Browsing by Subject "uskontoekologia"

Luontouskonto on Catherine Albanesen (1990) kehittämä analyyttinen väline, jota hän käytti tarkoittamaan uskontoja, joiden symboliikan ja rituaalisuuden keskiössä on luonto. Luontouskonto-käsitettä on sittemmin kehitetty eteenpäin ja se on tullut tarkoittamaan erityisesti uskonnoiksi ymmärrettäviä ilmiöitä, joiden keskiössä on luonnon pyhittäminen. Tarkastelen tässä tutkielmassani luontouskontoa osana pääkaupunkiseutulaisten ympäristöaktiivien luontosuhdetta. Määrittelen luontouskonnon funktionaalisesti luontokeskeiseksi tavaksi tuottaa merkitystä elämälle ja maailmalle, jossa merkitys ammennetaan luonnosta tai sen puolesta toimimisesta. Tarkestelen teoksessa luontouskontoa, jota kuvaa ympäristöhuoli. Tähän luontouskontoon liittyy tiedepohjainen maailmankuva, luonnon näkeminen kunniottavaa huolenpitoa vaativana ja itseisarvoisena sekä ympäristöystävällisen käyttäytymisen näkeminen uskonnollisena velvollisuutena. Luontouskontoon myös usein liittyy luonnon arvottaminen pyhäksi sekä rituaalista toimintaa.Tutkimuskysymykseni ovat millainen on haastattelemieni ympäristöaktiivien luontosuhde, millaiseksi he kokevat ja käsitteellistävät luonnon ja oman paikkansa suhteessa siihen sekä onko heidän luontosuhteensa käsiteltävissä luontouskontona. Tutkielmani aineistona on marras-joulukussa 2016 kerätyt pääkaupunkiseudulla toimivien ympäristöaktiivien teemahaastattelut. Analysoin nämä yhdentoista ihmisen haastattelut sisällönanalyysiä käyttäen. Teemoittelun ja koodauksen pohjalta muodostin aineistosta kolme kategoriaa: henki luonnossa, elämän merkitys luonnosta/ympäristöaktiivisuudesta ja ei-uskonnollinen luontosuhde. Näistä kategorioista kaksi ensimmäistä on käsitteellistettävissä luontouskonnoksi. Toisin sanoen näissä kahdessa kategoriassa luontoon suhtaudutaan pyhänä, luontosuhteeseen liittyy rituaalisuutta sekä hengellisiä kokemuksia. Henki luonnossa -kategoriassa luonnossa nähdään myös olevan henki tai sen nähdään olevan sielujen kansoittamaa. Luonto ymmärretään itseisarvoisena ja keskinäisriippuvaisena ja siihen tulee suhtautua kunniottavasti. Ei-uskonnollinen luontosuhde erottuu kahdesta aiemmasta kategoriasta ei-uskonnollisena, mutta kaikissa kolmessa luonto ymmärretään tiedollisesti samankaltaisena. Tutkielmani perusteella voidaan sanoa, että Suomen ympäristötoimijoilla on samankaltaista suhtautumista luontoon kuin mitä aiemmin on kuvattu pääosin pohjoisamerikkalaisen aineiston perusteella. Täten luontouskontoon liittyvä oletus kansainvälisyydestä vahvistuu. Tutkimukseni ei kuitenkaan tue väitettä siitä, että ympäristöliike itsessään olisi uskonnollinen, vaan ympäristöaktiivien luontosuhteita on niin ei-uskonnollisia kuin uskonnollisiakin.

Tutkielmassani tarkastelen kristinuskon vaikutusta saamelaisten perinteiseen uskontoon ja sen ilmenemistä saamelaisten noitarumpujen pinnoilla. Aivan aluksi selvitän, millaisena uskonto olisi mielekkäintä hahmotella kohdanneiden kulttuurien osalta: teen selvityksen vertailemalla uskontohistoriallisia tyyppimalleja kansanomaisen uskonnollisuuden ja universaalien uskontojen välillä. Avaan kansanomaisen uskonnollisuuden tyypin alkuperäiskansatutkimuksen avustuksella. Tämän jälkeen pyrin muodostamaan uskontoekologian perusteorioita soveltamalla saamelaisten esikristillisestä uskonnosta yleiskuvaa. Johdan uskontoekologian kautta hypoteesit, joita peilaan tekemääni kirjallisuuskatsaukseen. Rajaamani yleiskuva kiinnittyy käytännön- ja luonnonläheisyyden, interpersoonallisuuden ja monikeskisyyden käsitteiden ympärille. Hahmoteltuani yleiskuvaa varsin selittävällä otteella siirryn muutostarkastelussa kohti perinteistä uskontohistoriaa ja menneisyyden ymmärtämisen tavoittelua. Nostan pääosaan luulajansaamelaisia tutkineen Håkan Rydvingin, jonka mikrohistoriallisia löydöksiä ja pohdintoja saamelaisten uskonnon 1600-1700 –lukujen välivaiheesta peilaan muodostamaani yleiskuvaan. Muutoksen pääteemat näyttäisivät liittyvän perinteisen uskonnon makrotason murrokseen, kalenterin kaksinapaistumiseen, kaksoisidentiteetin syntymiseen, sosiaaliseen pirstoutumiseen, kuolleiden ja noaidin demonisointiin, sekä uskonnon feminisoitumiseen. Muutostarkastelun jälkeen siirryn noitarumpuihin. Kerron alustukseksi perusasioita sekä rummuista että niiden tutkimisen historiasta. Avaan myös alan tulkintaproblematiikkaa. Esittelen kulttuuristen artefaktien tutkimistapoja ja teorioita. Päädyn metodeissani teoriasidonnaiseen, ja osittain teorialähtöiseen, sisällönanalyysiin, jonka esittelen sekä yleisesti että spesifisti oman tutkimukseni kontekstissa. Samalla perustelen aineistovalintani: kaksi saamelaista noitarumpua (Ernst Mankerin dokumentaation yksilöt 71 ja 30), jotka ovat ainoita, joista on säilynyt alkuperäisten omistajien kertomukset. Käyn molemmat rummut yksityiskohtaisesti läpi. Avaan rumpujen sisäisen todistusaineiston eli artefaktien valokuvat ja pintakalvojen symboliikan, alkuperäisten omistajien kertomukset ja aikaisemman tutkimustulkinnan. Sovellan rumpuihin systematisoimiani sisällönanalyysin välineitä. Analyyseissäni yhdistyvät taustaluvuissa koostamani teoriat saamelaisten uskonnosta ja kristinuskon vaikutuksesta sekä aineistolähtöiset havaintoni. Muotoilen sisällönanalyysini systematiikan erikseen molempien rumpujen kohdalla käytettävissä olevan tulkintamateriaalin perusteella. Rummun 71 kohdalla, josta ei käytännössä ole olemassa rinnakkaismateriaalia, luon tulkintarajauksen helpottamiseksi uuden teoreettisen nelikentän, jonka osia pyrin asettelemaan rummun kuvioihin itse analyysissä. Rummussa 30 pääsen sitä vastoin käyttämään runsasta aurinkokeskisten rumpujen rinnakkaismateriaalia, josta otan kymmenen rummun satunnaisotoksen. Toteutan satunnaisotoksen kohdalla kvantitatiivis-kvalitatiivisen katsauksen niin kutsuttuun Åselen traditioon tarkastelemalla pintakalvojen symbolien kaavoittuneisuutta. Koostan molemmista rummuista löytyneet muutosteemat vastauksiksi tutkimukseni pääkysymykseen. Näitä ovat Radien-Jumala –synkretismi; kirkkorakennuksen siirtyminen taivassfääriin; perinteisen kuolleiden maailman, Jabmeaimon jakautuminen kahtia; samanismin traditiota peittelevä fasadisuus; tautidemoni Rotan siirtyminen alisen hallitsijaksi; perinteisten uhripaikkojen piilottelu tai korvautuminen kristillisillä vastineilla ja uskonnon feminisoituminen. Mainitsen molempien rumpujen kohdalla myös muita yksittäisiä tutkimustuloksia. Tuloksista merkittävin on kirkkorakennusta koskettava muutostematiikka. Tulkintani mukaan kirkkorakennus on saamelainen välivaiheinen pyhyys. Teoretisoinnissani taivaallinen kirkko on syntynyt yhteisöllisten uhripaikkojen korvaamisesta ja niiden piirteiden omaksumisesta, sekä liitoksesta Radien-taivaanjumalan ja kristillisen Jumalan synkretismin Poika-persoonaan.