Browsing by Subject "umlaut"

Tutkielman tavoitteena on kartoittaa kantagermaanisten u-vartaloiden *a-äänteen kehitystä ja variaatiota muinaisskandinaavissa. Muinaisskandinaavin itäistä haaraa edustaa tutkielmassa muinaisruotsi, läntistä haaraa muinaisislanti. *a-äänteen refleksien toisistaan poikkeava käyttäytyminen muinaisskandinaavin itäisessä ja läntisessä haarassa on tutkimuskirjallisuudessa tunnettu ilmiö. Tavallisesti *a-äänteen on katsottu muinaisislannissa kehittyneen u-umlautin vaikutuksesta ǫ:ksi, muinaisruotsissa taas äänne on yleensä säilynyt a:na. I-umlautin vaikutus on muinaisruotsissakin ollut selkeämpää. Kiistakysymykseksi onkin noussut se, missä määrin umlautit ovat vaikuttaneet pohjoisgermaanin itäisessä haarassa ja kuinka suurelta osin muinaisruotsissa yleinen /a/-refleksi johtuu myöhemmästä tasoittumisesta. Tutkielmassa käytetty lähdemateriaali koostuu erilaisista muinaisskandinaavinkielisistä kirjoituksista, muun muassa maakuntalaeista ja proosateksteistä sekä niiden myöhemmistä kopioista, sekä etymologisista sanakirjoista. Tutkielmassa havaittiin muutamia muinaisruotsalaisia sanoja, joissa esiintyy u-umlautin läpikäyneeseen *a-äänteeseen viittaava äänne. Sanojen kokonaismäärään suhteutettuna osuus oli kuitenkin pieni. Vanhimman aineiston muodostavissa ruotsalaisissa maakuntalaeissa esiintyi vain yksi u-umlautiin viittaava muoto (*barkuz > borker/börker). Toinen varhainen u-umlautiin viittaava taivutettu paikannimi esiintyi kahdessa latinankielisessä kirjeessä 1200- ja 1300-luvuilta (*harguz > Horghum). Muissa tapauksissa u-umlautiin viittaavat muodot olivat nuorempia kuin muodot, joissa u-umlautin vaikutusta ei ollut havaittavissa. Tutkimuskirjallisuudessa mainittu muinaisruotsin itäisten ja läntisten alueiden välinen jakolinja, joka koski umlautien toteutumista tai säilymistä, havaittiin myös tässä tutkielmassa. Muinaisruotsin taivutusparadigman osalta havaittiin, että yhteisskandinaavinen paradigma oli eräiden sanojen kohdalla alkanut rapautua jo maakuntalakien aikaan 1200-luvulla. Toisten sanojen kohdalla vanhantyyppistä taivutusta ja juurivokaalin palatalisaatiota taivutusmuodoissa esiintyi vielä 1300-luvun puolivälissä. Ylipäänsä havaittiin muinaisruotsin monikko- ja obliikvimuodoissa esiintyvän juurivokaalin palatalisaation olevan hyvin satunnaista erotuksena palatalisaation säännöllisyydelle muinaisislannissa. Tästä on pääteltävissä, että mikäli umlautit vaikuttivat muinaisruotsin edeltäjäkielessä, oli niiden vaikutus u-vartaloiden reflekseissä jo pitkälti tasoittunut 1200-luvulle tultaessa.