Browsing by Subject "työaikadirektiivi"
Now showing items 1-3 of 3
-
(2021)Tutkielmassa tarkastellaan EU:n perusoikeuskirjan ja työaikasuojelunormien kehitystä seuraavien tutkimuskysymysten avulla: 1) miten määritellään työaikadirektiivin, työturvallisuusdirektiivin ja perusoikeuskirjan mukainen työaikakirjanpito (kappaleet 2 ja 3), 2) mitä tarkoittavat työaikakirjanpidolle asetetut ’konkreettiset yksityiskohdat’ ja ’järjestelmän muoto’ (kappale 4) ja 3) ovatko työaikakirjanpitoa koskeva työaikalain 32 § ja työn kuormittavuutta koskevat työturvallisuuslain 10 § ja 25 § EUT:n viimeisimmän oikeuskäytännön mukaisia (kappale 5)? Tutkielmassa todetaan, että Suomessa on käyty suhteellisen vähän keskustelua tästä aiheesta, vaikka esimerkiksi Saksassa sitä on käyty aktiivisesti. Tutkielmalla pyritäänkin kokoamaan Euroopan unionin tuomioistuimen (EUT) ratkaisun C-55/18 jälkeen käytyä eurooppalaista keskustelua työaikadirektiivin mukaisesta työaikakirjanpidosta. Tutkielmassa huomataan, että työaikakirjanpito ei ole yksinkertainen ja tekninen asia, kun sitä tarkastellaan EU-oikeudelliselta näkökulmalta. Tarkastelun lopputulemana on, että EUT:n viimeisimmän oikeuskäytännön myötä Suomessakin voi olla tarvetta työaikalainsäädännön päivittämiselle. Tutkielmassa nostetaan esille oikeuskirjallisuudessa jo tunnettuja ongelmia (kuten työaikakirjanpidon toteuttaminen joustotyössä viikoittaisella seurannalla sekä lisä-, yli- ja sunnuntaityön kuukausikorvauksia koskeva työajan seuraaminen), mutta myös uusia tai aiemmin verrattain vähän palstatilaa saaneita aiheita (kuten työaikakirjanpitoon pääsy ja sen tarkempi muoto). Tutkielmassa pyritään löytämään yhteiseurooppalaista sääntelypohjaa, jolla voitaisiin muodostaa sisältö EU-oikeuden mukaiselle ’työnantajan velvollisuudelle kirjata ylös työntekijänsä tekemät työtunnit’. Tämä näkökulma tuo myös lisäarvoa muuhun eurooppalaiseen oikeuskirjallisuuteen verrattuna, vaikka tältä osin tunnistetaan myös lisätutkimuksen tarve.
-
(2023)Työntekijän suojelun periaatetta voidaan luonnehtia tärkeimmäksi työoikeudelliseksi periaatteeksi niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla ja sen tarkoituksena on suojella työsuhteen heikompaa osapuolta, eli työntekijää, esimerkiksi kohtuuttomilta työehdoilta. Työvoiman suojelu, joka on turvattu perustuslain nojalla, toteutuu Suomessa muun muassa työaikalain avulla. Tässä tutkimuksessa työntekijän suojeluperiaatetta tarkastellaan työaikasuojelun näkökulmasta, sillä tutkimuksen kohteena ovat työaikalain soveltamisalan ulkopuolelle rajatut työntekijät. Työaikasuojelulla on huomattavia vaikutuksia monella elämän eri osa-alueella, joten työaikalain soveltamisalapoikkeukset tulisi määritellä tarkasti ja niitä tulisi tulkita suppeasti. Uusi työaikalaki astui voimaan vuonna 2020 ja sen myötä pyrittiin vastaamaan työelämässä tapahtuneisiin muutoksiin ja implementoimaan Euroopan unionin työaikadirektiivin (2003/88/EY) vaatimukset suomalaiseen lainsäädäntöön. Työaikalain 2 §:ää koskevien soveltamisalapoikkeusten sanamuodot eivät kuitenkaan uuden työaikalain voimaantulon yhteydessä muuttuneet suuresti työaika-autonomian vaatimusta lukuun ottamatta ja kaipaavat näin ollen edelleen selkeyttämistä. Tutkimus koskee laajalti työaikalain 2 §:n mukaisia soveltamisalapoikkeuksia. Lähitarkastelussa on johtava asema, koska se on osoittautunut sisällöltään kaikista epäselvimmäksi. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää, mitkä ryhmät jäävät työaikalain soveltamisalan ulkopuolelle ja millä perustein, ovatko työaikalain soveltamisalapoikkeuksiin kuuluvat ryhmät ja soveltamisalan ulkopuolelle jäämisen edellytykset riittävän selkeästi määritelty ja mitä työaikalain tarkoittama johtajan käsite käytännössä pitää sisällään. Suomessa johtavan aseman määritelmän jäädessä varsin tulkinnanvaraiseksi ja tapauskohtaiseksi, tutkimuksessa on lainopin nojalla käytetty metodina oikeusvertailua, kun johtavaa asemaa on tutkittu myös Ruotsin lainsäädännön ja oikeuskäytännön näkökulmasta. Ottaen huomioon, että työaikalaki perustuu työaikadirektiivin vaatimuksille, myöskään Euroopan unionin oikeutta ei ole voitu rajata kokonaan tutkimuksen ulkopuolelle. Tutkimuksen myötä on mahdollista todeta, että soveltamisalapoikkeusten määritelmiin todella liittyy epäselvyyttä ja ne johtavat usein tulkintaongelmiin. Varsinkin johtava asema on käsitteeltään monitulkinnallinen ja sisällöltään varsin epäselvä. Tutkimuksen myötä ymmärretään, miksi johtavan aseman määritelmä on jätetty niin Suomen, Ruotsin kuin Euroopan unioninkin tasolla suhteellisen avoimeksi. Yksittäistapauksia arvioitaessa tutkimuksen myötä pystytään kuitenkin nostamaan esiin suuntaviivoja, joiden avulla johtavaa asemaa – ja mahdollisesti myös muita soveltamisalapoikkeuksia – voi tulevaisuudessa olla helpompi arvioida.
-
(2021)Tutkielmassa tarkastellaan työajaksi luettavan ajan käsitettä, joka on työaikaa koskevan sääntelyn kannalta keskeinen käsite. Tutkimusmetodi on lainopillinen eli oikeusdogmaattinen, ja tavoitteena on siten voimassa olevan oikeuden sisällön selvittäminen. Tutkielman tarkoituksena on hahmottaa rajanvetoa työajaksi luettavan ajan sekä lepoajan välillä Vuoden 2020 alussa voimaan tullut työai-kalaki (872/2019) toi mukanaan muutoksia myös työajan käsitteen määrittelyyn. Lisäksi on tarpeen tarkastella sitä, millä tavalla EUT:n uudempi oikeuskäytäntö vaikuttaa työajan käsitteen tulkintaan. Työajaksi luettavan ajan määrittämiseen liittyvät ongelmat ilmenevät yleensä tietyissä tilanteissa, joissa rajanveto työ- ja lepoajan välillä on hankalaa. Oikeuskäytännössä ja oikeuskirjallisuudessa usein käsitellyt tapaukset liittyvät varallaoloaikaan, matkustamiseen, koulutukseen ja sosiaalisiin tilaisuuksiin sekä päivittäisiin taukoihin. Uudempana kysymyksenä nousee esiin vapaa-ajalla tapah-tuva viestintä. Lisäksi käsitellään lyhyesti muutamia muita tilanteita, joiden luokittelu työ- tai lepo-ajaksi saattaa olla epäselvää. Tutkimuskysymys on seuraava: Miten työajan käsitettä tulisi tulkita työaikalain uudistuksen jälkeen ja EU-oikeuden kanssa yhteensopivalla tavalla mainituissa rajanve-totilanteissa, erityisesti varallaoloa koskien? Käsitettä tulkittaessa on huomioitu, mitä työaikalain esitöissä, kotimaisessa oikeus- ja lausunto-käytännössä, EUT:n oikeuskäytännössä sekä kotimaisessa ja kansainvälisessä oikeuskirjallisuu-dessa on asiasta sanottu. EU-oikeuden tulkintavaikutuksen ja EU-oikeuden ensisijaisuuden periaat-teen vuoksi EUT:n oikeuskäytännöllä on työajan käsitettä tulkittaessa suurin merkitys. Työn suorittamiseen kuluva aika luetaan aina suorituspaikasta riippumatta työajaksi. Tutkielmassa havaitaan, että rajatapauksissa paikkasidonnaisuus eli se, että työnantaja edellyttää työntekijän oleskelevan tietyssä paikassa, on ajan työajaksi määrittelemisen kannalta merkittävin edellytys. Tällaisen sijaintia koskevan edellytyksen puuttuessa on tapauskohtaisen ja objektiivisen koko-naisharkinnan perusteella arvioitava, millä tavoin työhön liittyvät velvoitteet rajoittavat työntekijän vapaa-aikaa. Mikäli tilannetta kokonaisuutena arvioiden katsotaan, että työntekijälle asetetut vel-voitteet ovat luonteeltaan sellaisia, että ne vaikuttavat objektiivisesti ja erittäin huomattavasti työn-tekijän mahdollisuuteen käyttää aika vapaasti ja keskittyä omiin asioihinsa, on kyse työajasta.
Now showing items 1-3 of 3