Browsing by Subject "tuhkalannoitus"

Turvetuotannosta on vapautunut ja vapautuu tulevina vuosina tuhansia hehtaareita suonpohjaa, jonka seuraava maankäyttömuoto on ratkaistava. Suonpohjia vapautuu turvetuotannosta kokonaisia työmaita sekä pienempiä osia vielä toimintaan jääviltä turvetuotantoalueilta. Yksi yleisimmistä seuraavista maankäytönmuodoista suonpohjilla on metsittäminen. Suomen metsäpinta-ala on pienentynyt 2000-luvulla, joten suonpohjien metsittäminen tarjoaa yhden harvoista mahdollisuuksista saada uutta metsäpinta-alaa Suomeen. Suonpohjat ovat karuja kasvupaikkoja kasveille. Suonpohjaturpeen ravinneköyhyys on yksi merkittävimmistä tekijöistä, joka estää kasvien levittäytymistä alueille. Tuhkalannoittaminen on yksi mahdollinen tapa korjata suonpohjaturpeen ravinnetilaa ja näin mahdollistaa metsittymisen käynnistyminen suonpohjilla. Vapo oy on 2010-luvulla lannoittanut suuret määrät suonpohjia tuhkalla. Näillä alueilla uudistaminen on hoidettu luontaisesti taimettumalla. Tuhkalannoituksen vaikutuksia suonpohjilla on tutkittu aiemmin, mutta käytännön työssä lannoitettujen laajojen suonpohja-alueiden luontaisen taimettumisen onnistumista käsittelevälle tutkimukselle on silti tarvetta. Tutkimusta varten inventoitiin suonpohjia yli 260 hehtaaria ympäri eteläistä ja keskistä Suomea. Tutkimusta varten inventoituihin suonpohjaalueisiin kuului niin massansiirtoalueita kuin myös vanhaa turvetuotantokenttää. Yli 80 %:lla koealoista oli yli 2000 taimen hehtaarikohtainen tiheys. Vesitaloudeltaan vettyneiden tai veden vallassa olleiden alueiden havaittiin tutkimuksessa taimettuneen heikoiten. Vesitalous vaikuttaa olevan merkittävin tuhkalannoitettujen suonpohjien taimettumiseen vaikuttava tekijä. Suonpohjalle jääneen turpeen paksuudella oli vaikutusta taimimääriin. Paksummat turvekerrokset vaikuttivat taimettuvan ohuempia turvekerroksia paremmin männyllä ja koivulla. Turpeen paksuudella ja vesitaloudella näyttää olevan myös yhteys. Ohutturpeiset alat olivat märempiä kuin paksuturpeiset. Koivun taimimäärät suonpohjilla olivat suurella osaa koealoista merkittävästi mäntyä suurempia, ja koivu pystyi taimettumaan mäntyä paremmin myös kauempana reunametsästä. Tukituilla alueilla havaittiin myös pieniä kasvittomia alueita, jotka olivat jääneet lannoittamatta luultavasti lannoituksessa tulleen häiriön vuoksi. Näillä suonpohja-alueilla ei taimettumista ollut juurikaan tapahtunut. Näyttää siltä, että luontaisesti uudistamalla tuhkalannoitetuille suonpohjille saadaan kehityskelpoinen koivumäntytaimikko, jonka lajiosuudet painottuva vahvasti koivuun. Vesitalous oli tutkituilla suonpohjilla yleensä selittävänä tekijänä, jos taimettumista oli tapahtunut vain vähän tai ei ollenkaan. Tuhkalannoitusta suunniteltaessa onkin oleellista olla selvillä mahdollisista vesitaloudeltaan hankalista alueista, jotta voidaan välttää hukkaan menneet metsitystoimenpiteet