Browsing by Subject "turvallisuudentunne"

Suomen suhteita kehitysmaihin kuvataan usein virheellisesti suhteellisen vähäisiksi ja iältään nuoriksi. Suhteita kehitysmaihin on kuitenkin luotu jo ennen itsenäistymistä muun muassa siirtolaisuuden, kaupan ja lähetystyön kautta. Lähetysjärjestöjen aloittaman työn pohjalle on rakentunut Suomen valtion ja kehitysasioihin erikoistuneiden kansalaisjärjestöjen harjoittama kehitysyhteistyö. Tämän tutkielman kiinnostuksen kohteena ovat ihmiset, jotka tekevät työtään kehitysyhteistyön parissa. Tarkastelu on rajattu kehitysmaissa työskennelleisiin suomalaisiin kehitysyhteistyöntekijöihin. Tässä tutkielmassa pyritään selvittämään, millä keinoin kehitysyhteistyöntekijät ovat sopeutuneet isäntämaiden oloihin sekä siihen, miten heidän turvallisuudentunteensa on rakentunut. Tutkielma ottaa myös selvää, mihin sopeutuminen ja turvallisuudentunne – tai mahdollisesti niiden puute – on vaikuttanut. Lisäksi pohditaan altruististen motivaatioiden relevanttiutta suhteessa sopeutumiseen ja turvallisuuteen, sekä kehitysyhteistyön tavoitteiden saavuttamiseen. Aineistona on käytetty Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran yhdessä Oulun yliopiston dosentti Markku Hokkasen kanssa toteuttaman Suomalaisen kehitysyhteistyön tekijät -muistitietokeruukilpailun vastauksia. Tutkielma rakentuu Grounded Theory -metodin mukaisesti täysin aineiston varaan. Niin tutkimuskysymykset, teoreettinen viitekehys käsitteineen kuin kontekstikappaleet on muokattu vastaamaan aineistosta nousseita teemoja. Mikrohistorialliseksi miellettävän tutkielman aihepiiriä taustoittavat muun muassa Anne-Maike Fecherin, Silke Rothin ja Sara de Jongin tutkimukset. Kehitysyhteistyön viitekehyksen luomiseen on hyödynnetty teoksia Suomen Lähetysseuran, Suomen valtion kehitysyhteistyön sekä Kehitysavun palvelukeskuksen Kepan historiasta kertovia teoksia. Ajallista jännitettä on luotu istuttamalla Antti Häkkisen kymmenen suomalaisen sukupolven käsittävän tutkimuksen tuloksia aineistoon. Muistitietokeruukilpailun kysymyksissä ei pyydetty kertomaan sopeutumisesta tai turvallisuudesta. Tästä huolimatta vastaajat ovat niistä kertoneen, mikä kielinee näiden seikkojen suuresta merkityksestä kehitysmaassa työskentelyn aikana. Tutkimuksesta käy ilmi, että vastaajat ovat nähneet paljon vaivaa ja käyttäneet monipuolisesti eri keinoja sopeutuakseen. Vaikuttaa siltä, että vastaajat ovat koettaneet elää mahdollisimman samalla tavalla kuin heitä ympäröivä yhteisö. Paikalliseen elämäntyyliin tähtääminen ei kuitenkaan vaikuta huomioivan valta-asemaa, joka kehitysyhteistyöntekijöillä on suhteessa paikallisiin. Tästä huolimatta vaikuttaa siltä, että valta-asetelman minimointi vaatimattoman elämän muodossa on saanut paikalliset hyväksymään heidän pyrkimyksensä. Tutkimuksen perusteella esitetään, että kehitysyhteistyöntekijän turvallisuudentunne koostuu kolmesta eri ulottuvuudesta; fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta. Vastaajat ovat voineet vaikuttaa fyysiseen turvallisuuteensa varautumalla ja ennakoimalla uhkia. Psyykkinen turvallisuudentunteen kehittymisen kannalta oleellista on ollut isäntämaan todellisuuden hyväksyminen. Sosiaalinen turvallisuudentunne rakentuu pitkälti merkityksellisten ihmissuhteiden varaan. Sukupuoli ja poikkeaminen paikallisista sukupuolinormeista ovat vaikuttaneet vastaajien mahdollisuuksiin luoda ystävyyssuhteita paikallisten kanssa. Lopulta sopeutuminen ja turvallisuudentunteen kehitys näyttäytyvät yhtenä ja saman prosessina. Sopeutumista ei voi olla ilman turvallisuudentunnetta, eikä turvallisuudentunne muodostu ilman sopeutumista. Prosessin onnistuminen edellyttää vastaajilta omien tarpeiden tunnistamista, mikä kyseenalaistaa altruismin merkityksen kehitysyhteistyötä tekevän motivaationa ja sitä kautta kehitysyhteistyön tavoitteiden onnistumiselle. Prosessin onnistuminen näyttää tutkimuksen valossa olevan erittäin tärkeää niin kehitysyhteistyöntekijälle kuin kehitystavoitteiden saavuttamiselle. Sopeutuneella ja turvallisuudentunnetta nauttivalla kehitysyhteistyöntekijällä on työkaluja kohdata kehitysmaassa elämisen aiheuttamaa stressiä. Lisäksi prosessin onnistuminen on tehnyt vastaajista hyviä työntekijöitä, sillä he ovat kuunnelleet ja ymmärtäneet paikallisten tarpeita ja havainneet toivottujen kehitystulosten saavuttamista mahdollisesti jarruttavia tekijöitä. Vaikka tässä tutkimuksessa tutkitaan ensisijaisesti mikrohistoriallisesti suomalaisten kehitysyhteistyöntekijöiden sopeutumista ja turvallisuutta, osallistuu se laajempaan keskusteluun kehitysyhteistyöstä, jossa kehityspolitiikan, teorioiden ja instituutioiden sijaan tutkitaan maailmaa, jossa kehitysyhteistyön tekijät elävät. Fokuksen siirto työntekijöiden kokemusmaailmaan auttaa ymmärtämään paremmin kehitysyhteistyön haasteita ja tulevaisuutta.