerättiin kahdessa fokusryhmähaastattelussa ja kolmessa yksilöhaastattelussa. Haastatteluihin osallistui 12 sosiaalityöntekijää, joista seitsemän työskenteli haastatteluhetkellä nuorisopsykiatrisen erikoissairaanhoidon yksiköissä ja viisi lastensuojelun avo- tai sijaishuollon yksiköissä. Haastatteluiden yhteydessä kukin sosiaalityöntekijä kuvasi yhden valitsemansa asiakkaan verkoston toimijat ja toimijoiden väliset suhteet verkostokarttaan. Aineistojen analysoinnissa hyödynnettiin verkostoanalyysia, sisällönanalyysia ja diskurssianalyysia. Sosiaalityöntekijöiden tekemissä verkostokartoissa nuorten tilanteeseen liitettiin usein laaja kirjo eri toimijoita. Sosiaalityöntekijöiden yhteistyöverkoston näkökulmasta tärkeitä toimijoita olivat nuorten läheisverkostosta huoltajat. Ammatillisista toimijoista korostuivat lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian lisäksi koulun toimijat. Tärkeiksi yhteistyökumppaneiksi nimettiin usein toimijat, joilla on paljon viranomaisvaltaa, kuten lastensuojelun sosiaalityöntekijä ja lääkäri, sekä toimijat, jotka tapaavat nuorta usein, kuten opettaja tai sosiaaliohjaaja. Yhteistyö eri instituutioissa toimivien sosiaalityöntekijöiden välillä ei näyttäytynyt aineistossa erityisen vahvana. Lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian yhteistyötä kuvattiin haastatteluaineistossa välttämättömänä mutta usein jännitteisenä toimintana. Analyysissa jännitteet ja voimavarat jaettiin institutionaaliseen verkostotyöhön, dialogiseen verkostotyöhön ja verkostohallintaan liittyviin tekijöihin. Onnistuessaan verkostotyö näyttäytyi tarkoituksenmukaisesti yhteistyönä, jonka intensiteetti vaihtelee joustavasti nuoren tilanteen ja tarpeiden mukaan. Verkostoneuvottelu polarisoituu helposti kiistaksi siitä, onko nuoren ongelma ja siten ratkaisu ensisijaisesti sosiaalinen vai lääketieteellinen. Sosiaalityöntekijät toivat esiin kritiikkiä sosiaalisten pulmien näkemisestä lääketieteellisinä ongelmina ja toisaalta lääkäreiden vahvaa asemaa kohtaan. Eriytyneissä palveluissa ja kuormittuneessa työtilanteessa työntekijöillä ei vaikuttaisi olevan riittävästi mahdollisuutta keskinäiseen vuoropuheluun, jota tarvittaisiin luottamuksen ja yhteistyön syntymiseksi. Verkostosuhteissa ilmenee neuvottomuutta, vuorovaikutuskatkoksia ja ristiriitoja työntekijöiden välillä, jonka ei haluta näkyvän nuorille ja heidän perheilleen. Verkostotyöhön liitettiin aineistossa erilaisia diskursiivisia puhetapoja. Institutionaalisessa verkostotyön puhetavassa verkosto nähtiin ammattilaisten joukkona. Siinä korostuivat lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian eriytyneet tehtävät nuorten auttamiseksi. Dialogisessa puhetavassa huomio kiinnittyi vuorovaikutukseen verkostossa. Nuoren osallisuuden vahvistamista pidettiin olennaisena tavoitteena ja tehtävänä. Oikeudellinen verkostotyön puhetapa esiintyi muita puhetapoja heikompana, mutta tunnistettavana. Sen avulla muistutettiin nuoren oikeudesta osallisuuteen ja viranomaisten velvollisuudesta yhteistyöhön. Verkostotyön tarve on tunnustettu ja huomioitu lainsäädännössä monin tavoin, mutta sen käytäntö on haastavaa eikä sen sisältö ole yksiselitteinen. Verkostotyön ihanteina pidetään asiakaslähtöisyyttä ja tasa-arvoista dialogia toimijoiden kesken. Nuorten parissa tehtävässä verkostotyössä korostuu lapsioikeudellinen näkökulma: nuoren oikeus erityiseen suojeluun, palveluihin ja osallisuuteen. Niiden toteutuminen käytännössä edellyttää vuorovaikutusosaamista mutta myös rakenteellisten reunaehtojen ja resurssien turvaamista.