Browsing by Subject "turvallistaminen"

Ilmastonmuutos on kenties eniten yhteiskunnallista keskustelua viime vuosina herättänyt luonnonilmiö. Sekä kansainvälisessä ilmastopoliittisessa keskustelussa että turvallisuustutkimuksessa ilmastonmuutosta on alettu 2000-luvulla pitää turvallisuuden kannalta yhä uhkaavampana ilmiönä. Monien luonnontieteilijöiden näkemysten mukaan ilmastonmuutos on suurin yksittäinen uhka koko ihmiskunnan tulevaisuudelle. Ilmastokysymykseen heräämisen myötä ympäristö- ja ilmastoasioista huolestuneet kansanliikkeet alkoivat vuoden 2007 jälkeen ympäri Eurooppaa vaatia ilmastonmuutokseen puuttumista. Ilmastolaki nousi Suomessa Jyrki Kataisen koalitiohallituksen hallitusohjelmaan vuonna 2011 usean eri kansalaisjärjestön yhteiskampanjan aktiivisen ja kansainvälisten esimerkkien innoittaman lobbaustyön seurauksena. Hallituksen esitys ilmastolaiksi annettiin eduskunnalle 5. kesäkuuta 2014, ja vilkkaiden eduskuntakäsittelyjen jälkeen laki hyväksyttiin 6. maaliskuuta 2015 selvin äänin 150–33. Suomen ilmastopolitiikan tulevaisuuden suuntaviivoja määrittelevä ilmastolaki astui voimaan 1. kesäkuuta 2015. Tutkielmassa tarkastellaan, näyttäytyikö ilmastonmuutos suomalaisen ilmastopolitiikan ja -lainsäädännön näkökulmasta turvallisuusuhkana ilmastolain säätämisen aikaan 2014–2015. Aineisto koostuu ilmastolain säätämiseen liittyvistä eduskunnan asiakirjoista sekä valmiin ilmastolain tekstistä. Tarkastelun kohteena ovat siis ilmastolain varsinainen säädäntäprosessi hallituksen esityksestä valmiiseen lakiin ja tuohon prosessiin liittyvät asiakirjat. Lain säätämisen yhteydessä näyttäytyviä turvallisuuskäsityksiä analysoidaan osittain niin kutsutun turvallistamisteorian (securitization) pohjalta. Turvallistamisteoriaa täydentää teoria riskifikaatiosta (riskification), joka tekee eron uhkan ja riskin käsitteiden välille. Teoreettinen viitekehys toimii tutkielmassa analyyttisena työkaluna siten, että valitusta tutkimusaineistosta tehtyjä havaintoja verrataan kehyksen sisältöihin ja pohditaan, miten havaintoja voi tulkita teorian näkökulmasta. Tutkielman yhtenä tavoitteena onkin selvittää, oliko ilmastonmuutos ilmastolakiprosessin aikaan turvallistettu Suomessa. Vahvasta teoriayhteydestä huolimatta tutkimusmenetelmänä hyödynnetään kuitenkin ennen kaikkea historiantutkimukselle ominaista, aineistolähtöistä lähdekriittistä tutkimusotetta, jotta saadaan aikaan selkeä kronologisesti jäsentynyt kuva siitä, miten Suomen ilmastolakiprosessi eteni ja miten mahdollinen turvallisuusajattelu vaikutti prosessin taustalla. Käytännössä aineiston analyysi tapahtui tutkimusprosessin aikana siten, että aineistosta tehtyjä poimintoja analysoitiin lähdekriittisesti asetettujen tutkimuskysymysten perusteella sekä pohdittiin havaintojen merkityksiä suhteessa turvallistamisteoriaan. Aineiston perusteella havaittiin, että moni kansanedustaja oli ilmastolain eduskuntakäsittelyjen aikaan sitä mieltä, että ilmastonmuutos oli jo nykyisellään jopa suurin uhka, joka Suomeen ja yleisesti ottaen koko ihmiskuntaan kohdistui. Tästä huolimatta suuressa osassa aineistoa ilmastonmuutos näyttäytyi ennemminkin merkittävänä riskinä, joka pitäisi saada hallintaan. Ilmastolaki nähtiin eräänä keinona tuon riskin hallitsemiseen. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä oli keskusteluun aktiivisesti osallistuneista ainoa, joka vastusti lain säätämistä ja joka ei ilmaissut näkevänsä ilmastonmuutoksella olevan yhteyksiä turvallisuuteen. Aineiston perusteella ei voinut suoranaisesti päätellä ilmastonmuutoksen olleen Suomessa ilmastolain säätämisen aikaan turvallistettu. Ilmastonmuutoksen nähtiin kuitenkin selvästi liittyvän yhteiskunnalliseen turvallisuuteen, sillä läpi koko aineiston siihen liitettiin toistuvasti riskin käsite ja osassa aineistoa siihen viitattiin myös turvallisuusuhkana. Tutkielman keskeisin tulos on, että eräiden kansanedustajien selvästi turvallisuuteen viittaavista kannanotoista huolimatta ilmastonmuutos ei näyttäytynyt ilmastolakiprosessin aikana suomalaisen ilmastopolitiikan ja lainsäädännön kokonaisuuden näkökulmasta varsinaisena turvallisuusuhkana. Sen sijaan se nähtiin ehdottoman huolestuttavana ilmiönä, riskinä, josta saattaisi tulevaisuudessa muodostua todellinen turvallisuusuhka, jos sitä ei saada globaalisti yhdessä hallintaan.

Tarkastelen pro gradu -tutkimuksessani miten eri ryhmät: tavalliset katsojat, sivulliset – kuten ohikulkijat – ja suuri yleisö suhtautuvat Helsingissä pelattavien jalkapallon miesten pääsarjatason paikallisotteluiden yhteydessä tapahtuviin häiriötilanteisiin. Näiden ryhmien lisäksi tapahtumin osallistuu myös ultria, eli intohimoisesti joukkueeseensa suhtautuvia katsojia sekä pieni määrä huligaaneja, jotka aiheuttavat varsinaiset häiriötilanteet. Eri ryhmien suhtautumisen lisäksi tarkastelen, miten kansainvälisen politiikan tutkimuksessa alkunsa saanut turvallistamisteoria toimii kansatieteellisessä eli etnologisessa tutkimuksessa, kun tutkimuskohteena on paikallinen tapahtuma. Lisäksi tarkoitukseni on saada selville, miten Facebook-yhteisöpalvelua voi käyttää aineistonkeruuvälineenä kansatieteellisessä tutkimuksessa. Tarkastelun kohteena olevia otteluja kutsutaan nimellä Stadin derby. Otteluissa pelaa kaksi perinteistä jalkapalloseuraa, Helsingin Jalkapalloklubi (HJK) ja HIFK. Jälkimmäisen noustua pääsarjatasolle saatiin Helsinkiin pitkään odotetut paikallisottelut, jotka aiheuttavat joukkueiden kannattajissa suuria tunteita. Otteluiden myötä tulivat myös häiriötilanteet – suuren maailman jalkapallokulttuuri saapui Helsinkiin hyvässä ja pahassa. Tutkimusmateriaalini tulee useasta lähteestä: salaisesta Facebook-ryhmästä, ryhmähaastattelusta ja järjestäjien haastatteluista. Lisäksi käytän taustamateriaalina artikkeleita Yleisradiolta ja Ilta-Sanomilta. Facebookissa käytän materiaalin hankintaan ensin julkista tutkimussivua ja sen jälkeen salaista tutkimusryhmää. Odotetusti – sosiaalisen median nykyilmapiirin vuoksi – en saanut ensimmäisessä vaiheessa vastauksia tutkimuskysymyksiini. Esitin ryhmässä seitsemän kysymystä, joista kolmen yhteyteen liitin joko artikkelin tai videon tapahtumista. Käytän tutkimuksessa kriittistä diskurssianalyysiä ja lähilukua eri aineistojen analysoimisessa. Näiden ohella käytän apunani tunteisiin liittyvää teoreettista keskustelua. Kaikki ryhmässä vastanneet tuomitsevat huliganismin Osassa tapahtumat aiheuttavat jopa raivoa, pelkoa ja vihaa. Moni ilmoitti, ettei halua lähteä tällaisissa tilanteissa stadionille katsomaan pelejä. Facebook-ryhmän aineiston avulla tuli selkeästi esiin, että lajia ja itse derbyjä tuntevat suhtautuivat häiriötilanteisiin tyynemmin. Osa heistä on ollut derbyissä, eivätkä he olleet kokeneet oloaan turvattomaksi. Tutkimusaineiston ja vastaajien kirjoittamien tunteiden ja näkemysten avulla pystyy myös jäljittämään derbyihin liittyviä turvallistamisen mekanismeja. Yllättävää on, että voimakkaimmin turvallistamista tuottavat media ja lajia tuntemattomat eli ulkopuoliset, eivätkä toimijat, joilla on asemansa vuoksi valta tehdä päätöksiä tilanteen rauhoittamiseksi. Tutkielman kieli on englanti. Sivumäärä 63 + liitteet 3

Muuttuneen maailmanpoliittisen tilanteen motivoimana Euroopan komissio julkaisi vuoden 2017 aikana Valkoisen kirjan Euroopan tulevaisuudesta – Pohdintaa ja skenaarioita: EU-27 vuoteen 2025 mennessä sekä viisi temaattista pohdinta-asiakirjaa liittyen eri politiikan aloihin EU:ssa. Pro gradu -tutkielmassa analysoidaan yleisluontoista Valkoista kirjaa, jossa komissio hahmottelee EU:n tulevaisuutta ja toimijuutta kansainvälisen politiikan kentässä sekä pohdinta-asiakirjaa Euroopan puolustuksen tulevaisuudesta. Tutkielman tutkimuskysymyksellä on kaksi ulottuvuutta: Ensisijaisesti pyritään tarkastelemaan käyttääkö komissio asiakirjojen yhteydessä turvallistamiselle tyypillisiä puheakteja tai kielellisiä rakenteita, joiden avulla pyritään vaikuttamaan yleisön käsitykseen uhkien eksistentiaalisesta luonteesta. Toiseksi, tutkielmassa analysoidaan skenaarioiden taustalla vaikuttavia oletuksia: Minkälaista toimijaa EU:sta ollaan näiden skenaarioiden perusteella rakentamassa, ja minkälaisia maailmankuvia ne olettavat? Tutkimusongelmaa tarkastellaan Kööpenhaminan koulukunnan turvallistamisteorian sekä kriittisen diskurssianalyysin (CDA) avulla. Turvallistamisteorian analyysin kohteena on turvallistava puheakti. Sanomalla ”turvallisuus” toimijat nostavat tietyn tekijän tai kehityskulun normaalin politiikan yläpuolelle, joka mahdollistaa poikkeuksellisten toimien täytäntöönpanon. Turvallistavana toimijana tutkielmassa on Euroopan komissio sekä Euroopan unionin edustajat. Asiakirjojen yleisönä ovat EU:n kansalaiset, sidosryhmät sekä päätöksentekijät jäsenvaltioissa ja EU:ssa. Turvallistamisteorialle merkityksellisiä kysymyksiä ovatkin: kuka turvallistaa, kenelle ja miksi? Kriittisen diskurssianalyysin avulla pyrin löytämään niitä kielellisiä, retorisia ja semioottisia rakenteita ja keinoja, joilla Euroopan komissio pyrkii vakuuttamaan yleisönsä turvallistamisteorialle olennaisista eksistentiaalisista uhista, ja sopivista toimenpiteistä näiden uhkien käsittelyyn. Skenaarioiden taustalla vaikuttaa merkittävästi EU:n integraatio ja sen taso, ja eksistentiaalisena uhkana Euroopan unionille pidetään tässä tutkielmassa sirpaloitumista tai niitä kehityskulkuja, jotka haittaavat sen integraatioprosessia. Tutkielma jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa hahmotellaan Euroopan unionin uhkakuvia sekä niissä viime vuosien aikana tapahtunutta muutosta. Toisessa osassa analysoidaan Valkosien kirjan sekä puolustuspoliittisen pohdinta-asiakirjan skenaarioita, sekä niissä esiintyviä turvallistamisteorialle ominaisia puheakteja ja vakuutteluun pyrkiviä retorisia keinoja. Lopuksi pohditaan skenaarioiden taustaoletuksia sekä niiden olettamia maailmankuvia. Tämä pohdinta keskittyy kolmeen erilaiseen tulevaisuuden kuvaan: Hedley Bullin (1977) määrittämään uuskeskiaikaiseen, postmoderniin poliittiseen järjestelmään, EU:n siirtymiseen kohti valtiollista toimijuutta sekä unionin sirpaloitumista tai osittaista hajoamista. Pro-gradu tutkielma osoittaa, että asiakirjat sisältävät selkeitä turvallistamisliikkeitä ja niissä rakennetaan abstrakteihin kehityskulkuihin perustuvia uhkakuvia. Tämän turvallistamisen tarkoituksena on vakuuttaa diskurssin yleisö puolustuspoliittisen integraation tarpeesta. Uutena ilmiönä EU:n turvallisuuskäsityksessä on myös toimijaperustaisten uhkakuvien tuominen keskusteluun. Tämä kuvastaa osaltaan laajempaa muutosta maailmanpoliittisessa tilanteessa, mutta tuo myös esiin Euroopan unionin tavoitteet luoda itsestään yhä selkeämmin valtiolliseen toimijaan verrattavissa olevaa turvallisuuspoliittista kokonaisuutta, jolla olisi kyky puolustaa itseään sotilaallisesti. Komissio sekä EU näyttävät tasapainoilevan omien poliittisten tavoitteiden sekä epävarman kansainvälisen politiikan tilanteen välillä, ja pyrkivät asemoimaan itseään tähän muuttuneeseen järjestelmään uudelleen. Skenaarioiden luominen on yksi keino vahvistaa EU:n toimijuutta ja hallita epävarmaa tulevaisuutta. Skenaarioiden kuvaileman turvallisuuteen ja puolustukseen perustuvan toimijan luominen saattaa kuitenkin aiheuttaa laajempia maailmanpoliittisia ja voimapoliittisia seurauksia. Jos Euroopan unioni osallistuu näihin voimapoliittisiin kilpailuihin, se samalla kadottaa alkuperäisen tarkoituksensa, jonka tavoitteena oli lopettaa nämä valtataistelut Euroopassa.

Kohdennetut pakotteet eriytyivät kokonaisvaltaisista kattavista pakotekokonaisuuksista monivaiheisesti yhteiskunnallisen paineen alla. Euroopan unionin pakotteet eli rajoittavat toimenpiteet ovat nykyisin keskeinen yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan toteuttamisväline, jolla se edistää politiikalle perussopimuksissa asetettuja tavoitteita. Unioni on syyskuun 11. päivä terrori-iskujen jälkeen asettanut rajoittavia toimenpiteitä myös terrorismiin osallisille, mikä on osa sen kokonaisvaltaista terrorismin torjumisstrategiaa. Otsikko kysyy, ovatko rajoittavat toimenpiteet tässä kontekstissa luonnollisille henkilöille asetettuina legitiimiä ulkopolitiikkaa vai pohjimmiltaan sellaiseksi verhoiltua rikosoikeutta. Unioni on käsitellyt terrorismipakotteita rikosoikeudellisista puitteista täysin irrallisena yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan työkaluna. Tutkielmassa tätä lähtökohtaa on arvioitu Kööpenhaminan turvallistamisteorian avulla kriittisesti tuomalla esille yhtymäkohtia, mitä rajoittavilla toimenpiteillä on rikosoikeudelliseen viitekehykseen. Merkitystä ei ole ainoastaan sillä, miten terrorismi määritellään lainsäädännössä, vaan myös sillä, minkälaisia toimenpiteitä määrittelyllä oikeutetaan. Tutkielmassa vastataan siihen, millaisia rajoittavia toimenpiteitä unioni asettaa luonnollisille henkilöille terrorismin torjumiseksi sekä vastaako näiden toimenpiteiden luonnehdinta de jure niiden luonnetta de facto.

Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee Euroopan unionin vuonna 2017 hyväksyttyä kehityspoliittista konsensusta ja siinä asetettuja kehityspolitiikan tavoitteita. Kehityspoliittinen konsensus on Euroopan unionin instituutioiden ja jäsenvaltioiden allekirjoittama kehityspoliittinen julkilausuma. Erityisesti tutkielmassa tarkastellaan kehityksen, muuttoliikkeen ja turvallisuuden suhdetta kehityspoliittisessa konsensuksessa. Tutkielmassa analysoidaan kehityspoliittisen konsensuksen sisältö ja konsensukseen johtanut politiikkaprosessi. Sisällön ja kehityspolitiikan tavoitteiden analysoinnissa tärkeimpänä aineistona on itse kehityspoliittinen konsensus sekä aiempi kehityspoliittinen konsensus vuodelta 2005. Politiikkaprosessi analysoidaan käymällä läpi poliittisen päätöksenteon vaiheet ja neuvottelut Euroopan komission marraskuussa 2016 julkaisemasta tiedonannosta lopullisen kehityspoliittisen konsensuksen hyväksymiseen kesäkuussa 2017. Pääasiallisena aineistona prosessianalyysissa ovat Euroopan unionin viralliset kokousdokumentit ja kahdeksan haastattelua. Haastateltavat koostuivat suomalaisista virkamiehistä, Euroopan parlamentissa työskentelevistä henkilöistä ja kansalaisyhteiskunnan edustajasta. Analyysissa käy ilmi, että vuodesta 2005 vuoteen 2017 Euroopan unionin kehityspolitiikassa muuttoliike on nostettu kehityspolitiikan agendalle ja turvallisuustematiikka on vahvistunut. Uudessa konsensuksessa muuttoliikkeen juurisyihin puuttuminen on nostettu kehityspolitiikan selväksi tavoitteeksi. Lisäksi kehitystä ja vakautta perustellaan edistettävän Euroopan unionin oman turvallisuuden vahvistamiseksi. Kehityspolitiikkaa välineellistetään turvallisuus- ja muuttoliikeintresseihin sekä oikeutetaan niiden kautta. Muuttoliikettä koskevia kirjauksia kehityspoliittiseen konsensukseen ajoivat erityisesti jäsenvaltiot Euroopan unionin neuvostossa, kun taas turvallisuuskysymyksissä Euroopan komissiolla näyttää olleen suurempi vaikutus. Euroopan parlamentti painotti neuvotteluissa köyhyyden vähentämistä ja kestävää kehitystä kehityspolitiikan päätarkoituksena, mutta komission ja neuvoston yhteneväisten kantojen vuoksi parlamentilla oli huomattavasti vähemmän vaikutusta lopulliseen kehityspoliittiseen konsensukseen. Tutkielmassa osoitetaan, että vahvat muuttoliike- ja turvallisuuspoliittiset painotukset kehityspoliittisessa konsensuksessa selittyvät ennen kaikkea muuttoliikkeen turvallistamisella. Eurooppaan suuntautuvan muuttoliikkeen lisäännyttyä vuonna 2015 se nostettiin poliittisessa keskustelussa suurimmaksi turvallisuusuhkaksi eurooppalaisille ja siihen vastaaminen tärkeimmäksi prioriteetiksi. Tämän vuoksi kehityspolitiikkaa välineellistettiin Euroopan unionin muuttoliike- ja turvallisuuspoliittisille intresseille. Lisäksi painotuksia selittävät historiallisesti muuttoliikkeen ulkoisten aspektien korostaminen Euroopan unionin maahanmuuttopolitiikassa sekä viime vuosikymmenien kehitys, jossa turvallisuuskysymykset on otettu yhä vahvemmin Euroopan unionin kehityspolitiikassa huomioon.

Tässä maisterintutkielmassa tutkitaan Puolan ja Valko-Venäjän rajakriisiä vuonna 2021. Rajakriisi sai alkunsa kesällä, kun Valko-Venäjä lennätti tuhansia ihmisiä Pohjois-Afrikasta ja Lähi-idästä Puolan, Latvian ja Liettuan ulkorajoille tavoitteenaan painostaa Euroopan unionia luopumaan Valko-Venäjälle asettamistaan pakotteista. Vastauksena tähän Puolan hallitus pyrki estämään maahan pyrkivien maahantulon. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii Thierry Balzacqin turvallistamisen teoria, joka pyrkii selittämään julkisten turvallisuusongelmien rakentamista. Teoria keskittyy erityisesti syy-seuraussuhteeseen turvallistavien puheaktien ja politiikan välineiden välillä. Tutkielman tavoitteena on selvittää teoreettisen viitekehyksen avulla, miten Puolan hallitus vakuutti kansallisen ja eurooppalaisen yleisönsä siitä, että rajakriisi edustaa turvallisuusuhkaa Puolalle ja Euroopan unionille. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan kriittisesti Puolan hallituksen toimia. Tutkielman menetelminä toimivat kehysanalyysi sekä kriittinen sisällönanalyysi. Kehysanalyysillä keskitytään turvallisuusuhkien kielelliseen rakentamiseen, kun taas kriittisellä sisällönanalyysillä tarkastellaan hallituksen valitsemia politiikan välineitä turvallisuusuhkien pienentämiseksi. Kehysanalyysin aineisto koostuu Puolan pääministerin, sisäministerin, puolustusministerin ja ulkoministerin tviiteistä sekä Latvian, Liettuan, Puolan ja Viron pääministerien yhteisistä vetoomuksista koskien rajakriisiä. Kriittinen sisällönanalyysi on toteutettu teorialähtöisesti ilman varsinaista aineistoa. Kehysanalyysissä aineistosta nostetaan esille hybridisodan, EU:n yhtenäisyyden ja humanitaarisen vastuun kehykset. Kriittisessä sisällönanalyysissä puolestaan keskitytään lainsäädäntöön, mediakontrolliin ja militarismiin. Analyysin perusteella Puolan hallitus rakensi hybridisodan ja EU:n yhtenäisyyden kehysten avulla Valko-Venäjän vihamielisyydestä ja maahantulijoista turvallisuusongelman Puolalle ja Euroopan unionille. Kehysten avulla hallitus oikeutti poikkeusolojen julistamisen sekä lakimuutokset, joiden myötä riippumattoman median ja humanitaaristen organisaatioiden pääsy rajalle kiellettiin. Samalla rajalle siirrettiin tuhansia sotilaita ja poliiseja estämään maahantulo. Tutkielman johtopäätöksenä on, että Puolan hallitus turvallisti rajakriisin omien intressiensä mukaisesti. Tämä näkyy siinä, että rajakriisin uhka oli liian pieni edustaakseen todellista uhkaa Puolalle tai Euroopalle. Maahantulijoiden turvallistaminen hallituksen toimesta ruokki pikemminkin kuvaa Puolan hallituksesta Puolan ja Euroopan unionin suojelijana. Samalla turvapaikkavastaisen toiminnan tavoitteena oli edistää muukalaisvastaisuutta ja nationalismia valtaapitävän Laki ja oikeus -puolueen kannatuspohjan vahvistamiseksi. Tutkielman perusteella olisi mielenkiintoista vertailla Puolan hallituksen suhtautumista erilaisiin muuttoliikkeisiin viimeisten vuosien aikana.

This thesis has been carried out in circumstances where the European security climate has changed due to the Belarusian regime’s hybrid operations as well as the Russian Federation’s attack on Ukraine. In this thesis, answers are sought to four research questions: 1) has instrumentalization been defined as a security threat, 2) has there been an attempt to securitize asylum seeking in itself, 3) why or why not has there been an attempt to securitize instrumentalization and/or asylum seeking in itself, 4) do the Finnish legislator, the Commission and the CJEU have differing motivations behind their decisions to either attempt to securitize, or not to securitize, instrumentalization and/or asylum seeking in itself. Answers to these questions are sought by analysing the Finnish legislator’s, the EU Commission’s, and the CJEU’s responses to instrumentalization. More precisely, the research subjects are 1) the Finnish Border Guard Act, 2) two Commission Proposals, and 3) the CJEU’s judgement in case C-72/22. This research utilizes multiple methods such as legal dogmatic method, discourse analysis, teleological interpretation, and methods borrowed from political studies. The answers to the first research question are that the Finnish Border Guard Act as well as the Commission Proposals define instrumentalization as a security threat. In contrast, the CJEU does not define instrumentalization as a security threat. Answers to the second question are that both the Finnish Border Guard Act and the Commission Proposals attempt to securitize asylum seeking. However, this is not the case with the CJEU’s judgement. Regarding the third question, it was found that the motivation behind the Finnish legislator’s choice to securitize was that it wanted to be able to react to anything out of the ordinary as soon as possible. Also, the Finnish politicians seemed to have wanted to safeguard as wide national leeway as possible. The Commission, in turn, was motivated by the goal of keeping the Member States content enough so that they will not close their borders. The CJEU chose to act in a manner that would safeguard the primacy, unity, and effectiveness of EU law. To summarize, and answer the fourth question, the Finnish legislator, the Commission, and the CJEU had differing motivations.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan turvapaikkalainsäädäntöön tehtyjä lakimuutoksia siirtolaisuuskriisin ympärillä vuosina 2014–2018. Tutkielmassa kysytään, miten turvapaikkalainsäädännön tiukennukset tulivat mahdollisiksi siirtolaisuuskriisin ympärillä sekä miten turvapaikkajärjestelmän ja turvapaikanhakijoiden identiteettien artikulaatio vaikutti siihen. Tutkielmassa tarkastellaan myös, miten siirtolaisuuskriisi muutti turvapaikkajärjestelmän ja turvapaikanhakijoiden identiteettien artikulaatiota. Tutkielma pohjautuu aikaisempaan tutkimukseen, jonka mukaan siirtolaisuus on 2000-luvun lakihankkeissa turvallistettu Suomessa. Turvallistaminen tiivistetysti tarkoittaa, että tietty ryhmä ymmärretään eksistentiaalisena uhkana tietyn kohteen selviytymiselle. Tutkielmassa hyödynnetään kahta diskurssianalyyttista lähestymistapaa. Tutkielmassa aineistoa tarkastellaan Ole Waeverin, Barry Buzanin ja Jaap de Wilden turvallistamisen teoreettisen viitekehyksen avulla sekä Ernesto Laclaun ja Chantal Mouffen diskurssiteorian avulla. Analyysi jäsentyy Jason Glynosin ja David Howarthin diskurssiteoriaan perustuvan menetelmän kautta. Tutkielmassa tarkastellaan kolmea turvapaikkalainsäädäntöön tehtyä lakihanketta ennen siirtolaisuuskriisiä, sen aikana ja sen jälkeen vuosilta 2014, 2016 ja 2018. Ensimmäisessä hankkeessa esitetään muutoksia vapaaehtoisen paluun järjestelmään, toisessa turvapaikkamenettelyn oikeudellisiin kysymyksiin ja kolmannessa uusintahakemushankkeeseen. Turvallistamisen teorian viitekehystä sovelletaan turvapaikkajärjestelmään kohdistuvien uhkien tarkastelemiseen. Turvallistaminen sijoittuu siten poliittis-yhteiskunnalliselle sektorille ja kansalliselle tasolle, jota turvapaikkajärjestelmä ilmentää. Turvapaikkajärjestelmä ymmärretään tutkielmassa niin valtiollisena instituutiona kuin abstraktina yhteisönä, jolle aineistossa artikuloidaan oma identiteetti. Aineistossa turvapaikkajärjestelmää käsitellään säännönmukaisuuden ja kustannustehokkuuden diskurssien kautta. Turvapaikkajärjestelmän identiteettiä muodostetaan aineistossa toistuvien pyrkimysten kautta, sekä suhteessa turvapaikanhakijoihin, Laclaun termein ”konstituoivan toisen” kautta. Säännönmukaisuuden diskurssia uhkaavat turvapaikkalainsäädännön epäkohdat ja väärinkäyttö. Kustannustehokkuuden diskurssin uhkaksi artikuloidaan turvapaikanhakijoiden suuri määrä. Turvapaikanhakijoille artikuloidaan monimerkityksellinen asema, jossa turvapaikanhakijoiden subjektipositio ymmärretään 1) suojelupolitiikan kohteina 2) vapaaehtoisuuden ja väärinkäytön kautta 3) laittomasti maassa oleskelevina. Turvapaikanhakijoiden identiteetti suojelun kohteena ilmentää kansainvälisissä sopimuksissa artikuloitua pakolaisen asemaa. Sen sijaan väärinkäyttöön perustuva identiteetti ilmentää turvapaikanhakijoiden toimintaa, joka kulkee turvapaikkajärjestelmän säännönmukaisuuden ja kustannustehokkuuden diskursseja vastaan. Tutkielman argumenttina on, että turvapaikkalainsäädännön tiukennukset mahdollistuivat vastakkainasettelun avulla siten, että turvapaikanhakijat miellettiin säännönmukaisen ja kustannustehokkaan turvapaikkajärjestelmän häiriötekijöiksi. Siirtolaisuuskriisi syvensi vastakkainasettelua ja laajensi turvapaikanhakijoiden identiteetin artikuloinnin väärinkäyttöön perustuvaksi myös niiden hakijoita kohdalla, joiden turvapaikkamenettely oli vielä kesken.

Tiivistelmä – Referat – Abstract Tutkielman taustalla on vaikuttanut havainto siitä, että sisäisen turvallisuuden uhkia käsitellään julkisuudessa varsin yksinkertaistavasti sekä se, että sisäisen turvallisuuden yhteiskunnallinen merkittävyys vaikuttaa kasvaneen 2010-luvun mittaan erilaisten uusien tai uusina esitettyjen ilmiöiden ja tapahtumien myötä. Tämän tutkielman tarkoituksena onkin lisätä ymmärrystä sisäisen turvallisuuden uhkakuvapolitiikasta analysoimalla Sisäministeriön keskeisimmissä turvallisuusasiakirjoissa esitettyjä uhkakuvia turvallistamisen teoriaan pohjaavan kehysanalyysin avulla. Aineistona tutkielmassa käytetään Sisäministeriön vuosien 2004, 2008 ja 2012 sisäisen turvallisuuden ohjelmia, vuoden 2016 selontekoa sekä vuoden 2017 strategiaa. Analyysimenetelmänä hyödynnetään sisällönanalyysiä ja aineistoa lähestytään teorialähtöisellä sisällönanalyysillä. Aineiston analyysiä varten on muodostettu strukturoitu analyysirunko kehystämisen viitekehyksen pohjalta. Tutkielmassa tarkastellaan siis sitä, millaisia uhkia turvallisuusasiakirjoissa esitetään, miten uhkakuvat ovat muuttuneet vuosina 2004-2017, millaisia perusteluita uhkille esitetään ja millaisia ratkaisuja tai toimenpiteitä uhkiin vastaamiseksi esitetään. Kaikista viidestä turvallisuusasiakirjasta muodostettiin yhteensä 12 eri uhkakehystä, joidenka puitteissa uhkia käsitellään tutkielman analyysissä. Tuvallisuusasiakirjoista muodostettuja uhkakehyksiä ovat väkivaltarikollisuuden, huumausainerikollisuuden, omaisuusrikollisuuden, terrorismin ja ääriliikkeiden väkivallan, onnettomuuksien ja tapaturmien, talousrikollisuuden, hybridiuhkien, koetun turvattomuuden, seksuaalirikosten, tartuntatautien, rikollisuuden ja laittoman maahanmuuton kehykset. Tutkielman johtopäätöksenä on, että sisäisen turvallisuuden uhkat eivät ole keskeisesti muuttuneet laadullisesti ja eräänlaisina kestouhkina kaikissa turvallisuusasiakirjoissa ovat väkivalta-, huumausaine- ja omaisuusrikollisuus, terrorismi ja ääriliikkeiden väkivalta sekä onnettomuudet ja osittain tapaturmat. Sen sijaan uhkakuvissa on tapahtunut muutosta sisällöllisesti sekä esitettyjen ratkaisujen kuin perusteluiden osalta. Ohjelmissa pyritään havainnollistamaan rikollisuuden uhkan kasvua erityisesti syrjäytymisellä, päihteiden käytöllä, sekä järjestäytyneen rikollisuuden toiminnalla. Selonteossa ja strategiassa keskitytään korostamaan ongelmien kasautumista pienelle joukolle sekä uhkien vakavuutta korostamalla uhkien seurauksia. Uhkan kasvua taas pyritään havainnollistamaan maahanmuutolla ja turvapaikanhakijoiden määrän kasvulla. Sisäisen turvallisuuden asiakirjojen keskeistä antia uhkakuvien määrittelyn ja muun sisäisen turvallisuuden nykytilan kuvaamisen lisäksi ovat kehittämis- ja ratkaisutoimet. Uhkien esittäminen sisäisen turvallisuuden asiakirjoissa vaikuttaakin analyysin perusteella olevan keino osoittaa kehittämistarpeita. Kehittämis- ja ratkaisutoimien osalta keskeisin muutoslinja on ohjelmien ja selonteon sekä strategian välillä. Ohjelmissa korostuu laaja-alaisemmin eri hallinnonalat sekä yksityinen ja kolmas sektori osana kehittämis- ja ratkaisutoimintaa uhkiin vastaamiseksi. Selonteossa ja strategiassa puolestaan on selvemmin painotuksena Sisäministeriön hallinnonalan viranomaisten tarpeet ja näkökulma uhkiin vastaamisessa. Tutkielman perusteella voidaan todeta 2010-luvun jälkipuoliskolla tapahtuneen siirtymää kohti ’kovempaa’ sisäisen turvallisuuden politiikkaa selonteon ja strategian kohdalla. Niissä korostetaan aiempia turvallisuusasiakirjoja enemmän vakavampia ja laaja-alaisempia vaikutuksia aiheuttavia uhkia. Lisäksi selonteossa ja strategiassa on havaittavissa siirtymää kohti kapeampialaisempaa turvallisuusyhteistyötä ja Sisäministeriön hallinnonalan rooli sisäisen turvallisuuden ylläpitäjänä näyttäytyy aiempaa keskeisempänä.

Tutkielmassa syvennytään monikansallisten vaikuttamisverkostojen perustamien asevalvontakampanjoiden rooliin monenkeskisessä asevalvonnassa. Tutkielman pyrkimyksenä on selvittää Campaign to Stop Killer Robots -kampanjan tapausesimerkin kautta, millaisia diskursiivisia prosesseja ja kehystämisen tapoja asevalvontakampanjat hyödyntävät pyrkiessään vaikuttamaan monenkeskiseen asevalvontaan. Tutkielman tavoitteena on kontribuoida sekä asevalvontakampanjoiden maailmanpoliittista roolia koskevaan kirjallisuuteen että turvallisuuden tutkimuksen teoriakenttään. Kööpenhaminan koulukunnan turvallistamisteorian ajatukset yhdessä kehystämiskirjallisuuden kanssa antavat tälle tutkielmalle analyyttiset työkalut. Hyödyntämällä turvallistamisen ja turvallistamisen purkamisen käsitteiden lisäksi makroturvallistamisen käsitettä tutkielma laajentaa turvallistamisteorian alkuperäistä ajatusta siitä, mitkä tahot voivat toimia turvallistavina toimijoina ja, millä tasolla turvallistamista tapahtuu. Visuaalisen turvallistamisen teorian ajatukset taas antavat eväät visuaalisten puheaktien analysoimiseen. Turvallistaminen luetaan tutkielmassa kehystämisen alalajiksi, ja yhdistämällä turvallistamisteorian ja kehysteorian argumentteja tutkielmassa on mahdollista tunnistaa, analysoida ja vertailla erilaisia diskursiivisia prosesseja ja kehystämisen tapoja. Tutkielman aineisto koostuu Campaign to Stop Killer Robots -kampanjan seitsemästä tekstipohjaisesta kampanjamateriaalista ja kolmesta kampanjavideosta. Analyysin perusteella Campaign to Stop Killer Robots -kampanja on pyrkinyt konstruoimaan autonomiset asejärjestelmät tai ”tappajarobotit” koko ihmiskunnan vaarantavaksi turvallisuusuhaksi, ja poikkeustoimena kampanja esittää autonomiset asejärjestelmät kieltävää oikeudellisesti sitovaa instrumenttia. Samanaikaisesti Campaign to Stop Killer Robots -kampanja on purkanut puheakteissaan valtioiden voimankäytön ja sotilaallisen sektorin turvallistamista. Tutkielman tulokset osoittavat, että visuaalisen aineiston piirteet edistävät turvallistamisen prosessia, mutta kokonaisuudessaan visuaalisessa aineistossa esiintyvät kehystämisen tavat ovat monitulkintaisuutensa vuoksi vahvasti kytköksissä verbaalisiin puheakteihin. Tulokset tuovat mielenkiintoisella tavalla esiin, ettei turvallistaminen ole aina keskeisin kehystämisen tapa, jolla kampanja pyrkii nostamaan autonomiset asejärjestelmät poliittisten päättäjien prioriteettilistalle. Verbaalisissa puheakteissa turvallistamisteot jäävät usein moraalisten ja eettisten kehysten varjoon. Tutkielman tulokset vahvistavat aikaisemmassa kirjallisuudessa tehtyjä havaintoja siitä, että asevalvontakampanjat hyödyntävät turvallistamistekoja ja turvallistamisen purkamista instrumentaalisesti pyrkiessään levittämään normeja kansainvälisessä yhteisössä. Campaign to Stop Killer Robots -kampanjan tapa hyödyntää monia samanaikaisia kehystämisen tapoja korostaa kuitenkin tarvetta yhdistää yhä enemmän turvallistamisteorian ja kehysteorian ajatuksia, jotta vaikuttamiskampanjoiden toimintaa voitaisiin ymmärtää kokonaisvaltaisesti. Tutkielman perusteella autonomisia asejärjestelmiä koskeva asevalvontaprosessi tulee tulevaisuudessa entistä ajankohtaisemmaksi, ja asevalvontakampanjoiden keskeistä roolia tässä monenkeskisessä prosessissa on mahdotonta sivuuttaa.