Browsing by Subject "terveysväitteet"

Tämän tutkielman tarkoituksena on tutkia lainsäädännön asettamia rajoja ravintolisien kuluttajamarkkinoinnille. Näiden rajojen tarkasteleminen on merkityksellistä, sillä ravintolisien markkinoinnissa esiintyy lainsäädännöstä huolimatta useita ongelmia, kuten harhaanjohtavia pakkausmerkintöjä, olennaisten tietojen antamatta jättämistä kuluttajille sekä totuudenvastaisia tietoja tuotteiden ominaisuuksista. Ravintolisien markkinoinnissa ilmenee usein väitteitä, joissa luvataan tuotteiden esimerkiksi tukevan tai kohentavan terveyttä. Tällaisia väitteitä kutsutaan terveysväitteiksi, ja niiden käyttöön markkinoinnissa kiinnitetään tutkielmassa erityistä huomiota. Ravintolisät ovat elintarvikkeita, joten tutkimuksessa tarkastellaan kuluttajansuojalain 38/1978 lisäksi keskeistä kansallista ja eurooppalaista elintarvikelainsäädäntöä. Erityisen merkittävä asetus on Euroopan parlamentin ja neuvoston antama asetus 1924/2006 elintarvikkeita koskevista ravitsemus- ja terveysväitteistä, sillä se ilmentää terveysväitteiden käytölle vaadittavia yleisiä ja erityisiä periaatteita. Elintarvikkeita koskevan sääntelyn lisäksi tutkielmassa tarkastellaan lääkelainsäädäntöä ja erityisesti rajanvetoa lääkkeen ja ravintolisän välillä. Erityisen haastavassa asemassa ravintolisien markkinoilla ovat kuluttajat, jotka ovat olosuhteidensa tai yksilöllisten ominaisuuksiensa vuoksi tavanomaista alttiimpia markkinoinnin vaikutuksille. Tällöin puhutaan haavoittuvista kuluttajista. Suomalaisessa oikeuskirjallisuudessa haavoittuvuutta on systematisoitu korostaen tiettyjä yksilöllisiä ominaisuuksista olosuhteiden sijaan. Tutkielmassa tullaan tarkastelemaan kriittisesti tätä haavoittuvuuden systematisointia, sillä tässä määrittelyssä ongelmaksi voi muodostua haavoittuvuuden näkeminen vain tiettyjä rajattuja ryhmiä koskevana kapeana ilmiönä. Eurooppalaisessa oikeuskirjallisuudessa on viime aikoina korostettu haavoittuvuuden monimuotoisuuden merkitystä sekä sitä, että kaikki kuluttajat voivat tietyissä tilanteissa olla tavanomaista alttiimpia markkinoinnin vaikutuksille. Elinkeinonharjoittajan tiedonantovelvollisuus ravintolisien kuluttajamarkkinoinnissa velvoittaa elinkeinonharjoittajaa kertomaan olennaiset tiedot hyödykkeestä kuluttajalle. Erityisesti vaikuttajamarkkinoinnissa ja puhelinmarkkinoinnissa tiedonantovelvollisuuden merkitys korostuu. Kuluttajansuojalain 2 luvun 6 §:ssä kielletään totuudenvastaisten ja harhaanjohtavien tietojen antaminen markkinoinnissa. Mikäli markkinointi on suunnattu tietylle kuluttajaryhmälle, tulee markkinointia arvioida tällaisen ryhmän keskivertojäsenen näkökulmasta. Ravintolisien markkinoinnin harhaanjohtavuutta arvioitaessa on keskeistä tarkastella sitä mielikuvaa, mikä kuluttajalle muodostuu markkinointiin perehtyessä. Markkinoinnissa esitetyt tosiasiaväittämät on pystyttävä näyttämään toteen, ja tällaisiksi tosiasiaväitteiksi katsotaan myös yksittäisten kuluttajien kokemukset. Kuluttajien saama kokonaisvaikutelma markkinoinnista on olennaisempi kuin tietyt yksittäiset markkinoinnissa käytetyt sanamuodot. Johtopäätöksenä tutkimuksessa todetaan, että kuluttajansuojalainsäädäntö yhdessä elintarvike- ja lääkelainsäädännön kanssa luo yhtenäiset rajat ravintolisien kuluttajamarkkinoinnille. Tutkielmassa käsitellyn oikeuskäytännön perusteella on todettavissa, että markkinoinnin kokonaisvaikutelman periaate sekä markkinoinnin kohderyhmän merkitys tunnistetaan kattavasti tuomioistuinten ratkaisuissa.