Browsing by Subject "vaalijärjestelmät -- uudistukset"

Tutkimuksessa analysoidaan kansanäänestysten soveltumista vaalijärjestelmäuudistusten päätöksentekomenettelyksi. Soveltuvuutta analysoidaan demokratian keskeisten arvojen toteutumisen näkökulmasta. Tiedontarpeen taustalla on vaalijärjestelmäuudistusten ja niistä järjestettyjen kansanäänestysten yleistyminen vakiintuneissa läntisissä demokratioissa kahden viime vuosikymmenen aikana. Tutkimus edustaa poliittiseen käyttäytymiseen ja poliittisiin instituutioihin keskittyvää teoreettista tutkimustapaa. Yleisenä kiinnostuksen kohteena on demokratiateorian keskeinen ongelma siitä, minkälaisin menettelyin politiikan pelisäännöt pitäisi nykyaikaisessa demokraattisessa yhteiskunnassa määritellä. Kansanäänestysinstituution normatiivinen tarkastelu edellyttää demokratian arvot määrittelevän demokratiakäsityksen valintaa. Teoreettiseksi lähtökohdaksi on valittu Bruce Ackermanin (1991; 1998) dualistinen demokratiateoria, joka on alun perin kehitetty perustuslaillisten uudistusten normatiiviseksi malliksi. Teorian keskeinen piirre on politiikan jakaminen normaaliin ja korkeampaan päätöksentekoon. Korkeamman politiikan päätösten osalta dualistinen malli sitoutuu normaalia vaativampiin demokratian arvoihin ja kansalaisten suoraan osallistumiseen. Tutkimuksessa vaalijärjestelmästä päättämisen ongelmaa tarkastellaan Archon Fungin (2007) kehittämän pragmaattisen tasapainon menetelmän edellyttämällä tavalla eli arvioimalla demokratiakäsityksen arvojen ja instituutiosuositusten johdonmukaisuutta valitussa kontekstissa. Tutkimusstrategia edellyttää normatiivisen ja empiirisen teorian vuoropuhelua siten, että arvioinnissa otetaan huomioon empiirisen tutkimuksen osoittamat rajoitteet normatiivisen teorian tavoitteiden toteutumiselle. Rajoitteiden tarkastelussa hyödynnetään tapauskuvauksia esimerkiksi Britannian (2011) ja Uuden Seelannin (1992 ja 1993) vaalijärjestelmäuudistusäänestyksistä, empiirisiä vaalijärjestelmäuudistustutkimuksia ja politiikan empiiristä teoriaa neljän kansanäänestyksiä koskevan keskeisen politiikan ilmiön osalta. Nämä ilmiöt ovat alhainen äänestysaktiivisuus kansanäänestyksissä, poliittisten edustajien institutionaalinen kontrolli kansanäänestyksiin, kansalaisten ekspressiivinen äänestyskäyttäytyminen ja päätöksentekokehysten strateginen manipulointi. Tutkimus osoittaa, että dualistinen demokratiakäsitys soveltuu arvoperustaltaan vaalijärjestelmäuudistusten normatiiviseksi päätöksentekomalliksi. Tarkastellut politiikan ilmiöt kuitenkin rajoittavat dualismin arvojen toteutumismahdollisuuksia vaalijärjestelmäuudistuksista järjestetyissä kansanäänestyksissä. Rajoitteet koskevat erityisesti dualistisen demokratian ihanteiden toteutumisen kannalta keskeistä normaalin ja korkeamman politiikan erottelua. Alhainen äänestysaktiivisuus heikentää kansanäänestysten kykyä tuottaa enemmistön tahtoa kuvaavia päätöksiä. Lisäksi alhainen äänestysaktiivisuus on ristiriidassa dualistisen teorian olettaman kansanäänestyksen kansalaisia aktivoivan signaalivaikutuksen kanssa. Poliittisten edustajien kontrolli on ennen kaikkea kansanäänestysten institutionaalinen ominaisuus eikä se lähtökohtaisesti ole ongelma dualistiselle mallille. Vaalijärjestelmien ominaispiirteisiin kytkeytyvät valtaedut kuitenkin aiheuttavat poliittisille edustajille kannustimia kontrolloida äänestyksiä dualismin tavoitteiden vastaisesti. Ekspressiivinen äänestäminen on tunnettu kansanäänestysten ongelma ja sillä on kielteisiä vaikutuksia myös dualistisen demokratiakäsityksen tavoitteiden toteutumiseen. Kansantahdon hämärtymisen lisäksi ekspressiivinen äänestäminen heikentää kollektiivisen valinnan keskittyneisyyttä ja kannustaa poliittisia edustajia suuntaamaan keskustelua yksityisten tavoitteidensa toteutumisen kannalta olennaisiin ja vastaavasti yhteisön kokonaisedun kannalta epäolennaisiin seikkoihin. Strategista kehystämistä ei voida pitää pelkästään dualismin ongelmana, sillä vaikka kehystämisellä voidaan heikentää kansalaisten päätöksenteon autonomisuutta, uudet yllättävät päätöskehykset voivat tuoda vaalijärjestelmäuudistuskeskusteluun myös normatiivisesti perusteltuja päätöksentekokriteereitä. Osa osoitetuista ongelmista voidaan ratkaista dualistisen demokratiateorian suosittaman kansanäänestysinstituution ominaispiirteitä täsmentämällä. Toiset ongelmat edellyttävät teorian taustaoletusten ja jopa arvojen keskinäisten painotusten täsmentämistä. Tutkimus osoittaa, että tasapainoisen dualistisen päätöksentekomallin kehittämisessä ja soveltamisessa vaalijärjestelmäuudistuksiin on otettava huomioon erilaisten päätöksentekotilanteiden erityispiirteet niin teorian arvojen kuin instituutioidenkin osalta.