Browsing by Subject "työ"

Tämä tutkielma käsittelee efektiivistä altruismia elämäntapaliikkeenä (lifestyle movement). Efektiivinen altruismi on liike, joka pyrkii löytämään tehokkaimmat tavat tehdä hyvää maailmassa. Tavallisimmat tavat harjoittaa efektiivistä altruismia ovat tehokkaiksi määriteltyihin hyväntekeväisyyskohteisiin lahjoittaminen tai yhteiskunnallisesti vaikuttavan työn tekeminen. Elämäntapaliikkeessä yhteiskunnalliseen muutokseen pyritään jokapäiväisessä elämässä tapahtuvien valintojen kautta. Toiminta on yksilöllistä ja arkeen nivoutuvaa ja henkilökohtainen identiteetti on tärkeä motivoiva tekijä. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, millainen elämäntapaliike efektiivinen altruismi on efektiivisten altruistien omassa kokemuksessa ja millainen merkitys sillä on heille. Tutkimuskysymys oli, millaisena efektiivinen altruismi näyttäytyy sitä harjoittavien ihmisten elämässä. Aineisto koostuu kahdeksasta puolistrukturoidusta teemahaastattelusta ja Effective Altruism Helsinki -järjestön puheenjohtajan kanssa käydystä haastattelusta. Aineistomenetelmä oli teoriasidonnainen sisällönanalyysi. Analyysissa käytettiin Haenflerin, Johnsonin ja Jonesin luomia elämäntapaliikkeen kriteerejä kehikkona efektiivisen altruismin tarkastelulle. Haastateltujen toiminta oli elämäntapaliikkeille tyypilliseen tapaan yksilöllistä. Haastatellut mielsivät tärkeimpien tekojensa tapahtuvan EA Helsingin ulkopuolella. Efektiivisen altruismin yhteisön tehtävä oli toimia lähinnä vertaistukena. Haastateltujen pääasialliset tavat toteuttaa efektiivistä altruismia olivat lahjoittaminen ja opiskelu efektiivisen altruismin mukaisen työuran toivossa. Kukaan työssäkäyvistä haastatelluista ei ollut kuitenkaan löytänyt efektiivisen altruismin tehokkaan hyvän tekemisen standardien mukaista työpaikkaa. Efektiivisen altruismin tavoitteiden toteuttaminen on myös jatkuvaa ja jokapäiväiseen elämään nivoutuvaa, erityisesti koska myös opiskelu ja työura nähdään välineinä tehdä mahdollisimman paljon hyvää. Monet haastatellut lahjoittivat säännöllisesti hyväntekeväisyyskohteisiin ja kuluttivat puolestaan vähemmän rahaa harrastuksiin ja ylellisyystuotteisiin. Monet käyttivät vapaa-aikaa efektiiviselle altruismille relevanttien teemojen opiskeluun. Jotkut haastatellut tarkastelivat melkein kaikkia elämänalueitaan efektiivisen altruismin näkökulmasta, kun taas toisille efektiivinen altruismi oli rajatumpaa. Efektiiviseen altruismiin liittyi myös identiteettityötä. Haastatellut pyrkivät eheään moraaliseen identiteettiin toimimalla arvojensa mukaisesti. Kuten monissa muissakin elämäntapaliikkeissä efektiivisen altruisminkin piirissä vastuu yhteiskunnallisesta muutoksesta on yksilön harteilla, mikä aiheuttaa helposti paineita. Useimmat haastatellut kertoivat jonkinlaisista paineiden kokemuksista tai vaikeuksista määritellä rajaa sille, minkä verran käyttää aikaa ja resursseja efektiivisen altruismin tavoitteisiin. Siinä missä monissa elämäntapaliikkeissä ristiriidaton moraalinen identiteetti, arvojen ja toiminnan sopusointu, voi olla jopa toiminnan yhteiskunnallisia vaikutuksia tärkeämpää, efektiivisessä altruismissa pyrkimys ristiriidattomaan moraaliseen identiteettiin on kietoutunut mahdollisimman tehokkaan yhteiskunnallisen vaikutuksen tavoitteluun. Yhteiskunnalliseen muutokseen pyritään yksilöinä, mikä mahdollisesti osittain selittää monen haastatellun mainitsemat paineen ja riittämättömyyden tunteet. Elämäntapaliikkeissä epäonnistuminen liikkeen tavoitteissa koetaan samalla usein myös henkilökohtaiseksi moraaliseksi epäonnistumiseksi. Toisaalta se, miten efektiivisen altruismin toteuttaminen nivoutuu jokapäiväiseen elämään ja lisää tiedostavuutta sen suhteen, voi tuoda arkisiin velvollisuuksiin uuden ulottuvuuden. Kun jokapäiväiset tai muutenkin pakolliset tehtävät nähdään välineinä nykyisten ja jopa tulevien sukupolvien elämän parantamiseen, ne saavat syvempää merkitystä.

Tutkielman tavoitteena on tarkastella sitä, miten tutkimani kielenkäyttäjät kuvailevat työssään käyttämäänsä kieltä, kielimuotoja ja niiden tilanteista vaihtelua sekä analysoida kuvauksissa ilmeneviä kieli-ideologioita sekä -asenteita. Kantaviksi teemoiksi nousevat murteiden käyttö, puhuttelu sekä kielitaito. Kyseessä on laadullinen tutkimus, jonka aineisto käsittää seitsemän haastattelua. Ne on toteutettu Sata suomalaista kielellistä elämäkertaa -hankkeen puitteissa. Haastateltavista neljä on syntynyt 1940–1950-luvuilla ja kolme 1980-luvulla. Heidän joukossaan on kaksi korkeakouluopettajaa, toimittaja, pankkivirkailija, start-up-yrityksen asiakaspalvelija, myyntiedustaja sekä bioanalyytikko. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostavat sosiolingvistinen variaationtutkimus sekä kieli-ideologia- ja kieliasennetutkimus. Sosiolingvistisistä taustamuuttujista otetaan huomioon erityisesti iän ja ammattiryhmän vaikutus kielenkäyttöön. Lisäksi hyödynnetään aiempaa tutkimusta puhetilanteen vaikutuksesta kieleen. Aineiston analyysimetodina käytetään diskurssianalyysiä. Analyysissä tarkastellaan esimerkiksi, miten kieltä ja eri kielimuotoja nimetään ja kuvaillaan, millaisilla käsitteillä kielestä puhutaan ja keitä kuvauksissa esitetään toimijoina. Analyysi keskittyy paitsi haastateltavien metakieleen eli puheeseen kielestä myös siihen, millaisia asenteita ja ideologioita heidän kielenkäytöstään kokonaisuudessaan ilmenee. Työssä osoitetaan, että työelämän kieltä kuvaillaan pääosin samankaltaisin ilmauksin: siihen liitetään asiallisuus, huolellisuus sekä ymmärrettävyys. Kommunikointia työpaikan ulkopuolisten kanssa kuvaillaan viralliseksi, kollegoiden kanssa rennoksi. Puhuttelumuodoista sinutteluun suhtaudutaan pääosin myönteisesti, mutta työroolissa suositaan teitittelyä erityisesti itseä selkeästi vanhempien keskustelukumppanien kanssa. Suhtautuminen omaan kielitaitoon ja erityisesti englannin kielen osaamiseen on vaihtelevaa: osa informanteista tuntee kielitaidon suhteen epävarmuutta työelämässä, osa sen sijaan kokee pärjäävänsä hyvin. Yleisesti englannin lisääntynyttä käyttöä sen sijaan kritisoidaan ja se nähdään jopa uhkana suomen kielelle. Informanttien kommenttien taustalla on havaittavissa erilaisia ideologioita, jotka ilmenevät osin myös ristikkäin. Läsnä on esimerkiksi standardiuden ideologia, joka korostaa kielen pysyvyyttä tilanteesta toiseen. Toisaalta sen kanssa samoissa kommenteissa saatetaan korostaa myös alueellisen variaation tärkeyttä, mikä taas on ajatusmaailmaltaan lähellä sopivuuden ideologiaa, jonka mukaan eri varieteetit sopivat eri tilanteisiin. Myös puristista ideologiaa on havaittavissa. Tutkielma avaa näköalaa aihepiiriin, joka on monelle läheinen, mutta toistaiseksi vähän tutkittu. Tulokset kuitenkin paljastavat, että lisätutkimus olisi tarpeen, sillä työelämän muuttuva kielimaisema herättää kielenkäyttäjissä pohdintaa ja myös epävarmuuden tunteita. Olisi kiinnostavaa tutkia samojen informanttien todellista kielenkäyttöä työelämän tilanteissa ja verrata havaintoja tämän tutkimuksen tuloksiin.

Työn järjestämisessä tapahtuneet muutokset ovat puhuttaneet työelämätutkijoita länsimaissa jo useita vuosikymmeniä. Uudessa jälkifordistisessa työssä sosiaalisten ja viestinnällisten taitojen on nähty korostuvan ja työn on väitetty muuttuneen subjektivoituneeksi, työntekijän persoonasta riippuvaisiksi suorituksiksi. Joustavuuden ja kontrollin ulottuvuuksien on nähty olevan uuden työn ytimessä: samalla kun joustavilla työn järjestämisen tavoilla on pyritty työntekijän autonomian ja vastuun kasvattamiseen, perinteinen taylorismin opeille pohjautuva kontrolli on muuttunut kohti normatiivista, itsen johtamista tavoittelevaa kontrollia. Yhtäältä uusien työn organisointi- ja kontrollitapojen on väitetty tekevän työstä mielekkäämpää ja vapauttavan työntekijän perinteisen kontrollin kulttuurista. Toisaalta niiden on väitetty johtavan työn tehostumiseen ja työntekijöiden mielten kolonisointiin. Tutkielmassa uutta työtä tarkastellaan joustavuuden ja kontrollin näkökulmasta. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia joustavuuden ja kontrollin käytäntöjä media- ja viestintäalan tietotyöläisten työssä on käytössä. Näitä käytäntöjä lähestytään Alasuutarin (1999) faktanäkökulmasta, jonka lisäksi joustavuuteen ja kontrolliin liitettyjä merkityksiä tarkastellaan kulttuurisesta näkökulmasta. Tutkielman aineisto on kerätty teemahaastatteluin ja analyysimenetelmänä on käytetty temaattista sisällönanalyysiä. Lisäksi tietotyöläisten kulttuurisen puhunnan paikantamisessa työkaluna on hyödynnetty Lévi-Straussin kulinaarista kolmiota. Tutkielmassa havaitaan, että tietotyöläisten työ joustaa monella tapaa. Joustavuus näkyy tiimityössä, työn jaossa sekä työajoissa ja paikoissa, ja joustavat käytännöt nähdään tärkeinä sekä työn luonteen että oman kulttuurisesti rakentuneen asiantuntija-aseman takia. Myös kontrollin käytännöt tulevat esille; yhtäältä käytännöllisenä työn valvontana, toisaalta normatiivisena työntekijän itsensä sisäistämänä tapana toimia ja ottaa vastuuta työyhteisössä. Vaikka kontrollia toteuttavat työyhteisössä useat toimijat, tietotyöläiset kontrolloivat usein kaikkein eniten itse työnsä eri osa-alueita. Itsen johtaminen muodostuukin keskeiseksi tavaksi toimia työyhteisössä. Itsen johtamisen korostuminen herättää kuitenkin ristiriitaisia tuntemuksia. Yhtäältä käytännöt nähdään toimivina ja omaa itsen johtamisen kykyä tuodaan esille. Toisaalta sekä omaa että muiden itsen johtamisen kykyä myös epäillään. Työkäytäntöjen tueksi kaivataankin selkeämpiä raameja. Tuloksista havaitaan, että joustavuuden ja kontrollin käytännöt voidaan nähdä työntekijän näkökulmasta hyvin monisyisinä. Ristiriitaisten ja epävarmojen tunteiden ohella tietotyöläisten työ ja työkäytännöt mahdollistavat itsen toteuttamisen ja työ näyttäytyy mielekkäänä. Itsen johtaminen muodostuu kuitenkin keskeiseksi joustavuuden ja kontrollin suhteen kannalta; se mahdollistaa joustavuuden ja löyhän kontrollin, mutta se on samalla ehto työyhteisössä toimimiselle. Työyhteisössä vallitsevat normatiivisen kontrollin käytännöt myös kehottavat työntekijöitä johtamaan itseään. Toisaalta itsen johtaminen on myös osa tietotyöläisen omaa toimijuutta; siihen pyritään aktiivisesti ja se näyttäytyy ihanteellisena tapana toimia.

Changing work as well as changing expertise requirements are an often discussed topic in our current public discussion. In this study, the main interests were the conceptions of expertise and experiences of changing work and expertise requirements. The participants of the study (n=12) were a group of professionals working in a company providing language services. The aim of the study was to analyse how the participants understand expertise and what kind of changes and new expertise requirements they have experienced at their work. The main analytical concept of the study is expertise, and the theoretical framework consists of research literature on expertise on individual and collective dimensions which were compared to the conceptions of expertise among the sample group. The changes the research subjects have experienced at work were thematically analyzed by mirroring their views against some viewpoints on changing work and the historical work types. The study is based on a qualitative research strategy and the material was analysed by applying phenomenographic content analysis. The material was collected through one-to-one interviews. The work related expertise as described by the participants is presented through examples, whereas the phenomenographic analysis focuses on the participants' conceptions of expertise and on experiences of changes of work. To conclude, the results of the study were collected to categories of description. The results clearly showed that the contextual dimension of expertise as experience in the professional field was considered as one of the most important element of expertise. In addition to knowledge, skills, self-awareness and education, expertise was also related to learning new things as a prerequisite for expertise development. Also, knowing the customer was seen as expertise. In addition, respect from others was also seen as part of being an expert. In this material, expertise was portrayed more as an individual rather than a collective quality, even though the work was considered a team effort. The changes at work were related to increasing customer demands, changing technology and financial pressures. Despite these changes, the underlying nature of work was seen as unchanged and overall, the changes were not considered to lead to any completely new expertise requirements.

Maahanmuuttajien kotoutumisen yhdeksi päämääräksi nähdään työllistyminen tulomaassa. Maahanmuuttajien osallistumista työelämään on tarkasteltu sosiaalitieteellisissä tutkimuksissa. Tässä pro gradu -tutkielmassa aihetta tarkastellaan sosiologisesta näkökulmasta käsin kuva-analyysin avulla. Kuvissa esiintyvät representaatiot maahanmuuttaja-työntekijöistä muokkaavat osaltaan asenteita, joita heistä muodostetaan. Samalla ne heijastavat jo olemassa olevia asenteita. Tutkimuksen aineisto kerättiin Helsingin Sanomien verkkosivujen tekstiarkistosta. Analysoitaviksi kuviksi valikoitui yhteensä 53 lehtikuvaa vuosilta 2014–2015, jotka on julkaistu maahanmuuttajien työelämään osallistumista käsittelevien lehtiartikkelien yhteydessä. Analyysin pääpaino on lehtikuvissa, mutta myös kuvien yhteydessä olevat tekstit otetaan huomioon tarkastelussa. Tutkielmassa kysytään, miten maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä esitetään lehtikuvissa. Aineistoa käytiin läpi aineistolähtöisen teemoittelun avulla tutkimalla kuvissa esiintyviä elementtejä. Kuvia vertailtiin keskenään ja ryhmiteltiin luokkiin niiden samankaltaisuuksien ja eroavaisuuksien perusteella. Aineisto on luokiteltu henkilökuviin sekä työntekokuviin. Työntekokuvien tarkastelu on analyysin keskiössä. Analyysi jakaantuu kolmen teeman ympärille, jotka ovat ruumiillisuus, materiaalisuus sekä vuorovaikutuksellisuus. Ruumiillisuuden osalta analyysissa sovelletaan Beverley Skeggsin (2014) kirjaamisen käsitettä. Pro gradu -tutkielmassa havaitaan, että useimmissa kuvissa työtä tekevänä maahanmuuttajana nähdään keski-ikäinen mies. Maahanmuuttajien näytetään työskentelevän kuvissa työelämän eri sektoreilla. Keskiluokkaisissa ammateissa työskentelevät maahanmuuttajat esitetään useimmiten henkilökuvissa poseeraamassa kameralle. Työväenluokkaisissa ammateissa toimivat henkilöt taas esitetään usein kuvissa suorittamassa fyysistä työtehtävää. Kuvia siivoustyöntekijöistä esiintyy aineistossa eniten. Tutkimuksessa havaitaan, että työntekokuvissa maahanmuuttaja-työntekijöiden representaatioissa toistuu ahkeruuden, kasvottomuuden ja yksinäisyyden esitykset. Työvälineillä on kuvissa merkittävä rooli työn kontekstin luojana. Maahanmuuttajien tekemää työtä ei kuitenkaan representoida pelkkien työvälineiden kautta, vaan kaikissa kuvissa nähdään ihmisen keho.

Ruuanvalmistus on kotikontekstissa yleisesti naisiin liitetty työtehtävä, mutta ammattimaisella keittämisellä on miehinen historia. Suomalaisissa ravintoloissa on ollut aina naisia töissä, mutta keittiömestari on perinteisesti ollut miesten ammatti. Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen keittiömestarin työtä naisnäkökulmasta. Tutkimustehtävänäni on selvittää, millaisia kokemuksia naispuolisilla keittiömestareilla on ammatissa toimisesta, ja miten he rakentavat kokemuksiensa kautta suhdetta ammatti-identiteettiin. Lisäksi aineistoa tarkastelemalla selvitän, miten naiskeittiömestarit ovat kokeneet ammattiinsa kuuluvat työtehtävät ja työyhteisönsä. Tutkin myös, miten naiseus on vaikuttanut kokemuksiin keittiömestarina työskentelystä. Aineisto koostuu haastatteluista. Laatimani kysymysrungon avulla haastattelin kahdeksaa naista, jotka ovat tai olivat työskennelleet keittiömestareina. Koska haastattelut käsittelevät keittiömestareiden uraa ja niihin liittyy vahva työtematiikka, kutsun niitä työelämäkerroiksi. Kaksi haastateltavista vastasi kirjallisesti samoihin haastattelukysymyksiin. Äänitetyt haastattelut kestivät noin tunnista kolmeen tuntiin ja kirjalliset vastaukset ovat laajuudeltaan 3-14 sivua. Aineisto on tallennettu Hotelli- ja ravintolamuseon arkistoon. Lähestyin haastatteluja lähilukemalla niiden litteraatteja useita kertoja ja analysoin aineistoa kokemuskerrontaan keskittyen. Kokemuskertomukset ovat tarinoita kertojasta ja hänen kokemista tapahtumista, joissa keskeiseksi nousee kertojan oma tulkinta tapahtuneesta. Lisäksi tiedonintressini pohjautuu fenomenologiaan, minkä avulla tarkastelen keittiömestaruuden suurempia rakenteita. Tutkin naiskeittiömestareiden kokemuksia kolmessa eri aihepiirissä. Ensimmäiseksi tarkastelen, miten haastateltavat kokevat ruoanvalmistuksen, luovuuden ja talouden työtehtävät. Toisessa kappaleessa analysoin kokemuksia työyhteisöistä ja niiden johtamisesta keittiömestarin näkökulmasta. Viimeisessä analyysikappaleessa käsittelen haastateltavien näkemyksiä naiseuden vaikutuksesta työn kokemuksiin. Keittiömestarin ammatti-identiteettiin samaistutaan luovuuteen, talouteen ja henkilöstöjohtamiseen liittyvien työtehtävien hallinnan kautta. Aineistosta ilmeni kokemuksia, joissa oma osaaminen ja työn vaatimukset eivät kohdanneet perinteisenä pidettyä keittiömestaruutta. Näiden kokemuksien ristiriitaisuus kertoo ammatti-identiteetin päättymättömästä muutoksesta. Haastateltavat pitävät työyhteisöjä tärkeinä ja useimmiten yhtenä työn parhaimpana puolena. Esimieheys toi mukanaan rajoitteita ja velvoitteita, jotka asettivat keittiömestarit erilaiseen asemaan työyhteisössä. Näiden erontekojen kautta rakennetaan ammatti-identiteettiä suhteessa työyhteisöön. Haastatteluiden perusteella perinteinen kuva keittiömestaruudesta on muuttumassa. Ammattitaidon katsotaan olevan ratkaisevin tekijä keittiömestaruudessa ja haastateltavat näkivät, ettei naissukupuoli ollut ammatti-identiteetin vastainen. Naiskeittiömestarit kokivat kuitenkin sukupuolensa aiheuttaneen kitkaa työyhteisöissä, mikä kertoo ammatin miehisen kuvan elävän vielä keittiömestaruuden kulttuurisissa rakenteissa.

Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää, mitä perustulosta käytävä julkinen keskustelu pitää sisällään. Tutkimuksessa kuvataan suomalaisen julkisen perustulokeskustelun teemoja 2000-luvulla; argumentteja puolesta ja vastaan. Lisäksi tarkastellaan perustulokeskustelun ajallista muutosta. Tavoitteena on avata lukijalle perustulon ideaa ja taustalla vaikuttavia erilaisia intressejä. Lisäksi pohditaan, mitä perustulosta käytävä julkinen keskustelu kertoo laajemmin asenteista ja suhtautumisesta sosiaaliturvajärjestelmää kohtaan. Sosiaaliturvajärjestelmän uudistuksista käytävä keskustelu ja sen ymmärtäminen ovat olennaisessa roolissa, kun mietitään hyvinvointivaltion tulevaisuutta. Perustulo on saanut kannatusta niin poliittisen rintaman oikealta kuin vasemmaltakin laidalta. Perustulo on sosiaaliturvan, työmarkkinoiden ja verotuksen kokonaisuudistus, jolla on arvioitu olevan vaikutuksia työn teettämiseen ja vastaanottamiseen, yksilöiden ja kotitalouksien työmarkkinakäyttäytymiseen, työllisyyteen ja työsuhteiden laatuun, toimeentulon tasoon ja muiden sosiaaliturvaetuuksien käyttöön. Aihe on erityisen ajankohtainen juuri nyt, kun hallitusohjelmaankin on tehty kirjaus perustulokokeilun toteuttamisesta tämän hallituskauden aikana. Tutkimusaineisto koostuu Helsingin Sanomien perustuloaiheisista mielipide-osastolla vuosina 2000–2014 julkaisuista kirjoituksista, joita tarkasteluajankohtana ilmestyi yhteensä 104 kappaletta. Kyseessä on laadullinen tutkimus, jonka tutkimusmenetelmänä on temaattinen sisällönanalyysi sekä sitä täydentävä määrällinen sisällönerittely. Analyysin tavoitteena on löytää tutkimusaineistosta teemoja, jotka kertovat perustuloon liitetyistä käsityksistä, odotuksista ja tavoitteista. Keskeisimmiksi teemoiksi aineiston perusteella nousee neljä perustulokeskustelun teemaa: työhön kannustaminen ja aktivointi, talouden ja työelämän muutos, oikeudenmukaisuus ja solidaarisuus sekä vapaus ja autonomia. Analyysissä esiin nousseiden teemojen jakautumisen perusteella näyttäisi siltä, että keskustelu perustulosta keskittyy lähinnä työhön kannustamiseen ja aktivointiin sekä sosiaaliturvan sovittamiseen muuttuneen työelämän vaatimuksiin. Aineiston ajallinen vertailu osoittaa, että julkinen perustulokeskustelu on syklistä ja vakiintunutta. Tutkimuksen tulokset kertovat uusliberalismin ja työetiikan hengen määrittelevän vahvasti perustulosta käytävää keskustelua. Tutkimus osoittaa myös, että perustuloon liitetyt odotukset ja tavoitteet ovat usein ristikkäisiä; toisaalta se nähdään keinona kannustaa ja aktivoida työn tekemiseen, toisaalta mahdollisuutena vapautua palkkatyön pakosta. Tutkimuksen keskeisimpänä ansiona voidaan pitää perustulosta käytävän keskustelun avaamista, joka voi auttaa hahmottamaan uudenlaisia ratkaisuja sosiaaliturvajärjestelmän uudistamisessa.

Tutkielmassa tarkastellaan museota työpaikkana avoinnapidon henkilökunnan näkökulmasta. Tarkastelu lisää ymmärrystä siitä, millainen työpaikka on tämän päivän suomalainen museo yhden museotoiminnan kannalta olennaisen ammattiryhmän näkökulmasta. Tutkimustehtävänä on selvittää, miten museoiden avoinnapidon henkilökunnan työ näyttäytyy osana museoammattilaisuutta. Tutkimuskysymyksiä ovat: millaista on työskennellä museon avoinnapidon tehtävissä sekä mikä työssä koetaan mielekkääksi ja merkitykselliseksi. Tutkimustehtävä ja tutkimuskysymysten asettelu pohjaavat Museoliiton julkaisemien Museoväki-tutkimusten tuloksiin sekä jossain määrin kirjoittajan omiin työkokemuksiin erikokoisten ja -tyyppisten museoiden avoinnapidon tehtävistä. Tutkielma on myös soveltavaa kulttuurintutkimusta, ja se tarjoaa konkreettisia ratkaisuja tarkastelussa esiin nouseviin avoinnapitotyön kehitys- ja muutostarpeisiin. Tutkielmaa varten haastateltiin kuutta suurissa ammatillisesti hoidetuissa museoissa työskentelevää avoinnapidon henkilökunnan edustajaa. Tutkielman aineisto koostuu pääasiallisesti näistä litteroiduista tutkimushaastatteluista, mutta tulkinnan tukena käytetään myös tilastollisia aineistoja. Tarkastelun teoreettis-metodologisena viitekehyksenä on hermeneuttis-fenomenologinen tieteenfilosofia, jonka valintaan on vaikuttanut haastatteluissa esiin nousseiden kokemusten kokonaisvaltainen kehollis-ajattelullinen laatu. Avoinnapidon henkilökuntaa tarkastellaan kokonaisruumiin ilmentymänä. Haastatteluaineisto on jäsennelty ja analysoitu tulkitsevan fenomenologisen analyysin menetelmällä. Tutkielma osoittaa, että yksitoikkoinen, matalasti palkattu, epäsäännöllinen ja muita museoalan töitä vähemmän arvostettu avoinnapitotyö saa mielekkyytensä aidoista ja merkityksellisistä asiakaskohtaamisista ja oman osaamisen jakamisesta asiakaspalvelu- ja opastustilanteissa, luovuutta ruokkivassa ja työntekijälle kiinnostavassa työympäristössä. Avoinnapidon henkilökunnan ammattitaito muodostuu työssä kertyneen kokemuksen myötä kehittyneestä, erityisestä tavasta käyttää kehoa ja aisteja, herkkyydestä olla läsnä tilanteille ja museoasiakkaille. Avoinnapitotyön eri osaamisalueet tulisi nykyistä paremmin tunnistaa ja tunnustaa, kommunikaatiota museon eri ammattiryhmien välillä olisi kehitettävä, eri ammattiryhmien osallisuutta tulisi vahvistaa ja työyhteisön tasa-arvoistamiseen tulisi pyrkiä hierarkioita purkamalla. Vaikka avoinnapidon henkilökunnalla on vahva halu ja pyrkimys työskennellä osana museoammatillista yhteisöä, toimivat sen esteinä yhtäältä hierarkkiset rakenteet ja toisaalta niitä korostavat haastatteluajankohdan poikkeusajat. Aineistosta nousee toive nähdä tulevaisuuden museon avoinnapidon henkilökunnan edustajat muiden museoammattilaisten kanssa tasa-arvoisesti työskentelevinä aktiivisina toimijoina. Nykytilanteessa avoinnapidon henkilökunta kokee asemansa ennemmin yleisötyötä tekevän koneiston mekaanisena osasena kuin museoalaa ja yleisötyötä eteenpäin vievänä muutosvoimana.

Tutkimus käsittelee päätoimisesti palkkatyössä olevien 20–34-vuotiaiden nuorten aikuisten työhön sitoutumista. Tutkielman pääasiallinen tutkimuskysymys on, onko sosioekonominen asema yhteydessä päätoimisesti palkkatyössä olevien nuorten aikuisten työhön sitoutumiseen. Lisäksi tarkastellaan millainen kyseinen yhteys on, sekä tapahtuuko siinä muutoksia kun muut yksilölliset taustatekijät (sukupuoli, ikä, koulutus, tulot, työsuhteen luonne) sekä psykososiaaliset työolotekijät vakioidaan. Toinen tutkimuskysymys liittyy nuorten aikuisten työhön sitoutumisessa 2000-luvun aikana mahdollisesti tapahtuneisiin muutoksiin. Pohjana tutkimukselle on ajankohtainen keskustelu liittyen työurien pidentämiseen sekä nuorten ikäluokkien työmotivaatioon. Hypoteesina aikaisemman tutkimuksen perusteella on, että korkeampi sosioekonominen asema ennakoi korkeampaa työhön sitoutumista. Tutkimuksen vasteena on niin sanottu lottokysymys. Lottokysymyksellä pyritään kartoittamaan, mitä vastaaja tekisi työskentelyn suhteen sellaisessa kuvitteellisessa tilanteessa, että hänen ei olisi pakko jatkaa työntekoa ylläpitääkseen hyvää elintasoa. Vaste on uudelleenluokiteltu kolmiluokkaisesti niin, että henkilö joko lopettaisi työnteon kokonaan, vähentäisi sitä, tai jatkaisi työntekoa totutulla tavalla, vaikkei siihen olisi enää taloudellista tarvetta. Tutkimuksen aineistona ovat Tilastokeskuksen työolotutkimukset vuosilta 2003, 2008 ja 2013. Työolotutkimuksen tiedonkeruu toteutetaan käyntihaastatteluna Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen yhteydessä viiden vuoden välein. Tässä tutkimuksessa kaikkien kyseisten kyselyvuosien aineistot yhdistetään yhdeksi aineistoksi. Yhdistämisen sopivuuden varmistamiseksi testataan mahdolliset yhdysvaikutukset valittujen muuttujien ja kyselykierrosmuuttujan sekä sukupuolen välillä. Tutkimusaineisto rajataan pitämään sisällään kaikki 20–34-vuotiaat vastaajat, jotka ilmoittavat pääasialliseksi toiminnakseen ansiotyön (N=2982). Pääasiallisen selittävän muuttujan, eli sosioekonomisen aseman yhteyttä työhön sitoutumiseen tarkastellaan multinomiaalisella logistisella regressiolla. Analyysit suoritetaan Stata 11 ja 12 tilasto-ohjelmistoilla käyttäen mlogit–komentoa. Analyyseissa tarkastellaan sosioekonomisen aseman yhteyttä työhön sitoutumiseen niin, että muut yksilölliset taustatekijät, sekä työtyytyväisyyteen vaikuttavat psykososiaaliset työolotekijät vakioidaan. Analyysit suoritetaan erikseen miehille ja naisille. Tuloksena on, että sosioekonominen asema on yhteydessä nuorten aikuisten työhön sitoutumiseen oletetulla tavalla, eli korkeampi sosioekonominen asema ennakoi korkeampaa työhön sitoutumista. Osa havaitusta yhteydestä selittyy kuitenkin muiden yksilöllisten taustatekijöiden seurauksena sekä psykososiaalisten työolotekijöiden välityksellä. Yhteys on myös erilainen naisilla ja miehillä. Työhön sitoutumisessa on tapahtunut muutoksia 2000-luvun aikana niin, että naisten työhön sitoutuminen vaikuttaisi vähentyneen tutkimusajanjakson aikana. Miehillä samanlaista yhteyttä ei ole havaittavissa, mutta miesten ikäluokittaisissa työhön sitoutumisissa on tapahtunut muutoksia niin, että vuonna 2013 nuorimmasta ikäluokasta erityisen suuri osa olisi valmis lopettamaan työnteon kokonaan 2000-luvulla tapahtuneet muutokset kaipaisivat lisätutkimusta liittyen siihen, johtuuko työhön sitoutumisen väheneminen kenties heikon taloudellisen tilanteen aiheuttamasta pessimismistä vai voiko taustalla olla kohorttiefektiä. Sosioekonomisen aseman yhteys työhön sitoutumiseen on osittain johdettavissa psykososiaalisten työolotekijöiden kautta, joten työnantajat voisivat kyseisiin tekijöihin vaikuttamalla saada nuoret palkansaajat kenties paremmin sitoutumaan työelämään. Etenkin autonomialla ja etenemismahdollisuuksilla oli suuri merkitys työhön sitoutumisen kannalta, joten niihin kannattaisi kiinnittää huomiota.

This thesis is about work engagement, the experience of work-related motivational fulfillment, in a team context. The present study is based on a larger survey conducted by Finnish Institute of Occupational Health with one of its client organizations. It was administered as an electronic survey in an expert organization, where work is knowledge-based, and typically conducted in teams. In such working environments team performance is highly dependent on effective knowledge sharing behaviors. Based on Job Demands - Resources model, it was suggested that meaningful team processes can be job resources that fuel work engagement. More specifically, this cross-sectional study (N=583) examined whether elements known to fuel team innovativeness, defined as team climate, were associated with individual work engagement. Self-determination theory and social identity approach were used to argue that team climate is likely to contain motivational elements, which would explain the proposed relationship. It was further proposed that typical features of knowledge-based environments, workload and role ambiguity, would be associated with work engagement, and that they would moderate the relationship between team climate and work engagement. The data was analyzed primarily by conducting linear regression analyses and multilevel modeling. The main conclusion of the study is that team climate is positively associated with work engagement, as hypothesized. Team climate elements explained together 27% of the variability in work engagement. Neither gender nor team role influenced the results. Of the four team climate elements, the most important predictor of work engagement was vision, which refers to clarity, realism, and meaningfulness of team goals. Also, concrete investments of time and effort in collaboration were important. Team membership influenced the relationship between team climate and work engagement, but this influence was very weak. The study further established that workload was positively, and role ambiguity negatively associated with work engagement, as hypothesized. Furthermore, workload weakened the relationship between team climate and work engagement, also as hypothesized. The moderation was, however, weak and only with two elements of team climate. Role ambiguity did not moderate the relationship.