Browsing by Subject "toimijuuden modaliteetit"

Tutkielmassa tarkastellaan tuen tarpeessa olevien nuorten toimijuuden muotoutumista suhteessa normatiiviseen odotukseen siirtymistä koulutuksen ja työelämän pariin. Toimijuus ymmärretään toimintana, joka kiinnittyy yksilöiden elämänkululliseen hetkeen, yhteiskunnallisiin instituutioihin ja sosiaalisiin suhteisiin. Nuorten polku kohti autonomisempaa aikuisuutta kulkee erilaisten yhteiskunnallisten instituutioiden kautta. Nuorten vuorovaikutusta rakenteellisten instituutioiden kanssa voidaan tutkia siirtymän käsitteen avulla. Siirtymät nuoruudesta aikuisuuteen sisältävät usein ajatuksen nuorten etenemisestä peruskoulusta toisen asteen koulutukseen ja siitä eteenpäin työelämään ja kohti itsenäisempää aikuisuutta. Jälkimodernissa ajassa vastuu elämän suunnasta on enemmän yksilöllä itsellään. Yhteiskunta kannustaa nuoria autonomian tavoitteluun, mikä vaatii heiltä omien kykyjen ja resurssien tunnistamista, sekä tehokasta käyttöä suhteessa koulumaailmaan ja työelämään. Tutkielman tavoitteena on tarkastella, miten tuen tarpeessa olevien nuorten toimijuus muotoutuu, kun he vuorovaikuttavat erilaisten institutionaalisten rakenteiden, sosiaalisten piirien ja resursseja tarjoavien tahojen kanssa. Tutkielman metodologinen viitekehys nojaa sosiaalisen konstruktionismin ajatuksiin, jossa yksilön toiminta ja sille luodut merkitykset syntyvät jaetussa sosiaalisessa todellisuudessa. Teoreettinen taustatutkimus kiinnittyy erityisesti nuorten toimijuuden relationaalista luonnetta painottaviin tutkimuksiin. Tutkielman aineisto koostuu kuuden suomalaisen nuoren haastattelusta. Aineisto analysoidaan teoriaohjaavasti sisällönanalyysillä, jossa taustateoriana käytetään toimijuuden modaliteettiteoriaa. Analyysin tuloksena esitetään kolme ulottuvuutta, joihin tuen tarpeessa olevien nuorten toimijuus näyttäisi kiinnittyvän. Ensiksi nuorten toimijuus muotoutuu vahvasti suhteessa yhteiskunnan instituutioihin. Nuoret altistuvat koulutus- ja työmarkkinarakenteiden koville vaatimuksille, joiden kautta tulee näkyväksi heidän psyykkisen toimintakykynsä rajat. Toiseksi nuorten toimijuus ilmentyy vuorovaikutuksessa yksilöiden sosiaalisten piirien kanssa, mikä tuo esille käsitteen relationaalisen luonteen. Sosiaaliset piirit näyttäytyvät nuorten resurssien kannalta merkityksellisinä, koska niiden avulla heille tarjoutuu väyliä, joiden kautta toimijuutta on mahdollista vahvistaa. He myös itse muokkaavat sosiaalista ympäristöään ja perustelevat rajauksiaan omien etujen mukaisiksi. Kolmanneksi nuorten toimijuudella on yksilön autonomiaa palveleva ulottuvuus. Nuoret neuvottelevat kulttuurisesti muokkautuvan aikuisuuden määreen kanssa ja kokevat ajatuksen normatiivisesta aikuisuudesta vieraaksi. He kuitenkin haluavat olla osa järjestelmää ja kiinnittyä siihen tekemällä omaa autonomiaa edesauttavia valintoja. Nuorten toimijuuden tarkastelu modaliteettiteorian avulla tuo esille, miten nuorten toiminta kiinnittyy osaksi yhteiskunnallista elämää. Nuoret haluavat olla osa yhteiskuntaa ja sen toimintaa. He joutuvat kuitenkin suhteuttamaan omia voimavarojaan instituutioiden luomiin viitekehyksiin ja löytämään itse ne väylät, joiden avulla voivat edetä siirtymissä koulutuksen ja työelämän pariin. Nuoret rakentavat autonomiaansa tekemällä oman elämänkulun kannalta järkeviä päätöksiä, pohtimalla omia mahdollisuuksiaan ja suuntaamalla toimintaansa kohti omannäköistä aikuiselämää.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan helsinkiläisten vaikeavammaisten kuljetuspalveluasiakkaiden toimijuuden rakentumista näiden käyttäessä itse valitsemiaan vakiotakseja ja tilatessa myöhemmin kuljetuspalvelumatkojaan Helsingin Matkapalvelun kautta. Aihe on tärkeä, koska vaikeavammaisille tarkoitettuja kuljetuspalveluja ei ole aiemmin tutkittu toimijuuden näkökulmasta, eikä vakiotaksin käytön vaikutuksia ole keskitytty tutkimaan laajemmin tieteellisesti. Kiinnostus aiheeseen pohjautuu muun muassa siihen, että Matkapalvelu-järjestelmän toimivuuden epäkohtia on tuotu esiin muutamissa aikaisemmissa tutkimuksissa, mutta vaikeavammaisten kokemuksia Matkapalvelun ja vakiotaksin käytöstä ei ole verrattu niissä juurikaan toisiinsa. Tutkielman tarkoituksena on kartoittaa vaikeavammaisten toimijuuden rakentumisen eroja ja yhtäläisyyksiä tarkasteltaessa vakiotaksin ja Helsingin Matkapalvelun käytön kokemuksia sekä kuljetuspalvelun järjestämistapojen vaikutuksia vaikeavammaisten jokapäiväiseen elämään. Tutkimuskysymyksinä ovat: 1) Millä tavoin vakiotaksin käyttöoikeus ja myöhemmin sen menettäminen on vaikuttanut vaikeavammaisen kuljetuspalveluasiakkaan toimijuuteen? 2) Millaisia toimijuuden modaliteetteja on löydettävissä vaikeavammaisten kuljetuspalvelukokemuksista? Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostuu toimijuuden teoretisoinnista sekä tarkemmin Jyrki Jyrkämän toimijuuden modaliteettimallista, jossa toimijuus määrittyy täytymisen, voimisen, osaamisen, kykenemisen, haluamisen ja tuntemisen ulottuvuuksien kautta. Tutkimusaineisto hankittiin helmikuussa 2019 toteutetuissa viidessä yksilöhaastattelussa, ja haastatteluissa käytettiin narratiivista eli kerronnallista menetelmää. Litteroitu aineisto analysoitiin sisällönanalyysiä käyttäen teemoitellen etsimällä siitä Jyrkämän mallin mukaisia modaliteetteja sisältäviä ilmaisuja. Kuljetuspalvelukokemuksissa näkyvästä toimijuuden rakentumisesta saatuja tuloksia esitellään Jyrkämän ja esimerkiksi Anthony Giddensin näkemyksiin peilaten. Vakiotaksin käyttö tuki vaikeavammaisten toimijuutta. Tutun liikennöitsijän tuottama kuljetuspalvelu mahdollisti palvelunkäyttäjien harrastamisen, työnteon, omaehtoisen osallistumisen sekä aktiivisen sosiaalisen elämän ylläpidon. Tuttuihin kuljettajiin luotettiin paljon, ja vaikeavammaiset saivat näiltä palvelua yksilöllisten tarpeidensa mukaisesti. Erityisen tärkeänä koettiin, että vakiotaksiyrittäjän kanssa oli mahdollista sopia kuljetusten aikatauluista joustavasti, mistä johtuen kuljetuspalvelua uskallettiin käyttää aktiivisesti. Vaikeavammaiset olivat toimijoita vakiotaksia käyttäessään, koska nämä kykenivät vaikuttamaan toiminnan rakenteena olleen palveluntuottajan toimintaan haluamallaan tavalla. Vakiotaksin käytöstä kerrottiin useimmiten voida-modaliteetin tai myönteisen tuntea-modaliteetin sisältävällä ilmaisulla. Helsingin Matkapalvelusta saadut kokemukset ja toimijuuden rakentuminen niissä näyttäytyvät päinvastaisena vakiotaksin käyttöön verrattuna. Vaikeavammaiset saivat kuljetuksensa toistuvasti joko etuajassa tai huomattavan myöhässä, mistä johtuen palvelun käyttö pyrittiin minimoimaan. Tämä heikensi kuljetuspalveluasiakkaiden toimijuutta, koska he vähensivät esimerkiksi harrastamistaan ja ystäviensä tapaamista. Kuljetusten epävarmuus vaikutti haitallisesti myös työntekoon. Vaikeavammaisten toimijuus heikentyi, koska nämä eivät voineet vaikuttaa keskitetyn järjestelmän toteutustapoihin, eivätkä toimia arjessa haluamallaan tavalla. Kuljettajien toimintaan ei luotettu, eivätkä palvelunkäyttäjät saaneet näiltä tarvittaessa apua samalla tavoin kuin vakiotaksilta. Kuljettajat käyttäytyivät usein myös epäasiallisesti ja jopa aggressiivisesti. Tästä johtuen osa vaikeavammaisista turvautui läheistensä apuun voidakseen esimerkiksi asioida ruokakaupassa. Koska palvelu koettiin hankalaksi ja turvattomaksi, ihmiset alkoivat elää aiempaa passiivisemmin. Tämä heikensi monien psyykkistä jaksamista. Helsingin Matkapalvelun käytöstä kerrottiin eniten kielteisillä tuntea-modaliteetti-ilmaisuilla sekä täytyä-modaliteetteja ja voida-modaliteettien negaatioita käyttäen. Kokemukset vakiotaksin ja Helsingin Matkapalvelun käytöstä olivat eri vammaryhmien edustajien välillä samanlaisia. Vakiotaksin käytön voi katsoa mahdollistaneen tutkimukseen osallistuneiden vaikeavammaisten toimijana toimimisen, kun taas Helsingin Matkapalvelun käytön vaikutus oli päinvastainen. Johtopäätöksinä voidaan lisäksi esittää, että Helsingin Matkapalvelun kuljetusten aikataulujen paikkansapitävyyttä tulee parantaa ja kuljetusten odotusaikoja lyhentää nykyisestä. Tila-autoilla matkustavien sähköpyörätuolin käyttäjien toimijuutta parantaisi myös se, että heillä olisi henkilöautolla matkustavien lailla yhdenvertainen oikeus poikkeustilanteissa tolppaluvan saantiin. Lisäksi kuljetuspalvelun käyttäjän tulee voida saada irrotus keskitetysti toteutetusta matkojen tilaus- ja välitysjärjestelmästä, mikäli henkilön terveydentilan takia vakiotaksin käytön voi todistetusti katsoa olevan välttämätöntä.